Ikuisuusprojekti etenee: keittiön hylly (ja paidaton mies)

Pari viikkoa sitten CougarWoman heitti projektihaasteen: nyt joku ikuisuusprojekti haltuun! Kopin nappasi jo ainakin A.Sinivaara, jonka kylppärin kaappi (ja itse asiassa koko kylppäri) muuttuivat suunnilleen silmänräpäyksessä ihan massiivisesti.

Itse kyselin, että lasketaanko se projektiksi, jos makaa sohvalla ja katselee, kun Joel rakentaa yhtä omista ikuisuusprojekteistamme: keittiön hyllyä. Heh ja kuulemma minulle projektihaasteeksi kyllä riittää jo pelkkä malttaminen pysyä makuulla. Totta.

*******

Mutta joo. Vastahan tässä on kaksi ja puoli vuotta asuttu. Että onhan tässä tietysti vielä kesken yksi jos toinenkin juttu. Niin kuin tosiaan se keittiön ja olohuoneen välisen oviaukon ympärille suunniteltu hylly.

Melkein tasan vuosi sitten Joelilla oli työn alla se kirjaston kirjahylly. Ja sitten tarvitaan tietysti pieni hengähdysaika ennen seuraavaa hyllynikkarointia. Mutta vuodenvaihteessa päätimme taas liikauttaa yhden asian eteenpäin. Ensimmäinen steppi: uuden vuoden aattona shoppailtiin ensimmäiset hyllynnikkarointitarvikkeet Oulunkylän K-raudasta.

Ja sitten hyllylevyvinkki kaikille kotinikkaroijille: Ikea. Siellä liimalevyhylly on meidän kokemusten mukaan sekä halvempaa että laadukkaampaa kuin ainakin niissä rautakaupoissa, mistä me niitä alussa etsittiin.

Tähän vuodenaikaan ei pihanikkarointi oikein iske, joten kirjastostamme tuli taas muutamien viikkojen ajaksi verstas. Huokaus, eli taas kerran siellä näytti pitkän aikaan jokseenkin tältä:

Joel ehti edistää tätä hommaa tietysti vain hyvin satunnaisesti – onhan tässä arjessa (kröhöm) pari muutakin hommaa työn alla, kun vaimo lähinnä makaa sohvalevossa. (ja käy ottamassa satunnaisia valokuvia levällään olevista remppakamoista).

Mutta hei tässä vaiheessa alkoi jo optimismi herätä: tämähän on kohta jo hylly eikä enää kasa lautaa!

Seuraava steppi: maalaaminen. Pientä aikataulutus- ja tuuletushaastetta oli havaittavissa siinäkin, mutta viime perjantaina Joel sai vihdoinkin maalattua viimeisen silauksen! Lauantai kuivattelua ja sunnuntaina:

Heeeeeeei – jo oikeilla paikoillaan!

*******

Lukijoiden toiveita pitää aina kuunnella – eikö niin? Viime viikon hampaidenpesubloggauksen yhteydessä Anna Blue Eyes kirjoitti näin:

”Mielestäni tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa: joko et enää tee kiusaa laittaen kuvaa paidattomasta Joelista tai hyvitykseksi laitat kuvan aina joka postaukseen.

Ai puhuttiinko tässä jotain hampaiden harjauksesta? ”

Hmm no mainittakoon, että Joel alkuun ei ollut kovin yhteistyöhaluinen, kun yritin mennä räpsimään kuvia maalaussessiosta – tyyppi pyllisteli pelkissä boksereissa, otsalamppu otsalla (koska kirjastossa on muuten liian hämärä). Mun mielestä kun se oli jotenkin niin pohjattoman huvittavaa. Nooooh, toisaalta se kuvamatsku ei välttämättä olisi ollutkaan juuri sitä, mitä Anna ajoi takaa…

Mutta hehe! Hyllynkiinnityshetkellä salakavalasti sohvalta päin iski paparazzi!

Puutalobaby goes ”sideshow-paidaton-Joel”!

Ja vielä ylähyllyt:

Kohta valmista!

 

Nyt ovat hyllyt siis paikoillaan ja kiinni seinässä. Ja hitsi, että sormet ihan syyhyävät päästä jo niitä täyttämään – luvassa on nimittäin vihdoinkin toimivat (toivottavasti?) ratkaisut sekä keittiön massiiiviselle kierrätys- että ”missä-hemmetissä-kaikki-tämän-talon-sakset-ovat” -kaaoksille. Hyvästi, pitkin keittötä lojuvat paperinkeräys-, pullo-, metalli-, pahvi- ja lasipurkkikassit!

Kuvia valmiista siis tulossa… …joskus. Viikon päästä ehkä?

 

You Might Also Like

  • johanna_ (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 11:18

    Joel on kyllä niin hottis! Ei miulla muuta :D

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 11:58

      Hihihihi ja tuo hyllykin on ihan hyvä :D

      PS. Joel itse on tosi huvittuneen hämmentynyt tuosta ”side-show-Joelista”; sillä kun on sellainen nörtin itsetunto, ei se ole tottunut saamaan kohteliaisuuksia muilta naispuolisilta kuin multa :)

      • Elinabeth
        17.2.2014 at 21:07

        Joel pistää murskaksi ainakin kaikki mun nörttistereotypiat…hyvällä tavalla! :)

  • Elsa-Aalia (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 11:30

    Heti oli pakko klikata itsensä paikalle, kun puhutaan paidattomasta miehestä! Ei vaan.. asiaa: Ikuisuusprojekteja olisi. Montakin. Kaikesta ei vain olla vielä samaa mieltä Tekijän kanssa. Ja tässä miettiessä uusia projekteja ilmaantuu.. Life.. eh!

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 19:18

      Joo, niin se tuntuu olevan – elämä on projektia projektin perään! (hih ja paidattomia miehiä) Mutta on varmaan ihan hyvä niitä edistää silleen suht rennosti; koska tuntuu, että eivät ne tekemällä lopu, stressihän siitä tulisi, jos kaiken pitäisi olla valmista heti :) Mutta sitten, kun tulee oikea inspiraatio tehdä joku juttu oikeasti valmiiksi, niin onhan se aina hieno fiilis! :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 11:38

    Hmmh…tarttis saada uus kategoria tonne: ”Paidaton mies”. Tai vaihtoehtoisesti ”Joel”. Oisko mitään? ;D

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 19:21

      Hih totta! Saattais mennä kävijätilastojen kärkeen :)

  • Emmi Nuorgam
    17.2.2014 at 11:47

    Oonkohan mä joku luonnonoikku, kun mussa paidattomat miehet ei aiheuta mitään tuntemuksia? Tai lähinnä sellaisia ”ai kappas, rintakarvat” tai ”ai kappas, ei rintakarvoja” -tyyppisiä reaktioita.. :D

    • phocahispida
      17.2.2014 at 11:59

      Ehkä sut on altistettu niin hc-matskulle, ettei tommonen pehmeä paidattomuus enää värisytä. ;D

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 12:06

      Pakko myöntää, että ei kyllä kovin paljon minussakaan – tai esim. kesällä silleen samaan tapaan, jos näen vaikka nättikroppaisen naisen tai miehen, niin sen saatan kyllä huomata, että ”oi onpa kaunis”, mutta silleen aika… …jotenkin neutraalisti :) Hih ja tuohon omaan side-show-tyyppiin sitä tietysti on niin tottunut (Joel on ison osan ilman paitaa/pelkissä kalsareissa), että tavallaan en edes noteerannut, kun joskus eka kertoja laitoin tänne kuvaa paidattomasta Joelista – että silleen erityisesti tuossapa nyt ollaan paidattomana :) Sitten, kun joku hihkaisi jotain, niin huomasi että niin joo niinpäs onkin :)

      • murina
        17.2.2014 at 18:46

        Mulla on vähän sama, että paidaton kalsarimies on niin normaalia, ettei siihen ikinä kuvia ottaessa edes tule kiinnitettyä huomiota ja sit välillä meinaa tulla ”noloja” tilanteita kun näyttää kuvia vieraille ja sitten ne menee ihan hämilleen eikä ite ees tajuu, että mistä :D 

        • Kristaliina
          17.2.2014 at 19:22

          Kalsarit on kyllä niin perus. Taitaa tässä blogissakin olla se yleisin vaatetus :D

    • Nannannaa
      17.2.2014 at 19:21

      Mäkin oon sit luonnonoikku. :D

  • Raleigh (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 11:58

    Tee-se-itse miehet on niin…kuumia! Voi kun mullakin olis mies joka toteuttais mun visiot. Itse vaan pitää räpeltää ja usein tulee susia… Hienolta näyttää, tykkään tuosta Joelin tyylistä.

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 19:24

      No mutta ihan itse tehdyssä on vielä ihan omanlaisensa hohto! Mua ainakaan ei räpellyksen jäljetkään haittaa, siinä on ihan oma arvonsa, että on tehnyt sen itse :)

  • ainis (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 12:00

    Aika nopeeta toimintaa teillä. Meidän talo valmistui yhdeksän vuotta sitten, eikä vieläkään ole ulkovarastojen ovissa (2kpl) kahvoja eikä lukkoja. Oven avaaminen tapahtuu ikkunanavaajalla. Ihan kätsää. Tämä ikuisuusprojekti ei vaatisi muuta kuin puhelun lukkosepälle, silti se ei vaan ota onnistuakseen.

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 19:26

      Hehe – no mutta hei jos kerran aukeaa noinkin, niin mitäs sitä kiirehtimään! Ja talokin vastavalmistunut ja kaikkea :)

  • Sofku (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 13:35

    Jos jossain on joku kilpailu, että äänestä paras blogiaviomies ja -isä, niin mä äänestäisin Joelia ja musta tuntuu, että aika moni muukin!!

    Mistä kaupasta tuollaisia Joel-miehiä saa?

    ps. Aivan törkeen ihanat hyllyt!!

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 16:31

      Oh! Vähänkö mä ilahdun (Joelin puolesta) näistä – ja varmasti se itsekin. Tulee varmasti nämä kehut hyvään aikaan, koska niin kuin tuossa toiseen alempana (?) olevaan kommenttiin ehdin kirjoitella; kyllä tämä arkihullunmylly ja stressaaminen toisen vauvan potentiaalisesta ennenaikaisesta syntymisestä vähän vie veronsa välillä kyllä jaksamisesta… Eli Joelin puolesta kiitos! <3

      Kaupasta noita ei taida olla saatavilla, mutta omani löysin ihan sellaisesta Facebookin hölmöstä sovelluksesta joskus aikoinaan :)

      Ja joo, mäkin oon ihan tosi-tosi iloinen noista hyllyistä!

  • Ihmettelijä ja fani (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 13:49

    Siis milloin, MILLOIN Joel kerkeää treenaamaan? Voisit joskus tehdä ihan oman postauksen pelkästään Joelista ja hänen näkökulmaa teidän arkeen. :) Tuntuu, että tyyppi on joku yli-ihminen, joka jaksaa töitten lisäksi hoitaa melkein kaikki arkiaskareet ym. ja vielä hymyssä suin. Miten se jaksaa/kerkee/viittii/? Oot kyllä onnekas kun on tuollainen mies. &lt;3

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 16:24

      Hmm joo, voisin itse asiassa pyytää sen joskus ”vieraskirjoittajaksi” kirjoittamaan kans oman näkökulmansa tähän meidän arkeen. Jos se joskus vaan ehtii :)

      On se ihan varmasti kyllä välillä tiukoilla tässä meidän hullunmyllyelämänvaiheessa; mua itseä kyllä itse asiassa välillä huolestuttaa, että eihän tule jossain vaiheessa sellainen ”kräts poks en jaksa enää system overload” -tila. Oon pyytänyt ottamaan enemmän omaa aikaa (esim. iltaisin), jos tuntuisi sitä tarvitsevan, mutta kuulemma sillä on nyt vaan päällä se samanlainen tila kuin mullakin; että pitää saada nyt vaan tämä arki pyörimään ja katsotaan niitä ”oma aika” -asioita sitten vähän myöhemmin :) Se meidän (vähän aiemmin bloggaamani) ”tulevaisuuskeskustelu” kans auttoi varmasti paljon meitä molempia – kun tuli sellaista varmuutta siitä, että aika niille omille jutuillekin tässä elämässä on vielä joskus tulossa :)

      Mutta joo, pidän itseäni onnekkaana <3

      Joel käy työpaikan kuntosalilla (käsittääkseni) parina hc-aikaisena aamuna ennen työpäivää, ja sitten lisäksi jumppaa täällä kotona sellaisia parinkymmenen minuutin hullunraskaannäköisiä ”täsmäiskuja” pari kertaa viikossa. Joskus sillä oli kuntosalikortti, mutta tää meidän budjettielämä (ja ajanpuute) sitten söi sen :) 

      Se kans ehkä helpottaa vähän tätä meidän arjen aikatauluhommaa, että Joel ei ole sellainen ”ylityöroikkuja” (niin kuin minä töissä ollessani olin) vaan tekee duuninsa täsmällisesti työajan puitteissa ja osaa lähteä kotiin kellonlyömälleen oikeana aikana. Sen ansiosta (ja kun se menee tosi aikaisin töihin) illalla on vähän enemmän aikaa, kun Joel on jo puoli viiden aikoihin kotona. Bussimatkat (noin tunti per suunta) se kuulemma käyttää ”omalle ajalle” eli katsoo kännykältä jotain sarjaa tai nörttäilee netissä :)

      Heh no tulipa nyt toisen puolesta kerrottua paljon… Mutta joo, voisin pyytää joskus sitä kirjoittamaan myös itse!

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        17.2.2014 at 19:47

        Joo, pyydä ihmeessä Joelia…voin sitten näyttää omalle miehelle, että otapa mallia! ;)

  • P (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 15:51

    Hehee, onhan se kiva, että kotiäideillekin on välillä jotain silmänruokaa tarjolla. :D

    Pakko kiittää hampaidenpesuvinkistä. Meillä on muutamakin kerta kuunneltu jännää ääntä, kun pojan hampaita pestään. Aika usein kun pää kääntyis harjan ulottumattomiin. Jotta kiitos!

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 19:14

      Hieno homma, jos vinkki toimi! Meillä kans tuota ääntä metsästetään aamuin illoin edelleen :)

  • marmuli (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 15:52

    Täälläkin eräs Joelia kuolaava nainen! Pakko ehkä vähän myöntää, että alunperin jäin lukijaksi myös osasyyksi sen takia, että sen nyt vaan vaikutti niin kuumikselta. ;) pitkätukkaiset, lapsirakkaat miehet on ehkä aika kova akileen kantapää :D mutta koko teidän perhe vaikuttaa niin superihanalta, että oli kyllä muutakin syytä jäädä stalkkaamaan. :D

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 19:27

      Sama akilleen kantapää mulla :) Tai no ennen se mulla oli kyllä pitkätukkaiset kitaraa soittavat miehet, mutta onneksi maku jalostui sen verran, että kitara korvautui mullakin lapsirakkaudella :)

      Kiva kun jäit – syystä tai toisesta! :)

  • Seppä (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 17:14

    En paheksu tai moralisoi, mut tuli mieleen kunsuosittelit ikean liimapuulevyä. Siis se ett kyseinen firma menetti juuri fsc-sertifikaatin koska hakannut puuta kyseenalaisesti venäjällä ikimetsistä :(
    Hieno hylly!

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 17:18

      No voihan perhana. Onkohan meillä nyt sitten ikimetsähyllyä kotona… Perse. (anteeksi ruma sana)

      • Kristaliina
        17.2.2014 at 17:23

        Tuota levyä se meidän on: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30094629/
        (pystypuut sun muut on ihan K-raudasta)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        17.2.2014 at 18:15

        no mielummin venäläistä havupuuta kuin tropiikista, boreaalinen metsä kuitenkin uudistuu aikanaan luonnostaan. Eikä se FSC-setti oo tae kestävästi tuotetusta puusta, esim.FSC mixed sources -sertillä vain 5% tuotteen materiaalista pitää olla sertifioitua, muu voi olla mitä vaan. Jos haluaa varmasti kestävästi tuotettua puuta, pitää ostaa kotimaista.

  • Nannannaa
    17.2.2014 at 19:22

    Vau, tosi mageet hyllyt! :)

  • Merih (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 20:13

    Sen viime kuvan jälkeen mä näin Joelista unta. Toivon, että näitä kuvia ei tulis enempää, koska mä oikeastaan en haluaisi nähdä unia toisten bloggarien aviomiehistä. Etenkin kun mun omakin on pitkätukkainen, lapsirakas ja hottis :)

    • Kristaliina
      17.2.2014 at 20:54

      Apua :D Okei tää sideshow-sarja ehkä loppuu – ja mä en kysy, että minkälaista unta :D

  • Anna Blue Eyes
    17.2.2014 at 20:59

    Kristalle: Upea hyllykkö ;)

    Kaikille muille: Eipä kestä kiittää!

    • Kristaliina
      18.2.2014 at 21:50

      :D

  • Surku (Ei varmistettu)
    17.2.2014 at 21:20

    Mun täytyy kans kommentoida, että monien Joeliin liittyvien juttujen lukeminen täältä blogista on ollut älyttömän piristävää. Joojoo, kukaan ei ole täydellinen, mutta Joel on kyllä kehunsa ansainnut. Hänestä paistaa – kuten Krista sinustakin! – niin vilpitön rakkaus ja omistautuminen lasta (ja kohta toista!) kohtaan, että tällainen lapsettomuuspäätöksenkin tehnyt ei voi kuin virnuilla onnellisena siitä, miten ihana perhe teillä on. Nostan myös kaikki peukut (2kpl) Joelin sarjakuvasuunnitelmalle, tsemppiä sen kanssa kun sen aika on! Pakko vielä myöntää, että Joelin opiskelukuviot ja tulevaisuudensuunnitelmat psykologiassa kiinnostavat, koska itsekin aikoinaan harkitsin psykologiaa pääaineeksi.

    ..ja ei nyt varsinaisesti nämä paidattomuuskuvat ole itkettäneetkään. ;)

    • Kristaliina
      18.2.2014 at 21:45

      Joo, oon kyllä samaa mieltä – Joel on kyllä kaikki irtopisteensä ansainnut, hih ja tosiaan muustakin kuin tuosta paidattomuudesta :) Meillä on käynyt hurjan hyvä onni, että kaikki on loksahtanut näin kohdilleen <3

  • kao kao
    18.2.2014 at 00:17

    Vähänkö hienosti noi hyllyt sopii teidän kirjastoon (tulihan se kirjastoon?) ja puutalon tyyliin. Tekee siitä vielä vähän enemmän kodin.

    Musta Joel vaikuttaa ihanan täydelliseltä just sulle. Täydellisellä tarkoitan sellaista täydellistä, jossa on mukana ihan pikkuisen vikojakin, että se pysyy mielenkiintoisena. Arvostan ihan hirveästi tuollaista omasta perheestään huoltapitävää miestä ja oon onnellinen että sulla ja Silvalla ja Seelalla on sellainen Joel miehenä/isänä. En tiedä voiko sanoa näin kun on vain lukenut sun juttuja, mut jotenkin nyt vain tuntuu siltä. Onnelliselta, sellaiselta että onnea voi tosiaan levittää ympärilleen ja sä kyllä juttujesi kanssa teet niin. <3

    • Kristaliina
      18.2.2014 at 21:48

      Nämä tuli itse asiassa keittiöön! :) Mutta vastaavat on kyllä tosiaan kirjastossakin!

      …ja voi kiitos! Ehkä se onni jotenkin tosiaan välittyy rivienväleistä, vaikka just nyt on elämässä tuota huoltakin (että koska lähdetään synnyttämään jne.). Mutta kun se ”peruspaketti” on kunnossa, niin on helppo olla silti jotenkin… ..ehkä tasapainossa? Tai jotain :)

  • EWE
    18.2.2014 at 16:31

    Onpas upea hyllykkö! Ja komia on rakennusmieskin ;)

    Täälläkin nostetaan kättä sille toiveelle, että Joel kirjoittaisi blogiin joskus jonkun jutun.

    • Kristaliina
      18.2.2014 at 21:49

      Kiitos!

      …ja mun täytyy joo tässä vähän houkutella sitä, jos se joskus innostuisi (hih ja ennen kaikkea ehtisi)… :)

  • Asikaine
    20.2.2014 at 20:37

    Oih! Ihana..hylly! :)

    Hauska ratkaisu tuollaiset avohyllyt keittiöön ja mätshimätshi teidän kirjahyllyn kanssa. Hieno tulee, ku ite tekee!