Ihana mies (tule kanssani rock-balettiin)

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Coca-Cola Light

Coca-Cola Light kutsui minut Savoy-teatteriin rock-balettiin! Lippuja Rock the Ballet -näytökseen sain 4 kpl ja sain itse päättää, miten liput ”käytän”, joten ajattelin vähän sellaista pienimuotoista lukijatapaamista – ketkä kolme lähtevät mun aveciksi? Hehe eli taas arvotaan; tämähän ihan on riistäytynyt käsistä, oikea arvontatoukokuu!

Mukaan ke 28.5.2014 näytökseen on kutsuttu yhteensä kymmenen bloggaajaa seuralaisineen, ja tälle porukalle on myös järjestetty pienimuotoinen yksityistilaisuus Savoyn Ravintola Preston parvekkeelle; tarjolla ruokaa ja juomaa. Yksityistilaisuus alkaa klo 18 (tehdään vaikka treffit aulaan!), ja varsinainen näytös alkaa klo 19.30. 

Ja tuo päivähän on siis helatorstaita edeltävä keskiviikko – seuraava päivä vapaapäivä työssäkäyville.

Tulkaa! Kivaa! En olekaan tuota ennen nähnyt, mutta kiinnostaa kovasti!

*******

Homma liittyy Coca-Cola Lightin ”ihana mies” -haasteeseen – siellä rock-baletissahan on sitten ihania miehiä lavalla ja silleen. Ja haasteessa kysyttiin, että millainen on minun (ja teidän) mielestä ihana mies.

Nooh.

Ihana mies. Hmm.

Voinko muuttaa sen muotoon ihana kumppani? Koska se, mikä minulle tuli tästä mieleen, ei ole sidoksissa x- ja y-kromosomeihin. Samat ihanuuden piirteet koskevat molempia sukupuolia. Ihaninta on siis yksittäisten luonteen- tai ulkonäköpiirteiden sijaan mun mielestä kumppanuus. Se, että ollaan yhdessä tässä hommassa, tässä elämässä. Että molemmat tunnetaan se. Että on hyvä olla yhdessä ja pyörittää tätä arkisirkusta huh huh. Olla elämässä ikään kuin samalla puolella. Pahinta olisi, jos kaiken tämän väsymyksen ja arkihulabaloon keskellä alkaisi sotia omaa kumppaniaan vastaan. Siinä sodassa ei tulisi voittoja, pelkkiä haavoittuneita.

Yhdessä olo ja sitoutuminen. Hyvä olo. Ja vaikeammassakin tilanteessa yhdessä toimiminen.

Pieni esimerkkikin:
Silva alkoi joskus talvella kesken yön oksentaa. Joel kiikuttaa Silvan nopeasti kylpyhuoneeseen, minä nappaan likaiseksi menneitä lakanoita sängystä. Minä menen ottamaan Silvan. Joel alkaa pyyhkiä lattiaa. Tulee pyyhettä. Istutaan kylpäärissä oksentavan naperon kanssa. Vettä. Peseytymistä. Vessanpöntön ja lavuaarin siivoamista. Kylppärin peilinkin.
Sitten siinä kaiken keskellä Joel toteaa:
”Tämä tulee nyt varmaan tosi kummalisessa tilanteessa, mutta mä kyllä rakastan sua tosi paljon.”
”Täh? No niin mäkin sua, mutta…?”
”Tällaisessa poikkeustilanteessa sitä huomaa, miten tärkeää on pystyä toimimaan yhdessä.”

Että vatsataudissa se rakkaus kai sitten punnitaan.

Kuva ei liity tilanteeseen.

 

Millainen on sinun mielestäsi ihana mies?

Vastaa kysymykseen tähän alle kommenttikenttään ti 20.5.2014 klo 12 mennessä, niin osallistut noiden Rock the Ballet -lippujen arvontaan. Lippuja arvon siis 3 kpl, eli yksi per voittaja – ihanana rock-balettiseurakumppanina nimittäin minä :)

Muista jättää myös meiliosoitteesi!

 

PS. Kiitos Cokikselle lipuista!

Cokiksen ihana mies. Mutta mitä sen navalle on tapahtunut?!?

 

You Might Also Like

  • Kukkavarvas (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 15:08

    Oi Rock the Ballet on ihan mahtava!

    Kaikkien sun luettelemien juttujen lisäksi hyvä kumppani muistaa pitää huolta myös itsestään. Ottaa aikaa itselleen ja tehdä mitä nyt haluaa tehdä jotta voi hyvin. Pää pysyy kasassa ja kaikkea jaksaa paremmin kun joskus muistaa valella sitä balsamia myös itseensä. Henkisesti hyvinvoiva ihminen säteilee zeniä myös ympärilleen. Ja jos vedetään homma perhetasolle niin jos vanhemmat voi hyvin, lapsetkin voi hyvin.

  • Nannannaa
    15.5.2014 at 15:27

    Oioioi, vähänkö ois ihana päästä!

    Kumppania mäkin ajattelen, kun kysytään ihanaa miestä. Sellaista, johon voin turvata, kun elämä potkii. Joka esim. tänä aamuna käski mut takas nukkumaan flunssaa pois ja lähti ite tekemään remppaa pikkumiehen kanssa. Joka halaa ilman erityistä syytä ja jolla on yhtä tyhmät jutut kuin mulla itsellänikin. Jolle voi ihan pikkuisen kiukutella turhasta ja eikä se koskaan jälkikäteen piikittele siitä. Semmonen se mm. on se ihana mies. :))

  • rv 38+ (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 15:29

    En osallistu kilpailuun, mutta tuo Joelin kommentti sai mut itkemään (lähestyvä synnytys ehkä lisäherkistäjänä). Niin kaunista <3
    PS. Rock the ballet muuten oli musta ihan kamala silloin kun ne oli ekan kerran Suomessa :)

    • Kristaliina
      16.5.2014 at 12:04

      Hormonit, hormonit :)

      Mitääääh, et tykännyt siitä? Mä oon kuullut niin pelkkiä kehuja, että oikeastaan aika terveellistäkin kuulla eriäviä mielipiteitä, ettei tule epärealistiset odotukset :) No, pian pääsee näkemään itse :)

      Tsemppiä viimeisille hetkille, kohta kohta! ♥

  • PilviN
    15.5.2014 at 15:29

    Voi vitsit miten kiva arvonta! Ehdottomasti mukana :)

    Ihana mies, no varmaankin sellainen joka arvostaa ja rakastaa toista sellaisena kuin tämä on. Jonka kanssa voi olla ihan oma itsensä ja tuntea olonsa hyväksi. Joka huomioi arjessakin ja antaa tilaa kun sitä tarvitaan. Se joka kaikesta huolimatta on siinä mukana ja jonka kanssa voi nauraa niillekin asioille joille toiset kohottavat kulmiaan. Kai se on se läheisin.

  • Kaktuskakru (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 15:37

    Ihana mies.
    Tuo sinun kuvailemasi kumppanuus on kyllä tärkeä piirre. Samoin samanlainen huumorintaju. Keventää niitä poikkeustilanteitakin paljon, kun pystyy nauramaan kakkakatastrofeille sun muille. Sitten on se että mies on kiinnostunut jostain, ei tarvitse edes olla samat kiinnostuksen kohteet kuin itsellä, se on vain niin maagista katsella kun toinen kertoo leffoista niin innoissaan, että unohtaa suunnilleen välillä ottaa henkeä. Silloin yleensä hymyilen ja sanon nuo samat sanat, mitä Joel sinulle.
    Ja samat piirteet kyllä pätevät, kromosomeista riippumatta.

  • TerhiF (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 15:50

    Ihana kirjoitus! Ja yhdyn kaikkiin edellisiin kommentteihin. Ja lisään että oma ihana mies tekee paljon kotona (kotitöitä siis). Rakastaa kokata ja tekee meille JOKA viikonloppu aamiaista. Ottaa itselleen omaa aikaa ja antaa sitä myös minulle. Myös joka kuukausi yritämme livistää yhdessä, siis kaksin, johonkin treffeille kuten leffaan tai ravintolaan syömään. Nauretaan samoille jutuille ja usein tarvitaan vain yksi sana, ja tiedetään mistä toinen puhuu. Ja rakastetaan toisiamme kaikkine vikoinemme (onks toi nyt oikein kirjoitettu?)

    -Ja olis aivan ihana päästä hyvässä seurassa ottamaan sitä omaa aikaa!

  • eibeigeä
    15.5.2014 at 16:49

    En osallistu arvontaan mutta ihana mies on sellainen joka ostaa minulle tamponeita ilman että kokee miehuutensa olevan uhattuna.

  • LauraEm.
    15.5.2014 at 16:55

    Ihana mies, tietysti kaikki hyvät perusominaisuudet eli luotettava asiassa kun asiassa, ystävällinen, reilu ja rento. Mut parisuhteessa ihanuutta on myös itsevarmuus. Se, että molemmat kannattelee tahollaan sekä itseä että toista, se, että toisen kanssa ei tarvi olla epävarma, se, että molemmat pärjää sekä yksin että yhdessä, molemmat on paitsi toiselle puoliskoita myös kokonaisia itselleen.

  • Merih (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 17:16

    Ihana mies. Tuntuu jo vaikeelta tehdä yleistyksiä kun on niin pitkään elänyt yhden miehen kanssa. Sellainen joka tykkää olla kotona ja tykkää myös seikkailla. Sellanen jonka ei tartte esittää vaan voi olla oma ittensä. Jolla on suuri sydän. Ja pitkä tuuhea tumma tukka :)

    Niin ja osallistun arvontaan, olisi hauskaa lähteä sun kanssa balettiin :)

  • Layra (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 17:20

    Tämä olisikin huisi kokemus.

    Mietin tovin miten kirjoittaisin ihannekumppanista. Sitten muistin hetken jolloin oivalsin ihannekumppanini; ihannekumppani siivoaa oksennukseksi lattialta 1:ltä yöllä (kun yllättävä mahatauti iskee) vaikka muutaman tunnin päästä täytyisi nousta töihin. Ihannekumppani myös intohimon harrastamiseen ja tukee/kuuntelee vaikka itseä asia ei kiinnostaisikaan.

  • Tappura (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 17:31

    Ihana mies tulee kotiin, kun uhmakohtaus on juuri taltutettu, koira oksentanut karvalankamatolle ja ruoka saatu uuniin, ilmoittaa sulkevansa silmät minuutiksi ja selvittävänsä sit, miten matto puhdistetaan.

  • Pingale
    15.5.2014 at 18:49

    Ihana mies on oma mies. Seura on helppoa ja mutkatonta. Osaa korjata auton ja katsoo lapsen kanssa Pikku Kakkosta.

    Rokkibaletti olis huippujuttu!

    pingale1983 (ät) gmail.com

  • Nipa3 (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 19:26

    Ihana mies jäisi mutisematta lapsen kanssa kotiin, kun tämä mamma lähtisi balettiin :)

    • Kristaliina
      15.5.2014 at 21:04

      Tsihihi mahtava!

  • maaritanneli
    15.5.2014 at 19:45

    Just hehkutin, kuinka mahtavaa olisi päästä katsomaan! Mä niin tahon!! Niin ja Se ihana mies on juurikin tuollainen kuvailemasi hyvä kumppani. Tosin olen kyllä itse niin nopeasti nollasta sataan kiihtyvä, että kumppanuus on aika usein haastavaa.. ;)

  • Paprika (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 21:27

    Meidän ihana mies on huomaavainen ja luotettava. Impulsiivininen täytyy myös olla sekä hyvässä että pahassa. Tämä meidän ihana mies on myös joustava ja suostuu vaihtamaan muuttopäivää jos arpaonni suosii :D (En oikeesti keksi mitään lisättävää tuohon siun kuvailuun)

  • elsa (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 21:46

    Ihana mies kuuntelee, tukee ja kannustaa. Rakkastaminen on myös suotavaa. :) Mukaan arvontaan, JEE!

  • RouvaK (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 21:46

    En osallistu, mutta haluan kertoa millainen on ihana mies -mielestäni. Eräs joulu navettamme paskakaivo jäätyi umpeen. (Hyvin paha juttu. Pakko saada ensi tilassa auki, ettei elukkapoloset kärsi.) Väsymyksen, vitutuksen, hien ja paskan keskellä ihana mies katsoi minua pitkään ja totesi: ”Vitsit sää oot seksikäs.” Noooh… ei kyllä ollut kovin seksikäs olo, mutta tarvitsin tuota siinä tilanteessa enemmän kuin itse arvasinkaan. Ihana mies ei välttämättä tiedä mitä nainen haluaa (tietääkö nainen itsekkään aina?) vaan tietää mitä nainen tarvitsee. ;)

    • Kristaliina
      15.5.2014 at 22:07

      Voi apua :D :D Jos tää ois tarinakilpailu, tässä ois voittaja :D

  • TaiTai (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 22:03

    Kuvaamasi kumppanuus kokonaisuudessaan on kyllä ihaninta, mutta bongasin kuvailusta etenkin yhden sanan: sitoutuminen. Me ollaan miehen kanssa aikoinaan soudettu ja huovattu, joten nykyään parhaalta tuntuu se voimakas sitoutuminen. Itse kun oon melko tulistuvaa sorttia niin tuntuu joskus jopa raivostuttavalta kun toinen on riidan yhteydessä niin rauhallinen ja muistuttaa, että ollaan luvattu olla yhdessä kuolemaan asti. Tuntuu helpottavalta tietää et ollaan yhdessä tehty päätös, joka pidetään vaikka toinen välillä tuittuiliskin :)

    Oispa hauskaa voittaa tässä arvonnassa! Meillä on jokseenkin Seelan ikäinen vauva ja 1v 4kk vanhempi taapero täällä, oma aika on siis harvinaista mutta tarpeellista herkkua ;)

  • Veer (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 22:08

    En osallistu arvontaan mutta pakkoa sanoa että suosittelen rock the balletia tositosi lämpimästi! Olin katsomassa joku vuosi sitten ja oli aivan huikea. Upeaa, herkkää, hauskaa ja ennen kaikkea niin taitavaa, että näyttää jopa helpolta. Sitten tajusin että eipä tuohon itse pystyisi…..

  • EevaE (Ei varmistettu)
    15.5.2014 at 22:55

    Oi! Mä olen mukana arvonnassa!

    Lapset leikkivät piknikkiä esikoisen rakkaan unirievun päällä. Olen juuri vaihtanut kuopuksen vaipan ja huikkaan miehelle, että menen suihkuun. Hetken päästä alkaa lennellä ärräpäitä ja mies sinkoaa kylppäriin kuopus kainalossa jolle unohdin laittaa puhtaan vaipan (kyllä, se on mahdollista kun univelkaa on riittävästi ;)) ja joka on levitellyt kakkaa lelut, rievun ja itsensä täyteen. Olohuoneessa esikoinen itkee hysteerisenä kun riepu on kakassa ja se pitää pestä. Kaiken kaaoksen keskellä molemmat repeää vaan lopulta nauruun.

    Huumorintaju! Se on ehdottoman tärkeä piirre luotettavuuden ja empaattisuuden lisäksi jotta arki luistaa :)

  • 1 2 3