Ihana ihana karvainen asia (onko se syötävää?)

Tiikeri-parka, viime talvena sen rutinoitunut kaupunkilaiskissan elämä järkkyi täysin.

Ensin sen piti muuttaa pois turvalliselta reviiriltään Punavuoren-kodista ja väliaikaisasua meidän kanssamme muuttolaatikkoröykkiössä Kampissa. Sitten toinen muutto puutaloon Toukolaan – vierasta ja outoa koko ikänsä kerrostalossa asuneelle kisulle. Ja todennäköisesti sen ”emo” oli jo alkanut erittää kummallisten äitiyshormonien hajua.

Eivätkä muutokset loppuneet siihen: parin kuukauden päästä se roudattiin Joelin vanhempien luo meidän Vietnamin-reissumme ajaksi. Ja kaiken huipuksi keväällä perhe hävisi taas pariksi viikoksi: keskellä yötä sisään tuli outoja pelottavia miehiä ja kantoivat mamman paareilla pois.

Sitten perhe tuli vihdoinkin Kätilöopistolta takaisin, oi purrr purrr ja ihanaa! Kissa ehti jo riemastua ennen kuin järkytyksekseen tajusi, että mikään ei olekaan kuin ennen.

Mikä tuo on?

*******

12-vuotias kissavanhuksemme oli tähän asti pelännyt kuollakseen lapsia. Lähtökohta-asetelma ei siis vaikuttanut kovin hyvältä. Toisaalta Tikru alkaa olla jo sellainen laiskanpulskea mummokissa, jonka villit nuoruusvuodet ovat takana; enää se ei jaksa riehua ja ottaa hengiltä päiväpeiton kulmaa, vaan mieluummin se keskittyy sängyn päällä kehräämiseen – pientä optimismia läikähteli siis mielissämme.

Etukäteen oli kuitenkin jo puhuttu, että hätätilassa Tikru voisi mennä Joelin vanhemmille asustelemaan vaikka vähän pidemmäksikin aikaa. Jos olisi tarpeen.

*******

Kun saavuimme Kätilöopistolta kotiin, Tikru ei mitenkään noteerannut turvakaukalossa kyhjöttävää keskosvauvaa. Vaikka yritimme esitellä uutta perheenjäsentä kissalle, se mieluummin keskittyi mamman jaloissa kehräämiseen. Purr!

Mutta sitten tuli ensimmäinen ilta. Silva oli laitettu nukkumaan sänkyymme äitiyspakkausboksiin, ja me Joelin kanssa olimme makuuhuoneen toisella laidalla, kylppärin ovella hampaita pesemässä – kissa ja vauva koko ajan valvonnassamme, totta kai.

Silva alkoi ynistä boksissa pienellä äänellään ja kissan vaistot valpastuivat. ”Myyrä! Hiiri! Tänne on päässyt joku pieni nisäkäs! SAALIS!”

Tikrun selkä nousi pörhölle, häntä muuttui paksuksi, ja kissa lähti vaanien lähestymään vauvan laatikkoa.

Voi j*mankauta, mikä säikähdys: kohta se hyökkää! Hammasharjat lensivät kaaressa, ja nanosekunnissa kissa oli napattu kiinni ja heivattu alakertaan ovien taakse. Apua. Nyt tämä alkoi käydä vaaralliseksi.

Seuraavat kaksi yötä olivat aivan superkurjia. Kissa maukui alakerrassa ja hyppi ovenripoja vasten. Suihkin kissaferomoneja alakertaan ja kävin tyynnyttelemässä, mutta kissaparka oli lohduton. Voi kurjuuden kurjuus, voi miten huono alku.

*******

Mutta vielä ei luovutettu. Joel askarteli äitiyspakkaukseen kissaturvallisen kannen ja minä leikkelin moskiittoverkon alakerran päiväunisänkyyn kissaverkoksi. Ja kissapsykologi-Joel aina Tikrun nähden näytteli ikään kuin nuolevansa Silvaa – jos siten kissa vähitellen tajuaisi, että tuo heikolla äänellä inisevä otus on meidän pienenpieni ihmispoikasemme.

Varovainen ensimmäinen lähestymisyritys.

 

Ensimmäisen illan jälkeen Tiikeri ei onneksi osoittanut minkäänlaisia aggressiivisuuden merkkejä. Vauvaa se vilkaisi varovaisesti ja käpertyi sitten vähän säikähtäneen oloisena kylkeeni. Yritin jutella sille mahdollisimman rauhalliseen sävyyn ja olla niin kuin sylissäni makaava vauva olisi maailman luonnollisin asia.

Saakohan tähän tulla?

 

Silvan äitiysboksin ja alakerran Stokke-sängyn lähestyminen oli kissalle ehdoton ”ei!”, ja sen se onneksi oppi ihan välittömästi. ”Jaiks. Okei-okei, ei sitten, kun noin kovasti käskette”. Huudon sijaan sähisimme kissalle silloin, kun se tuntui tekevän vauvan suhteen jotain väärää. Nopeasti Tiikeri oppi, että mamman jalkoihin saa edelleen käpertyä.

Väsynyt äiti, vastasyntynyt vauva, kissa ja se massiivinen synnytystakku. Ja itse askarreltu äitiyspakkaussängyn kissaturvallinen kansi.

 

Muutamassa viikossa tilanne oli täysin rauhallinen. Kissa oli tyytyväinen siihen, että  perhe oli kotona myös päivisin, ja kevään tullen puutalon oma piha alkoi kiinnostaa enemmän kuin tuo kiljahteleva pieni nisäkäs.

Ensin huomasimme, että emme ole käyttäneet päiväsängyn kissaverkkoa vähään aikaan. Kun Silva alkoi olla ”oikean vauvan” mitoissa, se siirtyi väliimme nukkumaan – ja Tikru pysyi tyytyväisenä jalkopäässä. Näin meillä nukutaan edelleen, koko perhe samassa sängyssä.

Päivisin Tikru on kissamaiseen tapaan välillä omissa oloissaan, välillä hakeutuu mamman ja vauvan läheisyyteen. Ja vaikuttaa jopa onnellisemmalta ja rohkeammalta kuin ennen vauvaa ja ”maallemuuttoa”.

Rennosti. (pieni turvaväli silti tuohon outoon pieneen ihmisolioon, joka saattaa älähtää korkeaan huutoon koska tahansa)

 

Entäs sitten Silvan suhde kissaan?

Alkuun vauva ei tietysti noteerannut kissan läsnäoloa millään tavalla. Mutta vähän alle puolivuotiaana Silva vihdoinkin tajusi: ”Oi mikä on tuo ihana ihana pehmeä asia, joka tässä välillä vilahtaa?” Ensimmäinen kunnon vauvankikatus taisi purskahtaa ilmoille, kun Tikru kerran ohikävellessään pyyhkäisi hännällään Silvan kasvoja.

Nykyisin Silva riemastuu aina, kun Tikru ilmestyy näköpiiriin. Ja kissa puolestaan on vauvan lähellä yllättävän varovainen: jos minä en ole vieressä, se pysyy vauvasta turvallisen välimatkan päässä. Mutta varsinkin silloin, kun olen imettämässä, se saattaa tulla antamaan pehmeät puskut Silvan päähän. Vauva on hyväksytty perheeseen siis.

Silva ra-kas-taa kissan pehmeään turkkiin koskemista, mutta pienet vauvankädet tarraavat kiinni välillä vähän turhankin kovasti. Minä yritän olla aina estämässä liian rajuja otteita, mutta pari kertaa Silva on onnistunut saamaan napakan otteen kissan korvasta tai hännästä. ”Oh, onko se syötävää? Haluan tuon ihanan ihanan pehmeän hännän suuhuni!” Silloin kissa vain kärsivällisesti vetää itsensä irti ja poistuu paikalta.

Haasteita kissan ja vauvan välisissä suhteissa tulee varmasti olemaan jatkossakin – naperot kun taitavat olla välillä aika reippaita otteissaan. Yritämme kuitenkin opettaa jo alusta asti, että eläimiä kohtaan pitää olla hellä. Ja onneksi kissa osaa poistua ylväästi paikalta, jos meno alkaa muuttua liian rajuksi.

”Minä näen sen, tuolla se on!”

”Jee, mä käännyn sen perään!”

”Tule tänne, sinä ihana ihana karvainen asia!”

(”En muuten tule, tartut kiinni kuitenkin”)

”Höh sinne se meni taas.”

1
Like

You Might Also Like

  • maruu (Ei varmistettu)
    30.10.2012 at 14:09

    Meillä on 8 vuotias kolli kissa. Meitäkin vähän jännitti että miten suhtautuu vauvaan kun ei ole koskaan sellaista nähnyt.
    Hirveä pelko että hyväksyykö vauvan, onko agressiivinen, miten käy nukkumisen kanssa (ihan pennusta asti nukkunut joka ikinen yö sängyssä)
    Mutta kappas, kun tultiin kotia niin kissa ei ollut moksiskaan. Kävi nuuskimassa vauvaa ja nuolaisi otsaa. Ei mitään agressiivisuuden merkkejä. Emme myöskään sulkeneet kissaa pois makkarista. Sänkyyn se tuli heti ekana yönä nukkumaan. Taisi tosin olla hiukan pettynyt kun ei päässytkään siihen tyynyn viereen nukkumaan vaan piti olla jalkopäässä :D
    Ikinä ei ole kissa yrittänyt edes hypätä pinnasänkyyn. Pinnis kasattii ajoissa ennen lapsen syntymää mutta se ei kissaa kiinnostanut.
    Nyt vuoden iässä on keretty kissan häntää ja korvia vetää monesti. Vaikka aina yritän ehtiä väliin ja kieltää ja opettaa että kissaa pitää silittää hellästi.
    Ja kissaa on myös erittäin kiva jahdata. Kissa juoksee karkuun pojan rajuja otteita ja poika luulee että se on leikkiä ja juoksee perässä :D

  • Saga (Ei varmistettu)
    30.10.2012 at 14:10

    Eeeikä, meillä oli kans kissa nimeltä Tikru. Oltiin raukan kolmannet omistajat ja sen alkuperänen nimi oli TURO vaikka herra oli ihan selkeästi tiikerin värityksen omaava ja kaikkea. Nyt tuli taas ikävä sitä kuivaa spagettia rakastavaa idioottia.

  • HelloAochi
    30.10.2012 at 14:57

    Nitya mun mielestä ehkä vähän pelkää Kainia, ei ole aggressiivinen muttei myöskään tule lähelle, ei edes samalle sohvalle istumaan, jos mulla on Kain sylissä. Kaikki hyvin siis, mutta ei noista taida ihan bestiksiä tulla.

  • Iksu
    30.10.2012 at 16:16

    Mä tein just pari päivää sitten omalle palstalleni postauksen aiheesta ”miten kissat ovat suhtautuneet uuteen perheenjäseneen”! Käy(kää) ihmeessä lukaisemassa :) Oon seurannu sun ihanaa blogia jo vähän aikaa, ja just ajattelin pyytää kertomaan miten Silva ja Tikru ovat suhtautuneet toisiinsa! Mutta kerkesit ensin:) Kiva postaus, kiitos!

    Oma pikkunaperoni alkaa tässä 10kk iässä siirtyä vauvasta taaperoksi, ja myös suhde kissoihin on muuttunut mielenkiintoisemmaksi kun neiti pääsee jo kunnolla liikkeelle. Mulla on tästä aiheesta vaikka kuinka monta hyvää tarinaa (imeskellystä kissanhännästä lähtien..), koitan saada niitä pikkuhiljaa julkaistuksi palstallani.

    Rapsutuksia Tikrulle, tuolle komealle mummokissalle :)

  • Kristaliina
    30.10.2012 at 16:53

    Kiva kuulla, että muillakin näin hyviä kokemuksia! Eniten kai se aiheuttaa (kai?) murhetta, jos kissa on kovin villi ja riehakas – huh sentään, jos ajattelen, millainen Tikru oli pentuna… Pahimmillaan kiipeili (oikeasti) seiniä pitkin, verhoista nyt puhumattakaan. Onneksi nykyisin on tuollainen kesyyntynyt lyllerö :)

    Ai niin, pitikin mainita, että tämä aihe oli nimimerkkien Nappi ja Nani toivebloggaus :) Ja kiitos Iksu vinkistä, tulenkin ”sinne teille” myös lueskelemaan kissa/vauvaperheen elosta ja olosta!

    Saga: spaghettia rakastavaa? :D Hih, oi kissat <3

  • Mamma
    30.10.2012 at 20:26

    meillä vähän sama vanhempien koiran kanssa 11v joka pelkää lapsia ja itse ottaa etäisyyttä meidän taaperoon kun pelkää niin että ottaa kiinni. (kerran sukulaistaapero nappasi turkkiin ja koira säikähti eikä ole sen jälkeen ollut ennallaan)

    Hessu ja Milla ovat jo aika hyviä kavereita. milla haluaa aina hessua lenkittää ja yrittää pukea sille valjaita päälle. Milla ei ikinä nappaa kiinni turkkiin vaan hellästi silittää sen pienen hetken minkä ehtii ennen kuin koira jo on luikkinut turvaan :D

    Ihaninta on, että Milla menee hitaasti Hessun luo ja toistaa ”hei eshy” eli hei Hessu :D kunnes pääsee lähelle ja istahtaa viereen ”paijaamaan.” Eli meilläkin opetetaan, että eläimille pitää olla kiltti.

  • MinnaM
    30.10.2012 at 21:40

    Et varmaankaan tarkoittanut niin, mutta minusta otsikossa oli havaittavissa kerrassaan hihityttävää kaksimielisyyttä. Tirsk. Anteeksi, en voi itselleni mitään.

    Ei miulla varsinaisesti asiaa ollut. Paitsi että kissat on mahtavia.

  • Kristaliina
    30.10.2012 at 21:49

    Itse asiassa tarkoitin :D Tirsk. Myös anteeksi, oon välillä vähän keskenkasvuinen :D

  • MinnaM
    30.10.2012 at 22:02

    Muhahahhaa! ;-D 

  • Torey
    30.10.2012 at 22:14

    Meidän nyt kolme vuotias kissamme oli 1v ja 3kk sitten tyttäremme kotiin tultua ensin arka pientä vauvaa kohtaan. Kävi haistelemassa ja jäi vähän matkan päähän makoilemaan. Makuuhuoneeseen ei kissaa päästetty ensimmäisinä kuukausina tytön ollessa nukkumassa. Pöltsi (oikealta nimeltään Nessie, mutta niin Pöljä että lempinet käytössä) alkoi päivisin tytön makoillessa viltillä lattialla ja siinä nukkuessa itsekin olla viltin kulmalla ja tytön lähellä. Pian kissasta tuli hälytyskello. Tyttö kun alkoi itkeä, kisu säntäsi luoksemme ja joskus jopa näykki minua kun tyttö ei heti rauhoittunutkaan, kun ruuan tulo kesti liian kauan. :D Nyt tyttö 1v 3kk repii kissaa karvoista ja talloo häntää. Kissa jopa antaa tiettyyn pisteeseen itseään retuuttaa. Kotoamme löytyy myös paikkoja joihin kissa pääsee, mutta tyttö ei. Eli aina ei tarvitse kestää rajua rakkautta. :D

  • Siiri (Ei varmistettu)
    30.10.2012 at 22:22

    Meillä on 8v. leikattu narttukissa ja 10v. leikattu kolli. Molemmat nukkui mun raskausaikana mahan päällä ja kun siinä ei enää pysynyt (tai kun mä en enää voinut selällään nukkua) niin sitten nukkuivat mahan vieressä. Kun vauva tuli kotiin, niin kolli ei ollut moksiskaan, mutta narttu päätti, että pitäähän sitä vauvaa hoitaa ja ruokkia! Toisin sanoen, meillä alkoi sellanen linnunraato-hiirenraato-rumba että huh huh! Koko ajan oli jotain tuomista mukana. No onneks harvoin sisälle asti ehti niiden namupalojensa kanssa. Narttukissa yritti myös nukkua vauvaan vieressä, mutta oppi kyllä pian että sinne petiin ei oo asiaa. Nyt kun vauva on jo 1,5v, niin maailmassa ei ole hänen mielestään mitään niin ihanaa, kuin kissat ja pienet koirat. Ollaan opetettu alusta asti, että eläimiä kosketaan varovasti ja ihan hyvin on mennyt perille noinkin pienelle.

  • Nani
    31.10.2012 at 10:30

    Jee, uljas Tiikeri ja hauskoja kuvia ja kuvatekstejä taas. :) Kiitos!

  • Amma (Ei varmistettu)
    31.10.2012 at 14:15

    Ihanaa kissapsykologiaa Joelilta, repesin nauramaan. Meillä ei kissoja ole vaan kaks kääpiömäyräkoiraa. Kotiin tullessa nuorempi (tollompi) ei ollu millänsäkään, välillä käy poikaa nuolasemassa kädestä/naamasta nykyisinkin. Vanhempi (Mila, yhden pentueen emo) kulki monta viikkoa perässä huolehtien että osataankohan me huolehtia lapsesta. Kun pojan laitto pinnikseen nukkuun, niin Mila hyppäs meidän sängyn päätyyn päivystään pinnasänkyä ja inisi kun ei nähny sinne pinnasuojien takia. Jos poika nukku meidän sängyn päällä niin aina oli vahtikoira vieressä nukkumassa. Edelleenkin aina kun tullaan kotiin niin koirat ryntää vastaan -ei meitä, vaan tarkistamaan että vauva tuli varmasti kotiin. Vaipanvaihdossa Mila on myös aina mukana, jos vaikka pääsis agentisti vaipan maisteluun (hyi).

    Ja Mila siis ei tykkää pienistä lapsista, ei ollenkaan. Saa nähdä miten tilanne etenee kun jätkä lähtee likkeelle. Una taas on pienten lasten paras kaveri, ne kun antaa nuolla naamaa ja nauraakin päälle.

  • Kengurutyttö
    31.10.2012 at 15:16

    Ihana blogi ja ihanat aiheet, olen täysin koukussa sun juttuihin! :)

  • Kippuralla
    31.10.2012 at 15:58

    meillä oli 2 kissa ennen lapsia, samasta pentueesta otettu, ne oli n. 1v vanhoja kun esikoinen syntyi. me katseltiin vuoden verran ja hommasta ei tullut mitään, vika niitti oli kun toinen kissa vain meni vauva luo ja oli kynnen jäljet otsassa, poskessa ja olkapäässä.

    meillä oli muutto edess kuukauden päästä, ja kissat muuttivat meidän naapuri kanssa maalle =) siellä on pari hehtaaria tilaa painaltaa ja hyvinvoivia on.

    noh, kissakuume iski meidän muuttaessa maalle ;)

    oli 2 isompaa lasta ja yksi vauva. vauva syntyi keväällä ja kissanpennut hylättiin kesäläl, josta ne muutti meille.

    siitä alkaa olla nyt 1½v ja kissa ja vauva (taapero..) tykkää toisistaan =) kissat menee niin lähelle että saa silittää, V heittelee niille hiiriä ja palloa ja halailee. eka sana oli äiti ja toinen KISSSS, isiparka jäi kolmoseksi.

    V muutti omaan säbkyyn 1v1kk iässä ja toinen kissa muutti silloin meidän sänkyyn, joten meillä ei ole tilaa yhtään sen enempää nukkua.

    hurr ja kurr, yleensä menen itse vikana nukkumaan, ja kun kävelen yläkertaan niin joskus osun kissaan portaissa. harvoin edes ehdin makaamaan sänkyyn kun joku purisee jo jaloissa vailla silityksiä ja mahanpäälyspaikkaa.

    kissoja ei ole koskaan kielletty menemästä lasten sänkyihin, eikä ole koskaan niitä siellä nähty, mutta kielletään kun menevät.

    noilla ryökäleillä on tapana nukkua ihan kainalossa & vatsan päällä, ja 5kg siro poikakissa pienen lapsen päällä ei kuulosta kivalta yhdistelmältä.

  • SiniJnsn
    31.10.2012 at 17:00

    Naureskelin täällä kippurassa mielikuville Joelista nuolemassa Silvaa ja sinusta sähisemässä siinä vieressä, kunnes tajusin että meidän koiraperheessä ”kirputetaan” leikisti ja näytetään hampaita varoitukseksi… :D 

  • Annami (Ei varmistettu)
    31.10.2012 at 18:23

    Meilläkin narttukissa tuli puremaan mua jaloista, jos en saanut itkevää vauvaa hiljaiseksi. Joskus kun kuljin ympäri huushollia itkevää vauvaa hyssytellen, kissa kulki perässä ja näykki mun pohkeita :). Yleensäkin lähes aina kun vauva parahti itkuun, kissa tuli naukumaan ja tuijottamaan mua huolestuneena. Luin sen kasvoilta kysymyksen ” Etkö huomaa että pentusi itkee?!”

    Vauvaan kissa suhtautui tyynesti, joskus kävi nuuhkaisemassa ja lipaisemassa päätä. Pinnasängyssä kissa nukkui ennen vauvan syntymää, sen jälkeen ei koskaan. Vauvaiän kokeilujen jälkeen tyttö oppi nopeasti, kuinka eläimiin kosketaan. Nykyään kohta mummoiässä oleva kissa tulee mukanani uskollisesti joka aamu herättämään edellämainitun vauvan kouluun -hän on jo ekaluokkalainen :) Herättäminen tapahtuu niin, että kissa maukuu ja kurnauttelee äänekkäästi ja puskee kaikkea mahdollista tytön huoneessa!

  • Kristaliina
    31.10.2012 at 19:13

    Ihania kissa- ja koiratarinoita! On kyllä jännä, miten ne näyttävät ymmärtävän, että tässä on uusi perheenjäsen. Mäkin olen muuten huomannut, että kun Silva nukkuu ulkona, Tikru menee poikkeuksellisen ärhäkästi puolustamaan reviiriään, jos näkee naapurin yksisilmäisen rähinäkissan lähestyvän.

    Mutta mitä ihmettä on kirputus…? :)

  • SiniJnsn
    31.10.2012 at 19:27

    :D

    Kirputus (subst.): Se toimenpide kun koiruus järjestelmällisesti ’seuloo’ karvojaan etuhampaillaan kuono kippuralla.

    http://www.koirat.com/kuva/kirputtaa_36048

    :)

  • Torey
    31.10.2012 at 19:49

    Meiänkin tyttö osaa nätisti silittää ja taputtaa kissaa, se vaan innostuksessa tupaa unohtumaan. :D

  • Miitu (Ei varmistettu)
    2.11.2012 at 08:14

    Samat periaatteet täälläki käytössä isovanhempien koirien (ja toki muidenki suhteen), mutta noita nyt näkee viikottain. Lisäksi meidän typy jakaa rakkauden kinkkuun koirien kanssa, joten nykyisin jääkaapilla makupaloja kerjää kahden karvakasan lisäksi tuo yksi himpun verran vähemmän karvainen lapsi, joka pitää huolen, että mumma muistaa antaa myös hauvoille makupalat .Ah, näitä empatiaharjoituksia :D