Hiljaisuuden kettu

Iltapalapöydässä perheen 2-vuotiaan väsymistila alkoi olla jo ”mikään ei kelpaa” -volyymeissa; pystytte varmasti hyvin näkemään tilanteen silmissänne (ja ennen kaikkea kuulemaan). Pidin hepuloivaa naperoa sylissäni ja haaveilin korvatulpista, kun isosisko yhtä äkkiä asetti sormensa huolellisesti sellaiseen black metal -asentoon ja kuiskasi hipihipihiljaa:

”Hiljaisuuden kettu.”

Ja arvatkaa mitä? Keittiöön tuli aivan hiljaista.

hiljaisuuden kettu sormet

”Hiljaisuuden kettu rakastaa lapsia, mutta se tulee esiin vain silloin kun on… shhh… aivan hiljaista”, Silva jatkoi.

Oltiin hiljaa. Ja kyllä. Hiljaisuuden kettu hiipi meidän iltapalapöytään.

Olen joskus aikaisemmin käyttänyt apuna kuiskaamista lasten kiukkutilanteissa – luin vinkin joskus jostain nettiartikkelista, olisiko ollut jonkun asiantuntijan neuvo; harmi kyllä lähde on unohtunut. Kuiskaaminen toimiikin. Välillä. Usein se on kuitenkin enemmän hetken hämmennys kuin kokonainen tilanteenkesytys. Mutta hei – joskus kymmenen sekunnin (tai kolmen) hiljaisuuskin voi olla hermolepoa.

Mutta hiljaisuuden kettu vei koko kuiskaamisidean ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Myöhemmin kävi ilmi, että Silvan iltapalapöydässä esittelemä hiljaisuuden kettu oli peräisin muskarista; siellä oli ollut jokin soittamisleikki, jossa soitetaan ensin lujaa, ja kun hiljaisuuden kettu saapuu paikalle, täytyy hiljentyä välittömästi. Ja kyllä: Silva kai sitten itse osasi soveltaa tätä pikkusiskonsa iltahepuliin. OMG ja vau. Hehe, oonko muuten koskaan kertonut, että noin puolet tyttöjen suvusta on psykologeja. Että ehkä se sitten kulkee geeneissä tai jotain.

Ja niin hiljaisuuden kettu muutti meille asumaan.

hiljaisuuden kettu

Seuraavana aamuna kaivoin vaatehuoneen jemmalelulaatikosta Silvan taaperoajan lempparilelu haliketun. Siitä tuli meidän hiljaisuuden kettu; ihana arka, lapsia rakastava kettu, joka uskaltaa tulla paikalle vain silloin, kun on ihan hiljaista. Hiljaisuuden kettu tykkää myös lohduttaa lapsia silloin, kun lapsilla on paha mieli. Se on ihanan pehmeä, se painaa posken poskea vasten ja silittää lasta pörröisellä turkillaan; joskus myös kutittaa pörheällä hännällään. Täytyy vain kuiskata ”hiljaisuuden kettu” ja olla ihan hiljaa, niin kettu tulee kyllä paikalle.

Kettua on myös meillä piirretty ja värityskuvaväritetty.

hiljaisuuden kettu piirros

Isin piirtämä värityskuvaja 2-vuotiaan väritys.

…ja sattuneista syistä hiljaisuuden ketun iltapala-aikaa osuu täydellisesti yksiin meidän tyttöjen iltapala-ajan kanssa:

hiljaisuuden kettu iltapalalla

Hiljaisuuden kettu tykkää porkkanoista.

Suosittelen testaamaan!

Onko teillä ollut käytössä vastaavia rauhoittumiskeinoja? Minkälaisilla kokemuksilla?

Veikkaan, että hiljaisuuden ketun maaginen vaikutus ei ole ikuinen. Mutta jokainen sen avulla pelastettu ”banaani on väärässa asennossa lautasella laita se takaisin kuoreen, haluun ERI BANAANIN se on VÄÄRÄ BANAANI ÄÄÄÄÄÄ” -hetki on arvoltaan ainakin yhden ketullisen painon puhdasta kultaa.

76
Like

You Might Also Like

  • Aa
    15.8.2016 at 16:05

    Meillä päin on käytössä päiväkodeissa hiljaisuuden kirahvi. Toimii vielä monen vuodenkin päästä 😊

    • krista
      15.8.2016 at 16:09

      Vau, samalla idealla? Meiltä ois löytynyt tähän sopiva kirahvilelukin :) Ehkä se vois tulla meillä hiljaisuuden ketun kaveriksi, jos kettu ei enää jossain vaiheessa riitä :D

      • Aa
        15.8.2016 at 19:06

        Samalla idealla ja ihan samanlaisella käsimerkillä 😊

  • Johanna
    15.8.2016 at 17:47

    Meillä muistutti tarvittaessa ruokarauhasta ruokapöydällä palava ruokarauhakynttilä. Teki vähän sellaisen juhlavan, erityisen tunnelman, jonka lapsikin aisti. Lapsi ehdotti joskus myös muiden valojen sammuttamista, hauskaa varsinkin iltapalalla.

    • krista
      15.8.2016 at 17:51

      Oi, ihana idea!

      • Karin
        16.8.2016 at 00:35

        :D
        Olisikohan teillä palavan kynttilän lisäksi paikalla yksi mököttävä Joel? Eikös ne kynttilät olleet nounou?

        • krista
          16.8.2016 at 08:33

          Kyllä! Oikein muistettu :D

    • Lilah
      15.8.2016 at 22:27

      Meillä myös ruokarauhakynttilä on ollut paljon käytetty ja toimiva. Ihan tehokas on myös pöydästä poistaminen: rauhallisesti ja ystävällisesti sanottu ”ole hyvä ja poistu, kun et malta/jaksa/halua olla kuten pöydässä kuuluu” toimii jo 2-vuotiaalle ja käytös paranee jos on nälkäinen. Väsykiukussa voi jäädä syöminen siihen, mutta aamulla sitten maistuu eikä yhdessä yössä nälkään kuole.

      • krista
        16.8.2016 at 21:30

        Hitsi me ei olla tuota pöydästäpoistamista koskaan oikein saatu toimimaan, vaikka ollaan kokeiltu – tytöt on vaan tyyliin ”jee, ei tarvitse syödä” ja lähtevät leikkimään, ja me vanhemmat jäädään pöytään ihmettelemään, että miten tässä näin kävi :)

  • Ande
    15.8.2016 at 19:54

    Muutamia muita päiväkodista poimittuja ja kotona testattuja vinkkejä: ”Käsi vastaa!” kun halutaan että lapset nostavat käden sen sijaan että huutavat että ”MINÄ!” ja ruokailun alussa lausuttu ruokaLORU rauhoittaa ainakin aluksi :)

    ”Laulu alkaa hiljaisuudesta!” on mun lapsuudesta tuttu ja sitä olen soveltanut erilaisiin tilanteisiin.

    Hyvä vinkki tämä hiljaisuuden kettu, ehkä hän uskaltaa tulla vierailulle meillekin ;)

    • krista
      15.8.2016 at 22:11

      ”Laulu alkaa hiljaisuudesta” on mullekin tuttu! Voiskohan tuota jotenkin soveltaa muihinkin tilanteisiin; että joku muu aina alkaisi hiljaisuudesta…? Iltasatu? Ruokailu ehkä? Tai hah tavallisesti ne hiljaisuudesta ALKAVATKIN mutta päättyvät sitten Ihan Johonkin Muuhun :D

      Hei jos hiljaisuuden kettu tulee teillekin kyläilemään, kerro ihmeessä, miten kävi! :)

  • Kahvittelija
    15.8.2016 at 20:07

    Mä oisin tänään voinut vaikka maksaa hiljaisuuden ketusta, jos sillä ois saanut 2-vuotiaan sukkaraivarista äänet pois. (Kuopus halusi sukat pois, ja heti tämän jälkeen raivostui, kun sukat sitten otettiin pois ja vaati raivoten niitä takaisin jalkaan.) Ja iltapalapöytään oltaisiin tänään myös kaivattu tätä kyseistä kettua. Meillä käy usein sellainen kutitteleva kettu, ehkä esitellään nyt lapsille sen arempi ja hiljaisempi serkku Silvan esimerkin inspiroimana! :)

    • krista
      15.8.2016 at 22:17

      Hiljaisuuden kettu tekisi aikamoisen tilin, jos kävisi vaikka euron käyntipalkkiolla tahtoikäisten lasten perheitä läpi :D :D :D

      Joo niin tuttua täälläkin. Ahhahahaha mun on pakko kertoa yksi pieni juttu tästä; meillä tämä 2-vuotias on nyt alustavasti keksinyt uhkailun – mutta ei ihan tarkalleen vielä hoksaa, miten se toimii:
      ”SITTEN MINÄ MUUTUN MERENNEIDOKSI!”, se uhkaili kerran yhden kiukkukohtauksen ja lähti mönkimään maassa mahallaan eteenpäin niin, että jalat roikkui perässä ristissä pyrstönä ja käsillä sitten laahasi itseään kiukkuisesti eteenpäin.

      Joo ei pitänyt pokka :D Pieni kulta <3

  • Mamma
    16.8.2016 at 09:33

    Opettajana 30 lapsen kanssa ”käsi kertoo” toimii. Esim. liikuntatunnilla kun ääni ei tahdo kuulua metelin yli, pysähdyn ja nostan käden ylös. Sitä mukaa kun oppilaat huomaavat, että open käsi on ylhäällä niin nostavat myös oman käden ylös ja hiljenevät samalla. Ei mene kuin hetki niin kaikilla on käsi ylhäällä ja ”suu kiinni”. :) Tämä toimii ehkä isossa porukassa, hiljaisuuden kettua täytyy myös kokeilla.

    • krista
      16.8.2016 at 10:16

      Meillä joskus opettaja tuli luokkaan ja oli vaan ihan hiljaa, istui vaan hiljaa. Vähitellen porukka huomasi, että ”hei miks tää ei ala” ja alkoi myös hiljentyä – sit ihan itsestään tulikin hiljaista. Oli aika toimiva!

  • Pieta
    16.8.2016 at 10:04

    Jotenkin lohdullista kuulla, että kiukkuisia lapsia on muillakin… Meidän joka-aamuinen kiukku syömisistä rauhoittui, kun kaksivuotias sai leikkiä kissaa ja syödä muronsa lattialla istuen. Voi graah, olin jo ihan kypsä siihen aamupalashown ilmaantumiseen. Nyt syö siis jo kuin ihmiset ikään… :D

    • krista
      16.8.2016 at 10:15

      Voi miten suloista :D Vaikka voin kuvitella, että itse tilanteessa ei juurikaan huvita, mutta jälkikäteen nää on just niitä, jotka naurattaa – ja joista ne muistot syntyy <3
      -
      Mutta joo just tuollainen "pick your fights" on varmaan hyvä linja, näin mä uskon. Jos kaksivuotias syö muronsa kissana, niin olkoon kissa ja eiköhän se tosiaan siitä ihmiseksi jossain vaiheessa muutu :D

  • Mamaa
    16.8.2016 at 14:13

    Meillä käytettiin pukeutumispöllöä tyttären ollessa noin kolmen, kun ulospukeminen meni ihan mahdottomaksi. Auttaa ei saanut, mutta itse pukeminenkaan ei oikein aina huvittanut. Silloin lensi käsinukkepöllö paikalle ja kertoi mitä seuraavaksi puetaan. Tai että nyt tarvitaan äidin apua. Tepsi. Lapsi omaksui pöllön avun niin hyvin, että kipaisi itse hakemaan pöllön paikalle, jos sattui olemaan kylässä kavereita, joiden lähtöpukeminen ei oikein sujunut.

    • krista
      16.8.2016 at 21:26

      Oi mahtavaa, meillä vois ketun kaveri mäyrä alkaa pukeutumismäyräksi tarvittaessa :)

      Meillä oli joskus Silvan ollessa napero pukeutumisliikennerata – tirppa halusi silloin juosta ympäri pöytää pakoon pukemista ja jotenkin tuli mieleen tehdä siitä juoksuleikki. Aina jokaisen kierroksen jälkeen sai yhden uuden vaatteen (oli talvi) ja sit sai valita seuraavaksi ”kulkuneuvon”, jolla ajaa (juosta) pöydän ympäri. Sitten taas uusi vaatekappale. Luovuus kunniaan :D

  • Elinabeth
    16.8.2016 at 15:05

    Meillä päikyssä toiminut sama idea hiljaisuuden laamana. Myös posliininen pupu on toisinaan tullut palkinnoksi istumaan asiallisesti ruokailleiden pöytään.

    Suun voi sulkea myös ikään kuin se olisi vetoketju, joka sormilla vedetään kiinni.

    Oma lempparini on nuppineula-temppu: lapset laittavat silmänsä kiinni ja opettaja pudottaa nuppineulan lattialle. Se, joka kuule putoamisen, saa istua pulpettiin/lähteä välkälle tms.. Tehtävää voi mukauttaa haastetasoihin: paperista kuuluu kovempi ääni kun sen tiputtaa, pehmolelusta pienempi jne. Yläasteella ollessani tämä oli historian opettajamme keino hiljentää luokkaan saapuva lauma. Joskus nuppineula piti pudottaa useamman kerran. :D Itse olen kokeillut samaa eskarissa, ja myös 6-vuotiaat olivat yhtä innoissaan kuin 15-vuotiaat :)

    Muskarissa on käytetty etanan sarvia: soitin (rytmikapulasarvet) pään päälle silloin kun ei soiteta. Sateenvarjolla voi myös kuvastaa volumen suurenemista/pienenemistä. Kun sateenvarjo on kiinni, ollaan hiljaa/soittamatta.

    Peukkumerkillä pyydetään hiljaisuutta. Ope nostaa peukun ylös ja on hiljaa ja odottaa. Kun lapsi huomaa tämän,nostaa hän oman peukkunsa ylös ja se on samalla lupaus, että oma suu pysyy kiinni. Sitten vaan odotetaan, että kaikkien peukut nousee.

    Eräällä tutulla opella oli käytössään tietty taputusrytmi, jota hän alkoi taputtaa, kun meteli luokassa kävi liian suureksi. Oppilaiden piti osallistua taputukseen ja samalla sulkea suunsa.

    • krista
      16.8.2016 at 21:28

      Peukkumerkki on tuttu! Ja toi nuppineula kuulostaa ihan huipulta; uskaltaiskohan sitä kokeilla, enää ei ole ihan ”lapsi laittaa suuhunsa kaiken” -meininkiä, jolloin nuppineulat ois ollut nou-nou :) Tosi hyviä niksejä!

  • schweigefuchs
    16.8.2016 at 16:17

    myös saksassa tunnetaan hiljaisuuden kettu!
    tässä komediaelokuvassa on pätkä, jossa opettaja yrittää saada teinejä kuriin hiljaisuuden ketun avulla, mutta laihoin tuloksin…

    • krista
      16.8.2016 at 21:21

      Kyllä, täsmälleen sama käsimerkkikin – oi kansainvälinen hiljaisuuden kettu! :)

  • Sirpukka
    17.8.2016 at 09:37

    Siis vau, vaikutuin siitä, että sunkin lapset ölisee vääräasentoisesta banaanista! Mun lapset ei ookkaan ainoita! Jeeeeee ja ”Jee” :D

    • krista
      17.8.2016 at 21:57

      Joo banaanit on kyllä vaikeita :D Ja lopulta, kun se on laitettu kaikkiin mahdollisiin asentoihin, se onkin ”VÄÄRÄ BANAANI!!!!” :D

  • Heispi
    17.8.2016 at 10:09

    Meillä ruokailumölyssä muistutetaan, että hiiri nukkuu pöydän alla, pitää puhua hiljaisella äänellä. Se toimii hyvin 3,5vhen ja 1v9kk :) ja sitä toistellaan itsekin useasti :) pitääkin kokeilla tota kettua muissa hetkissä. Ja toi käsi merkki on huippu, koska se on aina mukana!

    • Heispi
      17.8.2016 at 10:10

      Käsimerkki on yhdyssana :D

    • krista
      17.8.2016 at 21:58

      Hei ja me voitais kokeilla tuota hiirtä sitten, jos meidän kettu menettää tehonsa :)

  • Karusellin Anni
    21.8.2016 at 22:08

    Meillä alakouluikäinen isoveli rauhoittaa riehuvan ja raivoavan kuopuksen muuttumalla ”pikkukoiraksi”. Kun isoveli sanoo hiljaisella, rauhallisella äänellä, että ”pikkukoiran korviin sattuu meteli”, kuopus hiljenee heti ja menee halaamaan ja silittämään isovelikoiraa. <3 En tiedä, mistä tuo (itsekin varsin vauhdikas sälli) on metodin keksinyt, mutta musta se on aika liikuttavaa.

    • krista
      21.8.2016 at 22:12

      Voi ihana! <3 <3 <3 Ihan poskettoman ihana! <3

  • Lastenhoitaja
    23.8.2016 at 20:07

    Olen töissä päiväkodissa ja meillä myös käsimerkki käytössä joka kertoo lapsille että aika pienentää ääntä. Tarkoitus ei ole siis hiljentyä kokonaan mutta laskea volyymia. Aamupiirissä saa puheenvuoron hiljaisella peukalolla, koskee myös aikuisia. Tämä tapa on niin pinttynyt että itse meinaan välillä muissakin tilanteissa nostaa peukalon puheenvuoron merkiksi, hiukan noloa. ;)