Heppuli kahviautomaatilla

Viime aikoina olen käynyt silloin tällöin entisellä työpaikallani pikkupalavereissa – olen sellaisessa onnellisessa asemassa, että voin tehdä hoitovapaalla pientä työkeikkaa freelancerina.

Mutta arvatkaa, mikä on vaikeinta?

Ajankäyttö, no onhan sekin. Puhtaiden vaatteiden löytäminen, kyllä joo. Silmäpussien peittäminen, huh hei. Lapsenvahtijärjestelyt, no nekin. Mutta kaikken vaikeinta:

Puli puli puli heppuli hei.

Olen nyt kohta vuoden löpissyt tuolle tirpalle ihan omiani. Sanat vaihtavat paikkoja lauseissa ja kirjaimet paikkoja sanoissa. Saatan sanoa ”kylmä”, kun tarkoitan ”kuuma”, ja ”ylös”, kun tarkoitan ”alas”.

Lisäksi lauleskelen omiani: ”Kakkaleena, on pikkuinen tyttö, jolla on kakkanen, vai-pas-saaaa-a”. Kaikki arkitekemiset muuttuvat niistä kertoviksi lauluiksi: ”Äiti alkaa syömään syömään syömään, äiti alkaa syömään lounasta”.

(sävelellä ”sataa paljon vettä”)

Ja sitten ehkä se pahin: olen ottanut tavakseni täyttää hiljaisuutta päättömillä lastenloruilla.

Siitäpä sitten selväjärkisenä työpaikalle hyräilemään Kakkaleenaa kahviautomaatille.

Odotan sitä hetkeä, kun kesken palaverin jollain sopivalla hiljaisella hetkellä, kun muut miettivät vuosibudjettia tai mitänyttöissämietitäänkäänenmuista, työntekokykyiseksi naamioitunut äiti-ihminen nostaa katseensa tasekäyristä (vaimitänenyttöissäkatsovatkaanenmuista) ja toteaa vakavalla äänellä:

”Puli puli puli heppuli hei.”

Tää lähtis nyt sitten taas käymään duunikeikalla. Heppuli hei.

 
Like

You Might Also Like

  • Linka
    26.3.2013 at 08:11

    Ainahan voit sanoa, et kyse on työhyvinvoinnin ja tiimin ilmapiirin kohotuksesta, jota oot treenannu viimeisen vuoden pikku mallikappaleella :D

  • Kristaliina
    26.3.2013 at 08:14

    Heh hee, ja mieti miten paljon halvempaa näin kuin joku hyvinvointikonsultti rekrytoimalla :D

  • Marjia
    26.3.2013 at 08:20

    Aaah, mä niin samaistun tuohon loruiluun ja rallatukseen. (Tosin, koska itse työskentelen psykogeriatrisella osastolla, niin asiakkaat tuskin pahastuvat rallatuksistani :)) 

    Toi vaatejuttu on kyllä hankala myöskin. Töissähän mä en siistejä vaatteita tarvitse, kun on työvaatteet, mutta eilen huomasin yksin kaupungilla ollessani, että seison keskustassa Stockmannin edessä tuulitakki päällä. Kahville ystävän kanssa ilman lasta, farkut, siisti paita, ripsiväriä, käsilaukku, saappaat, nahkaiset käsineet ja TUULITAKKI!!! Mitähän mä ajattelin kotoa lähtiessäni?!?!

  • Kristaliina
    26.3.2013 at 08:26

    Tsihihi ja mä tajusin kerran ydinkeskustassa, että entisellä korkkaritytöllä on muuten siistit ”kaupunkivaatteet”, mutta jalassa ne Crocs-kumisaapas-toppakengät :D

  • Linka
    26.3.2013 at 08:29

    Nimenomaan, jostainhan ne niiden konsulttien ideat ja jutut on tulleet. Muistelen että meillä konsultti jutteli apinalaumasta ja jostain banaanin noutamisesta =tarinoita/satuja. Ihan samanlaista menoa on meillä joka ilta kun Pätkä menee nukkumaan :D

  • Tiina
    26.3.2013 at 08:49

    Hilpeää ja niin totta täällä meilläkin. Joskus vuosia sitten kotona asuessani ihmettelin, miksi äitini puhui aina itsekseen. En ihmettele enää. Elämän selostamisesta on tullut muutamassa kuukaudessa jo niin arkea, etten sitä itse huomaa. Tulevia työkavereiden hölmistyneitä ilmeitä odotellessa…

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    26.3.2013 at 08:59

    Voi ei!! Ei tällaisia postauksia, jotka saavat juuri nukuttamani vauvan heräämään, kun mamma hytkyy niin hervottomasti!
    Ihan paras! Niinku tää sun koko blogi! :)

  • HelloAochi
    26.3.2013 at 09:05

    Hihihi! Mun serkku kertoi joskus juuri äitiyslomalta palanneesta kollegastaan, joka kävi ihan pokkana vaihtamaan sukkiksia kesken palaverin, koska ööh, eihän siinä nyt ole mitään outoa. Tuli vähän kuuma.

  • NaKri (Ei varmistettu)
    26.3.2013 at 09:31

    Hihhih.. :D Luin juttuasi imettäessäni ja naureskelin sille mielessäni edelleen kun suljin liivejäni ja paitaani, siinä ajatuksiini vajonneena vetäisin vatsanahan vetoketjun väliin.. Auts! Mutta edelleen naurattaa :D Tänään on taas herätty aivan liian aikaisin, aivan liian lyhyiden yöunien jäljiltä.. Hihityksestä ei meinaa tulla loppua! Sun blogi on maailman paras!!! Tälläisenä kurjanakin aamuna se saa hymyn huulille. Kiitos siitä :)

  • Iida Eveliina
    26.3.2013 at 09:49

    Täällä on jo päässyt noita möläytyksiä, tosin koulussa, ei onneksi palkkatyössä. Ensin kun 8 tuntia höpöttelee ihan omituisia pikkumiehelle ja sitten kiiruhtaa illaksi kouluun, en usko että höpötyksiltä voi välttyä. Oon mm. viihdyttänyt luokkakavereita ”Mikki Hiiri merihädässä” laululla. Enkä edes älynnyt aluksi mitä tein. :D

  • Vierailija H (Ei varmistettu)
    26.3.2013 at 10:10

    Oo, olet onnekas kun pääset tuollalailla kevyesti palailemaan työelämään! Mäkin haluaisin! Ja ihana kirjoitus, jälleen kerran. Mitenkäs vauva-vauva-vauva -jutustelu, pystytkö jo keskustelemaan kokonaisia keskusteluja ilman vauva-aasinsiltaa?

  • Kukkavarvas (Ei varmistettu)
    26.3.2013 at 10:45

    :D Me ollaan miehen kanssa mietitty useastikin että mitenhän sitä vauvalle laulaakin kaiken. Kun ei meistä kumpikaan ole mikään laulaja. Niin vauvalle sitä justiinsa keksii ties mitä lorutuksia ja höpötyksiä ja niissä ei ole muka mitään outoa

  • FFFifi
    26.3.2013 at 10:59

    Hahaa, muistan kun kävin luennoilla äitiyslomalla. Huudahtelin välillä jotain hokemia, mitä meillä oli kotona syntynyt ja kerran paukautin vierustoveria monisterullalla päähän ja sanoin ”prööt!”. Tyypin mielestä se ei ollutkaan maailman paras vitsi, toisin kuin meillä kotona. Hiukan vaivaannuttavaa.

  • Kristaliina
    26.3.2013 at 12:17

    ”Prööööööt!” :D Seuraava askel on sitten varmaan se, että yrittää pöristellä työkaveria masuun :D

  • FFFifi
    26.3.2013 at 12:21

    Apua…voin kuvitella! Arvostaisi varmaan tosi kovasti :D

  • S-S
    26.3.2013 at 12:36

    Voi elämä, päivän naurut – kiitos!

    Ja aijjestas toi ”pröööööt” :DDDD

    Mä oon 100% varma että tuun töihin palattuani rallattamaan just jotain ”onkos siellä kaaakka, tinttantanttantallallei…” vessassa käydessä. Apua.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    26.3.2013 at 13:16

    oon ollut töissä jo puoli vuotta äitiysloman jälkeen ja kalenterin välissä Leipuri hiivan sanat kun piti etsiä ne kun tyttö sitä kotona vaatii laulettavaksi.. uskottavuus siis koetuksella täälläkin

  • Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
    26.3.2013 at 14:07

    Jaa, musta hoitovapaalta oli aika luontevaa siirtyä työelämään: uhmaikäisen ädistä murrosikäisten opettajaksi. Ihan samat jutut toimii, toistat vaan käskyä /kieltoa /kehotusta pokerinaamalla ja koetat sitten suunnata huomion toisaalle, kun raivari alkaa. Tosin harhautustekniikkoja piti vähän vaihdella, 8. luokkalaisille ”katotaas näkyiskö ikkunasta orava” ei ihan toimi.

  • Sylvia S. (Ei varmistettu)
    26.3.2013 at 14:55

    täällä on sama ongelma.. Ihmeellistä, että laulelusta voi tulla täysin tiedostamatonta. Muutaman kerran siitä on huomautettu kaupassa.. Ja bonuksena vielä ostoskärryjen lullaus, vaikka oon yksin liikenteessä..

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    26.3.2013 at 16:04

    Heheh, toi on niin totta. :)
    Itsehän selostan kaikki tekemiseni ollessani vauvan & koiran kanssa keskenään kotona. Ja huomaan tekeväni sitä myös kaupassa ym. julkisilla paikoilla. Hups.

  • 1 2