Hei hei heijastin

Huomasin tiistaina nukketeatterista kotiin päin ajellessa, että nyt on sitten taas koittanut se pimeä aika vuodesta.

Nimittäin se aika, kun autoillessa pimeässä katuvalottomilla kohdilla (tai valokohtien taitteessa) ei todellakaan näe tummiin pukeutunutta iltalenkkeilijää ennen kuin ihan lähellä. Se on jotenkin hurja fiilis: ajaa mielestään ihan tarkkaavaisesti ja huolellisesti tyhjää tietä ja ihan yhtä äkkiä valokeilaan ilmestyy jalankulkija melkein kuin tyhjästä. Vaikka mitään vaaratilannetta ei siinä suoraan olekaan – jalankulkija siististi siellä jalkakäytävällä ja itse yhtä siististi ajotiellä – silti se säpsähdyttää: mä en oikeasti nähnyt tuota ihmistä ennen kuin noin lähellä.

Heijastimet, ihmiset! Laittakaa ne heijastimet!

Lasten vaatteissa on usein pieniä heijastimia jo valmiina, mutta en mä kovin mielelläni kyllä aja kenenkään aikuisen päältäkään. Niinpä täältä huutelen: samalla, kun huolehditte lastenne heijastimista, niin tsekatkaa myös oma heijastintilanteenne!

Tänä syksynä (vasta; tää ois ollut järkevä hoitaa jo aikaisemminkin) tytöille hankittiin omat heijastinliivit ja lapset ovatkin niistä ihan innoissaan – haluaisivat käyttää niitä aina.

heijastinliivit-lapsille

”Suojatytöt! Suojatytöt!”, tytöt hihkuvat niin kuin olisivat supersankareita.

On pitänyt ihan muistuttaa, että heijastinliivi ei silti varsinaisesti suojaa – tuolla korkeudella kiitävää kun ei esimerkiksi peruuttava autoilija edes peileistä välttämättä näe. Niinpä meillä sitkeästi ja kärsivällisesti opetellaan turvallista käyttäytymistä liikenteessä.

pyorailija-suojaliivi

Näin autoilijan näkökulmasta suosittelisin heijastinliiviä myös kaikille aikuisille talvi/syyspyöräilijöille. Useamman kerran ihan ääneen on tullut sanottua liivipyöräilijän nähdessä, että ”oi katso miten hyvin tuo näkyy”.

Useissa lastenvaatteissa on siis heijastinyksityiskohtia valmiina, mutta ei kaikissa. Ja usein heijastimet ovat aika pienet. Eli pelkiin valmiisiin heijastimiin ei kannata luottaa.

rukkaset-reppu-heijastimet

Rukkasissa valmiit hyvät heijastimet – repussa ei ollut minkäänlaista heijastinta, joten laitoimme itse heijastinnauhaa.

Olen ymmärtänyt, että perinteiset heiluvat heijastimet ovat näkyvyydeltään tosi hyviä; itse kuitenkin vähän karsastan niitä lasten vaatteissa. Ehkä sitä hakaneulapuolta ja muutenkin kai jotain epämääräistä takertumisvaaraa – vaikka varmaan ne olisivat ihan ok nekin.

Sen sijaan viime syksynä me teimme tällaisen operaation:

kollaasi-heijastinteippi-heijastin

…eli heijastinteipitimme vähän kaiken. Lasten ja aikuisten ulkovaatteet, reput ja lasten kulkupelit kaikista suunnista.

Teippi on pitänyt yllättävän hyvin – nyt tämän syksyn heijastintarkistuskierroksella huomasimme, että lasten haalareita lukuunottamatta kaikki muut teipit olivat edelleen siististi paikoillaan. Tälle on tietysti ”luonnollinen selitys”: lasten haalareita on pesty koneessa, muita teipattuja ei. Osa teipeistä pysyi kuitenkin pesussakin, mutta suosittelen silti tarkistamaan tilanteen aina pesujen jälkeen.

haalarit-heijastin

Hihojen neliöistä kolme teippiä itselaitettuja, muut vaatteissa valmiina.

Miten teidän muiden heijastinhommat on hoidettu? Onko heijastimet myös aikuisilla?

Ja siis tyypillisesti mä itse taidan olla se meidän perheen ”pimein”: käyttösyystakkiin (se ”kusenharmaa parka”) laitoin useamman teipin, mutta esimerkiksi nahkatakeissa ei ole mitään. Joel puolestaan teippasi itsensä ihan kunnolla kuten tuolta ylemmästä kuvasta näkyy :)

Hyi mua. Mutta millaisen heijastimen oikein vois kiinnittää nahkatakkiin tai tekonahkatakkiin…? Ehkä vetskarin ketjuun jonkun roikkuvan; teipit tai hakaneulat ei oikein käy…

PS. Noista meidän tyttöjen Reiman viimevuotisista haalareista tuli mieleen: mullahan on Reimalle alekoodi!!! Sain sen viime perjantaina yllärinä ja jaoin jo Facebookissa ja Instassa, mutta blogiin en ollutkaan vielä laittanut.

Eli -10 % kaikista tuotteista (sekä normaalihintaiset että ale) ja ilmainen toimitus Reiman verkkokaupasta. Koodi on voimassa vielä pari päivää eli 30.9.2016 asti.

Koodi: AW16PTLO

Käyttäkää ihmeessä, jos on akuutteja hankintoja päällä.

21
Like
1

You Might Also Like

  • santtu
    29.9.2016 at 11:59

    Nykyään on aika hyvin saatavilla roikkuvia heijastimia joissa on hakaneulan sijaan muovinen tai metallinen klipsi kiinnittämistä varten. On toiminut ainakin mulla nahkatakeissa hyvin! Sen voi ripustaa helmaan tai taskun reunaan näppärästi :)

    • krista
      29.9.2016 at 12:02

      Joo hei sellaisia mä voisin katsella! Löytyykö ihan tavallisista kaupoista, osaatko sanoa?

      • PikkuKirppunen
        29.9.2016 at 12:09

        Metallisella klipsulla varustettuja saa meillä vähäb metästää, mutta ainakin meidän lähikaupoista löytyy muoviklipsullisia vaikka mihin lähtöön, isommista marketeista puhumattakaan. Ja jos täältä kuusesta löytyy ni uskosin, että löytyy Helsingistäkin.

        • krista
          29.9.2016 at 14:58

          Jee, täytyypä katsella kassoilta!

      • santtu
        29.9.2016 at 12:41

        Joo pk-seudulla ihan pikkumarkettienkin kassoilta löytyy tällä hetkellä :)

  • M-M
    29.9.2016 at 12:25

    Mä just yks päivä mietin, että meillä kyllä lapsilla on hyvin heijastimia, mutta omissa takeissa ei yhtään. Niinpä mä tässä yks ilta virkkasin itelle pienen turvalonkeron, siinä oli heijastinlanka toisena lankana. Hyvin näkyi loistavan salaman valossa, mutta pitäis vielä laittaa se takkiin.

    • krista
      29.9.2016 at 21:54

      Oi, heijastinlankaa! Hei ota ihmeessä Instaan kuva, kun otat käyttöön – kiinnostaa!

  • Elisabeth
    29.9.2016 at 13:16

    Heijastimet ovat kyllä NIIN tärkeitä! Itse pääsin viime vuonna kurkistamaan heijastintehtaaseen http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/2015/10/giveaway-finnish-design-safety-reflector.html, ja se jäi kyllä niin hyvin mieleen, että tästä lähtien itselläni ja lapsellani on aina heijastin kun on pimeetä ulkona.

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

    • krista
      29.9.2016 at 21:59

      Oi, kiitos linkistä – kiinnostavaa! Kirjoitit, että heijastimet ovat suomalainen keksintö; tällaisesta en ole kuullutkaan, vau!

  • Liisa
    29.9.2016 at 13:19

    Kaupoissa on myös semmoisia kuminauharonkuloita ja niitä ”läpsäisemällä” rinkulaksi meneviä heijastimia, joita voi laittaa hihoihin ja lahkeisiin ilman neula- tai nipsukiinnityksiä.

    • Liisa
      29.9.2016 at 13:20

      Ronkula=rinkula :)

    • krista
      29.9.2016 at 22:12

      Ronkula :)

      Hei sellaisia heijastinnauhoja (puhuttiinko joistain stretch-nauhoista) oli joskus mun nuoruudestakin ja jäi sellaiset keskisuuret teinitraumat, kun sellainen piti pukea ja se oli muka jotenkin noloa :D Mutta eipä tunnu nololta enää! :)

      • Katri
        2.10.2016 at 09:59

        Mä oikein etsimällä olen etsinyt sellaista strech-rinkulaa. Tänä syksynä löysin ja nyt se kulkee nahkatakin taskussa ja odottaa iltahämärää ja pimeyttä.

  • Jasu
    29.9.2016 at 13:20

    Käykää askarteluliikkeestä ostamassa lukkoja/klipsuja,irtoheijastimia,helmiä ja nauhaa ja tyttöjen kans heijastinpaja pystyyn👍 Meillä tarkoitus värkätä itse ja myös lahjoiksi pukin konttiin,kunhan pääsen sinne kauppaan.

    • krista
      29.9.2016 at 22:14

      Oi, ihana idea – ja noita ois kiva askarrellakin! <3 Myyköhän joku ihan Sinooperi-tyyppinen, vai mistä ostetaan askartelutarvikkeet Tiimarin jälkeisellä aikakaudella...? Täytyypä googlailla tätäkin!

      • Jasu
        30.9.2016 at 10:55

        Sinellistä ainaki aiemmin on löytynyt!

  • Iiiia
    29.9.2016 at 14:50

    Jes, koodi tuli tarpeeseen! (Nyt on minulle punaiset Wetterit ja lapselle välikausihousut) Ja heijastinmuistutus kanssa. Nyt on omaan reppuunkin laitettu heijastin taas killumaan (se tuli otettua kesäisen ulkomaanmatkan takia pois…). Lapsen takkiin on ollut jo pidemmän aikaan tarkoitus ommella joku kiva kuvio heijastinkankaasti, mutta sitten se on jäänyt… Pitääkin ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä se viimein!

    • krista
      29.9.2016 at 22:16

      Hei mahtavaa, että osui oikeaan ajoitus! Mulla kans oli muuten tänään Wetterit jalassa, kun oli vähän sateista – aijaijai, että oli mukavat :)

      Kiva myös kuulla, että sait heijastimenlaittosykäyksen!

  • vannikkila
    29.9.2016 at 16:00

    Kuulostaa tyhmältä, mutta meillä piti yhdessä vaiheessa piilottaa heijastinliivit, jotka muuten roikkuivat eteisessä – poika ei suostunut laittamaan ulos päällensä yhtään mitään muuta kuin sen. Siis ei takkia, pelkän liivin. Ja se ei ihan hirvittävästi lämmitä :D Sen lisäksi poika rakastaa heijastimia (sekä perinteisiä, että niitä pieniä valoja), joten miltei joka puvusta löytyy vetoketjusta joku heijastin roikkumasta. Laitoinkin juuri kuvaa instaankin :D

    Ite olen aina ripustanut heijastimen taskuun niin, että se on siellä taskun sisällä, vuoressa kiinni hakaneulalla. Saa sitten tarvittaessa taskuun pois edestä, eikä tartte valoisammallekaan vuodenajalle niitä irroitella, vaan sit syksyn tullen löytyy kapistus aina sieltä taskusta, josta sen vain nostaa roikkumaan :) Ja jokaisessa laukussa on myös – kun ostan uuden laukun, on minulle tärkeää päästä valkkaamaan siihen haluamanilainen heijastin :)

    Mites sitten sulle ne sellaiset slap wrap -heijastimet? Niitäkin on alkanut tulemaan tosi erilaisia ja saa sit helposti aina siihen takkiin kuin haluaa tai vaikka laukun hihnaan :)

    • krista
      29.9.2016 at 22:18

      Mä niii-iiiin ymmärrän. Meillä kans piti käydä keskustelut, että nyt kun heijastinliivit otettiin ulkokäyttöön, niitä ei enää käytetä sisällä. Kun alkuun uusien liivien kanssa leikkivät sisällä.

      Hei kiva ja yksinkertainen idea tuo taskun sisällä oleva heijastin – mun äidillä oli aina sellainen, ja on varmaan vieläkin! Miten sitä ei tule jotenkin ajatelleeksikaan ihan tällaisia tavallisia helppoja juttuja; hassua :)

      Sellainen ranneheijastin vois kyllä kans olla – ja laukun hihnassa sellainen vois tosiaan olla talvikautena vaikka aina!

  • Tilia
    29.9.2016 at 17:57

    Minä kyllä vedän sen heijastinliivin ihan minkä takin päälle vaan. Mulla on erikokoisia, niin menee toppatakinkin päälle. Mua ei tässä asiassa rumuus haittaa, aion pysyä hengissä. Nättejä heijastinliivejä tekee muuten kotimainen Vinkee. Hintaa toki on, mutta niin on ihania vaihtoehtojakin.

    • krista
      29.9.2016 at 22:21

      Joo ne Vinkeet on iiiiihania, just Facebookin puolellakin ne mainittiin ja googlella katsoin, että ne on just samoja, joita olen joskus netissä ihastellut. Hintaa tosiaan on ollut sen verran, että en ole raaskinut ostaa – mutta niin kuin siellä FB:ssä puhuttiinkin, tuollainen ois tosi hyvä lahja, jos vaikka tyyliin sukulaiset kyselevät joululahjavinkkejä!

      • Hei hei heijastin
        2.10.2016 at 09:10

        Vinkeet on ihania, ja mikä parasta sellaista suostuu meillä ainakin käyttämään jopa koululainenkin. Saatiin lahjaksi, en kyllä olisi raaskinut itse ostaa, mutta on kyllä ollut hintansa väärti. Päätin että ostan nyt muillekin lapsille sellaiset jouluksi. Roikkuvat heijastimet tarttuu ja hakaneulat repii vaatteet ja ne klipsulliset ei pysy ollenkaan. Noita slap-mallisia meillä on nyt käytössä.

        • krista
          2.10.2016 at 09:48

          Joo mulle kans ylittää henkilökohtaisen kipukynnyksen, mutta lahjaksi just hyvä! Täytyy yrittää pitää itsekin mielessä, kun tulee kummilapsien ym. synttäreitä ja jouluja!

  • Lilah
    29.9.2016 at 19:23

    Takinhihansuihin, joissa on tarrakiristys, oon ommellut heijastinnauhasta rinkuloita jotka pujotetaan paikalleen tarran ollessa auki. Siis vaatteisiin joihin en halua reikiä enkä tarraa tai joissa tarra ei ahkeran pesemisen vuoksi kestä.

    • krista
      29.9.2016 at 22:23

      Hitsi nyt mä yritän mielessäni hahmottaa… Aaa niin joo niin, että se tarranauha tulee rinkulan välistä? Hahaa, selitin vielä paljon epäselvemmin itse :D Joo, mutta nyt ehkä hahmotan; hauska idea! Ehkä jotain rinkulasysteemiä vois ajatella myös vaikka nahkatakin napin ympärille… …jotenkin :D

  • a
    29.9.2016 at 20:22

    Mulla on epäsuosittu mielipide kun en ymmärrä suomalaisten heijastinhysteriaa. Tämä siis kun on kyse kevyenliikenteen väylillä ja jalkakäytävillä liikkumisessa ja katulamppujen loisteessa, eri asia toki jos jonkun maantien pientareilla kulkee pilkkopimeässä (itse en kulje). Tämä ihan silläkin uhalla, että ymmärrän että pimeää on…mutkun silloin pitää autojen (ja fillareiden!) tilannenopeudet olla sellaiset että kulkijat näkee ajoissa, vaikkei niillä ois heijastinliiviä päällä. Kummasti esim. Saksassa pysytään hengissä ilman heijastinliivejä, vaikka siellä on todella pimeetä talvisin (etenkin kun monessa paikassa katuvalaistus on ihan eri luokkaa kuin Suomessa, siis todella paljon vähemmän valoja).

    Ja kaiken tän angstailun jälkeen, niin on meidän lapsella heijastinliivi. Sitä käytetään (jos muistetaan) pimeinä vuodenaikoina kun lapsi fillaroi päiväkotiin. Sen verran pieni menijä on tollainen metrin mittainen liikenteessä, että näkyvyys ei oo haitaksi (tosin paniikkinappulaa ei paineta jos heijastinliivi unohtuu). Tärkeitä on myös lapsen(kin) pyörässä olevat valot (edessä ja takana) sekä hyvät heijastimet pyörässä. Millään kävelyretkillä ei heijastinliivejä pueta (ellei nyt lapsella satu olemaan kausi jolloin se liivi on niin mahtava että se on päälle saatava). Itsellä heijastin on joskus mukana, joskus ei. Riippuu onko takkiin sattunet sellainen sujahtamaan kiinni (ja kun pääosin liikun fillarilla, niin valot tietty pitää olla megessä). Niin ja tosiaan itsellä on pimeällä/hämärässä fillaroidessa vauhti ihan jotain muuta kuin valoisaan aikaan, ihan siksi että kun ei näe niin hyvin, niin ei voi ajaa yhtä lujaa (koska puskasta voi juosta lapsi tai koira tai mitä vaan ja en halua muiden päälle ajaa, jostain syystä se sopiva tilannenopeus tuntuu olevan kovin vaikea juttu ihmisille).

    Niin joo ja ihanimmat heijastimet on musta Kirjosillalla…tuollaista hihanauhaa harkitsen kovasti itselleni, noissa on vielä oikeasti tarpeeksi sitä heijastavaa pintaa…http://www.kirjosilta.fi/tuotteet.html?id=9/

    • Rrr
      29.9.2016 at 21:27

      Onkohan oikeasti niin, että Saksassa on yhtä vähän onnettomuuksia kuin Suomessa? Ihan vilpittömällä mielellä siis kysyn. Muistaakseni Helsingissä on kuollut viime vuosina liikenteessä vain noin 4-5 ihmistä. Sekin on toki liikaa, mutta aika vähän liikennekuolemia maan pääkaupungille. Voisikohan yksi syy olla se, että täällä tosiaan on tapana käyttää heijastimia…?

    • krista
      29.9.2016 at 22:09

      Tuolta aiemmin linkatusta (Elisabeth) blogipostauksesta opin juuri, että heijastin on suomalainen keksintö – ehkä meidän heijastinfanitus johtuu jollain tavalla myös siitä! :)

      Mun oli alkuun tarkoitus pohdiskella tätä heijastimen käyttöä siitä näkökulmasta, että ehkä se riippuu myös asuinpaikasta. Tai omalta kohdaltani en koskaan Kalliossa/Kampissa/Töölössä/Punavuoressa asuvana käyttänyt tai kokenut tarvitsevani heijastinta. Mutta täällä on eri juttu; ei niin hyvin valaistut tiet… Mutta SITTEN tajusin myös, mikä muu on muuttunut niihin aikoihin verrattuna: MÄ AUTOILEN.

      Koska siis kyllähän sitä jalan/pyörällä liikkuessa ne autot näkee ja osaa varautua sen tulemiseen (esim. olemalla säntäämättä tielle; mitä nyt tietysti muutenkaan ei kannata tehdä), koska auton valot näkyvät pitkälle. Mutta siellä AUTOSSA istuessa on ihan sokeana, ei sieltä näe ennen kuin jalankulkija on lähellä. Ja vaikka se tosiaan se jalankulkija ei ole aikeissa vaikka kadulle sännätäkään, se on vaan niin friikkauttava tunne – kun YHTÄ ÄKKIÄ pimeydestä pomppaa näkyviin ihminen ihan muutaman metrin päässä. Autoa ajaessa sitä on kuitenkin niin suuri vastuu jotenkin niskassa ympäristölleen. Vaikka ei siis mitään tapahtuisikaan.

      Plus tietysti esim. täällä meidän huudeilla on just huonosti valaistuja tienpätkiä; puhumattakaan monista osista Suomea, joissa katuvaloja ei ollenkaan ole. Että kyllä se sijaintikin tosiaan vaikuttaa.

      Oi, ihania heijastimia noilla!

      • A
        30.9.2016 at 08:36

        Niin ei mulla mitään tilastoja ole oikeasti, lähinnä siis musta yleinen vaatimus/toive että kulkijat painelisi tuolla heijastinliiveissä on vaan aika älytön. Fiksua se tietysti varmaan on tietynlaisilla tienpätkillä, mutta yleispätevänä ohjeena, nojaa. Niin ja enkä mä siis heijastimia mitenkään vastusta, fiksu keksintö se on. Mutta heijastimet ei poista sitä vastuuta ajoneuvojen kuljettajilta olla valppaana.

        Ja kyllä pyöräillessäkin saa olla todella varovainen pimeään aikaan (jos ajaa hyvää matkavauhtia, niin ei se vauhti ihan älyttömästi eroa autojen vauhdista kaupunkiliikenteessä…ja pimeällä en siis aja ”hyvää matkavauhtia” vaan hiljempaa). Olen ajanut vuosikausia vuoden pimeimpään aikaan (loka-joulukuut, tai siis lähes ympäri vuoden lukuunottamatta tammi-helmikuuta) Espoon ja Helsingin väliä fillarilla ja kyllä ero on iso, että onko jalankulkijoilla heijastimet vai ei ja onko pyörillä valot vai ei. Mutta se on mun vastuu pitää vauhti sellaisena, että huomaan pimeätkin kulkijat (esim. koira flexin päässä on aika ”kiva” huomattava, tai lähinnä se flexi joka on viritetty kulkuväylän poikki). Siinä vaiheessa kun jouduin ajamaan jonkin matkaa ajoradalla autojen seassa totesin kyllä, että kun ulkovaatteet on tummia, niin heijastinliivi on hyvä juttu ja sellaisen hankinkin käyttööni (eli en vastusta edes heijastinliivejä, niin ehdottomia lausuntoja että ne ois jokaiselle tarpeen :) ).

        • krista
          30.9.2016 at 09:36

          Aaa niin joo totta; tästä huomaa, että en ole pyöräillyt Helsingissä pimeään aikaan (muuta kuin keskustan hyvinvalaistulla alueella) – ajattelin nimittäin pyöräilijänä vain autoja enkä yhtään hoksannut, että pyöräilijäkin tietysti väistelee siellä väylällään hitaammin kulkijoita! Uhhuh tuota flexiviritystä; joo, aikamoinen ansa.

          • Tilia
            1.10.2016 at 17:21

            Olen kerran onnistunut nappamaan flexillä pyöräilijän ja monesti on ollut läheltä piti tilanteita lyhyemmänkin koiranremmin kanssa. Ja mikä näitä tilanteita yhdistää? Pyöräilijä ilman valoja! Ehdin kyllä hyvin kerätä koiran aivan viereeni, jos pyöräilijä käyttää lamppua. Mutta en ehdi jalankulkijana reagoida, jos tullaan pimeästi päälle. Koira ei myöskään näe pimeää pyöräilijää matalalta kovinkaan hyvin, joten se ei ehdi itse väistää eikä hahmota remmin ulottuvuuksia. Ja kyllä, meidän koiralla on pimeällä aina heijastinliivi, samoin minulla.

            Se pyörän lamppu ei siis ole vain sitä varten, että pyöräilijä näkisi kadun, vaan siksi, että myös muut näkisivät pyöräilijän. Ja kaikki migreeni- ja epilepsiapotilaat kiittävät, kun et laita sitä pyöränlamppua vilkkumoodille. Ihan helvetistä se vastaantulijan vilkkuminen varsinkin pimeässä. Tasainen valo riittää. Valkea eteen, punainen taakse. Jos ei muista kumminpäin, niin lukee tieliikennelaista. Ugh.

          • A
            3.10.2016 at 13:13

            Tilia, ehdottomasti pyörässä pitää olla pimeällä (ja hämärässä) valot. Mutta toisaalta koirien kanssa kyllä omistajan pitää huolehtia ettei koira ole eri laidassa kuin ihminen ja hihna ole viritettynä tien poikki esim. risteyksissäkään (en oikein ymmärrä miten muuten pyöräilijän voi flexiin napata kuin turhan pitkän hihnan kanssa…ellei sitten ole kyse sellaisesta urposta pyöräilijästä joka ohittaa väärältä puolelta, niitäkin liikenteessä kyllä on). Toki koirat on eläimiä ja siten arvaamattomuusmomentti on aina olemassa, mutta ainakin pk-seudulla näkee ihan turhan paljon koiran kanssa liikkuvia joiden koira huitelee ihan missä sattuu. (Joo ja koirantalutuskokemusta on itsellä vaivaiset 15 vuotta aktiivisesti ja muutama lisää satunnaisesti, joten ehkä saa taluttajiltakin tapoja vaatia :D).

            Vilkkuvaloista olen samaa mieltä, eli ei pyörään vilkkuvaa valoa, ne on karseita ja vaikeuttavat myös liikkuvan kohteen havainnointia.

            Meillä muuten lapsella käytössä heijastimien lisäksi/sijasta semmoisia vetskariin kiinnitettäviä pieniä led-lamppuja (näitä mainostetaan monesti koirien tarvikkeina). Ne on musta käteviä kun silloin lapsen havaitsee (paremmin) vaikkei valokeila osuisikaan heijastimeen.

  • Puumis
    30.9.2016 at 10:21

    Mulla on tyyliin joka takissa heijastimet molemmin puolin, jotka olen kiinnittänyt hakaneulalla langan päähän taskun sisälle. Ne saa kätevästi taskuun piiloon vaikka kauppakeskuksissa ym julkisilla paikoilla, jossa ne vaan on tiellä ja takertuu, ja sitten taskuista tarvittaessa heilumaan sen langan varassa.

    Koiralla on muutama killuva heijastin hihnassa.

  • Iina
    30.9.2016 at 19:00

    Ostakaa teillekin heijastinliivit 😊 sitä voi käyttää minkä tahansa takin kanssa 😉
    T. Maalla asuva

  • Mariakoo
    30.9.2016 at 21:56

    Rva Heijastin täällä! Mulla lähtee homma aina syksyisin ihan lapasesta: ommeltavaa heijastinnauhaa, teippiä, tavallisia heijastimia, pieniä heijastinlamppuja.. reppuihin, pyöriin, kypäriin, hihansuuhun, vetoketjun reunaan.. Onneks jälkikasvu vielä saman manian kourissa: kun kysyin vanhimmaltani, että laitetaanko pyörään keltaista vai punaista heijastinteippiä, oli vastaus ”molempia”!😄

    • krista
      30.9.2016 at 22:03

      Ihana! <3 Vois sitä hei kuule paljon hyödyttömämpiäkin harrastuksia olla - hih hauska nähdä, oonko mä joskus samalla lapasestariistäytymistasolla! :)

  • a
    30.9.2016 at 22:06

    Ai juu, kiitti alekoodista vielä! Näköjään oli Wettereitä 35 eurolla ja siitäkin sai alea, ei paha! (Ts. lapselle nyt jemmaan 3. peräkkäinen pari wettereitä tulossa). Mietitittää vielä että pitäisikö itselle tilata, kun löytyisi punaisia omassakin koossa ja hinta ois aika kiva :D

    • krista
      30.9.2016 at 22:16

      Vielä 1 h 45min ajan alekoodi voimassa hei! :D Mutta siis oho, onpa Wettereitä hyvällä alella! 35 eurolla jos saat itsellekin, niin suosittelen kyllä ottamaan – tykkään ihan hurjasti omistani ainakin!

      Kiva, että koodista oli hyötyä!