Hehkeää iltapäivää (päivän asu nro 1)

Tanssimaan telkkariin!

Näettehän se hetken silmienne edessä: sorja neitonen hieraisee unihiekat silmistään ja herää freshinä uuteen aamuun! Ennen esiintymistä neito valmistautuu henkisesti, orientoituu tulevaan. Kuuntelee musiikkia, keskittyy, poistaa häiriötekijät mielestään.

Syö kevyesti ja terveellisesti. Tarkistaa edellisenä iltana huolella pakatut tanssivaatteet ja korut. Sitten kepein askelin hurmaamaan hulmuavilla helmoillaan!

Neitonen ei ole esimerkiksi oksentanut koko viime yötä (iltapalaleivän artisokat) ja käyttänyt päivää taistellen nettipalvelinasioiden kanssa. Eikä missään nimessä näytä kahta tuntia ennen kameroiden käynnistymistä tältä:

päivän asu ennen tanssia lowres

Novoinyj*malautamäehkäkuolen. Hieman on hatara olo.

Yhtä hatara kuin mun kivipuuterilla, joka on räsähtänyt näköjään laukunpohjalle. Mulla ei ole puuteria. Onneksi oon näin ihana ilmankin.

”Hehkeää iltapäivä”, toivotti Joel puhelimessa äsken.

Telkkari ja illuusiot ja silleen.

 

 

PS. Pitäkää peukkuja! Kerron, kun saa bongata tanssimassa telkkarista! :)

23
Like

You Might Also Like

  • elinamanda
    17.9.2015 at 13:20

    Voi ei, tsemppiä!!!

    Tuli mieleen juttu monen vuoden takaa, oon soittanut monissa nuorisosinfoniaorkestereissa, ja äiti tietysti on suurinta osaa konserteista ollut kuuntelemassa. Siinäkin se viesti yleisöön päin on melko glamourmainen: ollaan suurissa konserttisaleissa iltapuvut päällä, hienoissa meikeissä ja hiuksissa, ja soitetaan klassista musiikkia. Voisi kuvitella, että ne edeltävät tunnitkin olisi soittajilla aika hienostuneita. Tämä mielikuva romuttui äidilläni kertaheitolla, kun kerran ennen keikkaa soitin hänelle ihan hätääntyneenä: ”tuo mulle hampurilainen! Ihan mikä vaan ja mistä vaan, kunhan tuut pian!” Ja kun hän sitten 20min ennen keikkaa tuli tuomaan sen hampparin, oli tyttöjen pukkarissa täysi kaaos – kukaan ei ollut ehtinyt vielä pukea, pienestä peilistä yritti kurkkia noin kolmekymmentä (siltä ainakin tuntui) ihmistä yksi meikaten ja yksi hiuksiaan laittaen, ja mä verkkarit jalassa aloin tunkea sitä hampparia naamaan. No, eipä se onneks aina ihan noin kaoottista ollut, ja ihan yhtä hieno konsertti siitäkin tuli, mutta kun se totuus vaan niin monesti on täysin toinen, kuin mitä vois kuvitella. :D

    • krista
      17.9.2015 at 13:24

      Hahaa, tutulta kuulostaa! Takahuoneessa paniikkimeikataan ja kiinnitetään kavereille hakaneuloja <3 Oh, se kuuluu kokonaisuuteen - ei pelkästään se esiintyminen, vaan se koko juttu, porukan tsemmpaus ja kaverin auttaminen ja paniikki ja ja ja <3 ah, koukussa! <3

  • lmm
    17.9.2015 at 14:39

    Ai että noi teidän portaat on hienot!

    • krista
      17.9.2015 at 20:07

      Kiitos! Mä itsekin edelleen aktiivisesti rakastan niitä – kävellessäni ajattelen, että AH <3 <3 <3

      Eteisen matotus on vielä ratkaisematta, heitettiin tuohon nyt mun oman ämmin tekemät räsymatot ja katsotaan asiaa joskus myöhemmin :)

      • S
        24.9.2015 at 01:01

        Mitäs mitäs, ootteko maalanneet noi rappuset! Eikö ne olleet semmoiset haalean mintunvihreät aiemmin? Oonko nyt missannut remppapostauksen, hmmm…? :D

  • Riika V.
    17.9.2015 at 15:06

    Tsemppiä!!

    • krista
      17.9.2015 at 20:08

      Kiitos! Oli ihan huippua, ihana fiilis! <3

  • Mauis
    17.9.2015 at 19:10

    Teillä oli ihana keikka Leinelässä! ”Mamma miksi se tanssija osoitti sun päätä?” kysyi poikani. Tanssin aloitus jäi tästä syystä pitkäksi aikaa lasten mieleen. ”Maailman ihanat asut!” Kommentoi tyttö. :)

    • krista
      17.9.2015 at 20:08

      Hihiii, osoitinko mä sun päätä? Siinä alussa varmaan? :) Sori! :D

  • Mauis
    19.9.2015 at 21:17

    Suoraan mun päätä! (Mitäs pööpöilin just siitä edessä heti alkuun ;) ) Vähänkö oli hienoa, kun vielä tunnistin sut :) kyllä oli lapsistakin aika siistiä, niiden mielestä mä vähän niinkun osallistuin esitykseen. Ha ha!