”Every girl is a super girl”, laulaa meidän lasten suosikki JoJo Siwa.
Meidän 5-vuotiaan mielestä se on epää.
”Miksi se laulaa vain tytöistä? Ja sen videoillakin on enimmäkseen tyttöjä! Siitähän voi tulla pojille paha mieli! Sen pitäisi olla, että jokainen ihminen on super!”
Niin, no mutta kun…
Olemme toki jutelleet ”kapinallisten tyttöjen asioista”, lapset ovat itse nimenneet keskusteluaiheen näin – sen lastenkirjan mukaan siis. Jutelleet siis siitä, miten joskus on ajateltu (ja jossain ajatellaan vieläkin), että tytöt eivät voi tehdä samoja asioita kuin pojat. Ja että siksi on tarvittu ja tarvitaan sitä, että näitä asioita sanotaan ääneen ja että ne tiedetää, että asiat voivat muuttua.
”Mutta mitä jos joku ei tiedä, että ennen vanhaan tytöt ei saaneet tehdä kaikkea, mitä pojat tekee? Jos ne ei tiedä sitä eikä ne ole lukeneet sitä kapinallisten tyttöjen kirjaa! Ja sitten ne kuulee, että se laulaa vain tytöistä, niin sillehän tulee paha mieli!”, lapsi perustelee.
”Ei pitäisi puhua vaan tytöistä tai vaan pojista – vaan aina pitäisi puhua ihmisistä, että jokainen on tärkeä juuri sellaisena kuin on!”, viisivuotias vaatii.
Vau. Rakas lapseni.
Taas kerran sait minut syvästi vakuuttumaan, että lapset ovat luontaisesti suvaitsevaisia, avarakatseisia ja tasa-arvoisuuteen ja reiluuteen pyrkiviä.
Ei turmella sitä.
48
Jenni
22.7.2019 at 20:20VAU. Täältä kyllä tulee nyt ihan seisoma-aploodit Seelalle! Tulevaisuus on fiksuissa käsissä ❤️
krista
23.7.2019 at 21:13Samaa mieltä <3 Enkä pelkästään edes omasta hurmaavasta jälkikasvustosta näin ajattele, vaan ympärilleen kun katselee, näkee paljon fiksusti ajattelevia tulevaisuuden toivoja <3 Mä vilpittömästi uskon, että tuo tuleva sukupolvi pitää tästä maapallosta paljon paremmin huolta kuin edeltäjänsä!
Miitu
22.7.2019 at 21:37Ah, loistavaa pohdintaa! Täydellisesti kiteytetty, miksi suhtaudun vähän nihkeästi kapinallisiin ja sankari -tyttöihin. Hyvä Seela! Eikö olisi jo aika esittää nämä ihmiset rinnakkain?
krista
23.7.2019 at 21:17Joo tämä herättää sen hyvän kysymyksen, että missä vaiheessa voidaan olla ”post-tytöt-on-supersankareita” -vaiheessa. Vielä meidän sukupolven aikana on pitänyt korostaa sitä, että ”tytöt voivat olla sitä ja tätä”, mutta onko jo käsillä pian (ainakin meidän yhteiskunnassa) vaihe, jolloin tuleva sukupolvi pitää tätä niin itsestään selvänä, että sen korostamista ei enää tarvita…? Se on jotenkin hyvä ajatus. Niin kuin tuossa alla Piipu kertoo sateenkaariperheen käsitteestä – voiko olla, että tulevalle sukupolvelle se on jo niin itsestään selvää, että sekin on vain ”perhe” eikä mitään eroa tarvitse enää tehdä! Vähän vertaa pappi/naispappi, lääkäri/naislääkäri. Naispapeista vielä taidetaan puhua, naislääkäreistä käsittääkseni harvemmin; siinä sen on jo niin itsestään selvää, että lääkäri voi olla mies tai nainen eikä sillä ole potilaalle (suuremmin) väliä.
Torey
22.7.2019 at 21:39Lapset on! ❤ Ei ole väliä sukupuolella, uskonnolla tai ihon värillä. Ihmisiä kaikki. Vasta aikuisilta ne ennakkoluulot opitaan.
https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/07/22/leikittiin-koirataloutta/
krista
23.7.2019 at 21:19Täsmälleen samaa mieltä! Ja sitten se toinen puoli, että lapset ovat kuin sieniä imemään vaikutteet aikuisilta, eli aikuisella on oikesti vastuuta siinä, miten sanansa asettaa – ja millaisiin asenteisiin lastansa johdattaa <3 Tämä tuli mieleen myös tuosta seuraavasta postauksesta, bikineihin ja kroppaan liittyen. Ennen (ainakin mun lapsuusskenessä) oli tyypillistä, että aikuiset morkkasivat omaa (ja toistenkin) kroppaa esimerkiksi läskiksi. Nykyään varmasti (toivottavasti!) moni jo tiedostaa, että se ei tee hyvää lapsen korville vaan kaikenlaisista kropista kuuluisi puhua arvostavasti <3
Piipu
22.7.2019 at 23:08Just näin, tulevaisuus on hyvissä käsissä. ❤ Meillä alakoululainen katsoi pride-kulkuetta telkkarista ja selitin mistä siinä on kyse. Ja että vaikka kahden isin tai kahden äidin muodostamaa perhettä sanotaan sateenkaariperheeksi. Lapsi totesi, että miksei kaikkia sanottaisi vaan perheiksi, sehän on jokaisen oma asia, kenen kanssa perheen perustaa.
krista
23.7.2019 at 21:21Ihana ihana ihana <3 <3 <3 Mutta siis niin hyvä pointti ja tosiaan niin kuin Miitulle kirjoitin, herättää hyvän kysymyksen: ollaanko jo pian vaiheessa, että tulevalle sukupolvelle tasa-arvoasiat ovat niin itsestään selviä, että niitä ei tarvitse erikseen korostaa sanavalinnoilla tai jollain muulla. (kiintiöillä tms) Eli että jossain vaiheessa ei tarvita enää sateenkaariperheen käsitettä vaan perheet voivat olle monenlaisia, vain perheitä <3
S
23.7.2019 at 07:23Seela on oikeassa. Mun pojalle tulis paha mieli. Se ei oo syyllinen tuohon. Poikien / miesten maailma on hyvin ahdas myös. Ei sais itkeä (tähän oon törmännyt kun talvella oltiin luistelemasss, näin sanoi isä pojalleen kun kaatui, eli pojat ei itke) , pitäis olla se supersankari (miksi ihmeessä?!), pitäis pukeutua siniseen tai harmaaseen (jos käy katsoon yhtään isompien lasten vaateosastoa), pitäis toisaalta aikuisena olla herkkä, mutta toisaalta maskuliininen, mutta ei liian herkkä, eikä sit liian maskuliininen. Pitäis osata tehdä kotons ns. miestenjutut, mutta myös kaikki muukin. Ihan samoin ajatellaan, että pojat ei saa tehdä samoja asioita kun tytöt. Ei sais pukeutua mekkoon (tytöt saa housuihin), ei sais leikkiä liikaa (huoh) nukeilla jne. Toki epäreiluutta on tyttöjen puolella, syytä ois puhua myös pojista.
Niin ja toinen juttu. Mediassa on paljon ollut stereotyyppisistä pojista (painii ja muuta pahaa maskuliinisuutta), mutta en ole törmännyt stereotypioihin tyttöjen ilkeilystä, siitä kun päiväkodista alkaen jätetään joku pois leikistå, ja on tosi paljon draamaa. Tätä ei pojilla ole. Näin niin kuin yleistäen, ihan niin kuin yleistetään, että kaikki pojat on väkivaltaisia, ja omaksuu tän kulttuurin.
krista
23.7.2019 at 21:25No tästä me Joelin kanssa just puhuttiin tuon Seelan pohdinnan jälkeen! Että tytöille annetaan kannustusta ”maskuliinisiin toimitatapoihin” (olla reipas tms.), mutta paljon vähemmän on malleja/kannustusta siihen, että poikia kannustettaisiin perinteisesti feminiiniseksi pidettyyn toimintaan (olla herkkä ja hellä tms.). Pojille jää ikään kuin suppeampi skaala ”hyväksyttäviä” tapoja olla oma itsensä. Ja se on tosi väärin! Ehkä noissa tulevissa sukupolvissa kasvaa polvi, joka tän jo ymmärtää <3
Anna
23.7.2019 at 13:13Ihan tosi fiksu lapsi sinulla <3 Ja empaattinen. On hienoa että noin pieni ajattelee tuollasia juttuja tuolla tavalla.
krista
23.7.2019 at 21:26Kiitos <3 Ja olen samaa mieltä! Näiden lasten ansiosta (muidenkin siis kuin omien, eli ihan kaiken mitä ympäriltä kuulee ja teiltä kommentoijilta myös) on helppo uskoa tulevaisuuteen <3
Eleanor
23.7.2019 at 16:56Upeaa pohdintaa tuon ikäiseltä! Olen aivan samaa mieltä. Vaikka on todella tärkeää, että tytöt oppivat arvostamaan itseään, niin en ihan ymmärrä sellaista tyttöjen (ja naisten) jalustalle nostamista tyyliin ”naiset ovat jumalattaria” – se on lopulta vain samaa epätasa-arvon jatkumoa.
krista
23.7.2019 at 21:29Joo kyllä! Ja siis totta kai feminismiä on kipeästi tarvittu nostamaan naisia koskevia epäreiluuksia pintaan ja feminismiä tarvitaan edelleen tasa-arvoa (on se sitten sukupuolta tai jotain muuta) edistävänä ajatteluna. Eli historiallinen tausta on selvä ja mä koen olevani feministi, totta kai, ja samoin se on selvää, että tyttöjä on vielä jokin aika sitten pitänyt ”nostaa”, että päästään samalle tasolle poikien kanssa. Mutta nyt saattaa olla hyvä aika ymmärtää, että enää (tai tulevaisuudessa) ei tarvitse sen kummemmin nostaa – tai nostaa voi sekä tyttöjä että poikia että muunsukupuolisia. Kenenkään ei tarvitse nousta toisensa yli; tasa-arvohan on tasoissa olemista <3 Ja naisen ei tarvitse olla jumalatar, vaan ihan tavallinen ihminen, tavallinen niin kuin mieskin.
Tilia
24.7.2019 at 14:40Poikien elämän laventamiselle olisi kyllä todella tarvetta. Pojille ei ole olemassa mitään kivoja (juhla)vaatteita, pojat ei saa käyttää koruja eikä pitää lettejä, poikia ei kehuta ikinä näteiksi, harvoin kilteiksikään, pojat ei saa olla hikareita, poikien on pakko tykätä lätkästä ja fudiksesta ja autourheilusta, askarteleva poika on epäilyttävä, käsityöt, joihin liittyy kangas tai lanka – ei pojille! Poika ei saa olla herkkä, tunteellinen, runoileva eikä rauhaa rakastava. Pojille huudetaan liukumäessä ”pidä oma paikka, älä vaan päästä ketään jonossa ohi!” Aikuinen mies saa ilman muura käyttää pinkkiä kauluspaitaa ja tehdä ruokaa, mutta laitapa pojalle vaaleanpunainen paita tai osta lahjaksi leikkikeittiö tai vaaleanpunainen polkupyörä. Tytöt saa luistella myös hokkareilla, vaan lähetäpä poika liikuntatunnille kaunoluistimissa. Saat olla myös vahva vanhempi, jos poikasi haluaa harrastaa balettia tai ratsastusta. Myös kuorolaulajana poikasi erottuu porukasta. Tunnetko poikaa, joka leikkisi petseillä tai mylittleponeilla? Monesti mietin, miten kuvittelemme kasvattavamme pojista hoivaavia isiä, jos jo nukke pojan huoneessa on aikuisille ihan kauhistus.
Eleanor
26.7.2019 at 09:14Tämä on niin totta, ja surullista. Liittyy varmaan siihen, että vaikka tasa-arvo on Suomessa pitkällä, niin silti jossain yhteisessä alitajunnassa kytee ajatus, että nainen on huonompi kuin mies, ja siksi ”tyttöjen jutut” jotenkin alentavat pojan arvoa, kun taas ”poikien jutut” tyttöjen tekeminä ovat ennemminkin jotain ihailtavaa. Toivottavasti tästä päästäisiin pian eroon. Itse ainakin yritän tarjota pojalleni myös vaaleanpunaista ja lempeitä leikkejä niin kauan, kun hän ei itse niitä vierasta.