Epätyypillistä elämää

Kannattaa haaveilla.

Reilut kaksi vuotta sitten – minä olin silloin raskaana toista lasta odottamassa ja Joel vielä töissä Roviolla – meillä pyöri ilmassa jotenkin sellainen akuutti ”mitä me oikein haluamme… …elämältä” -keskustelu. Ajauduimme automaattisesti puheenaiheeseen aina uudelleen ja uudelleen. Haavellen, kaavaillen, unelmoiden.

Aika nopeasti keskusteluissa päädyimme kuitenkin sellaiseen epämääräiseen vapautuneisuuden tunteeseen; elämän ei tarvitse olla samanlainen kuin jonkun normeihin salakavalasti sisäänkirjoitetun yhteiskuntakäsikirjoituksen mukaan ”kuuluu olla”. Voi tehdä omasta elämästään omannnäköistä muutenkin kuin valitsemalla seinän värin. Me pariskuntana haluamme elämässä samanlaisia asioita (vau!), ja joskus hamassa tulevaisuudessa (puhuttiin tyyliin 5-10 vuoden päästä) se kaikki on mahdollista!

Niistä unelmista siis täällä.

Mutta sitä emme silloin voineet edes kuvitella, että jo kahta vuotta myöhemmin olemme hyvin pitkälti siinä haavetilateessa.

Pienin askelin. Kun on ensin haaveissa kirkastanut itselleen sen, mitä elämässä haluaa, on helppo vähän niin kuin vahingossa tehdä pieniä valintoja, jotka ohjaavat juuri siihen suuntaan. Me itse olemme enemmänkin vain eläneet eteenpäin – eikä niinkään tehty tietoisia radikaaleja arvopäätöksiä – ja matkalla on ollut uuden vauvavuoden meiningit, väsymys ja sen hellittäminen ja kaikki muu. Se kaikki, mitä elämäksi kutsutaan.

Mutta se on kuljettanut meidät aaltojen mukana hiljalleen, lähes huomaamatta lähemmäs kohti sitä elämää, mikä vielä silloin pari vuotta sitten oli vasta kaukainen (mutta tavoitettava) haave.

Puutalobaby-115

Epätyypillinen työsuhde – shmepätyypillinen työsuhde.

Epätyypilliseksi työsuhteeksi on kai joskus kutsuttu sellaisia työsuhteita, joissa ei eletä viikosta toiseen tavallisella vakituisen työntekijän ”kahdeksasta neljään” -systeemillä. Mutta ei se ainakaan omasta mielestä enää kovin epätyypilliseltä tunnu. Pikemminkin aika tyypilliseltä.

Jokin aika sitten teimme jännän havainnon. Aloimme ajatella ystävä- ja tuttavapiiriämme. Joskus kymmenen vuotta sitten puursimme ”uraputkessa”, sovimme kalentereihin kahvitteluja hektisten työpäivien jälkeen ja puhkuimme latte-mukiemme äärellä työstresseissämme; tosin samalla tunsimme salaa olomme tärkeiksi. Jopa korvaamattomiksi. Olimme tiiminvetäjiä, copywritereitä, yhteyspäällikköjä, diplomi-insinöörejä, opettajia, tiedottajia, graafisia suunnittelijoita ja mainostoimistojehuja.

Mitä me olemme nyt?

Olemme yrittäjiä, opiskelijoita, kirjoittajia, ompelijoita, valokuvaajia, osa-aikaisia freelancereita, kotivanhempia, kirjailijoita ja työttömiäkin. Moni toki tekee samaa työtä ja alaa kuin ennenkin, mutta työmäärää kevennettynä, freelancerina tai yrittäjänä.

Osa meistä sai muutossykäyksen lasten (ja vanhempainvapaiden) myötä, toiset opintovapaan tai yt-neuvotteluiden herättelemänä. Vain ne kaikkien rohkeimmat ”ihan vaan irtisanoutuivat” ilman uutta työpaikkaa tiedossa.

Ja meitä yhdistää nyt muun muassa se, että nykyisin hörpimme lattemme kodeissa keittiönpöytien äärellä (ei enää rahanmenoa kahviloihin) ja emmekä siinä muumimukiemme äärellä (samalla usein lasten meininkejä peräänkatsellen) huokaile enää työstressistä. Sen sijaan huokailemme (osin onnesta) siitä, miten elämässä pitää tehdä omannäköisiä ratkaisuja ja niitä juttuja, mitkä tekevät juuri sinut onnelliseksi.

Lähes sellaista, mistä haaveilimme – niin taisin tuolla ylempänä muotoilla. Lähes. Myönnettäköön, että alkuperäisessä haaveissamme oli myös ”aikaa toteuttaa omia intohimoja ja projekteja”. Sitä ei ole. Koska… …kaksi pientä lasta. Te tiedätte. Mutta joskus.

Ja lähes on jo tosi-tosi hyvä.

Puutalobaby-132

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa meidän tapauksessamme?

Puutalon arkipalapeli *) juuri nyt – joltain kannalta katsottuna ehkä epätyypillistä, mutta meille juuri nyt ihan parasta:

Arkipäivä yksi: minulla lapsivastuu

Joel auttaa meidät matkaan yhdeksän aikoihin ja lähtee itse omiin töihinsä. Vien autolla Silvan hoitoon omien kavereidensa luo ja menen Seelan kanssa leikkipuistoon loppuaamupäiväksi. Lounas, ja iltapäivällä Silvaa hakemaan bussilla ja tuplavaunuilla – kahden tunnin operaatio julkisia käyttäen, huoh. Lopputulemana kuitenkin molemmat nukkuvat kotiin tullessamme kolmelta, ja lasten nukkuessa teen töitä ja kirjoitan päivän bloggausta.

Joel tulee tyttöjen vielä nukkuessa kotiin; usein vanhemmilla on hetki kahdenkeskeistä aikaa.

Illalla mahdollisia harrastuksia, yhdessäoloa ja jonkin verran töitä vuorotellen kirjastohuoneessa.

Arkipäivä kaksi: Joelilla lapsivastuu

Minä autan muun porukan matkaan ja jään itse kotiduunipäivälle. Joel vie Silvan bussilla ja jatkaa Seelan kanssa leikkimään. Tulevat kotiin tyttöjen nukkuessa päiväunia; usein vanhemmilla on hetki kahdenkeskeistä aikaa.

Minä käyn Seelan kanssa muskarissa, loppuilta yhdessäoloa ja jonkin verran töitä kirjastohuoneessa.

Arkipäivä kolme: perhepäivä ja tanssitunnit

Silvallakin on kotipäivä; tällöin on tyttöjen tanssitunnit, joihin menee koko perheen voimin koko aamupäivä. Tanssien jälkeen syömme lounaan Kampissa nepalilaisessa. Kotona olemme iltapäivällä, tytöt nukahtaneina tuplavaunuihin, ja me molemmat aikuiset teemme hetken töitä kotikoneilla ja/tai (kröhöm) vietämme kahdenkeskeistä aikaa.

Illalla harrastuksia, yhdessäoloa ja jonkin verran töitä.

Arkipäivä neljä: Joelilla lapsivastuu

Niin kuin päivä numero kaksi; minulla kotiduunipäivä ja Joel hoitaa lapsilogistiikan. Sillä erolla kuitenkin, että Joel usein vie Silvan viemisen jälkeen myös Seelan muutamaksi tunniksi mummilaan hoitoon ja saa itse aamupäivään muutaman lisätunnin työaikaa tai käy jopa salilla.

Joel ja tytöt tulevat kotiin tyttöjen nukkuessa, ja päikkäreiden jälkeen ottaa vielä molemmat tytöt mukaan Silvan muskariin, jolloin minä saan jatkaa duunipäivää.

Illalla harrastuksia, yhdessäoloa ja jonkin verran töitä.

Arkipäivä viisi: minulla lapsivastuu

Niin kuin päivä numero yksi, mutta sillä erolla, että minä ja Seela usein leikkitreffaamme jonkun ystävän kotona leikkipuistoonmenon sijaan.

Illalla minun pitkät tanssitreenit ja muulle porukalle yhdessäoloa.

Viikonloppu

Yhdessäoloa ja jotain kivaa tekemistä, vanhempien kahdenkeskeistä aikaa päikkäriaikoihin ja jonkin verran töitä vuorotellen kirjastohuoneessa.

*) päivien järjestystä ja sisältöjä jonkin verran sekoitettu

Puutalobaby-147

Kokonaisyhtälönä siis teemme Joelin kanssa molemmat viikossa kaksi (lähes) kokonaista työpäivää sekä ”paikkailemme” päiväuniaikoihin, iltaisin ja viikonloppuisin. Silva (4v) on osa-aikaisessa päivähoidossa noin 20 tuntia viikossa eli neljänä päivänä noin 9.30-14; joskus menee noin puolta tuntia aikaisemmin, mutta toisaalta joskus lähtee pois jo yhdeltä. Seela (2v) puolestaan on kotihoidossa kaksi päivää äidin kanssa, kaksi päivää isin kanssa, muutamia tunteja mummilassa sekä kolme päivää koko perheen kanssa.

Ja tämä on just nyt meille kaikille paras kuviteltavissa oleva järjestely.

Meillä Joelin kanssa on työaikaa juuri sen verran, että töiden tekeminen tuntuu innostavalta ja ikään kuin omalta breikiltä perhearkeen. Ja koska myös ”omia päiviä” on kaksi, niiden ansiosta perus-hiekkismeiningit ovat saaneet minullekin ihan uuden ulottuvuuden. Kun niistä on tullut määrältään rajallisia per viikko, niiden ihanuuden on oppinut taas näkemään ihan uudella tavalla – olen kahtena ”lapsivastuupäivänäni” ihan innoissani taas kotiäidin roolissa.

Silva tykkää olla hoidossa ja lähtee sinne aina innoissaan – ja Silva pitää sitä harrastuksenaan, ei arkisena pakkona. Hoitotuntien ja -päivien määrä tuntuu sopivalta, ja viikon keskellä oleva perhevapaapäivä katkaisee arkiputken ihan mahtavasti. Ja tällä järjestelyllä Seela puolestaan saa olla (toivottavasti) 3-vuotiaaksi asti kotihoidossa niin kuin Silvakin sai.

Kyllä. Saamme kaiken. Kaikki voittavat. Olemme poimineet kaikki mansikat kermakakusta. Koska tykkäämme niistä mansikoista enemmän kun siitä kakusta hei.

…ja taloudelliselta puolelta: tulemme tällä hetkellä toimeen yhteenlasketusti (vajaalla) noin yhden ihmisen tuloilla. Kuukaudet ovat viime aikoina menneet useammin miinukselle kuin plussalle, mutta näinä aikaisempina muutamina vuosina on jäänyt (yllättävää kyllä) jonkin verran plussaa, joten pärjäämme toistaiseksi. Meillä on kai jokin kummallinen kyky olla stressaamatta raha-asioista, kun aukioleva taloudellinen tulevaisuus ei ollenkaan huoleta.

Luotamme siihen, että pärjäämme kyllä.

Puutalobaby-139

Epätyypilliseen elämään toki kuuluu olennaisena se, että emme edes kuvittele, että asioiden nykytila olisi jotenkin ”lopullinen”.

Ei sen tarvitsekaan olla.

Tällä arkipalapelillä eletään toivottavasti puoli vuotta tai vuosi. Nautitaan tästä tilanteesta, missä juuri nyt ollaan.

Saas nähdä, minkä tyylisen kirjoituksen seuraavan kahden vuoden päästä tästä samasta aiheesta kirjoitan.

suukko

Arvauksia?

Katuojassa kerjuulla, vapaana hippinä tanssimassa kukkakedolla vai nöyränä takaisin ”kahdeksasta neljään ja lapset hoidossa” -arkiputkessa…?

Itse en tiedä. Teidän arvauksenne on yhtä pätevä kuin omanikin.

Mutta tiedämme, mitä haluamme – se on tärkeää. Sen pidämme mielessä, antamassa meille perheen yhteistä elämänsuuntaa antamassa. Ja sen jälkeen otamme vastaan, mitä elämä meille tuo.

 

kaikki kuvat: Sissi Vuorjoki

66
Like

You Might Also Like

  • Heispi
    17.5.2016 at 15:09

    Niin hienoa, että ootte löytäneet just oikean tavan tehdä ja olla tekemättä töitä tähän hetkeen <3

    • krista
      17.5.2016 at 16:52

      Kyllä, töiden tekemisen ja tekemättömyyden hyvä tasapaino :) Mutta joo, työnteokopäivien ja lastenhoitopäivien jakaminen molemille vanhemmille on ollut tosi toimiva ratkaisu meille molemmille! Ainakin tähän elämänsaumaan :)

  • Sandra
    17.5.2016 at 15:31

    Hienoa, että pystytte elämään tuolla tavalla! Kannattaa kuitenkin muistaa, että yhteiskunnalle olisi kestämätöntä jos kaikki päättäisivät ”downshiftata”. Tuolla tyylillä yhteiskunnan verotulot jäävät tietenkin pienemmäksi, jolloin myös niistä palveluista ja tuista (mitkä varmaan osaltaan teidänkin elämäntyylinne mahdollistavat) pitää karsia. Samoin myös kansantalous kärsii (ja työllisyys näin ylipäätään) kun myös kulutus vähenee (juuri ne latte-kahvit jne). Joten hienoa että teillä on mahdollisuus tuohon, mutta tosiaan pidemmän päälle tuo on kestämätöntä näin suuressa mittakaavassa :)

    • S
      17.5.2016 at 16:30

      Päinvastoin, jos kuluttaminen laskisi tämä maapallo kestäisi elämää. Ja se vasta tärkeää onkin suuressa mittakaavassa.

      • Bulla
        19.5.2016 at 17:02

        Niinpä! Lisäksi on myös selvää, että teknologinen kehitys tulee viemään työpaikkoja – joten kaikille ei tulevaisuudessa ole 8 tunnin työpanosta vaativaa työtä ja sitä kautta palkkaa. Tulevaisuudessa on siis edessä tilanne, joka näkyy jo nyt – töitä on tosiaan toisilla liikaa ja toisilla ei ollenkaan.

        Siitäkin näkökulmasta olisi järkevää etsiä mielekästä elämää sen oravanpyörän ulkopuolelta – jos kaikki voisivat tehdä töitä mutta vähemmän ja mielekkäämmin, kaikki voittaisivat. Puhumattakaan kiireen, stressin ja ahdistuksen aiheuttamista terveyskuluista yhteiskunnalle, jotka vähenisivät tai siitä, että talouskasvu rakentuu jatkuvasti kasvavalle kulutukselle, joka taas rakentuu jatkuvalle tyytymättömyydelle omaan elämään, Minusta ainakin yhteiskunta, joka rakentuisi tyytyväisyydelle, kestävyydelle ja hyvinvoinnille (sillä talouskasvu ei ole lisännyt hyvinvointia 70-luvun jälkeen, puhumattakaan kasvavista tuloeroista ja vaurauden kasautumisesta tietyille yksilöille) kuulostaa erittäin houkuttelevalta…

    • krista
      17.5.2016 at 16:57

      Enpä kyllä olettanutkaan, että koko yhteiskunta tän postauksen ansiosta heittäisi hanskat tiskiin ja alkaisi downshiftaamaan :) Sitähän se juuri on, että jokainen saa valita itselleen sopivimman elämisen ja kuluttamisen tason.

      Haluaisin kuitenkin vähän kyseenalaistaa sellaista ajatusta, että tämä meidän nykyinen yhteiskunta olisi ainoa vaihtoehto, tai edes paras. Meidänkin yhteiskunnassa on paljon pahoinvointia ja epätasa-arvoa. Ihan työnkin suhteen; joku saa käsittämättömiä tuloja ja joku toinen ei löydä työtä millään. Yhteiskunta ei ole mikään staattinen ja universaali ”näin kuuluu olla” -tila, vaan me yksilöt yhdessä teemme sen yhteiskunnan. JOS yhtä äkkiä tapahtuisi joku (länsi)maailmanlaajuisten yhteiskuntien kuluttamisenlaskemisliike (mitä ei varmasti tapahdu), yhteiskunta ei lakkaisi olemasta vaan se vaan muuttuisi hyvin erilaiseksi. Radikaalistikin erilaiseksi. Kestämätöntä se ei olisi; ainoastaan hyvin erilaista.

      Ja allekirjoitus S:n kommentille.

  • ....
    17.5.2016 at 15:40

    Joo, ehkä ette tule toimeen yhden ihmisen vajailla tuloilla, vaan me täällä tehdään niska limassa sitä kakkua. Mä suon kaiken mahdollisen yhteiskunnan avun niille, jotka sitä tarvitsee, mutta on sietämätöntä välillä katsella ympärilleen, mikä määrä meidän on elätettävä ihmisiä. Me ollaan väsyneitä. Eläkeikään on vielä 10 vuotta. Yhteiskunta ei ole mikään kasvoton rahamassi, vaan se ollaan me. Ja jotkut teidän elämistä ihan konkreettisesti kustantaa.

    • Iiii
      17.5.2016 at 16:44

      Täh, miten muka puutalon elämän yhteiskunta kustantaa!? Ainakin minä ymmärsin niin, että ihan itse tekevät sen verran töitä jolla pärjäävät (ja josta veroja maksavat). Tietenkin lapsilisät (ja kotihoidontuen) saavat niin kuin muutkin lasten huoltajat.

      Ps. Tuo teidän tän hetkinen arki ois munkin unelma, jos joskus lapsia tulevaisuudessa on :

      Ja kyllähän se on noista kritiikki kommenteista luettavissa että kateellisten suulla siellä huudellaan.

      • krista
        17.5.2016 at 17:08

        Kyllä – juuri näin, oikein ymmärsit :) Kiitos! :)

    • krista
      17.5.2016 at 17:04

      Surullista huomata, että olet noin katkera. Ehkä juuri tämä kertoo, että yhteiskunnassamme ON vikaa; omien elämänvalintomme taustalla meillä on juuri se, että kymmenen vuotta ennen eläkeikää meistä ei tuntuisi niskalimassaraatamiselle vaan tuntisimme onnea elämästämme niin nyt kuin sittenkin.

      Toivottavasti ”sietämättömyyttäsi” helpottaa tieto, että yhteiskunta ei elätä meitä sen kummemmin kuin sinuakaan (ilmeisesti); teemme töitä ja maksamme siitä veroa ihan normaalisti.

      En halua sanoa ikävästi, toivottavasti ei tule väärä kuva – vaan ajatuksiaherättävästi ja toivottavasti tsemppaavasti! Pystyisitkö pysähtymään ja miettimään, voisitko kenties tehdä jotain näinä viimeisinä työvuosinasi toisin? Onko jokin, joka saisi niskalimassafiiliksesi kaikkoamaan ja saisit iloa elämään jo nyt etkä vasta eläkeiässä? Toivon ihan hurjasti, että kaikki miettisivät näitä! Silloin ei ehkä tarvitsisi tuntea katkeruutta toisten ihmisten elämänvalintoja kohtaan.

      Ja yksi asia ehkä ajateltavaksesi: jos emme eläisi näin ”sietämättömästi”, sinulla ei olisi tätä blogia luettavana. Ei montakaan biisiä kuunneltavana, kirjaa luettavana, taulua ihailtavana. Meitä ”sietämättömiäkin” ehkä sittenkin tarvitaan johonkin :) Ainakin täällä blogissa olet tätä tekstiäni lukemassa :)

  • A
    17.5.2016 at 15:57

    Kuulostaa lunkilta (ja itseltä hajoisi pää hyvin pian, sen verran paljon leikkipuistoa tuohon arkeen sisältyy :D). Ihailtavan perhekeskeistä arkea saatte elää (melkein tosin meinaan lipsauttaa, että pelottavan perhekeskeistä), varmasti teille todella mahtava juttu ja hyvä valinta.

    Mä luulen muuten että teidän suunnalla on vähän omanlaisensa ”kupla” tosin. Esim. mun länsi-Helsinkiläisessä tuttavapiirissä (ikäluokka noin 35-40v.) en vastaavaa downshiftaamista näe. Tai siis kyllä nyt lasten ollessa pieniä käytetään työajan joustoja (lähes kaikki tutut ovat osittaisella hoitovapaalla kun lapsi on aloittanut päiväkodissa, yleensä vielä molemmat vanhemmat), mutta suuria uramuutoksia ei ole näkynyt. Töitä tehdään varmasti vähemmän kuin sinkkuaikoina, mutta ei tässä kahdeksasta neljään arjessakaan ole paha elää. Erityisesti jos saa arjen logistiikan rullaamaan (ei pitkää ruuhkassa istumista, meillä pk matka 5 min, aikuisten työmatkat 5-30 min riippuen välineestä, bussilla hitain, fillarilla nopein), ei kaveriperheissä ole kauheasti ollut stressiä työn ja kotielämän yhdistämisestä. Meillä esim. minä palasin töihin kun lapsi oli 9kk (pää meinasi hajota kotona) ja mies otti vetovastuun. Lapsi aloitti päiväkodissa 1,5 vuotiaana (3pv/vk, alle 7h/pv), osittaisen hoitovapaan turvin hoitotunnit minimoitiin (ja kyllä, se osittainen kotonaolo on luksusta!). Hyvin pitkään tehtiin miehen kanssa työpäivää limittäen että hoitopäivät pysyi 7h:ssa, tosin nykyään on jopa 8h päiviä lapsella (kun se suuttuu jos sen menee iltapäivisin hakemaan liian aikaisin :D).

    Sitä en tiedä, että kävisinkö töissä, jos se ei olisi motivoivaa. Siis palkka ei tässä ole se motivoiva juttu, vaan se että mihin työajan käyttää. Omalla kohdalla (niin karulta kuin se kuulostaa) ongelmien ratkominen töissä (siinä työssä johon olen 10 vuoden yliopisto-opinnot on mut pätevöittäneet) on motivoivampaa kuin kotona (oman maailman rakkaimman) lapsen kanssa pallottelu. No, onneksi tämä on win-win tilanne, koska 4v. tättähäärämme ei ilman kaveriseuraa viihdy, vaikka äiti ja isi rakkaimmat ovatkin. Mutta sitten jos työt olisivat kamalaa pakkopullaa, niin tekisinkö hypyn tuntemattomaan (tilanteessa jossa meidän perheen aikuisten bruttotulot vastaavat yli kolmen keskimääräisen palkansaajan tuloja)….ehkä, siis jos olisi joku suuri intohimo, kyllähän tätä aina välillä miehen kanssa pallotellaan (koska töiden ainainen epävarmuus). Todennäköisempää kumminkin on, että se intohimo löytyisi edelleen siitä mitä työssäni teen, elämäntapa tämäkin ja oikeastaan oma valinta. Oikeasti ja rehellisesti sanottuna meillä on tehty varmaan aika lailla samoin kuin teillä, valittu se meille kokonaisuutena paras vaihtoehto.

    • krista
      17.5.2016 at 17:16

      Hahaa, mun mielestä leikkipuistomeininkiä on VÄHÄN :) Nykyisin vain 1-2 kertaa viikossa vs. useamman vuoden JOKA IKINEN PÄIVÄ :D Johonkin pisteeseen asti nautin siitä kyllä, mutta nyt olen todennut, että kaksi ”yksin vastuussa” -arkipäivää tuo minulle vain ne hyvät puolet siihen eikä sitä ”joka päivä tätä” -turtumista enää tule – useampi kotonaolovuosi kun sellaista minullekin ihan selvästi aiheuttaa.

      Itse asiassa mulle kans tasainen ”kahdeksasta neljään” -arki olisi jopa houkuttavampaa kuin se työntekoelämä, mistä äitiyslomalle jäin. Siinä ei työtunteja laskettu. Toki lasten saaminen muuttaa tämän ja vaikka olisin samaan työhön jo ajat sitten palannutkin, luultavasti (toivottavasti) olisin vaan oppinut LÄHTEMÄÄN töistä ajallaan. Kun olisi pakko.

      Hyvältä muuten kuulostaa nuo teidän päivähoito- ja työmatkat! Meillähän tosiaan mulla menee se 2 tuntia, kun haen Silvan julkisilla hoidosta. Uhhuh. Ei pystyisi, jos olisi kokopäivätyössä; ei vaan olisi fyysisesti mahdollista. Ehkä sitten saisi siirronkin johonkin; en tiedä.

      Ja KYLLÄ. Niin hyvä pointti sulla myös viimeisessä kappaleessa. Jokaisen perheen ”kokonaisuutena paras vaihtoehto” on ihan erilainen kuin jonkun toisen perheen. Siksi mä ajattelen, että onkin (itselle ainakin) ollut niin hyvä pysähtyä ajattelemaan, että mikä ITSELLE ja omalle perheelle on se optimi. Että on jokaiselle se ihan omin elämäntapa <3 Mä uskon, että siitä löytyy se elämänilo. Niissä puitteissa, kun se on mahdollista - totta kai monta valintaa rajoittavat myös käytännön rajat.

      • a
        17.5.2016 at 17:41

        Mä todellakin liputan kellokortin puolesta. Oma työura kun on 15 vuotta mennyt ilman työaikoja (periaatteessa kiva lapsen kanssa, kun voi pitää hoitopäivät lyhyinä, mutta käytännössä ei kiva tehdä töitä melkein joka ilta). Vaihdoin taannoin työpaikkaa ja kellokortti on ekaa kertaa käytössä mulla (+liukuma 2h aamussa ja illassa) ja on aivan mahtavaa kun masiina kertoo, että oot nyt näin paljon tehnyt töitä enemmän kuin piti ja voi ottaa iisimmin. Tosin mun työ on sellaista ettei se aina taivu virastoaikoihin (esim. deadline vappupäivänä ja homma vähän kuin pakko tehdä :)) ja siihen kellokortti ei oikein taivu (mutta nämä poikkeukset hoituu sit erikseen). Mutta noin niinkuin periaatteessa tää on huikea parannus aiempaan.

        Meidän arjen logistiikka on tosiaan hyvässä jamassa tällä hetkellä, aiemmin mun työmatka oli pidempi (bussilla puoli tuntia, fillarilla 20 minsaa). Kävi tuuri kun työpaikka löytyi ihan kodin vierestä :) Mutta kodin sijainti on sinällään ollut meillä tietoinen valinta, tästä on iso osa Hkin seudun (meille potentiaalisista) työpaikoista saavutettavissa puolessa tunnissa julkisilla (myöhemmin paljastui myös että tämä on myös tosi kiva paikka asua ja löydettiin ihana koti). Harva ajattelee asumistakaan tässä mielessä, meille on aina ollut tärkeä pointti, että työhön ei ole liian pitkä matka.

        • krista
          17.5.2016 at 17:47

          Mulla on kans ollut kellokortti ja tykkäsin! Siinä oli vielä sellainen luksus, että ne ylimääräiset sai pitää lomana pois, kunhan sen ajoitti niin, että silloin oli töissä hiljaista – ja niitä ylimääräisiähän kertyi. Niiden ansiosta olen ollut esim. viisi viikkoa Intiassa ihan palkkatyöläisaikaan; säästetyt kesälomaviikot, talvilomaviikko ja kaikki ”plussat”. Silloin lapsettomana pitkät päivät ei niin haitanneetkaan, kun tiesi, että vastapainoksi saa sitten lomaa!

  • Jenn-
    17.5.2016 at 16:01

    Ihanaa, että olette löytänyt oman tyylin!

    Mä olen koko ajan ajatellut, etten palaa enää mun vakkariduuniin, koska en saa siitä työstä mitään (paitsi tietty palkkaa). Oon paljon pohtinut mitä haluaisin tehdä, mutta nyt kun oon katsellut noita töitä, niin realiteetit alkaa iskeä vasten kasvoja. En ole löytänyt mitään töitä missä olis efes sama palkka, saati sitten parempipalkkaista. Valitettavasti ei ole varaa ottaa vastaan työtä huonommallakaan palkalla, sillä miehet tulot putosi merkittävästi alkuvuonna. No pari kuukautta tässä on vielä aikaa katsella.

    • krista
      17.5.2016 at 17:23

      Mä toivon, että oikea ratkaisu tipahtaa sun eteen niin, että pääset vielä jossain vaiheessa ajattelemaan, että ”näin tän kaiken kuuluikin mennä” <3
      -
      Mä itse ajattelen, että minkään ratkaisun ei tarvitse ajatella olevan "lopullinen". Että jos palaa vanhaan, voi silti katsella muuta. Jos ottaa pienempipalkkaisen, voi jatkaa isompipalkkaisen etsintää - tai jopa huomata, että hei tuleekin toimeen. Tsemppiä! Nää on isoja asioita, toivottavasti palaset loksahtavat sielläkin paikoilleen! <3

      • MiiaK
        17.5.2016 at 18:53

        Just näin! Itse irtisanouduin pari kuukautta sitten ilman tietoa uudesta työpaikasta. Tässä nyt ihmetellään, että mitä sitä seuraavaksi tekisi. Töitä ehdottomasti, mutta sillä meiningillä, että lapsen saa haettua itse hoidosta ja ehditään viettää perheenä aikaa. Uraputki on tullut koettua ja töitä painettua useammankin ihmisen edestä. Vielä tulee aika, jolloin taas ehtii olla enemmänkin töissä ja tienata paremmat kuukausiansiot. Nyt tärkeintä on saada viettää aikaa lapsen kanssa. Yllättävän vähällä sitä pärjää :)

        • krista
          17.5.2016 at 19:10

          Hahaa, mä oon just näitä ihmisiä, joka vilpittömästi sanoo näin: onneksi olkoon irtisanoutumisesta ja tyhjän päälle jättäytymisestä! Mä oon vaan lähipiiristä nähnyt, miten hyvää se tosiaan voi ihmiselle tehdä <3 Tietysti ihmisestä riippuen. Mutta ihanaa ihmettelyä ja oman polun etsimistä sinulle! Niin mahtava aina kuulla ihmisistä, jotka tekevät rohkeita ratkaisuja sitä omaa polkua/omaan perheen polkua etsiessään <3

  • merkinkantaja
    17.5.2016 at 16:23

    Ai että mä niin odotin näitä kommentteja, jotka ylentää itsensä ja alentaa meidän omasta ja perheen henkisestä hyvinvoinnista huolehtivien ”lusmujen” arkea. Mä ihailen teidän arkea ja samalla sanon, että just näin kaikkien elämästään stressaavien ihmisten pitäisi elämäänsä entrata.

    Mä en suostu myöskään kuulemaan, että me oltais yhteiskunnan varoilla eläjiä, vaikka en täysipäiväisesti töitä teekään ja mies on myös freelancer/yrittäjä ja tekee vapaasti töitä sillon kun niitä on ja aikaa siihen on. Ja palettihan tämäkin on!

    • krista
      17.5.2016 at 17:31

      Kyllä – ja yrittäjähän nimenomaan työllistää itse itsensä eikä heittäydy yhteiskunnan varoille. Meilläkin me molemmat vanhemmat olemme tällä hekellä tällaisia ”itse itsemme työllistäjiä”. Ja nuorempi lapsikin hoidetaan omin voimin eikä kunnallisesti (mikä maksaisi yhteiskunnalle paljon enemmän kuin meidän kotihoidon tuki) ja nelivuotiaskin on siellä vain pientä tuntimäärää. Luulisi, että tällainen yhdistelmä EI ärsytä – mutta näköjään ärsyttää :) Mutta kyllä; varmasti jonkinlainen ärsytys kumpuaa siitä, jos on itse tyytymätön omaan tilanteeseensa sillä saralla. Niin tässä asiassa kuin monessa muussakin. Toivoisi kuitenkin enemmän, että ihmsiet eivät jäisi ärsyyntymiseensä jumiin vaan keskittyisivät oman elämänsä miettimiseen ja siihen, miten itsekin voisi vaikuttaa siihen, että se kuulostaisi onnellisemmalta :)

      Ja kiitos! <3 Ja ette kuulosta lusmuilta tekään :)

  • Kailin
    17.5.2016 at 16:23

    Hei, täällä yksi joka tekee 8-16 työtä, samoin mies (tai yleensä vähän pitempääkin) ja kaksi lasta on tarhassa pitkää päivää. Ei ole kivaa, mutta muuta vaihtoehtoa emme näe tilanteeseemme. Teidän elämä kuulostaa ihanalta! Minä yritän muuttaa tilannetta sillä, että haen opiskelemaan työn ohella uutta ammattia, jospa sen avulla saisin vaihdettua työpaikkaa ja muokattua arkeamme mielekkäämmäksi. Siihen asti seuraan teidän arkeanne täältä ja haaveilen! :)

    • krista
      17.5.2016 at 17:34

      Haaveilu on hyvästä! Ja just sun asenne on mun mielestä niin oikea – se itselle mielekkäin vaihtoehto ei välttämättä ole aina siinä ”NAPS HETI”, vaan nimenomaan tekemällä valintoja, jotka vähitelle vievät siihen suuntaan, mihin itse haluaa elämää viedä. Toivottavasti saat opiskelupaikan! <3
      -
      Ja elämään kuuluu ne "epäoptimaaliset" vaiheetkin - vaikka nyt tuntuu oma elämänjärjestely ihanalta, niin on mulla itselläkin ollut PALJON niitä tilanteita, joissa EI ole ollut tyytyväinen. Mutta on tosiaan vähitellen vienyt asioita siihen suuntaan, että tyytyväisyys kasvaa ja tyytymättömyys vähenee :) Ei tarvitse olla kaikkihetinyt, onneksi elämässä on aikaa :)

  • Heidi
    17.5.2016 at 17:18

    Voi hitsi, tämä kuulosti ihan kuin minun ajatusmaailmalta, minäkään en oikein osaa suunnitella asioita tulevaisuudelle ja mennä sen ”yhteiskunnan normien” mukaan, olen liian impulsiivinen. Kestihän minulla se 10v että sain edes toisen asteen tutkinnon tehtyä, kun opiskelu ei maistunut. Sen sijaan tein pätkätöitä, säästin ja reissasin pitkin maailmaa. Ja elin elämää. Välillä meni hyvin ja välillä vähemmän hyvin, mutta sellainen se elämä on. Paljon (=liikaa) on opittu kantapään kautta, mutta en silti vaihtaisi sitä mihinkään, sillä se on kasvattanut minusta ihmisen, joka ei helpolla sorru kun elämä alkaa kääntyä alamäkeen. Minusta on ihaltavaa, että olette rakentaneet arjen lapsianne ajatellen, ja että olette tyytyväisiä siihen mitä teillä on. Opettaa hyviä arvoja tytöille kun se materialismi ei ohjaa elämää :)

    • krista
      17.5.2016 at 17:57

      Kyllä – kantapääoppitunnit ovat tuttuja täälläkin :) Mutta vaikka niistä sillä hetkellä tuntuukin, että ne ois voinut jättää kokematta, niin SILTI ne kliseisesti kasvattavat ja oikein asennoituvana vaikuttavat myös elämäasenteeseen. Että löytyy se oma tie <3
      -
      ...ja KIITOS. Tosi kauniisti sanottu tuo viimeinen <3

  • Amaalia
    17.5.2016 at 18:30

    Itse nautin suunnattomasti ”kellokorttityöstäni”, olenhan opiskellut yliopisto-opinnot sitä varten! Menen mielelläni töihin, olen töissä 8-16 tai miten kulloinkin olen työajan neuvotellut (tein pitkään 8-15:30 samalla palkalla ja olen ollut myös osa-aikaisella hoitovapaalla). Työt ei seuraa kotiin, meillä työkulttuuri on sellainen, että myös jokaisen vapaa-aikaa arvostetaan.

    Niin kauan kuin lapset on päiväkoti-iässä, teen osa-aikaista, joka käy erinomaisesti myös työnantajalle ja itse nautin lyhyistä päivistä ja talvellakin ehtii kotiin valoisalla ;). Tulot eivät merkittävästi keskituloisella putoa kelan pikkukorvauksen ja veroprosentin alennuksen myötä. Saattaa olla, että nautin tästä jopa siihen asti että nuorempi menee 3. Luokalle kouluun ;).

    En kaipaa enempää lekottelua, aivoni kaipaavat virikettä, haasteita ja muiden aikuisten seuraa sekä työyhteisön lukuisia hyviä puolia (yhteiset lounashetket ja kahvihetket ystävien seurassa, tyhy toiminta ja mielekäs työ ihanien ihmisten kanssa). Pystyn suunnittelemaan työni hyvin vapaasti ja pääsen tarvittaessa keskellä päivää hoitamaan asioita ym. Se ei onnistu kotiäidiltä ilman hoitajan hankkimista. Lasten kanssa esim pankin jonossa, hammaslääkärissä tai gynekologilla oleminen ei ole mitään nautintoa.

    Ah kuinka odotan, että pääsen syksyllä töihin :)! Nyt vielä kotona kahden kanssa (hyvänä ihmisenä tokikin pidin myös 5-vuotiaan kotona tylsistymässä kanssani…).

    Ja toisin kuin sinun tuttavapiirisi, minun kaikki ystäväni ovat kyllä hyvin tiiviisti 8-16 töissä ja ei edes puolet pidä osittaista hoitovapaata, vaikka suuri osa laittaa lapsen alle vuoden ikäisenä hoitoon. Tokikin kyse on korkeakoulutetuista ihmisistä, joilla varmaan on useammin kiire takaisin (vakituiseen) työpaikkaansa.

    • krista
      17.5.2016 at 19:02

      Kuulostaa just siltä, että valintanne sopivat juuri sinulle ja teidän perheelle – hyvähyvä! Ja todella luksusta, että työnantajasi on noin suvaitsevainen osa-aikaiseen työhön ja erilaisiin työratkaisuihin, sen soisi olevan niin paljon yleisempää (työnantajien asenteissa nimittäin) kuin se tuntuu olevan! Pisteet siis myös työnantajallesi!

      Hahaa, mä kaipaisinkin lekottelua. Sitä ei kuitenkaan tässä meidänkään systeemissä ole juurikaan tarjolla, enemmän se on menoa ja meininkiä :) Mutta ehkäpä sen lekottelun aika on sitten tosiaan vähän myöhemmin, kun lapset ovat isompia.

      Aaa joo ja pakko vielä mainita, ettei jää väärää kuvaa (tuohon viimeiseen lauseeseesi viitaten) korkeakoulutetuista ihmisistä (kuten ehkä noista nimikkeistä voi lukea) on kyse näissä mun esimerkeissäkin. Mutta se on varmaan vähän enemmän muista elämäntapajutuista (hehe – ”skenestä”?) kuin koulutuksen määrästä kiinni, veikkaisin :) Mutta meidän tapauksessa nää korkeakoulutetut ovat just puurtaneet uralla niin paljon, että jonkin elämänmuutoksen myötä tullut breikki on ikään kuin avannut silmät jollekin muullekin. Mutta tasapaino! Ei liikaa eikä liian vähän vaan just sille ihmiselle/perheelle sopivasti. Se on hyvä :)

  • Marsu
    17.5.2016 at 18:46

    Hienoa että olette löytäneet oman polkunne :) Pääasia (ainakin omasta mielestäni) on se että itse nauttii elämästään ja valinnoistaan, ei siinä tartte miettiä että onko kotona/töissä tarpeeksi ja mitä mieltä kenties naapurit ovat.

    Meille tulee lopputalvesta pieni ”pakollinen” downshiftaus kun salamatkustaja mahassa päättää tulla maailmaan. Nykyisellään koti on 100 kilometrin päässä omasta työpaikastani ja 85 kilometrin päässä mieheni työpaikasta, kun haluttiin aikanaan muuttaa yhteen, mutta kumpikaan ei halunnut luopua työpaikastaan vaihtaakseen kaupunkia joten otettiin kartta kauniiseen käteen ja katsottiin keskipiste :) Tätä reissailua on nyt tehty reilu kolmisen vuotta eikä kaduta, mutta todettiin plussaviivojen kanssa että ei me voida loputtomasti ravata kolmen kaupungin väliä, vaan se tekee koko perheelle hyvää jos asutaan ja käydään töissä samassa kaupungissa (tai naapurikaupungissa, mutta lähempänä kuitenkin). Tässä joutuu siis opettelemaan olemaan paikallaan, mikä on ainakin meillä todella iso asia ;)

    • krista
      17.5.2016 at 19:07

      Kyllä, juuri näin!

      Onneksi olkoon hyvästä downshiftaussyystä! <3 Aikamoisia etäisyyksiä olettekin vetäneet, vau! Mutta aika hauska, että katsoitte keskipisteen :) Joo omasta kokemuksesta voin kertoa, että vauva-aikana sen puolison työmatkalla käyttämä aika voi olla piiiitkiä minuutteja. Joelilla Rovio-aikaan työmatka kesti lähes tunnin per suunta; huonoina päivinä enemmänkin. Aika monta kertaa tuli kelloa silloin tuijotettua ja mietittyä, että missäköhän ruukassa se bussi nyt seisoo :) Eli tällä kokemuksella kyllä; ratkaisunne asetuttua samaan kaupunkiin on varmasti vauvaperheelle oikein hyvä, toivottavasti kotiudutte pian! <3

  • Laineilla
    17.5.2016 at 19:13

    Mulle tuli vähän paha mieli näistä joistain sun saamista kommenteista – aika karua settiä nimittäin ja luulenpa, että meidän perheeseen kohdistettaisiin vielä rankempaa kritiikkiä. Me kun ollaan sellainen perhe, joka elää tuilla. Sinänsä tuon voisi ajatella olevan vapaaehtoista kerta teimme lapset yliopisto-opintojen ollessa kesken. Valmistuin ennen kuopuksen syntymää ja nyt äitiysloman loputtua olen työtön. Eihän noissa työelämän näkymissä ole todellakaan mitään hurraamista ja olen vähän sillä tavalla miettinyt, että jos tässä maassa on niin paljon työttömiä ja liian vähän työpaikkoja, niin miksi ei olisi sallittua jonkun astua sivuun jos hänelle riittää se pienin tuki, mihin hän on yhteiskunnan kansalaisena oikeutettu. Samallahan sitä vähän niinkuin antaa paremmat mahdollisuudet heille, jotka sitten todella haluaa tavoitella rahaa/uraa. Ajatuksiini varmaan vaikuttaa sekin, että oma ala – filosofia – sattuu olemaan sellainen, että sitähän voi harjoittaa vaikka ei olisi virallisesti töissä. Ja siis en sano, ettenkö haluaisi töihin tai että tuilla eläminen olisi puhtaasti hyväksyttävää… Lähinnä mietin, että ei nykyiset yhteiskuntaihanteet ole välttämättä ne parhaat/oikeat.

    Mitä teidän elämään tulee, niin se vaikuttaa todella hyvältä. Teillä on mahdollisuus tehdä ammatillisia tehtäviä, mutta pitää myös pääpaino läsnäolossa lapsien kanssa. Vaikka joku ehkä väittää, niin ei kaikkea voi saada mutta kaikesta voi saada ainakin pienen palan ja sellainen on ainakin minulle rikkaampaa elämää kuin se konkreettinen raha :)

    • krista
      17.5.2016 at 19:37

      Voi, ei kannata pahoittaa mieltä! Tärkeintä on se, että pystyy itse seisomaan omien ja oman perheen ratkaisujen takana ja TIETÄÄ ne oikeiksi. Ja kun sinunkin tätä kommenttia rivienvälistä luen, niin sähän olet esimerkiksi valmistunut lasten ollessa pieniä, mikä ei TODELLAKAAN ole mikään pikkujuttu. Siitä voi olla ylpeä! Ja voisin väittää aika suurella varmuudella, että säkin varmasti jossain vaiheessa olet taas töissä, kun sen aika on. Kyllä me töitä ehditään tehdä ennen eläkeikää (mitä meille ei välttämättä koskaan edes tule) :)

      Ja viimeiseen kappaleeseen: kiitos, ja juuri näin! Pienen palan kun saa kaikkea (tai ainakin riittävästi); se on ollut meidän perheelle se onnellisin vaihtoehto. Se, mitä tällä meidän tavalla EI saa, on se maallinen mammona. Mutta sitä me ei kyllä halutakaan. Tämä taso on riittävä, ja itse asiassa pihisteltävääkin ihan varmasti vielä löytyisi.

    • Lia
      17.5.2016 at 23:13

      Tämä on kyllä käsittämätön ajatusmaailma – ”astua sivuun työelämästä antaakseen paremmat mahdollisuudet muille, jotka todella haluavat tavoitella rahaa.” Ei yhteiskunnan kustantama tuki esim. työttömille ole mikään itsestäänselvyys varsinkaan enää tässä talousjamassa. Mitä huonommin Suomen talous kasvaa, ihmiset downshiftaa, niin sitä suurempia kärsijöitä tulevat olemaan maamme köyhimmät, työttömät, vammaiset ja huono-osaisimmat. Maamme suurimpia ongelmia on työttömyyden kasvu, eikä meillä ole siihen varaa, jos halutaan pitää samalla tasolla sosiaalipalvelut, terveydenhoito ja koulutus mainitakseni muutamia. Kaikkien on otettava tästä vastuu eikä vain ns. uraohjusten. Vastuu lastemme tulevaisuudesta. Luulis, että kiinnostais.

      • Laineilla
        18.5.2016 at 09:13

        Aihe on todellakin monimutkainen eikä lainkaan niin yksiselitteinen. Siksi näissä tällaisissa kommenteissa joutuu väkisin oikomaan mutkia. En pidä tukia lainkaan itsestäänselvyytenä, kyllähän tuo nykyisen hallituksen toiminta jo paljastaa realiteetit niiden suhteen.

        Kommentissa puhun pitkälti nykyisestä tilanteesta, missä työttömiä on selvästi liikaa suhteessa vapaisiin työpaikkoihin. Jos jotkut näistä työttömistä ei hae jotain paikkaa, niin paikkahan kuitenkin täytetään muilla hakijoilla eikä työttömyys sinänsä kasva. Tosin teen tässä sen oletuksen, että harva haluaa pysyä työttömänä. Tietenkin on myös yrittäjyys, jolla voi työllistää itsensä ja parhaassa tapauksessa muitakin eli konkreettisesti vähentää työttömyyttä mutta vähävaraisen asemasta ei kovin helposti yrittäjäksi ponnahdeta, puhumattakaan yrittäjänä menestymisestä.

        Lisäksi yhteiskunnan rakenteiden täytyy sopeutua kokonaisuuteen, sopeutumisessa kylläkin kestää eli siinä saatetaan tulla vähän jälkikädessä. Nythän on yleinen ajatus, että ihmisten täytyy yrittää mennä töihin ja ”kunnon kansalainen” on työorientoitunut. Jos tullaan siihen pisteeseen, että koneellistuminen lisääntyy entisestään ja työpaikat vieläkin vähentyy suhteessa ihmisiin, niin kansalaispalkka/perustulo yhdessä yhteiskunnan tilan kanssa saattaa tehdä sen, että on yhteiskunnallisessa mielessä ok olla työtön/downshiftaaja. Mitä sitten tulee sosiaalipalveluihin, koulutukseen ja vastaaviin tuossa tilassa niin kyllähän se minua huolestuttaa, mutta kyse on silti pitkälti päätöksistä mitä yhteiskunnassa tehdään. Ihan samalla tavalla kuin nytkin ne on päätöksiä, keneltä vähennetään ja mistä. Ehkä tuollaisessa perustulo tilanteessa, missä yhä useampi ihminen on ns. samassa tilassa, keskitytään enemmän yhteiseen hyvään. Tämä nyt oli vain yksi mahdollinen esimerkki siitä, miten yhteiskunta saattaisi muuttua ja kuinka yleiset käsitykset hyvästä kansalaisuudesta sen mukana.

        • Lia
          20.5.2016 at 20:30

          Itsekin olen vahvasti perustulon kannalla, mutta se tarkoittaa todennäköisesti siirtymistä tasaveroon – tilanteeseen, jossa köyhempien on tehtävä töitä yhä ahkerammin toimeentulonsa eteen, sillä progressio ei korjaa. Mutta ei se raha perustuloonkaan vain ilmesty jostain vaan on keksittävä jotain töitä ja se on jokaisen työkykyisen velvollisuus oli sitten työorientoitunut tai ei. Tuet on tarkoitettu niille, joilla on sairausten, vamman tai muun perustellun syyn takia mahdotonta tehdä plussaa valtion kassaan. Itse asiassa on olemassa paljonkin aloja, joihin ei riitä tarpeeksi tekijöitä ja se onkin yksi ongelmista, että työmarkkinat ei kohtaa, sillä suomalaiselle ei kelpaa mikä tahansa työ, sillä se ei ole just se ihan unelmatyö. Ja kaiken tämän päälle kuulutaan valitettavasti eu:hun ja euroon, eli jos tästä nyt vielä isommalla joukolla ruvetaan downshiftailemaan niin ei mene kauan kun Euroopan komission keppi viuhahtaa ja ollaan samanlaisessa talutusnuorassa kuin Kreikka. Tämän perusteella ei olla edes enää kovin kaukana siitä http://www.hs.fi/talous/a1463545356845 .

  • tuulia
    17.5.2016 at 19:44

    Ihanaa lukea teidän valinnoista ja arkipaletista! Meillä isä jää kotiin 1,5v-esikoisen kanssa kesällä, odottaa jo kovasti omaa ”vuoroaan”. Saas nähdä miten työkuviot järjestyvät jatkossa, kun sopparini loppuu vuodenvaihteessa. Ei kuitenkaan pelota, sillä taas avautuu mahdollisuus uudelle. :)

    • krista
      17.5.2016 at 20:10

      Varmasti antoisaa sekä isälle että koko perheelle – hyvä ratkaisu, olen varma!

      Ihana kuulla myös, että meitä ”ei-huolestujia” on enemmänkin; niin usein kuulee stressaamista epävarmasta tulevaisuudesta. Tietysti huolehtiminen myös on inhimillistä ja myös varmasti persoonakysymys. Mutta itse ajattelen, että kaikkihan myös VOI järjestyä ihan luksusnappiin ja jos niin käy, niin sitten on viettänyt niitä stressihetkiä ihan turhaan :) Stressaa vasta sitten, jos on stressille ihan konkreettista aihetta. Usein asiat kuitenkin järjestyvät :) Ja just tuo: MAHDOLLISUUS UUDELLE. Tuon ajatuksen yritän kyllä nyt pitää omassa mielessäkin, hyvin sanottu ja ajateltu!

  • Neljän äiti
    17.5.2016 at 19:56

    Onnea haaveiden toteutumisesta! Kertokaa mullekin miten yhden ihmisen palkalla voi elää. :) Haluaisin löytää sen viisasten kiven. Meillä tuo yhtälö ei vaan toteutuisi mitenkään. Elämme perhekokoon nähden ahtaasti, emme matkustele ja en edes muista milloin olisimme syöneet ulkona koko perhe yhdessä ja muutenkin elämme ns. ei tuhlaillen. Tietysti meillä on iso perhe ja ruokaa yms. arkeen menee pakostikin rahaa. Kun maksat lasten harrastukset ( yksi harrastus/lapsi), asuntolainan ja -vastikkeen, autolainan ja nuorimman päivähoitomaksun niin siinä on jo mun tili kevyesti mennyt. En tarkoita tätä katkeruudella, vaan haluaisin keksiä, että mistä säästää. Toki minun alani on ihan palkkakuopassa, vaikka työni on mielestäni erittäin tärkeää ja arvostettavaa. :( Jotenkin vaan tuntuu niin tylsältä stressata joka kuukausi rahasta, vaikka molemmat tekevät täyttä duunipäivää. Onko tässäkään mitään järkeä? Jos talous kestäisi, niin tekisin mielelläni pari päivää vkossa töitä ja muut päivät olisin ”kotiäitinä” . Se olisi aivan huippua.

    • krista
      17.5.2016 at 20:19

      MÄKIN haluaisin tietää tuon viisasten kiven – siitä tulisi hyvä blogipostaus :D Joskus ollaan jopa (vähän tätä tarkoitusta varten) pidetty kirjaa kuukauden tuloista ja menoista, mutta sitten se kirjanpito vaan repsahti enkä löytänyt salaisuutta itsekään :)

      Eli hitsi itsekään EN TIEDÄ, miten me eletään ja miten sitä rahaa riittää. Voin sanoa, että emme kuluta ”turhia”, mutta toisaalta hitsi vie käydäänhän me matkoilla ja nepalilaisessakin jatkuvasti. Katsotaan, mitä ostetaan ja hankinnoissa suositaan kierrätysryhmää – mutta sitten taas toisaalta kyllä me ostetaan ruokakaupassa sitä, mitä tekee mieli, ja haetaan pitsat jos ei jaksa kokata. Mun jäätyä kotiin – vaikka tulot teoriassa romahti – meillä on koko ajan enemmän jäänyt plussaa kuin miinusta. Nyt viime aikoina taas enemmän miinusta, mutta ”pohjakassa” vielä toistaiseksi kestää. Tää on tosi huono vastaus multa; EN TIEDÄ. Asumismenot meillä on suht pienet, mutta kuitenkin ehkä ihan keskiverrot perheelle (noin tonni), ja lapsia tosiaan kaksi vähemmän kuin teillä. Ehkä se on joku monen näiden asian summa tai jotain.

      Palkkakuopat (erityisesti hoitoala) ovat kyllä niin perseestä (anteeksi ruma sana). Mutta jotenkin hemmetti vie soisi, että tässä yhteiskunnassa arvostettaisiin työtä, millä OIKEASTI on merkitystä. Myös lasten hoitoa ja monta muuta työtä. Huokaus.

      • Heispi
        17.5.2016 at 21:45

        Meillä eletään nyt kolmatta vuotta toinen töissä, toinen kodinhoidontuella. Hyvin pärjää, kun suunnittelee ostokset, miettii mitä oikeasti tarvitsee ja koska sen tarvitsee. Mä teen lähes kaiken ruuan itse, välillä käydään ulkona syömässä spesiaali tilanteissa. Ostetaan paljon vaatteita lapsille uutena, 2 autoa ja iso koira. Asumiskulut on varmaan tosi maltilliset ja hankitaan itsellemme vaan tarpeellisia juttuja. Lapsilla ei ole montaa harrastusta, eikä omiinkaan mene paljon rahaa. Joka kuukausi laitan säästöön, vaikka vaan sen 20e. Jos on enemmän käytettävissä se menee johonkin turhaan. Se on ihme matikkaa :))

      • Ilargia
        18.5.2016 at 12:25

        Tuohon rahan riittämiseen: veikkaisin, että noi asumismenot voi kuitenkin aika pitkälle olla se juttu, jos teillä menee noin tonni kuussa. Esim. vuonna 2014 arvioitiin, että pk-seudulla lapsiperhe maksoi asumisesta sähkölämmitteisessä omakotitalossa keskimäärin 1 900 euroa/kk. (http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2014/08/21/helsinkilaiselle-asuminen-jopa-tuhat-euroa-kalliimpaa/201411617/310)

        Eli varmaan ootte olleet oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja mikä tärkeintä, ootte osanneet ja uskaltaneet tarttua hyvään tilaisuuteen saada unelmienne asunto tosi edullisesti :)

        • krista
          18.5.2016 at 13:24

          UHHUH noita asumiskustannuksia, noi kyllä aina pistää hengästyttämään. Joo tilanne ois IHAN eri, jos maksais jotain kahta tonnia asumisesta, herranjestas. Mä sain tosiaan piiiiitkän ja hyvän asuntolainan silloin 2005, se (ja ensiasuntoni myynnistä saamani voitot, joista tuli hyvä pohjakassa) on ollut se meidän tän asumistilanteen avain. Lainaa on toki vielä pitkälti jäljellä eikä se tunnu yhtään vähenevänkään, mutta toisaalta jopa alle 700 euron kuukausierä on tässä elämänvaiheessa ihan luksus.

    • Karin
      18.5.2016 at 02:04

      Mä veikkaan, että rahaa hupenee niihin lasten harrastuksiin, asumiseen ja kuljetuskustannuksiin. Jos en itse tarvitsisi autoa, sitä ei todellakaan kannattaisi omistaa. Laskin joskus, paljonko autoon uppoaa rahaa vuodessa. Autolainaa ei ole, mutta renkaat (kulut jaettuna käyttövuosille), huolto, korjaukset, katsastus, vakuutukset ja autoverot lohkaisevat jo pahimmillaan muutaman tonnin vuodessa. Siihen päälle bensakulut, hyvinkin 100€ viikossa.
      *
      Yhden lapsen yhteen harrastukseen uppoaa myös paljon rahaa. Ystävällä upposi yhden lapsen musiikkiharrastuksen yli tonnin vuodessa, ja harjoituksia oli vain yksi viikossa. Jos harrastus vaatii varusteita, matkoja tm., niin kustannukset karkaavat helposti korkeiksi.
      **
      Mutta se missä säästää kun aviopuolisot tekevät osa-aikaista päivää: kummankin verot laskevat. Jos vain toinen jää töihin, veroprosentti pysyy korkeana.
      Työmatkakustannukset puolittuvat jos ei mene joka päivä töihin puolipäiväiseksi vaan joka toinen päivä koko päiväksi ja molemmat ovat kulkeneet eri kulkuneuvoilla.
      Jos verovähennyksen saa vain halvimman mukaan ja käyttää kuitenkin autoa, voi olla useamman satasen miinuksella joka kuukausi.
      Iltapäiväkerhoa ei 1.-2. luokkalaisilla tarvita, jos vanhemmat saavat järjestettyä päiviä lyhyemmiksi tm. Sekin maksaa monta sataa lukukaudessa. Ja jos lapsille riittää vain muutama tunti päivässä ja 2-4 päivää viikossa päivähoitoa + puistoilu ja ilmaiskerhot, niin ei nekään summat kovin korkeiksi nouse. Lisäksi pääsee halvemmalla maksulla kun omat tulot on matalammat.
      *
      Ehkä suurin juju on se, että yhden ihmisen palkka muodostuisi kahden ihmisen puolesta palkasta ja verotus tulee vastaan.
      *
      Se mitä sitten oikeasti menettää, on eläkekertymä. Mutta sitähän ei kukaan tiedä, saako kukaan meistä eläkettä kun ollaan siinä iässä, tai moniko jaksaa painaa töitä täysillä siihen asti, että yhteiskunta päästää meidät eläkkeelle.
      *
      Tuosta kuluttamisesta.
      Jos ihmiset kuluttaisivat kotimaista, voisi kuluttaa vähemmän ja silti tuoda vähintään samat hyödyt tänne.

      • krista
        18.5.2016 at 08:42

        Kyllä, mainitsit monia juttuja, jotka meidänkin tapaukseksessa ihan totta! Ja vaikka ihan kun noita autojuttuja vertaa; meilläkin on auto, mutta bensakulut ei 100 euroa viikossa vaan 50 euroa KUUSSA. Koska julkiset – ja kun me liikutaan vaunuilla (esim. Silvaa hoidosta hakemaan, kun Seelakin on mukana), niin julkiset ovat useimmiten ilmaisia. Ja sit nuo päivähoitomaksut; ne on tosiaan meille Silvalla ihan ilmaiset ja Seelan kanssa käydään leikkipuistossa. Tyttöjen harrastukset (muskari ja tanssitunnit) sen sijaan ovat kalliita kyllä.

        Tuosta verojutusta ehdin kirjoittaa tuonne alaskin; mä oon yllättynyt, miten VÄHÄN se niissä veroissa näkyy. Ihan reippaat veroprosentit tuli meille tällekin vuodelle, pöh. No, tulevat ne sitten tietysti palautuksina takaisin, jos liikaa tulee maksettua. Onneksi siihen voi luottaa :)

        Eläkekertymä tosiaan on totta. Itse ”tienasin” eläkettä sen kymmenisen vuotta ja ihan naurattaa sitä eläkeotetta lukiessa – olikohan joku muutama euro tienattu :D Mutta eläkeasioiden varaan ei tässä yhteiskunnan tilanteessa varmaan juuri kannata pikkulapsiajalla (joka kuitenkin on suht lyhyt) murehtia, kun tosiaan kukaan ei tiedä sitä tilannetta tulevaisuudessa. Eiköhän systeemit ole siihen meneessä moneen kertaan tuhotut :(

        • A
          18.5.2016 at 09:07

          Auto on kallis. Asutaan kantakaupungissa ja ilman autoa. Pääosin kuljetaan fillareilla (4v. lapsi kyydissä tai polkee itse omalla pyörällään matkan pituudesta riippuen) ja julkisissa maksetaan liput (rattaita ei olla raahattu mukana yli vuoteen), noin puolet vuodesta Hkin sisäinen kausikortti, loppu vuodesta sit arvolipuilla. Kulkemiseen menee tosiaan hyvin vähän rahaa verrattuna autoon, ei vakuutuksia, ei parkkihuolia, ei bensaa, ei korjauksia (noh, fillariin saa vähän menemään kun mielellään tuetaan ammattitaitoista fillarinhuoltajaa). Niin ja vuokrataan auto tarvittaessa (ehkä 3-5 kertaa vuodessa, yleensä vkl maksaa jotain 150-200 euroa). Tällä joka kuukausittaisella säästöllä kompensoi hyvin asunnon korkeammat neliöhinnat (plus aikasäästö on mahtava kun melkein kaikki löytyy puolen tunnin matkan päässä kotoa, työpaikat, harrastukset, kaupat jne…ainoastaan huonekalukaupat ja lentokenttä on kauempana, mutta sinne on harvemmin asiaa :)).

  • vannikkila
    17.5.2016 at 20:07

    Mä … noh, ehkä mä kadehdin teitä. Ehkä vähän liian vahva sana, mutta sinne päin. :)

    Mulla on se, etten tiedä mitä työtä haluaisin tehdä. Tai no, haluaisin valokuvata, mutten saa siitä vielä tarpeeksi tuloja. Ja minun oma jaksamiseni tarvitsee kuitenkin työntekoa.

    Poikaa en ottaisi kokonaan pois hoidosta, mutta hoitoaikaa voisi lyhentää kuuteen tuntiin. Olemme löytäneet niin hyvän hoitotädin ja poika pitää hoitokavereistaan, että olisi väärin ottaa hänet kokonaan poiskaan, kun meillä ei ole lapsiperhetuttuja niin paljoa, että pääsisi leikkimään ikäistensä kanssa :)

    • krista
      17.5.2016 at 20:23

      Sullahan hei ON jo yksi olennainen juttu – sanot, että haluat valokuvata! Eli TIEDÄT, mitä haluat. Se on jo ihan olennainen asia, ja sulla ON se. Voisitko lähteä vähitellen suuntaamaan sitä kohti? Alkuun siitä ei varmasti tuloja tarpeeksi saakaan, mutta voisiko lähteä pienestä ja kasvattamaan ja samalla tekemisistään oppimaan ja ja ja… Do it! Jos sä tunnet, että se vois olla ”sun juttu”, niin sitä kohti sitten vähitellen!

      • Vannikkila
        19.5.2016 at 09:43

        Noh, totta :) Kyllä mä pikkuhiljaa olenkin sitä kasvattanut, vaikka tietysti se aluksi menee vain nyt kavereiden ja tuttujen kautta.

        Toisaalta tekisi mieli vielä opiskella lisää. Mua siis kyllä kiinnostaa myös ihan ns. isojen organisaatioiden työt, mutta en vain ole osannut vielä määritellä, et mitä se työ konkreettisesti sille yritykselle tarkoittaa. Se luo hieman haasteita :D

  • gilda
    17.5.2016 at 21:24

    Me ollaan kans järjestelty työelämää perhe-elämä edellä viimeiset viisi vuotta ja onnistuttu siinä yllättävän hyvin. Arki pyörii tällä hetkellä siten, että itse teen 2-3pv/vko töitä, mies 1-2pv ja ollaan kaikki kotona 2-3pv. Mies tekee pitempää vuoroa kerrallaan, siksi noin vähän työpäiviä. Kummatkin käydään kodin ulkopuolella töissä, kun kummankaan työnkuva ei ole etätyöksi sopiva, mutta ihmeen hyvin tämä paketti on toiminut näinkin kauan (viiteen vuoteen sisältyy pari äitiyslomaa, jolloin olin täysin kotona sen 9kk, muut ajat ollaan kikkailu kuta kuinkin näin). Kumpikaan lapsi ei ole päivähoidossa, 5v käy pari päivää viikossa kerhossa ja sit treffaillaan kavereita – tämä tuntuu viihdyttävän toistaiseksi tarpeeksi :) Tiedän että teemme keskivertoa vähemmän töitä, mutta en ota siitä huonoa omaatuntoa (en, vaikka ollaan jatkettu tätä näin kauan ja aiotaan jatkaa vastaedeskin). Ainoat saamamme tuet ovat tosiaan kotihoidontuki & lapsilisät, ja kotihoidontuki on tosiaan huomattavasti edullisempaa yhteiskunnalle kuin 2x päivähoitopaikka. Ja niin, jatkettiin tätä siinä välissä silloinkin kun ei saatu kht:a, kun lasten ikäero yli 3v joten eipä se edes siitä ole kiinni. Tiukkaa on välillä, myönnettäköön, mekin maksellaan isoa ok-taloa pääkaupunkiseudulla ja yritetään matkustella silloin tällöin.. Kaikki laskut tulee kuitenkin maksettua ja jotenkin selvitään pahimmistakin kuukausista (onneksi välillä sitten taas ”löysempää”). Jep, en vaihtaisi tätä 5pv/vko työhön.. Todellakaan. En tiedä milloin olisin valmis palaamaan siihen – jos koskaan ;) Mutta kuten teillä niin myös meillä tilanteet elää ja nyt katsotaan asioita ehkä vuosi eteenpäin ja sitten mietitään uudelleen.

    Olisi todella tärkeää että näistä osa-aikatyö ja muista erilaisista ”epätyypillisistä” työajoista / suhteista puhuttaisiin enemmän, ettei just herää tommoista ”lusmuilu”-ajattelua / kateutta.

    • krista
      17.5.2016 at 22:06

      Oi, ihanaa kun kirjoitit – tosi kiva lukea, että jollain on hyvin samatyyppinen järjestely kuin meillä. Tai no erilainen, mutta silti samanlainen; muta siis ihana lukea, että olette jo viisi vuotta onnistuneet tässä, ihan mahtavaa! Joo. TOSI paljon samaa, ja samanlaista ajattelua kuin meillä!

      Samaa mieltä, tästä ”epätyypillisyydestä” on hyvä puhua! Yllättävän nopeasti tähänkin keskusteluun tuli lusmuilukommentti, vaikka esimerkiksi itsensä työllistämisessä ja omien lasten hoitamisessa on kyse kyllä ihan jostain muusta kuin lusmuilusta.

      Iso kiitos vielä kommentistasi, sain siitä paljon itselleni! <3

  • ElinaBeE
    17.5.2016 at 21:51

    Meilläkin on ihan omanlainen systeemi :D Toimii hyvin, vaikka ei sovi ollenkaan siihen ”normaaliin”. Ollaan miehen kanssa tästä ajasta niin onnellisia ja kiitollisia.

    • krista
      17.5.2016 at 22:09

      Omanlaiset systeemit = parasta! Ja etenkin kun puolison kanssa systeemit synkkaa ja ollaan näissäkin asioissa samalla aaltopituudella <3

  • Devika Rani
    17.5.2016 at 22:33

    Mä olen itse asiassa monesti pohtinut miten pärjäätte taloudellisesti. Ja todennut miehelle että teillä on pakko olla joku sukurahasto josta ammennatte rahaa.. :D Mä kuulun just noihin stressaajiin ja nyt kun ollaan molemmat työttömiä kiipeilen seiniä pitkin. Me ollaan yritetty laskeskella mihin kaikkeen menee rahaa ja miten saisi säästettyä – eikä olla löydetty vastausta. On asuntolainaa ja vakuutuksia tarvitaan, kauppaakin on yritetty vaihtaa, ulkona ei juuri käydä jne. Kuussa menee noin 2500€ kaikkeen perusjuttuun. Ennen kuin mies jäi työttömäksi ja kun mullakin oli vielä ansiosidonnaista, niin saatiin just ja just maksettua noi menot. Nyt en tiedä enää millä me eletään.
    Mä tiedän mitä työtä haluan tehdä, mutta oma ala merkitsee lyhyitä pätkätöitä (1 päivä kuussa tai 1 kuukausi täyspäiväisesti). Oman firman perustaminen olis kuin ampuis itseään jalkaan. Jos olis rahaa, lottovoitto, suvun rahasto tms, niin mun haaveeni voisikin tulla toteen.

    • krista
      17.5.2016 at 22:42

      Hehe, joo ei ole sukurahastoja tosiaankaan :D
      .
      Hitsi mun nyt ihan tekee mieli laskea meidän kuukauden menot; ehkäpä teen sen! Musta tuntuu, että meillä menisi kyllä paljon vähemmän kuin tuon 2500e, mutta tosiaan en ole ihan varma, kun ei ole laskelmia. Ja jotenkin esim. harrastuskustannukset pitäisi varmaan laskea silleen ”per kuukausi”, että niistä kävisi se todellinen kuukausikulutus ilmi… Aaa paitsi kesälomalla tota laskelmaa ei kyllä voi tehdä, damn. Silloin menee varmaan talvea enemmän, veikkaisin :)

  • Lilah
    17.5.2016 at 23:10

    Mä en myöskään neljän äitinä tajua miten teette tuon yhden ihmisen tuloilla – siis syötte ulkona, asutte pk-seudulla, auto, matkustelu, harrastukset…

    Meillä perheessä 2 keskituloista ja tosiaan neljä lasta, keskikokoinen okt, kaksi lapsista harrastaa, kaksi autoa kun ei olla julkisten ulottuvissa. Matkustellaan kerran pari vuodessa koti- ja ulkomailla säästöbudjetilla. Ennen neljättä 1,5 lasta hoidossa ja saman verran koulussa/eskarissa. Hoitomaksut korkeimmassa luokassa. Eletään aika lailla kädestä suuhun, mitä tulee myös menee. Kotimaassa ei juuri ulkona syödä, lasten hankinnoista valtaosa kirppareilta, itselle vain pakolliset. Ei säästy lapsilisät osakkeisiin tai rahastoihin. Lasten kanssa olen ollut kotona aika minimit, mies kertaalleen vuorotteluvapaalla. Enkä muuten omasta korkeakoulutettujen työyhteisöstä tiedä ketään sadoista ihmisistä, joka olisi jäänyt hoitovapaalle yli pariksi kuukaudeksi (kunnes hoitopaikka järjestynyt tai lapsi täyttänyt vuoden, jotta pääsee päiväkotiin. Eli tosiaan teidän kk-budjetti olisi kiva nähdä.

    • eepu
      18.5.2016 at 08:00

      Verot on pienemmät kun moöemmat tekee vähemmän töitä, eli yhteenjäävä osuus on isompi kuin jos toinen tekisi täyttä päivää. Hoitomaksuissa säästää myös sievoisen summan. Ainakin itse olen huomannut, että käteenjäävä rsahaosuus ei paljoa poikkea kotiajoista, nyt kun olen täyspäiväisesti töissä. Omalla alalla oli ihan mahdollista tehdä muutamia keikkapäiviä ja hoitaa lapset kuitenkin kodinhoidontuella kotona. Oli paljon rentouttavampaa kuin nyt kokopäivätöissä. Mut verot ovat siis yksi merkittävä tekijä.

      • krista
        18.5.2016 at 08:34

        Näinhän sen PITÄIS olla verojen suhteen, mutta jostain syystä ei vaan näytä käytännössä toteutuvan; veroprosentti on yllättävän korkealla. No, palautuksina se onneksi sitten takaisin tulee; usein niillä rahoilla on sitten sitä reissuakin tehty :)

        Hoitomaksut sen sijaan meilläkin niii-iiin totta; meillä siis esimerkiksi tuo Silvan osa-aikahoito on ilmainen. Jos oltais molemmat töissä ja molemmat lapset hoidossa (vieläpä jos ois yksityisellä), niin menoerä ois iso.

        Mutta joo mekin ollaan huomattu, että ei se ero kuitenkaan loppujen lopuksi niin iso ole; ja kun ne menot tuppaavat jotenkin synkkautumaan niiden tulojen kanssa :) Kun ei vaikkapa duunivaatteita/meikkejä/kenkiä tarvitse ostella, niin siinäkin ihan huomaamatta säästää. Tai ehkä niitä vaan tuli ostettua (vaikka ei olisi välttämättä tarvinnutkaan) silloin, kun sitä rahaakin oli löysemmin käytettävissä.

        Onni on kyllä sellaiset alat, joilla voi just keikkailla niin kuin sulla tai friikkuilla niin kuin mulla. Kaikissa töissä se ei valitettavasti ole mahdollista; mutta etenkin keikkatyöt voisivat varmaan usein olla järjestettävissä, jos vaan työnantajilla olisi niihin tahtotilaa. Monissa paikoissa ollaan kuitenkin vielä perinteisen jähmeitä noiden kanssa, mikä on sääli.

        • eepu
          18.5.2016 at 23:11

          Hoitomaksut ovat kedkituloisille korkeat, varsinkin se tuntuu tilanteessa missä tulot menevät juuri täyden malsuluokan yli. Kahdesta lapsesta maksamne n. 500e/kk ja tulot tosiaN hipoen korkeimman luokan yli. Saman maksavat moninkertaisesti tienaavat. Nyt syksystäjän hintoihin tulee tosiaan muutos. Voi käydä kehnosesti ja joutua maksamaan vielä enemmän 😕
          Silti hinta on halpa esim. Saksaan verrattuna, missä paikka saattaa maksaa yli 1000 e kuussa. Tai kyllähän se tuottaminen täälläkin maksaa, mutta kiitos sos.turvajärjestelmämme se on asiakkaille ”halpaa kuin saippua”. Helsinki piti sub.päivähoito-oikeuden, minkä taas useat kunnat leikkasivat. Olen asiasta oikeastasn kahtaa mieltä. Mielestäni sosiaalisin perustein potäisi hoitoa tarjota, mutta muille ei. Rajanveto on vain vaikea ja aiheuttaisi eriarvoisuuden tunnetta.

    • krista
      18.5.2016 at 08:29

      Monen asian yhteenlaskettu summa se varmasti on, ja jo tässä näkee niitä pieniä ”puroja”, mistä meillä säästyy; varmaan jo ihan siitä, että teillä ruokakunnassa kaksi ”päätä” enemmän kuin meillä (ja vaikkapa matkalla tarvitaan isompia huoneita; näistähän olikin puhetta). Meillä vain yksi auto, jota tankataan max. kerran kuussa (50e) eli julkisilla pääasiassa liikutaan, koska täällä se on mahdollista. Hoitomaksut meillä näillä minituloilla pyöreät nolla. Näistäkinhän tulee jo helposti paljon kuukaudessa….

  • Anne
    18.5.2016 at 01:53

    Moi Krista, tämä ei liity suoranaisesti aiheeseen, vaikka ammattikirjoittajana tulee sulle ehkä tarpeeseen. Olen jo pitemmän aikaa huomannut, että kirjoitat sanan ’yhtäkkiä’ muodossa ’yhtä äkkiä’. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Opettaja minussa ei saa rauhaa ennen kuin olen saanut huomautettua siitä :D

    ’Yhtäkkiä’ oikeinkirjoitus: http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/haku/heittomerkki/ohje/10
    ”Heittomerkin nimitys selittyy sillä, että sitä on käytetty pois jätetyn (”pois heittyneen”) kirjaimen merkkinä. Nykyisin merkkiä ei juuri käytetä tähän tarkoitukseen, vaan kirjoitetaan esimerkiksi yhtäkkiä eikä yht’äkkiä.”

    http://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/kielenhuolto/oikeinkirjoitus/valimerkit/heittomerkki/
    ”Heittomerkkiä (merkitään ’) käytettiin aiemmin osoittamassa yhdyssanojen välistä rajaa sellaisissa sanoissa, joissa yhdyssanan alkuosan loppuvokaali on heittynyt pois. Nykyisin tällaiset sanat kirjoitetaan ilman heittomerkkiä:
    vastedes, vastikään, yhtäkkiä, yltympäri”

    ’Yhtä äkkiä’ vaatii vertauksen johonkin, yhtä suuri kuin…, yhtä äkkiä kuin…

    Tsemppiä sinne!

  • Ksy
    18.5.2016 at 10:57

    Tuleva äiti tässä hei, tänään menossa 18+6 ja toukokuun alussa sain opintotuen viimeisen erän tililleni. Mitäs kesällä? No nyt kirjoitan gradua, ja toivon että voisin palauttaa sen reilun viikon sisällä esitarkastukseen. Sen jälkeen toivottavasti pystyn siirtymään työttömyystuelle/ tai ansiosidonnaiselle hetkeksi ja siitä äitiystuelle.

    Miksi näin? Koska töitä_ ei_ ole. Tällä hetkellä olen ns. korkeakoululimbossa, jossa olen ylikoulututettu jo tiettyihin hommiin ja sitten taas melkein maisteri ei riitä työnantajalle, kun samalla viivalla seisoo muitakin maistereita. Tämän lisäksi kombo gradu- alkuraskauden väsymys – työnhaku oli ainakin itselleni suhteellisen mahdoton, joten oli pakko tehdä valinta. Haenko töitä kolmeksi kuukaudeksi – VAI otanko maisterin paperit ulos yliopistolta. Päädyin jälkimmäiseen.

    Tämän lisäksi työnantajan näkökulmasta (valitettavasti) saatan olla tällä hetkellä huono ehdokas duuniin. Kasvava maha saattaa kuitenkin tuoda omat ongelmansa ja elokuussa olisin jo seitsemännellä kuulla raskaana. Joten elän tuilla, mieheni käy kyllä töissä ja maksaa veronsa kiltisti. Kuten olen minäkin maksanut niitä jokaisesta kesätyöpaikasta saamastani palkasta.

    Nolottaako mua? Välillä, koska olisin oikein mielelläni valmistunut jo huhtikuussa ja käynyt töissä vaikka viiden kuukauden ajan ennen äitiyslomalle siirtymistä. Onko se minun vikani, että meidän asuinpaikassa ei tällä hetkellä ole duunia?Ei, ei ole. Tietenkin vaihtoehtona olisi ollut muuttaa kesäksi muualle, mutta haluanko olla miehestäni erossa kun odotan meidän ensimmäistä lastamme? Koen kuitenkin, etten ole yksin raskaana vaan meille molemmille tulee vauva. Meidän vauva. Tämä yhdeksän kuukautta on kuitenkin luultavasti meidän elämämme tähän saakka tärkein matka, jonka haluan kokea yhdessä mieheni kanssa. Enkä puhelimen välityksellä kertoa hänelle, miten vauvan potkut tuntuvat mahan läpi.

    Tulevaisuutta ajatellen olemme jo jutelleet, että jos jonakin päivänä minä saisin edes muutamaksi päiväksi viikossa duunia niin mieskin voisi siirtyä tekemään puolta työviikkoa. Ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Tällä hetkellä haluan keskittyä perheeseen ja siihen arkeen. Tällä hetkellä mies elättää minua ja tulee elättämään meidän lasta ja kissoja. Jonakin päivänä, tiedän että tulen tienaamaan paremmin kuin mies koska pystyn koutuksellani hakemaan töitä ns. parempi palkatuilta aloilta. Eikä sekään haittaa. Mieheni rakastaa duuniaan ja on onnellinen siinä, me pärjäämme 1600€/kk tuloilla sekä minun tuilla. Ei se paljoa ole, mutta ei ihminen näemmä onneen kamalasti tarvi. Tiedän, että jonakin päivänä tulen maksamaan veroja palkastani ja teen sen oikein mielelläni.

    Tällä hetkellä säästämme omakotitaloa varten. Unelmana olisi iso piha ja hyvin rönsyilevä puutarha, jossa pienet jalat voisivat töpötellä menemään ja ystävät kerääntyisivät vanhojen omenapuiden alle juomaan viiniä ja kuuntelemaan musiikkia. Välillä haluamme matkustella ja elää ihan normaalia rentoa arkea. Paistaa lettuja öisin jos tuntuu siltä. Järjestää lapsille yllätysjuhlia ja kutsua vieraita kylään. Istua terassilla nuuskuttamassa sateen jälkeistä ilmaa. Ja olla onnellisia.

    Näille arvostelijoille haluaisin vielä muistuttaa, että verorahat menevät myös moniin muihinkin paikkoihin kuin pelkästään äitiys/opinto/työttömyystukiin. Esimerkiksi ilmaiseen koulutuksee, terveydenhuoltoon yms. Ja ennen kuin haluat viedä perheeltä tuet, mieti millaisessa tilanteessa se perhe saattaa ihan oikeasti olla? Kuinka monta työtöntä tunnet, jotka eivät ottaisi oikein mielellään työpaikkaa vastaan? Minä en ole tavannut ainakaan opiskelijapiirissäni yhtäkään valmistunutta, kuka ei haluaisi duunia. Sen sijaan, olen nähnyt monia ns. työttömiä maistereita masentuneina ja ahdistuneina tulevaisuudestaan, he kokevat olevansa loisia yhteiskunnassa ja pikkuhiljaa syrjäytyvänsä myös tästä. Usko itseensä hiipuu pikkuhiljaa, kun töitä ei ole ja ympärillä olevat ihmiset huutavat juuri tuollaisia lauseita, niin kuin nuo aikaisemmat arvostelevat kommentoijat. En ole asiantuntija, mutta uskon että syrjäytynyt ja masentunut ihminen maksaa yhteiskunnalle enemmän, kuin aktiivinen työtön.

  • Iitanen
    18.5.2016 at 13:43

    Elämäntapamuutokset, oli se sitten osa-aikatyöhön siirtyminen, hoitovapaa tai työttömyys, tuntuu myös aktioivan omia ajatuksia ja unelmia. Kun on aikaa pysähtyä miettimään, mitä elämältä oikeasti haluaa, voi löytää tiensä päästä esimerkiksi myös yrittäjyyden. Kokeilusta voi tulla kokopäiväinen työ ja ehkä jossain vaiheessa voi palkata myös ulkopuolisia työntekijöitä. Näin yrittäjät ja ”itsensä työllistäjät” maksavat hoitovapaiden tuet tai työttömyysaikojen rahat veroina nopeasti takaisin.

    Meidän unelma on, että siinä vaiheessa kun lapset ovat ajankohtaisia, meillä on omakotitalo ja sen vieressä yrityksen tuotantotilat. Pyöritämme siis yritystä kaksin miehen kanssa. Näin kummankaan meistä ei tarvitsisi jäädä pois töistä, asiakastyöt tehtäisiin ajallaan, mutta vuorotellen työpäiviä. Ja jos töitä on paljon, voidaan palkata osa-aikainen työntekijä avuksi. Meidän elämä on muutenkin jatkuvan muutoksen alla, eikä koskaan voi tietää voiko seuraavassa kuussa nostaa palkkaa. Mutta jostain syystä sitä on oppinut elämään tilanteessa ja epätietoisuudessa, on vain luotettava siihen, että kaikki toimii. Ja jos ei toimi, niin sitten laitetaan toimimaan :)

  • Jenisei
    18.5.2016 at 20:31

    Ihailtavaa arkea teillä. :)

    Itse olen väsynyt tähän ”8-16”-työhön, vaikka sitä on takana vasta 4kk (samoin tytön päiväkotiarkea). Olen tänä keväänä ollut paljon väsyneempi kuin miesmuistiin. Siis vauvavuosi oli helppo, silloin sai nukkua. Nyt ei vuorokaudessa enää tunnit riitä joko 1) nukkumiseen tai 2) yhteiseen aikaan miehen kanssa tai 3) omaan aikaan. Näistä jostain pitää päivittäin karsia joku (kaksi kohtaa) pois, mutta sekään ei parisuhteen kannalta ole hirveän hyvä kun monta viikkoa putkeen nukahtaa itse jo kymmeneltä. :/
    Tästäpä siis on noussut aikamoinen vauvakuume, ja alamme kesällä yrittämään toista lasta. Ja itse toivon että saan uuden tauon tähän työelämään. (vaikka sitä vasta näin vähän takana!) Töistäkään esimies ei suostunut antamaan minulle osittaista työaikaa (vai mikä onkaan nimeltään), esim edes 4pvä/vko tai 6h/pvä, mutta jos ei niin ei (olen vain määräaikainen sijainen). Ei tätä kauaa jaksa näin….. toivottavasti tärppää nopeasti. Sitten tämän mahdollisen toisen lapsen kotihoidon jälkeen yritän kyllä etsiä osapäiväistä työpaikkaa tai jotain muuta ”lyhyempi työviikko”-kuviota, koska minulle lapsen kanssa vietetty aika on paljon tärkeämää kuin raha (mutta en pysty kuitenkaan edes kaksivuotiaaksi, saatikka kolmivuotiaaksi tulevaa lasta hoitamaan kotona, koska siihen minulla ei rahat riitä asuntolainalyhennysten, vastikkeiden ja ruokakulujen (yht. väh 800e/kk) jälkeen). :( ideaalimaailmassa tietysti hoitaisin kotona pidempänkin, mutta en näillä asumis/elämiskuluilla..

    Terveisin päiväkodin täti, yhden melkein 2v tytön äiti.

  • 1 2