Epäsuosittuja mielipiteitä

Tähän tarvittiin sitten näköjään vaan sateinen maanantai ja delfiinit.

Viime kesänä blogeissa kiersi hauska ”epäsuosittuja mielipiteitä” -juttuidea. En tullut silloin lähteneeksi haasteeseen mukaan, koska totesin heittämällä, että omat mieleentulevat epäsuositut mielipiteeni olivat jotain ihan muuta kuin sellaista harmitonta ”en tykkää sellaisesta-ja-sellaisesta-kampauksesta” -kamaa.

Mutta hei: sateinen maanantai ja delfiinit. Nyt lähtee. Tosi epäsuositut mielipiteet. 3+1 ensimmäistä mieleentulevaa juuri nyt:

sähkökaappi elina holley

”Joku on piirtänyt äidin kuvan!”, totesi Silva. Ja mainittakoon, että kuvitus ei liity juttuun millään tavalla – sähkökaappitaide on hienoa eikä ärsytä :)

1. Ne delfiinit – WTF

Siis totta kai kamalaa, että ne luontoon kuuluvat älykkäät nisäkkäät ovat eläneet vuosikymmeniä vankeudessa.

Mutta. Eikö kukaan muu ole oikeasti sitä mieltä, että kaiken tämän delfiinimölyn sijaan nyt saattaisi olla myös eläinoikeusjärjestöillä (joita kannatan) ja muilla delfiiniasiaa voimakkaasti esiintuoneilla tahoilla (joita myös kannatan) peiliin katsomisen paikka? Että olivatko he (tahtomattaan) toiminnallaan myötäaiheuttamassa sitä ikävää faktaa, että Särkänniemen delfiinit lähtivät ehkä jopa huonompiin olosuhteisiin kuin joissa olivat nyt…?

Delfiinien vankinapitämisen vääryyksistä puhuminen (mikä on oikein) johti yleisen mielipiteen muuttumiseen delfiiniesitysten vastustamiseen (mikä myös on oikein). Käsittääkseni koko delfiinihomma Särkänniemessä muuttui tappiolliseksi (mikä on oikein). Mutta sen jälkeen Särkänniemi ois mun mielestä tarvinnut ihan hemmetisti tukea asian hoitamiseen – saiko se varmasti sitä? Tukea, eikä pelkkää ryöpytystä ja kritisointia.

ymmärrän, että homma piti ratkaista; delfiinien pito Tampereella maksoi koko ajan. Ja kun sitä sopivaa sijoituspaikkaa ei löytynyt – jotain oli mahdollisesti suunnitteilla/rakenteilla ja niin edelleen – mä hyvin ymmärrän, että ei välttämättä ollut taloudellisia rahkeita mihinkään vuosikausien odotteluun… Pitäis viedä johonkin delfiinieläkeläisvanhusten täyshoitolaan. Hyvä ajatus, mutta entä kun sellaista ei ole olemassakaan…?

Jälkiviisastelu on perseestä, mutta olisiko Särkänniemen delfinien hoitoon ja ylläpitoon voitu järjestää jokin yhteisponnistus – jos kaikki nämä some-närkästyneet ihmiset olisivat TEHNEET jotain eikä vaan jeesustelleet jälkikäteen – oltaisiin kerätty vaikka rahaa delfiinien ”inhimilliseen” ylläpitoon Särkänniemessä niin kauan, että sopiva eläkesijoituspaikka näille älykkäille olennoille löytyy? Yhteisvastuuta!

Mä myös ymmärrän, että siirto tehtiin salaa. Jos itse olisin ollut tuollaista siirtopäätöstä tekemässä, kyllä muakin olisi jännittänyt esimerkiksi mielenilmaisut ja siirron turvallisuus – delfiinien kannalta siis. Uskon, että salasiirto oli delfiinien kannalta paras, JOS kerran se siirto tehtiin (ei olisi pitänyt tehdä). Siinä sen sijaan mun mielestä mokattiin, että heti koneen noustua ilmaan olisi pitänyt lähettää tiedote, että ”delfiinit ovat lähteneet Suomesta, pahoittelemme että emme turvallisuussyistä tiedottaneet asiasta etukäteen” ja niin edelleen.

sähkökaappi pöllö

2. Laadukas varhaiskasvatus – WTF

Mun täytyy myöntää, että en vieläkään ihan ymmärrä, mitä ihmettä se laadukas varhaiskasvatus oikein on. Ympäriltä havainnoitu arkikokemus on nimittäin kyllä sitä, että se on ennen kaikkea sanahelinää, jolla pyritään saamaan hyvä omatunto siitä, että jätetään lapsi (mahdollisesti pitkäksi) päiväksi ”tarhaukseen”. Joskus olen kuullut paheksuttavan ”tarha”-sanan käyttöä, ja onhan se tietysti kamala sana – ”laadukas varhaiskasvatus” on paljon lempeämpi – mutta nimenomaan tarhaukselta se tosi usein kyllä valitettavasti vaikuttaa.

Kuulen tietysti paljonkin myös ”ihana, miten meillä on niin ylimahtava ihana maailmanparas yksilölliset tarpeet huomioiva hoitopaikka” -hehkutusta, mutta pakko myöntää, että olen hieman epäileväinen. Ehkä se sitten on totta – joko niin, tai sitten mukana on ripaus itsepetosta. Tai sitten ainakin satumaisen hyvää tsägää! Koska ainakaan tasalaatuista se hoito ei varmasti kautta tämän maan hoitopaikkojen ole.

Joo. Ymmärrän ”laadukkaan varhaiskasvatuksen” siinä mielessä, että jos/kun lapsi pitää hoitoon laittaa, totta kai sen soisi olevan mahdollisimman laadukasta. Mutta ”jokaisen lapsen oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen” -puhe ikään kuin sen kotona hoidetun hoito olisi automaattisesti jotenkin huonompilaatuista on vaan mun mielestä täysin harhaanjohtavaa. Jos vanhempi panostaa lapsensa kotonakasvattamiseen tarjoamalla virikkeitä, lapsiseuraa, ryhmätoimintaa (esim. kerhot), tutustumalla pedagogiikkaan ja niin edelleen, väitän, että aika usein se voi olla lapselle parempi kuin isoissa lapsiryhmissä laumamaisesti suinpäinrellestäminen (jossa arimmat jäävät rajujen jalkoihin). Sori vaan, mutta siltä aika usein vaikuttaa, että kotona opitaan hyviä tapoja; hoidossa huonoja *).

*) tämä ei koske niitä, joiden vahemmilla ei ole rahkeita tai osaamista hoitaa sitä kasvattamista kotona – totta kai joskus on parempi, että lapsi saa ammattilaisen huolenpidon

On siis aitoja ammattilaisia (joiden työtä hurjasti arvostan!), mutta on myös aivan liian tiukkoja resursseja, sairauspoissaolojen takia hirvittäviä alimiehityksiä, liian suuria ryhmiä ja niin edellen. Isolla sydämellä työtään tekeviä kasvatusammattilaisia on, mutta heille ei anneta riittävän hyviä puitteita tärkeän työnsä toteuttamiseen. Aika menee siihen, että katsoo, että kaikki pysyvät suunnilleen hengissä.

Tiedän, että usein vaihtoehtoa ei ole ja meilläkin on isompi lapsi osa-aikaisessa hoidossa (ja pienempikin varmaankin menee kolmivuotiaana). Mutta vaikka ratkaisut lasten etua ajatellen on tehtykin, en SILTI ole yhtään varma, onko tuo meidän tekemä ratkaisu se paras mahdollinen. Rehellisesti sanoen olen ajatellut, että omille lapsilleni varmasti parasta olisi, jos he olisivat kotihoidossa siihen pakolliseen eskariin asti. Se on sitten eri juttu, olisiko se käytännössä ollenkaan mahdollista ja riittäisikö meidän aikuisten voimavarat ja rahkeet (rahasta nyt puhumattakaan) siihen.

Mutta tää on juttu, jota ei ilmeisesti saa sanoa ääneen: itse en ole yhtään varma, onko isoissa ryhmissä tapahtuva kunnallinen lastenhoito lapsille sitä ”parasta”. Pakko ja välttämättömyys se usein perheelle on, mutta tuntuu, että sitä yritetään verhota johonkin muuhun. Siihen ”oi oi oi laadukas varhaiskasvatus” -jargoniin.

sähkökaappi pöllöt

3. Mölystä ei saa ärsyyntyä – WTF

”Äänet kuuluvat kaupunkiin” -koulukunnan mielipiteet ovat ainakin omassa some-feedissäni tänä kesänä olleet aivan totaalijyrääviä. Kaikenlaisia kaupunkifestareita kannattavat tuntuvat olevan niin pinnoissaan, että varoittamatta hyökkäävät pienenkin soraäänen antajan kimppuun. Jos joku vaikkapa Facebook-ryhmässä on erehtynyt kysymään viattomasti, että ”mistä tuo musiikki kuuluu?”, hän on saattanut välittömästi festarimelua puolustavan sotajoukon niskaansa.

Enää ei uskalla sanoa julkisesti ääneen, jos häiriintyy jostain metelistä.

Tän vuoden Weekend Festival oli mun mielestä ihan kamala. Monia sen jumputus ei häiritse ja moni siitä ihan vilpittömästi nauttii. Se on ok ja kiva heille. Mutta on ihan yhtä ok, jos mä sanon, että mua se häiritsi. Mun mielestä sen äänet oli vaan järjestetty ihan päin persettä ja sijainti meren rannassa tällaiselle musiikille ihan totaalisen väärä – muut festarit (Flow, Tuska) kun ovat kuuluneet, mutta eivät häirinneet. Sanottakoon vielä, että asuin kuusi vuotta Stadionin (ja sen konserttien) vieressä; ei häirinnyt. Tuska puolestaan järjestettiin Kaisaniemessä vuosina 2001-2010 ja sinä aikana asuin keskustan tuntumassa useassa eri paikassa – koskaan ei häirinnyt.

Mutta Weekend Festival häiritsi ja ärsytti. ”Sehän on vain yksi viikonloppu!” Niin on. Yksi viikonloppu kesästä tahtomattaan kuunnella ikkunathelisyttävää jumputusta. ”Äänet kuuluvat kaupunkiin, muuta maalle!” Mene itse järjestämään ne festaris sinne maalle.

sähkökaappi värit

+1: Puolison jatkuva haukkuminen – WTF

Mä en voi ymmärtää sitä, että täysin järkevät ja fiksut ihmiset kohtelevat puolisoaan kuin idioottia.

*******

No niin, siinä tuli!

Mitä epäsuosittuja mielipiteitä sulla on?

76

You Might Also Like

  • Henna
    29.8.2016 at 15:35

    Mölystä ei saa ärsyyntyä -kohta osui ja upposi. Tyttären kaksi ekaa vuotta peruskoulussa kuluivat työrauhattomassa luokassa mölystä häiriintyen. Lapsi käytti opiskelutilanteissa kuulosuojaimia voidakseen keskittyä (eipä just lisännyt kavereitten määrää). Open kanta asiaan oli: ”pitäiskö teillä kotona pitää vaikka telkkaria auki, että lapsi tottuisi ääniin”. Öö. Joo EI!

    • krista
      29.8.2016 at 15:37

      MITÄ?!?! Graah! Karseaa.

      • Henna
        29.8.2016 at 15:53

        Ja oon mä noista muistakin samaa mieltä. Epäsuositut mielipiteesi saavat laajaa kannatusta ;)

  • Kukkis
    29.8.2016 at 15:50

    Joo hei tää delfiinikeissi….

    Oon sun kanssa hyvin samoilla linjoilla. Vaikka tuossa kokonaisuudessa tehtiin monta virhettä, ei tämä ole nyt musta yhtään ihan niin yksiselitteinen homma. Ja nyt kun ne ”paskat on jo housussa” niin on tosi helppo jälkiviisastella ja osoitella syyttävällä sormella ympäriinsä. Mitä se kuitenkaan auttaa, oikeasti? Auttoiko alunperinkään?

    Mun on pakko sanoa, että vaikka tämä toki oli tosi ikävä ja surullinen juttu, niin mä kyllä pyörittelin silmiäni la-su useammankin kerran muutaman henkilön kohdalla, jotka postasi facebookin täyteen kaikesta aiheeseen liittyvästä. Jollain ”itken verta”-tyyppisellä otsikointiherutuksella. En missään nimessä koe tai ajattele ettäkö tämä ei saisi koskettaa mutta nyt ihan oikeasti. Se on aina niin helppo vaan huudella. Nimenomaan just tuo, että olisikohan sitä voinut sen syyttelyn sijaan, joka siis alkoi samantien kun delfinaario suljettiin vuosi sitten, voinut ojentaa sitä auttavaa kättä? Mun mielestä sellaisten vaihtoehtojen heittely (esim. ne ”eläkepuistot”), joita ei ole edes olemassa, on lähinnä naurettavia, jos tilanne on se että Tampereelle delfiinit eivät voineet jäädä. Onneksi tästä aiheesta on saanut lukea todella hyviäkin kirjoituksia.

    • Kukkis
      29.8.2016 at 15:52

      Ja jatkampa vielä :D Samalla alueella asuvana jaksan joka vuosi ihmetellä noita Weekend-keskusteluja. Just siis nimenomaan sitä että se on niin hyökkäävää. Tottakai äänet kuuluu kaupunkiin, mutta eikai se nyt sitä tarkota ettäkö niistä ei saisi ärsyyntyä, jos ne kokee häiritseväksi. Vaikka tykkään että sekä Suvilahti että Kalasatama on olleet festareiden ja keikkojen pitopaikkoja, niin todella toivon että Weekend oli vikaa kertaa tuossa naapurissa. Koska sen melun lisäksi koko ympäristö on ollut ihan karseassa kunnossa, tämä taisi olla eka vuosi kun jälkisiivous oli oikeasti hoidettu niinkuin piti.

      • krista
        29.8.2016 at 17:05

        Just tää! Ikään kuin festarinkannattajat olisi jotenkin poikkeuksellisen hyökkäystilassa valmiina hyökkäämään täysillä pienenkin poikkipuolisen sanan päälle – kun taas muiden festarien kanssa ei ole ollut yhtään tällaista. Onhan siinä jotain takana, jos yksi herättää niin paljon närää, kun taas Tuskat ja Flowt ei herätä vastaavia draamoja.

  • Liisa
    29.8.2016 at 15:51

    Olen muuten täsmälleen samaa mieltä, etenkin delfiineistä ja varhaiskasvatuksesta. Ja puolison haukkumisesta.

    Oma epäsuosittu mielipiteeni koskee tämän päivän ravitsemushössötystä. Ihminen ei ihan oikeasti siitä pilaannu jos osa ravinnosta on saarioisten äitien tekemää, välillä käydään hampurilaisella tai jos lapsi saa lisättyä sokeria sisältävän tuotteen – jopa herranjumala karkin – ennen rippikoulua. Kohtuus. Peräänkuulutan kohtuutta. Jos ravinto on suurimman osan aikaa monipuolista ja perusterveellistä, terveys ei romahda eikä ihminen räjähdä lihavaksi siitä, että joskus syö vähän ravintoköyhempääkin energianlähdettä. Tietenkään ihminen ei niitä TARVITSE mihinkään, ja onhan se appelsiinikin tosi hyvää, mutta jos joka perhanan suupala pitää mennä terveys edellä, on mielestäni kyse pakkomielteestä. Ja lopuksi me kaikki kuitenkin kuollaan eikä päivää saa määrätä itse, vaikka söisi pelkkiä koivunlehtiä ja sammalta päivästä toiseen.

    • krista
      29.8.2016 at 17:07

      Toi on niin totta! Syöminen/terveys/kemikaalit ylipäänsä on mennyt jotenkin kummallisen pakkomielteiseksi. Auts, tuleekin mieleen useita uusia epäsopivia mielipiteitä tästä – ehkä tästä pitää tehdä jatko-osa :D Jonain toisena sopivana sateisena harmausmaanantaina :D

  • Toope Tyttelssön
    29.8.2016 at 16:12

    Vitsi miten hyvin kirjoitettu varhaiskasvatuksesta! Allekirjoitan JOKA sanan päivähoidon ammattilaisena, kolme vuotta kunnallisessa päiväkodissa työskennelleenä. KIITOS!

    • krista
      29.8.2016 at 17:07

      Hei mahtava kuulla, kiitos!

  • piupali
    29.8.2016 at 16:17

    Kohta 2 eli laadukas varhaiskasvatus.

    Mä aina sanon, että meidän lapsille paras paikka olis olla kotona innostuneen, läsnäolevan ja kärsivällisen äidin kanssa. Mutta valitettavasti mä en ole sellainen. Oikeasti valitettavasti, sillä haluaisin olla. Mä turhaudun kotona lasten kanssa. Tylsää, aivotonta, turhaa. Tiedän ettei se ole, mutta sille se mulle tuntuu. Siksi lapset ovat menneet päiväkotiin reilun vuoden ikäisinä. Mä uskon, että nää lapset voivat paremmin kun ovat päiväkodissa ja sen jälkeen läsnäolevan ja huomioivan äidin kanssa kuin koko päivän väsyneen ja kireän äidin kanssa. Tiedän, ettei tää ole optimiratkaisu, mutta nää tavallaan on vaihtoehdot mitä meillä on. Ja, kuten ehkä tästä voi huomata :D, poden huonoa omatuntoa kun aiheesta keskustellaan, mutta pääsääntöisesti en, koska olen asian itseni kanssa käynyt läpi. Onneksi voimme pitää lyhyitä päiväkotipäiviä ja pitkät lomat.

    • Anomuumioriginaali
      29.8.2016 at 16:40

      Tismalleen sama täällä. Munkin lapsen olis parasta olla kotihoidossa, kunhan vaan se hoitaja en olisi minä.

      Kyllä muakin kylmää monesti jättää se lapsi sinne helvetin esikartanoon, ja aattelen joka kerta että ”jos vaan olis saalistanut perhepäivähoitajan jostain kiven alta”, mutta sitten muistan, miten kotihoitoaikana puistossa näki niitten pp-hoitajien menoa ja ajatteli että ehh, ehkä sentään mieluummin ammattilaisten käsiin.

      • krista
        29.8.2016 at 17:18

        Perhepäivähoito ois kyllä toisaalta ihana – mutta sitten tosiaan ne kääntöpuolet, kun ei voi TIETÄÄ. Tietysti jos sais hyvät suositukset ja tekisi jonkun ihanuuslöydön, mutta… Niin, puolensa ja puolensa – kaikissa näissä hoitojutuissa.

      • M_M
        29.8.2016 at 17:39

        Kyllähän pph:t on yhtälailla opiskelleet ammattitutkinnon kuin vaikka lähihoitajat. (Sori tää nyt kolahti, koska mä olen pph ja olen opiskellut sitä varten) Että kyllä me yhtälailla ammattilaisia ollaan kuin päiväkodin väki.

        • krista
          29.8.2016 at 17:47

          Mä itse asiassa kans jäin tätä miettimään (myös koska perhepäivähoitomahdollisuus kiinnostaa) – mutta tiedätkö, onko perhepäivähoitajilla AINA koulutus (tai siis vaaditaanko sellaista), vai onko se niin, että joillain on ja joillain ei…? Perhepäivähoitajahan voi tietysti olla vaikka ihan lastentarhanopettajakin koulutukseltaan, käsittääkseni?

          • M-M
            29.8.2016 at 17:53

            Täällä ainakin pitää nykyisin olla pätevyys. Mutta perhepäivähoitajana ei ole yhtään kellä ois muu ammatti, ne on sitten päiväkodeissa töissä :) paitsi ryhmiksissä, missä pitää olla yks lähihoitaja, jos lapsia on 12 (jos nyt en ihan väärin muista)

          • Laineilla
            29.8.2016 at 18:29

            Tässä on varmaan paikkakuntaisia eroja, koska just tuossa pari kuukautta sitten juttelin hiekkalaatikolla yhden naisen kanssa, joka kertoi toimineensa perhepäivähoitajana ja kuinka siihen hommaan pääsee aika helposti. Kaupungille vaan hakemus ja ne käy kotona katsomassa, että on tyyliin päikkärisänkyjä riittävästi jne. Se kuulosti mun korvaan melko pelottavalta.

          • Eevi
            29.8.2016 at 21:41

            Ei perhepäivähoitajilla aina ole koulutusta. Niinkuin joku tuossa arvelikin, paikkakuntaisia eroja. Meidän lapsen pphlla ei ole alan koulutusta, ainoastaan joku ensiapukurssi täytynyt suorittaa ja muistaakseni joku muukin lyhyt ”pph-kurssi” ja sit se, että kodin täytyy soveltua lastenhoitoon. Joissain asioissa kyllä huomaa, että alan koulutusta ei hänellä ole, mutta suuri ja lämmin sydän riittää meille ja meidän lapselle – ainakin tällä hetkellä. <3

      • Elina
        29.8.2016 at 22:41

        ”Munkin lapsen olis parasta olla kotihoidossa, kunhan vaan se hoitaja en olisi minä.”
        Sama. Siksi meidän lapset on kotihoidossa, missä ihana lastenhoitaja pitää niistä huolen JA me vanhemmat saadaan käydä töissä JA yksi nuori työllistyy. Winwinwinwinwin!

        • krista
          29.8.2016 at 22:52

          Löysitte siis hoitajan kotiin, ymmärsinkö oikein?
          .
          Mulla on kahdesti noissa naperoharrastuksissa tullut eteen niii-iiiiin ihana hoitaja lasten kanssa, että… oh mä ihan herkistyn, apua :D Tai siis mulla on ensinnäkin kestänyt pitkään tajuta, että kyseessä on hoitaja eikä lapsen oma äiti. Siis niin ihanat hoitajat, että tekisi mieli antaa yhteystiedot, että jos IKINÄ tarvitset lastenhoitotöitä, niin ole heti yhteydessä. Sellaiset on kyllä löytöjä!

    • krista
      29.8.2016 at 17:14

      Hyvin kirjoitettu! Vähän tähän suuntaan itse asiassa itsekin viittasin ihan ohimennen noilla sanoilla ”riittäisikö meidän aikuisten voimavarat ja rahkeet (rahasta nyt puhumattakaan) siihen”. Tähän mä päädyn nimittäin itsekin ajatuksissani; toisaaltani näen sellaisen idyllin, jossa itse kasvattaisin lapset eskariin asti (tai vaikka huh heijaa kotiopettaisin koululaisena tai mitä vaan) ja oi miten hienon pedagogisesti opettaisin leikkejä ja loruja ja ja ja… Mutta sit se realismi; millaista se sit oikeasti olisi ja mitä pystyisin tarjoamaan? Siihen pitäisi sitten oikeasti panostaa eikä se mikään suit-sait-helppo juttu olisi. Enkä mä tiedä, olisiko itsestänikään siihen ollenkaan. Ei välttämättä olisi – ja sit se lapsen paras ei olisikaan se. Nää on vaikeita!

    • Alla
      2.9.2016 at 15:30

      Meillä oli lapsi (3-vuotias) perhepäivähoidossa, mutta alkoi aina varahoitopäivinä hokea, miten ihanaa ja mukavaa siellä päiväkodilla oli. Oli kavereita ja kaikkia jänniä leluja ja kaikki oli niin siistiä. Kuunneltiin tätä aikamme, pohdittiin tilannetta ja haettiin hoitopaikkaa läheltä työpaikkaani. Lapsi rakasti ekasta päivästä lähtien päiväkotiaan ja nauttii siellä olosta täysillä. Päivät tosin meilläkin ovat lyhyehkömpiä, kun siihen on mahdollista (7 h pisimmillään, yleensä noin 5-6 tuntia päivässä). Me olisimme tahtoneet pitää lapsen siellä perhepäivähoidossa ensisijaisesti, mutta kun ei se itse enää tahtonut siellä olla :D

      Mutta. Lapsukainen tosiaan meni hoitoon noin 1,5-vuotiaana. Ehkä jos olisi ollut arempi ja ujompi tapaus, olisi minuakin jännittänyt enemmän. Mutta tosiaan kaikki sujui todella mahtavasti ja perhepäivähoito oli aivan huippuratkaisu tuohon kolmeen vuoteen asti.

      Tässä nyt se epäsuosittu osuus: Minä(kään) en olisi tahtonut olla lapsen kanssa yhtään pidempään kotona. En sitten millään. Ajatuskin vaikka vuodesta lisää ahdisti niin, että tunsin kirkuvani pääni sisällä epätoivosta. Kaipasin vimmaisesti täysipäistä aikuisten touhuilua, minä kun olin meillä itsekseni koko lapsen vauva-ajan kotosalla. Minulla oli ikävä töitä, aikuisten kanssakäymistä, älyllisiä haasteita ja kaikkia niitä roolejani, joissa en ollut äiti. En olisi ikimaailmassa tahtonut olla kotona lapseni kouluikään asti. Tiedän, että olisin ollut siinä huono. Olisin leipääntynyt, väsyisin, tiuskisin ja olisin ikävä ja huono äiti. Nyt jaksan olla lapseni tukena ja rinnalla täysillä aina kun olemme yhdessä. Saan iloa yhdessäolostamme ja jaksan kiukuttelut, oikut ja menohetket kun saan töissä ladata akkujani. Koen, että päivähoitojärjestelmä pelasti ainakin tämän yhden lapsen lapsuuden ihan täysin :D Koska kotonaoleminen ja lastenhoito ei ole minulle ympärivuorokautisena hommana mitenkään ykkösherkkua, meille ei myöskään tule yhtään enempää lapsia, koska en vaan yksinkertaisesti tahdo kokea vauvavuotta uudelleen.

  • piupali
    29.8.2016 at 16:31

    Aa ja noihin delfiineihin mun piti vielä kommentoida! Eli ymmärrän sen, että tällainen haluttaisiin tehdä salassa ja turvallisesti. Tietysti. Mutta herranen aika – kuinka viestinnässä kuvittelivat, että vuonna 2016 voidaan tehdä salassa toimenpide johon liittyy valtavat rekat, delfiinit, rahtilentokone ja niin edelleen. Ja selitellä että poliisin kehotus, ja sitten poliisi kumoaa väitteen. Huokaus. :D

    • krista
      29.8.2016 at 17:23

      Joo toi loppuosa meni penkin alle ehdottomasti (sisältäen tuon poliisin kehotus > hups eikä ollutkaan).

      Mutta salassapito silti – vaikka ei ihan salaisena pysynytkään enkä tiedä, ajattelivatko edes täyssalassa pysyvän – oli mun mielestä loogisempi kuin se, että asiasta olisi lähtenyt isot tiedotteet, tullut lehtijutut, mahdolliset mielenosoittajat, (hyvää ajattelevat) ihmiset kenties hyvästelemään delfiinejä… Silti tällä pidettiin sitä hommaa hiljaisempana ja toivottavasti (jos edes mahdollisest) edes ministi vähemmän stressavana niille delfiineille.

  • Vannikkila
    29.8.2016 at 16:42

    Ehkä se suurin mielipide, jota en saisi sanoa, kun olen korkeastikoulutettu ja olen siitä onnekas, että meillä on töitä, mutta suomalainen tukiviidakko on järjetön. Mitä riemua siitä on, että VOI jäädä laakereilleen lepäämään, koska se on taloudellisesti mahdollista tukien vuoksi (en sano sen olevan kannattavaa, vaikka välillä se on sitäkin)? Että ärsyttää.

    Sitten on paljon noita kasvatukseen liittyviä juttuja, jotka vaan nostaa mun verenpainetta. Eikä niistä voi puhua ääneen, kun joku on heti vetämässä koko pussillisen palkovihanneksia hengityselimiin. KiVa yms. Argh. Ollaankin parin ystävän kanssa naurettu, et pitäiskö ihan ite ilmottaa ittemme lastensuojeluun, kun meidän lasta on syötetty lusikalla, annettu korviketta, nukutettu omassa sängyssä ja vielä kerttisvaipoissa! Ja saati sit, et ystävähän ei välttämättä olekaan tyttärensä äiti, koska hän ”ei ole synnyttänyt, sillä keisarileikkaus ei ole synnytys”! Prkl.

    Kiitos ja anteeks :D

    • krista
      29.8.2016 at 17:40

      Apua ollanko jossain sitä mieltä, että keisarinleikkaus ei ole synnytys….? Huhhuh, aikamoista! :D

      Mun epäsopiva mielipide on ollut tuosta kotihoidontuesta, jota mäkin siis saan. Mutta kun niin usein valitetaan, miten pieni se on ja sillä ei elä. No EI ELÄKÄÄN – mutta se, että yhteiskunta MAKSAA sulle siitä (edes vähän), että sä hoidat OMIA lapsia. Sehän ihan posketon etu! Siis poskettoman hyvä etu, vaikka summaltaan ei sillä eläkään. JA saa pitää oman vakituisen työpaikkansa (jos sellainen on) teoriassa vaikka kuinka pitkään. Aina näitä haukutaan näitä etuja, mutta onhan nää nyt aika poikkeuksellisen hyvin järjestettyjä (vaikka kaukana täydellisestä tietysti) kuitenkin.

  • Laineilla
    29.8.2016 at 16:49

    Samaa mieltä delfiineistä (ei hitto, meinasin kirjoittaa ”pingviineistä”… raskausaivot jaksavat ihmetyttää :D) ja suurimmaksi osaksi myös varhaiskasvatuksesta. Meidän kolmevuotias kun aloitti osa-aikaisena nyt ja edelleen mietin, onko se hyvä ratkaisu vai ei. Kotona kun voisi myös olla. Lapsen osalta se on vaikuttanut hyvältä: hän menee sinne mielellään ja kuulemani mukaan on kaiken aikaa ”aurinkoinen” siellä. Mutta tosiaan, koen osa-aikaisuuden onnekkaaksi asiaksi; 8h viisi kertaa viikossa tuntuisi jo hurjan paljolta ja lisäksi päiväkoti on selvästi positiivisempi asia kolmevuotiaalle kuin yksi.

    Samaa mieltä myös puolison haukkumisesta; tosin näen sen tekemisenä yleiseksi, vaikkakin varmaan myös yleisesti paheksuttavaksi asiaksi. Vai onko se ihmisten mielestä ok?

    Epäsuosituista mielipiteistä tuli itselläni mieleen lapsien suhde erilaiseen elämysmateriaaliin; televisiosisältöön, peleihin ym.. Meillä ei esimerkiksi noudateta ikärajoja, vaan tietyssä määrin annetaan lapsen uteliaisuudelle periksi. En siis sano, että kaikkien lapsien pitäisi antaa toimia näin mutta jos vanhempana kokee, että lapsi ei ole mitenkään ns. yliherkkä tai painajaistaipuvainen, niin sitten voidaan yhdessä katsoa ja puhua aiheesta. Esimerkiksi meidän kolmevuotias on kiinnostunut pyssypeleistä ja hirviöohjelmista. Tietyssä määrin asetan niihin rajoja, mutta en kiellä kokonaan.

    • krista
      29.8.2016 at 18:05

      Pingviinit, delfiinit, mitä näitä nyt on <3
      -
      Tuon puolisohaukkumisen oon tulkinnut jotenkin sellaiseksi joidenkin ihmisten vakiintuneeksi "puheenparreksi", eti ikään kuin sellainen "taas se sitä-ja-sitä" -haukkuminen koetaan ikään kuin... ...viihteenä tai jotain. Niin kuin että toinen ei osaisi/tajuaisi mitään, ja sit sitä tuetaan, että "miehet nyt on just tuollaisia"... Aaargh se tuntuu pahalta mun mielestä!
      -
      Hahaa ja mun epäsuosittu mielipide tuosta elämysmateriaalista on itse asiassa ihan vastakkainen - mun mielestä esimerkiksi yleisissä esimerkiksi yleisissä lastentapahtumissa ym. vois hyvin vältellä isoimmat hirviöhommat, tai sitten ainakin ilmoittaa ikärajat selkeästi :D Mutta siis samanaikaisesti tajuan, että tää meidän mielipide-erot tän suhteen johtuu eritemperamenttisista lapsista eli luultavasti samaan hirviöön teidän 3-vuotias suhtautuis riemulla ja meidän tytöt ei nukkuis viikkoon :D Ja pyssyt on mulle ihan nou-nou; eilen puistossa meinasin tiputtaa silmät päästäni, kun pikkupojalla oli ihan aidon (?) näköinen ase, mutta kai se sit on tavallista...? Hrr. :D

      • Laineilla
        29.8.2016 at 18:44

        Juu, mä olenkin käsittänyt että sun mielipide tähän elämysmateriaaliin on vastakkainen. Uskalsin kuitenkin oman mielipiteeni sanoa, koska luotin siihen, että ymmärrät juurikin mistä tuo kumpuaa. Ja siis olen kyllä ikäSUOSITUSTEN kannalla, jotta vanhemmilla on enemmän tietoa, minkä tyylinen mikäkin on mutta toivoisin, että vanhemmille jätettäisiin enemmän sitä arviointivastuuta sen suhteen, mikä heidän lapselleen sopii. Mielipiteeseeni toki vaikuttaa myös lukemani tutkimukset siitä, miten esimerkiksi väkivaltainen sisältö ei lisää väkivaltaista käytöstä jne. Ymmärrän senkin, miksi jotkut ajattelevat, että pyssyt ja tappaminen ei kuuluisi kolmevuotiaan aihepiireihin mutta jostain kummasta ne kuitenkin joillekin lapsille mieleen kumpuavat, vaikka sille ei lähtökohtaisesti antaisi tukea.

        Meidän poika leikki pyssyleikkejä jo hyvin varhain, satunnaiset tavarat olivat siis hänen käytössään pyssyjä. Muistan vieläkin sen hämmennyksen, mitä koin kun pieni lapseni leikkii sellaista. Varsinaisen pyssylelun hän sai nyt sitten vasta vähän vajaa kolmevuotiaana ja sekin tapahtui niin, että hänellä oli lupa valita yksi lelu ja niin hän vain kauniisti kysyi, saisiko ison äänikonekivääripistoolimikälien. Nyt pojalla on muutama pyssylelu ja yleisesti ollaan sovittu, että niillä ei ihmisiä ammuta muuta kuin jos ihminen suostuu leikkiin mukaan, missä ammutaan toisia. Ja ollaan kyllä puhuttu myös siitä, mitä oikeat pyssyt tarkoittaa ja miksi ne on huonoja. Kolmevuotiaalta ei tietenkään voi odottaa täydellistä ymmärtämistä, mutta meidän mielestä näistä asioista voi kuitenkin jo keskustella niin kuin ne ovat. Niin ja näistä kaikista pyssy/hirviöjutuista huolimatta poika on yleisesti mitä aurinkoisin ja huomaavaisin :)

        • krista
          29.8.2016 at 18:55

          Hihii tää muuten on hyvä esimerkki siitä, miten joskus on ”mukava” olla eri mieltä jostain asiasta, kun kuitenkin selkeästi molemminpuolisiesti ymmärtää sen toisenkin mielipiteen taustan – ja samoin sen, että ehkäi itsekin olisi erilaisessa tilanteessa eri mieltä :D

          Mutta tuosta ikärajojen harkinnanvaraisuudesta oon itse asiassa samaa mieltä, molempiin suuntiin. On hyvä, että se suositus on olemassa viitteellisenä, mutta ikäraja 4 vuotta voi olla jollekin just se sopiva ikä sellaiselle materiaalille, jollekin kaksi ja jollekin seitsemän – hahaa ja jotkut ei kestä hirviöitä ja ampumista aikuisenakaan :D Mutta tosiaan että sen ikäsuosituksen perusteella vanhempi voi sitten itse tulkita, että miten oma lapsi sellaiseen materiaaliin suhtautuu.

  • Anomuumioriginaali
    29.8.2016 at 16:51

    Mun oma epäsuosittu muelipide on, että koulutustaso korreloi voimakkaasti (huom ei sataprosenttisesti) hengenheimolaisuuden edellytysten kanssa. En tarkoita että yksi olisi toista huonompi, ja kaverisuhde syntyy vähemmästäkin, mutta tosiystävyys syntyy todennäköisemmin, jos molempien ajattelua on koulittu samoin keinoin. Shoot me.

    • krista
      29.8.2016 at 18:10

      Tässä alkaa olla jo ministi sitä tasoa, että munkin ois parempi olla nimimerkillä kuin omalla naamalla :D Mutta varovaisesti (sun varoivaisen muotoilun mukaisesti) samaa mieltä. Ei missään nimessä ”yksi yhteen”, mutta todennäköisyys ystävyyssuhteiden muodotuneelle varmaankin jotenkin tuohon suuntaan. Saattaisi olla. Ehkä :)

    • Tilia
      29.8.2016 at 22:18

      Lika barn leka best!

  • Delfiinit ja Tapanila
    29.8.2016 at 17:16

    Muistutuksena, että eläinsuojelujärjestöt tai muutkaan mielensä pahoittaneet eivät tehneet päätöstä delfiinien loppusijoituspaikasta, vaan tästä on vastuussa Särkänniemi, joka muuten suunnittelee 20 miljoonan euron suuruisia uudistuksia, mutta palkitsee näin eläimet, jotka ovat tuottaneet lipputuloja 32 vuotta. Siinä vaiheessa kun viihteellinen toiminta delfiinien kanssa päätettiin lopettaa, niin yhtälailla olisi voitu tehdä keskustelunavauksia eläinsuojeluyhdistysten ja muiden aktiivisten kansalaisten suuntaan- että kuinka tämä hoidetaan ja mistä rahat. Koko toiminnan alasajo olisi siis voitu hoitaa fiksummin, mutta koska ne eläinsuojelujärjestöt eivät olet näistä päätöksistä vastuussa, niin turha heitä on syyttäminen. Delfinaariosta taisi kuitenkin tulla Särkänniemelle ikävä imagollinen tahra ja sen sijaan että asia olisi hoidettu rauhassa ja näitä eläimiä kunnioittaen omat kädet piti pestä hommasta mahdollisimman nopeasti.

    Koko keskustelu merieläinten käytöstä sirkusviihteessä oli kuitenkin käytävä ja ottaen huomioon, että delfiineistä nuorimmat Leevi ja Eevertti elävät helposti vielä ainakin sen 20 vuotta, niin vaihtoehto ei olisi kuitenkaan ollut se, että odotetaan viimeisen delfiinin kupsahtamista ja pohditaan sitten, että onko tämä hyvä juttu.

    Ja P.S. Terveisiä Helsingin Tapanilasta ihanalta puutaloalueelta, ei tarvii asua landella, mutta ei kuulu myöskään kaupungin meteli. :)

    • krista
      29.8.2016 at 19:13

      Tapanila onkin IHANAA aluetta! <3 Teille ei siis kuulunut jumputus? Pukinmäkeen ja Oulunkylään kuulemma kuului, mutta täällä tuo vesistö (Vanhankaupunginlahti) varmaan toi ne äänet niin hurjina... On täällä muuten tosi hiljaista, landella ollaan tavallaan täälläkin, ihanaa <3
      -
      Joo Särkänniemi totta kai on sen delfiinihankinnan aikoinaan tehnyt ja vastuussa eläimistä loppuun asti. Ja tosiaan: kannatan eläinsuojelujärjestöjä ihan vilpittömästi - siksi tulikin itselle vähän silleen "hupsis"-olo, kun tuli sellainen tunne, että niiden toiminta on voinut vauhdittaa tuota Kreikkaan siirtoa. Jotenkin niin, että SYYLLINEN on loppupeleissä totta kai Särkänniemi, mutta kun se oli jo siellä suossa vanhojen (huonojen) päätösten takia, mun mielestä delfiinien etu olisi ollut se, että Särkänniemeä olisi enemmän tuettu vaikean asian kanssa. Siinä mielessä tuntui hätkädyttävältä tajuta, että hyvää tarkoittavat järjestöt/toimijat (joita minäkin siis kannatan) ovat toiminnallaan saattaneet aiheuttaa jopa huonoa... :(

      • Delfiinit ja Tapanila
        29.8.2016 at 19:27

        Ei kuulu Tapanilaan asti mikään jytke eikä mekkala! :)

        Ja vielä Särkänniemestä että hehän siis itse aloittivat YT-neuvottelut ja vetivät delfinaariotoiminnan alas. Asiaa ei siis vaatinut vaikkapa kaupungin hallitus ja toki julkinen keskustelu aiheutti varmasti jotain paineita jne, mutta päätös on kuitenkin tehty siellä itse ja samoin nämä toimenpiteet jatkosijoituksen suhteen. Ja noiden YT-neuvottelujen jälkeen näytökset lopetettiin heti ja tästä on nyt vuosi aikaa. Vaikka se rahan tekeminen delfiineillä oli kyseenalaista alunperinkin, niin ei tätä nyt budjetillisesti ole viimeisen vuoden näkökulmasta kovin fiksusti hoidettu.

        • krista
          29.8.2016 at 22:34

          Joo monellakaan tavalla ei fiksusti, se on totta!

    • Elli
      31.8.2016 at 17:51

      Mä olen miettinyt tässä delfiiniasiassa, että mistä ihmeestä Särkänniemen olisi pitänyt se delfiinien ylläpidon vaatima raha repiä. Viime vuoden tulos oli voitollinen, mutta vain sen verran, että se riitti kattamaan sitä edeltäneen vuoden tappion. Kyseessä on kaupungin tytäryhtiö, ei mikään rahasampo, joka on piilottanut kaikki voittonsa Panamaan. Sisäliikuntapuiston investoinnin esiintuomisessa tyyliin ”siihen kyllä on rahaa” ei ole mitään järkeä, koska investoinnin idea on nimenomaan maksaa itseään takaisin. Sekään raha ei tule takataskusta, vaan on laina, joka pitää maksaa korkoineen. Sama vinksahtanut ajattelutapa ärsyttää aina, kun vaaditaan, ettei kohteesta x saa säästää, vaan pikemminkin rahoitusta on lisättävä. Mistä se lisäraha tulee? Mistä sitten saa säästää, jos valtion velkaantumista halutaan hillitä? Onko kaikkeen aina syynä se, että rikkaat käärivät rahat itselleen (niin mitkä rahat ja miten?)? Paljon vaatimuksia, hieman uhriutumista ja vain vähän ratkaisuehdotuksia vaatimusten toteuttamista varten..

  • Jermia
    29.8.2016 at 17:16

    Allekirjoitan jokaisen noista mielipiteistä ja juuri eilen pohdin täysin samaa tuosta delfiiniasiasta. Monessa asiassa kustaan vain omiin muroihin. :0

    • krista
      29.8.2016 at 19:21

      Kyllä – vaikka varmasti pyritään hyvään! Harmittaa, että tuo case meni noin; olisi tarvittu paremmin monen tahon ”yhteinen sävel”, jotta lopputulos ei olisi ollut noin surullinen… :(

  • Laura
    29.8.2016 at 17:18

    Mä oon kyllä vähän eri mieltä tosta delfiiniasiasta. Ymmärrän siis sen, että ehkä jotkut sosiaalisessa mediassa mielipiteensä ilmaisseet olisivat voineet ilmaista sen järkevämmin. Ihmisiähän Särkänniemen johtokin vaan on täynnä. MUTTA, mun mielestä jos ottaa eläimiä, oli ne sitten kotioloissa asuvia koiria tai kissoja tai ratsastuskouluissa asuvia hevosia tai sirkusnorsuja tai huvipuiston delfiinejä, niin pitäisi ymmärtää, että itse (ei siis kaupunki/kunta/eläinoikeusjärjestöt/äiti) on myös vastuussa sen eläimen hyvinvoinnista sekä arvokkaasta vanhuudesta ja kuolemasta oli sen pitäminen sitten kannattavaa tai ei. Ei ne delfiinit sais kärsiä siitä, että delfinaarion toiminta ei tuonut enää tarpeeksi rahaa kattaakseen ylläpitokustannukset. Ja eläinoikeusjärjestöt peräänkuulutti juuri sitä VASTUUTA, jota Särkänniemi ei osoittanut. Luvattiin, että delfiinit saa arvolleen ja oikeuksilleen sopivan sijoituspaikan, ja sitten kun tulee ”paskaa niskaan” niin dumpataan ne vaan minne sattuu ja pestään omat kädet asiasta. Ei menny mun mielestä kyllä ihan niinku Strömsössä ja mun mielestä eläinoikeusjärjestöt teki ihan oikein kun ottivat kantaa asiaan. Delfiinit oli Särkänniemen vastuulla, ja ajattelisi, että silloin kun toimintaa oltiin perustamassa, niin oltaisi ajateltu myös sitä päivää, kun homma ei enää kannatakaan tai se muuten loppuu. Mitäs sitten? En minäkään omia lemmikkejä heittäisi auton ikkunasta ulos, jos multa rahat loppuisi. Näin niinkuin kärjistetysti :)

    Asiaan tavallaan liittyen, kannattaa kattoa dokumentti nimeltä Blackfish jos ei sitä vielä ole nähnyt. Tuli vaan näistä delfiiniasioista mieleen :D

    • Delfiinit ja Tapanila
      29.8.2016 at 19:01

      Blackfish (löytyy muuten Netflixistä!) lisäksi suositus myös The Cove -dokumentille.

    • krista
      29.8.2016 at 19:29

      Hahaa mahtavaa, kun sä aloitat kommenttisi, että ”mä oon eri mieltä”, mutta mun tekee mieli vastata, että ”mä oon samaa mieltä” :D

      Mutta siis. Mun mielestä EHDOTTOMASTI Särkänniemi oli vastuussa delfiineistä ja moka (kamala moka) tehtiin jo silloin, kun ne otettiin. Ja pitäisi kunniakkaaseen loppuun heistä huolehtia. Ehdottomasti. Mutta nyt lopputulos oli… …kamala, ja syyttämisen sijaan itsellä iskee harmitus. Että voisiko lopputulos olla ollut erilainen, jos oltaisiin yhteistoimin toimittu näiden delfiinien hyväksi. Ajattelen siis niiden eläinten etua, en syyllisiä. Ja sitä kautta itseäni kylmää ajatus, että ne eläinsuojelujärjestöt (mainitsen tän joka yhteydessä, sori: mutta siis joita kannatan) kenties painostuksellaan vauhdittivat asioita VÄÄRÄÄN suuntaan. Saivat just yrityksen väärällä tavalla ”pesemään kätensä” niin kuin sanoit (eli kyllä: totta kai pidän Särkänniemeä syyllisenä) painostuksen alla. Mutta sitä tuskailen itsekseni, että olisiko yhteispelillä saatu delfiinien kannalta parempi tulos…

      Kiitos dokkarisuosituksista! Molemmat tiedän nimeltä, mutta en ole uskaltanut katsoa kumpaakaan, kun pelkään että itkisin about loppuelämän.

      • Laura
        29.8.2016 at 21:36

        Niin, sitähän ei pysty kukaan varmuudella sanomaan, että miten asiat olisi voineet mennä, jos yhteistyötä olisi tehty. Sen yhteistyön olisi kuitenkin mielestäni pitänyt alkaa Särkänniemen toimesta (tämänsuuntaista Delfiinit ja Tapanila tuolla ylempänä totesikin), heidän olisi pitänyt olla aktiivisempia ja halukkaampia delfiinien mahdollisimman hyvään sijoitukseen. On myös jotenkin vaikea uskoa, että Särkänniemen kaltainen organisaatio olisi niin helposti painostettavissa, että menisivät ”paniikkiin” ja sen takia olisivat hankkiutuneet eroon eläimistä. Ja tässä on myös se surullinen pointti, että jos Särkänniemi olisi ollut vähän kiinnostuneempi julkisuuskuvastaan, niin se olisi luultavasti ollut myös delfiinien etu. Nythän ne teki sekä oman imagonsa että delfiinien hyvinvoinnin kannalta pahimman mahdollisen ratkaisun. Toivottavasti tästä kumminkin opitaan jotain, ja eläinten käyttäminen viihteellisiin tarkoituksiin loppuisi. Varmasti se yhteistyö eläinoikeusjärjestöjen kanssa ei ainakaan haittaisi asiaa :)

        Pitääpä itsekin tsekata tuo The Cove-dokkari! Blackfish on ainakin ihan kamala, mutta myös silmiäavaava. Suosittelen, nenäliinat mukaan! :D

        • krista
          29.8.2016 at 22:38

          Totta, Särkänniemen plisi pitänyt ehdottomasti olla aktiivisempi ja monessa muussakin asiassa se tosiaan mokasi. MUTTA edelleenkään mun mielestä ”kenen syy” ei ole hedelmällistä ja delfiinien kannalta on IHAN SAMA, kuka olisi ollut se aloitteentekijä kunhan olisi OLLUT. Eli että tää ei ole mikään poliittinen eturistiriita vaan elävien eläinten kohtalo oli kyseessä. Silloin ei pitäisi jäädä odottelemaan, että antaako ”se, jolle aktiivisuus kuuluu” aloitteen vai ei – ja sitten jälkikäteen syytellä…
          .
          Toi on niin totta, että tässä meni sekä julkisuuskuva että ne delfiinit :( Surullinen tapaus kaiken kaikkiaan ja tosiaan jos jonkun lohdun tästä, niin jospa tästä opittaisiin tosiaan!

          • anni
            30.8.2016 at 13:27

            Eläinsuojelujärjestöt yrittivät neuvotella ja tehdä yhteistyötä Särkänniemen kanssa pitkään. Selvittivät mm. eläinten näkökulmasta parasta sijoituspaikkaa ja ehdottivat näitä Särkänniemelle. Eli samalla kun kampanjoitiin Särkänniemen lopettamisen puolesta, etsittiin jatkuvasti parasta mahdollista ratkaisua tilanteeseen ja pyrittiin pitämään keskusteluyhteyttä Särkänniemen edustajien kanssa (juuri sitä auttamista ja tukemista, mitä kaipasit). Eläinjärjestöt ovat siis todella tehneet töitä asian eteen. Tästä vellovasta keskustelusta huomaa, että monella aktivisteja ja järjestöjä kritisoivalla ei ole kovin hyvää tietoa vallinneesta tilanteesta.

  • MarjaH
    29.8.2016 at 17:19

    Epäsuosittu tosiasia: kemikaalittomia tuotteita ei ole olemassa. Ruokasooda on kemikaali, etikka on kemikaali ja jopa vesi on kemikaali. Syntetisoitu ja luonnosta eristetty kemikaali reagoivat samalla tavalla.

    • krista
      29.8.2016 at 17:35

      Tää on niii-iiiin hyvä! :)

    • Karin
      30.8.2016 at 12:10

      Aah, ihanaa!
      Mä kiristelen joka kerta hampaitani kun joku ”luonnonaineita” myyvä ihminen perustelee aineiden paremmuutta kemikaalittomuudella. Nykyisin nyökkäilen silmät lasittuneina, enkä kommentoi mitenkään.

  • kukka
    29.8.2016 at 17:28

    Mun salainen mielipide nykyisen slowlife hypetyksen aikana on, että se on korkeastikoulutettujen leikkimistä. Ostetaan ihana mökki jostain ja leikitään maalaista. Ostetaan luomutorilta ylihintaisia porkkanoita jne. Helppohan se on lopettaa duunit kun on kunnon säästöt ja aina voi palata takaisin asiantuntijatyöhönsä.

    • Kaisu
      29.8.2016 at 17:38

      Tämä! Suurimman osan ihmisistä täytyy kuitenkin vääntää niska limassa duunia eikä pysty pitämään lapsia hoidossa osapäiväisesti, vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi.

    • krista
      29.8.2016 at 19:17

      Auts, tää tavallaan kolahtaa mun omaankin nilkkaan (vaikka ei asutakaan maalla eikä osteta ylihintaisia porkkanoita), mutta ymmärrän mielipiteen hyvin. Ja olen samaa mieltäkin, ainakin pitkälti.

  • Kaisu
    29.8.2016 at 17:36

    Avainasana onkin OIKEUS varhaiskasvatukseen. Se ei tarkoita pakkoa eikä velvollisuutta. Tällä sanaparrella halutaan turvata se, että nekin lapset saavat mahdollisuuden esim. virikkeisiin, opetukseen ja sosiaalisiin suhteisiin, joiden vanhemmilla ei ole kunnon edellytyksiä niitä tarjota. Se ei tarkoita sitä, että kasvatus olisi parempaa kuin kotona, eikä pitäisikään olla.

    Moni haluaisi pitää lapsensa eskariin asti kotona, mutta tätä en koulussa työskentelevänä suosittelisi. Yksi vuosi on melko vähän aikaa opetella isossa ryhmässä toimimista, aikuisen ajan jakamista ja sosiaalisia kiemuroita. Ekaluokkalaisista usein erottaa helposti kotihoidetut, eikä hyvällä tavalla.

    • krista
      29.8.2016 at 19:36

      Tän sun eka kappaleen ajatuksen allekirjoitan täysin! On tosi tärkeää, että kaikenlaisista taustoista tulevilla lapsilla on oikeus just opetukseen ja virikkeisiin – tällä ajatuksella esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisen ajatus hieman hirvittää, kun joissain tapauksissa se voi olla poissa juuri niiltä, jotka sitä kenties eniten tarvitsisivat…

      Toi sun jälkimmäinen havainto puolestaan on tosi kiinnostava! Onkohan tästä olemassa tutkimustietoa? Pitäisipä selvittää! Onkohan mulla jotenkin ihan hämärä väärä muistikuva, kun muistan jostain lukeneeni, että se ero tosi nopeasti sitten katoaa. Tämä tosiaan ihan hämärää muistelua. Mutta nämä asiat ovat tosi kiinnostavia. Ja tietysti vaikka tutkimustulokset (jos niitä on) antavat suuntaviivat todennäköisyyksistä, sitten on tietysti vielä se, että yksittäisen lapsen kokemusta/parasta ne eivät voi kertoa, suuntaviivat vaan. Sehän tällaisissa haastavaa onkin; vaikka kuinka yrittää ajatella sitä sen nimenomaisen lapsen parasta (olosuhteet huomioonottaen; nekin kun tietysti antavat isot rajoituksensa), niin ei voi koskaan olla varma…

  • Hanna
    29.8.2016 at 17:58

    Kyllä minua silti lastentarhanopettajana loukkaa tuo laadukkaan varhaiskasvatuksen kritiikki. Enkä ole siitä samaa mieltä, tuskin voisin tehdä työtäni jos olisin.

    Lapsen on minusta hyvä olla osana ryhmää, muutakin kuin perhettään. Toki se ryhmä voi olla kerhoryhmä tai mikä vain, mutta päiväkotiryhmä on aika luonnollinen valinta monelle. Päivä voi sielläkin olla lyhyt tai pitkä.

    Siitä olen samaa mieltä, että ryhmäkoot ovat liian suuria (siksi joka paikassa pitäisi jo toimia pienryhmissä, että kukaan ei suinpäinrellestä) ja että laatu vaihtelee harmillisen paljon Suomessa. Yhteiskunnallista kiinnostusta varhaiskasvatuksen laadun parantamiseen ei ole ollut riittävästi, jonka vuoksi koulutusmäärät esimerkiksi lastentarhanopettajista laahaavat pahasti perässä. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden mielipidettä ei ole niin ikään kuunneltu myöskään ryhmäkokoja säätelevän lainsäädännön valmistelussa. Rakenteellisena kritiikkinä ymmärrän mielipiteesi. Minäkin haluaisin, että varhaiskasvatus saisi sille kuuluvan resursoinnin ja panostuksen, myös arvostuksen kun rahoituksesta ja lainsäädännöstä päätetään.

    Mutta henkilötasolla ajateltuna kommenttisi oli minusta kohtuuton, vaikka mainitsemasi ongelmat toki ovat olemassa. Työhön epäsopivia tai työhönsä kyllästyneitä henkilöitä löytyy joka alalta, mutta suurin osa varhaiskasvatuksen henkilöstöstä tekee työtä sydämellään, vähäisestä arvostuksesta ja riittämättömistä resursseista huolimatta. Olemassaolevat resurssitkin saadaan toimimaan, kun toiminta on pedagogisesti suunniteltu ja strukturoitu, aikuiset ovat sensitiivisiä ja lasten osallisuus huomioitu.

    Jokainen perhe tietää parhaiten sen, mikä itselleen on paras mahdollinen ratkaisu. Sitä en toki tarkoita kritisoida. Kiitos joka tapauksessa, että nostit asian esille. Kaikki puhe varhaiskasvatuksen laadusta on tarpeen, jotta asialle voitaisiin laajemmin jotain tehdä!

    • krista
      29.8.2016 at 18:34

      Mä itse asiassa yritin muotoilla tuota kohtaa (vaikka kärkevään tyyliin halusinkin kirjoittaa) niin, että ammatilaisten arvostus (mitä aidosti koen!) ei kyseenalaistuisi vaan kritiikki kohdistuisi juuri rakenteelliseen puoleen, ei henkilökuntaan! MUTTA ymmärrän hyvin, että muotoiluni ei välttämättä täysin välity oikeanlaisena; se haaste kärkevällä kirjoitustavalla on, jos ei kuitenkaan halua kritiikkiään täysin vesittää :) Korostus kuitenkin sille, että esimerkiksi itse kohtaamani/tietämäni ammattilaiset todella ovat näitä, jotka tekevät asiaa suurella sydämellä. Ja niin kuin sanoitkin, työhönsä sopimattomia on joka alalla ja joskus näkee leikkipuistoissa näitä ”suu väärinpäin” -ihmisiä. Mutta todellakin – sellaista se on jokaisessa ammattikunnassa.

      Mäkin kannatan ryhmätoimintaa ja ryhmässä toimimisen taidot on tosi tärkeitä – sitä oon kuitenkin pohtinut, että voisiko se ryhmä olla jokin muu kuin se liian iso suinpäinrellestysryhmä. Toi sun kohta ”joka paikassa pitäisi jo toimia pienryhmissä” – hitsi siitä tuli mieleen oma optimiajatus: että lapset olisivat sopivan kokoisissa pienryhmissä ammattilaisten ohjauksessa. Mutta nykyresursseilla tuo taitaa olla utopiaa, valitettavasti.

      Oon siis IHAN samaa mieltä kanssasi tuosta yhteiskunnallisesta puolesta ja sen ongelmista. Tuohon ”henkilötasolla ajateltuna kommenttisi oli minusta kohtuuton” -kohtaasi kommentista toivoisin, että sen koko henkilötasoajatuksen voi vaan skipata mun tekstistä yli :D Tai siis kritiikki tosiaan ei ollut ollenkaan tarkoitettu henkilötasoiseksi. Pikemminkin lastentarhanopettajia mun mielestä pitäisi kouluttaa ja arvostaa enemmän. Pitääköhän edelleen paikkansa se, että akateemisista töistä siinä on pienin palkka. Se on väärin; työ on hurjan tärkeää. Tulevien sukupolvien kasvattaminen ja sen kautta tavallaan vaikuttaminen siihen, millainen maailmakin tulevaisuudessa on (jos maailma on sitä, millaiseksi ihmiset sen tekevät).

      • Sanna Inkeri
        29.8.2016 at 20:41

        Tässä oma epäsuosittu huomioni: omilla lapsilla on kyllä kotona, kaveriporukassa tai muuten ”vapaalla” paljon enemmän sitä suinpäinrellestystä kuin päiväkodissa :D Ainakin se osa mikä tarhasta näkyy ulospäin, on kovin strukturoitua, seesteistä ja suunnitelmallista. Siellä on opittu sosiaalisia taitoja, ryhmässä toimimista, itsenäisesti toimimista – ja kaikenlaista kivaa vaatteiden viikkaamisesta vähennyslaskuihin. Laadukkaampaa varhaiskasvatusta siis ainakin mun laiskaan kotimutseiluun verrattuna ;)

        • krista
          29.8.2016 at 22:39

          Hahaa, tää riippuu varmaan siis tosi paljon päivähoidosta :)

      • Hanna
        29.8.2016 at 22:25

        Kiitos täsmennyksestä <3 !

        • krista
          29.8.2016 at 22:39

          <3

  • Kemianope
    29.8.2016 at 18:29

    Minun epäsuosittu mielipiteeni liittyy luonnonmukaisuuteen. Kun monille kaiken pitäisi olla luonnonmukaista, eikä haluta käyttää mitään syntetisoitua, esim. kosmetiikka tai lääkkeet. Itsekin olen kiinnostunut luonnonmukaisuudesta ja käytänkin niitä jonkin verran sekä kosmetiikassa että ravinnossa jne. Mutta tuntuu siltä, että ihmiset eivät tule ajatelleeksi seuraavia asioita: monia luonnontuotteita ei ole tutkittu paljoa (yhdessä luonnontuotteessa voi olla tuhansia kemiallisia yhdisteitä, joita tulisi tutkia) eli niissä on riskinsä. Voi esim. olla selvästi todettu, että jokin tuote auttaa päänsärkyyn. Mutta sitten sama tuote voikin aiheuttaa esim.maksaongelmia. Ja kun tätä ei ole tutkittu, ihmiset ajattelevat käyttävänsä vain puhdasta/hyvää/luonnollista jne. tuotetta ja samalla tietämättään tuhoavat maksansa.

    Toinen luonnontuotteisiin liittyvä asia, josta joku taisi jo mainitakin, on se, että elimistö ei tiedä onko jokin aine/yhdiste peräisin luonnosta vai onko se synteettisesti tuotettu. Ihan samalla lailla se toimii molemmissa tapauksissa (riippuen tietysti mitä MUITA aineita samaan aikaan otetaan). Useat synteettiset kemikaalit on alunperin saatu luonnosta eristettyä ja syntetisoituna ovat siis samaa ainetta ”puhtaammassa” ja kontrolloidummassa ympäristössä. Eivät siis yhtään sen vaarallisempia kuin sama aine ”luonnontuotteesta” saatuna. Toki sitten molemmissa tuotteissa sillä ympärillä olevalla matskulla voi olla merkitystä (esim. tablettien täyteaineet jne.) mut jos keskitytään yksittäiseen vaikuttavaan yhdisteeseen…

    • L
      29.8.2016 at 19:06

      Heh, tätä minäkin rummutan kun tilaisuus tulee kohdalle. Näen punaista kun mainoksissakin mainitaan, että tuotteessa ei ole ”kemikaaleja”. Aivan taatusti on.

      • H
        29.8.2016 at 22:12

        No niin no, riippuu vähän, missä yhteydessä kemikaaleista puhutaan. Esim. Wikipediassa lukee kemikaaleista mm. seuraavaa:

        ”Kemikaali on kemiallinen aine, joka on kemiallinen valmiste eli kemian teollisuuden tuote[1][2] ja jonka rakenne siksi tunnetaan ja jolla on rakenteensa mukainen nimi – täten sillä on yleensä myös CAS-numero. Kemikaali voi myös olla kemiallisten aineiden seos, jonka ainesosat ja ainesosien pitoisuudet tunnetaan. Käsitteellä kemikaali on hieman eri korostuksia asiayhteydestä riippuen.

        Kauppakielessä kemikaali on kemiallinen aine tai kemiallisten aineiden seos, joka on valmistettu teollisesti. Tässä yhteydessä kemikaali voi tarkoittaa myös teollisuustuotteen raaka-ainetta.[3] Yleiskielessä kemikaalilla tarkoitetaan kemiallisia aineita yleensä.[3]”

    • krista
      29.8.2016 at 19:16

      Aijaijaijai, tuolla aiemmin mainitsin, että pitäis tehdä jatko-osa… Tää aihe niii-iiiin ois siinä! Meillä kotikeskusteluissa avaudutaan tästä usein – oon siis ihan täysin samaa epäsuosittumielipidemieltä sun kanssa!

  • anonyymi tänään
    29.8.2016 at 19:40

    Tuo viimeinen! Niin totta! Ja olen ihan samaa itsekin välillä ihmetellyt! Miksi ihmeessä puolisoa vähätellään yms, kun sen on jokainen kuitenkin itse valinnut!?

    • krista
      29.8.2016 at 22:45

      Kyllä. Ja sit se, että se vähättely aiheuttaa negatiivisia tunteita myös sitä haukkujaa kohtaan – että oikein lietsoo mielessään niitä negatiivisia juttuja, joita kumppanistaan näkee. Kun kuitenkin joskus on varmasti nähnyt ne positiiviset jutut; ne, mihin on rakastunut.

  • Jennimaaret
    29.8.2016 at 19:41

    Tällä kertaa olen sun kanssa harvinaisen samaa mieltä! Erityisesti tuosta varhaiskasvatuksesta

    • krista
      29.8.2016 at 22:46

      Kiitos! <3

  • Sohvi
    29.8.2016 at 19:42

    Nopsa kommenti tarha-asiaan: meillä on viiden vuoden, kolmen lapsen (1-6 v) ja kahden ryhmän kokemus omasta päiväkodista (Espoossa, ihan kunnallinen). En keksi yhtään negatiivista asiaa koko pk-uran ajalta: henkilökunta on poikkeuksetta ihanan huolehtivaista ja kiinnostunutta lapsesta, pienten ryhmässä syliä on tarjolla riittävästi ja isojen ryhmässä oikeasti opetellaan asioita (se laadukas varhaiskasvatus!). Ujosta esikoisesta on kasvanut reipas eskarilainen, josta on kiva mennä eskariin. Mutta siis, paikka ratkaisee. Olen 110% varma että juuri tämä pk on ollut meidän lapsille paras paikka, en pystyisi ikinä kotona tarjomaan samaa virikemäärää. Olen myös varma, että kaikki lähtee johdosta, ihan niin kuin kaikilla työpaikoilla. Kun työilmapiiri on kohdillaan työntekijät viihtyvät, hoitajat pysyvät samoina ja homma sujuu. Meillä siis myös todella asiantunteva ja hyvä pk:n johtaja,

    • krista
      29.8.2016 at 22:46

      Kuulostaa IHANALTA, ja paikka todellakin varmasti ratkaisee! Olkaa onnellisia teille osuneesta hyvästä hoidosta; ja sitä varmasti olettekin! <3

    1 2 3