Ensimmäinen yö aikuisten makuuhuoneessa

Eilisen vaatekaappi-innostuksen lisäksi meillä oli eilen illalla muutakin aihetta remppariemuun. Meillä päästiin nimittäin vihdoinkin siihen maagiseen (ja odotettuun) vaiheeseen, että aikuisten sänky todellakin siirtyi entiseen vaatehuoneeseen.

Ja siellä me sitten jo ihan oikeasti nukuttiin viime yö! Ja hyvin nukuttiinkin! JEA!

Meidän pläni aikuisten makuuhuoneelle oli jokseenkin tällainen:

Pieneen makuusoppeen tulisi siis vain sänky ja yöpöydät. Lattialle ihanasti tatamit, ja tuollainen henkariteline tuonne kulmaan. Hyllykköön tulee verho eteen ovien sijaan; myöhemmin ehkä liuku-ovet.

Mutta siis juuri sopiva pieni aikuisten nukkumispesä, ah!

Niin että sitä vaan, että olisittepa kuulleet sen meidän kaksinkerroinlattiallapyörimisinaurunrepeämishepulin, kun huoneen sitten lopulta tyhjennyttyä mulle yhtäkkiä tuli mieleen…

”Hei kulta! Ollanko me muuten…?”

Ei olla.

Viimeisen puolen vuoden aikana me siis ollaan:

  • tyhjennetty
  • suunniteltu
  • karsittu
  • kuljetettu tavaraa pelikaanivarastoon
  • lajiteltu
  • järjestetty
  • viety epätoivoisia kirppiskuormia eri kirppareille Martinlaaksoa ja Myyrmäkeä myöten
  • pakattu uudestaan
  • nikkaroit
  • luututtu
  • jynssätty
  • pinottu
  • kasattu
  • purettu
  • teipattu
  • ähkitty
  • pähkitty

…mutta se, mitä me ei olla tehty…

ME EI OLLA HEMMETTI VIE MITATTU OLLENKAAN, ETTÄ MAHTUUKO SE SÄNKY EDES TUONNE.

Ahhhahahahahahahahahahahahahahahahahahahaha. Mä makasin lattialla kaksin kerroin ja hirnuin. KULTA, ME EI OLLA MITATTU – EIHÄN TUONNE MAHDU JUURI MITÄÄN! Ahahahahahahahahahahaha.

Joten…

Ei tule yöpöytiä, tatameja, henkarinaulakkoja ja itse asiassa yhtään mitään muutakaan.

Sänky tuonne sentään mahtuu (en kestä – mitäköhän ois tapahtunut, jos me oltais huomattu, että edes se sänky ei mahdu), mutta esimerkiksi tuonne hyllyn alaosaan ei voi pakata laatikoita, koska niitä ei mahdu ottamaan sieltä ulos. Ahhhahahahahahhaahaha.

Ei tässä elämässä kaikkea voi muistaa hei! Esimerkiksi käyttää mittanauhaa edes kerran puolen vuoden aikana tällaista projektia tehdessä.

Mutta kyllä tästä kiva tulee!

Ja yksi juttu, jota on vielä pakko hehkuttaa: tuollahan on tuollainen pikkuikkuna, ja totesimme, että tarvitsemme siihen verhot.

Viiden minuutin päästä siinä oli verhot.

Tein siis verhon vanhasta lasten aluslakanasta. Leikkasin vain reiät päärmeen molempiin päihin ja pingotin sen tuohon.

Tadaa! Kätevä emäntä!

Ja joo, on vähän lyhyt. Mutta kyllä mä tuohonkin jotain keksin. Jotain kivaa.

Ilman mittanauhaa. Mittanauha on amatööreille! Meillä on makuuhuone!

46

You Might Also Like

  • Torey
    25.11.2019 at 20:03

    Onnea omasta makkarista! Mitä sinne muuta ny tartteekaan ku sängyn? 😂

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/11/25/kissatalous/

    • krista
      25.11.2019 at 20:08

      No hei sänky on kuitenkin se tärkein, ja SE MAHTUI. Pidetään tätä siis onnistumisena :D

  • Anna
    25.11.2019 at 21:00

    Minä kaipasin meille vähän lisää lattiatilaa makkariin kun siellä pitää mahtua mankeloimaan ja kaksi koiraakin makaa lattialla. Me vaan työnnettiin parisänky nurkkaan. Minä kuljen jalkopään kautta sänkyyn ja pois ja ainakaan toistaiseksi ei ole tuntunut liian hankalalta järjestelyltä. Tosin meilläkin on alkuvuodesta mahdollisesti edessä makkariremppa jossa lapset saavat jaettavaksi isomman makkarin ja meille pienempi ja luultavasti päädytään silloin taas laittamaan sänky keskelle huonetta. Mutta siis jos tuo seinän viereen laitettu sänky ei sodi sisustusmakua vastaan eikä jalkopäästä kulkeminen ole ongelma niin sitä voisi kokeilla teilläkin. Pääsisi ehkä ainakin vähän paremmin alahyllyjäkin käyttämään jos ei muuta.
    Mutta sänky tärkein ;)

    • krista
      25.11.2019 at 21:22

      Me testattiin sitä nurkkaa ensin, mutta sit eteen tuli kaksi ongelmaa: toinen just esteettinen, mun silmään näytti ”väärältä”. Mutta toisaalta kun verho tuohon tulee, niin voi olla, että se ei niin haittaa – samoin meillä on muutakin sisustuspläniä vielä mielessä :) Ja sit se toinen ongelma: tuossa pikkuikkunan alla on tuuletusritilä. Jos siinä on heti lähellä, niin sieltä saattais tulla vetoa. Tuo on vieläpä mun puoli (kokeiltiin myös puolen vaihtoa, mutta siihen en suostunut – tapoihini kangistunut) ja mä oon aika herkkä vedolle…

      Mutta sinänsä jalkopään kautta kulkeminen ei haittaa, sieltä mä kuljin aiemmassakin makkarissa! Ja itse asiassa myös Joelin puolelta pitää kulkea jalkopään kautta, ei tuon hyllyn ja sängyn välinen kolokaan ole riittävä kävelylle, ainakaan kovin mukavasti :D Mutta jalkopään kautta kulkeminen erittäin ok ja mulle itse asiassa se yleisin tapa tulla sänkyyn. Nyt kun ajattelin, niin myös Espanjan asunnoissa menen aina jalkopäästä, vaikka sivultakin mahtuisi :D

  • Lumikettu
    25.11.2019 at 21:09

    No siis, tuo laatikoille sopimaton hyllyhän toimii erinomaisesti yöpöytänä! Sinne joku söpö pieni pöytävalaisin vielä, joku sitkeä viherkasvi ja kirjoja, niin eiköhän siinä ole jo tarpeeksi yöpöytää.

    • krista
      25.11.2019 at 21:25

      Hei hauska idea! Viihtyisiköhän joku vihrekasvi tuolla, hm… Sellainen ois kyllä kiva, ja tulee tuosta pikkuikkunasta päivällä vähän valoakin!

      Varsinaista yöpöydän tarvettahan meillä itse asiassa ei edes ole :D Mulla oli aiemmassa sängyn sijainnissa yöpöytä, mutta sen käyttöaste tasan nolla, laatikotkin tyhjät :D Tuossa sängyssä on nimittäin niin näppärä tuo reunus, siinä säilytän vesilasin ja korvatulpat ja muun tarvittavan. Se yöpöydän ajatus on vaan se, kun mä omistan (vanhan sängyn kanssa oli sellainen) niin hienon yöpöydän, että en raaskisi siitä luopua :D Mutta nyt se on kyllä ihan ylimääräinen, ehkä sen vaan voisi laittaa myyntiin. Muutenkin meillä on useampia ihan turhia huonekaluja (esim. tv-taso, kun meillä ei ole tv:tä), jotka periaatteessa voisi myydä, mutta ne on liian hienoja ja ei meinaa siksi raaskia :D :D :D

    • Enski
      25.11.2019 at 21:56

      Just olin kommentoimassa samaa! Alahyllythän on loistava yöpöytä. Ja toiselle puolelle joko seinään kiinnitettävä ihana pienenpieni taso, jolle saa laskea esim. Kirjan/vesilasin minkä lie. Ja seinään kiinnitettäviä yövaloja on myös oikein söpöjä! ☺️ Ja onnea ihanasta olasta makkarista! Oliko tytötki onnessaan saadessaa oman makkarin?

  • Muikku
    25.11.2019 at 22:24

    Ihana minimakkari! Meidän teinillä on vähän samanlainen oma soppi. Tuli mieleen että mahtuuko sänky toisinpäin? Jos hyllyillä olisikin vaan sellaista mitä ei tarvi usein ja sitten verho eteen niin sitä olisi kiva katsellakin 😁 toki ehkä vähän hankala kun tarvii mönkiä sänkyyn toisen yli 🤔

  • Mithun Heidi
    25.11.2019 at 22:49

    Hyvin keksitty verho! ❤️ Meillä on makkarissa verhona Indiskan parin kesän takainen tummansininen alepöytäliina (tosi paksua puuvillaa), kaunilla valkoisilla kirjailuilla. Oli pituudeltaan just sopiva ja pituuskin yltää just ikkunalaudan alle. Nyt on jo ulkopuolelta värinsä täysin auringossa polttanut, mutta huoneeseen päin näyttää kuin ennenkin. Makoisia unia uudessa makkarissa! ❤️

  • oprol evorter
    9.12.2019 at 09:42

    Respect to post author, some excellent entropy.