Ekaluokkalaisille (ja vähän heidän vanhemmilleenkin)

Tänään on se päivä! Nyt se sitten alkaa – se, mistä on puhuttu jo niin pitkään. Ensimmäinen luokka alkaa!

(tai joillain maanantaina)

Astu ensimmäisenä päivänä (ja kaikkina muinakin päivinä) koulun ovista sisään omana itsenäsi. Sinä olet hyvä, sinä olet taitava, sinä osaat ja opit! Säilytä lapsuuden avoin mielesi, positiivinen elämänasenteesi ja vilpitön ennakkoluulottomuutesi kaikkea uutta kohtaan!

Muista aina olla hyvä ystävä muille ja ota huomioon ihmiset ympärilläsi. Auta ystäviäsi, mutta auta myös heitä, jotka eivät (vielä) ole ystäviä! Älä anna minkään horjuttaa sitä hienoa tietoasi, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja yhtä tärkeitä! Osaat niin upeasti jakamisen ja tasa-arvon, pidä niistä kiinni äläkä anna kenenkään murtaa sitä. Jos näet jonkun lapsen yksin tai surullisena, mene juttelemaan tai pyydä leikkiin. Hymyile, ota huomioon, sano ystävällisiä sanoja.

Muista, että surutkin aina selvitetään – ja me selvitään yhdessä kaikesta. Kerro, jos sinua harmittaa tai tunnet surua. Vaikka pienestäkin asiasta tai jonkun toisen lapsen puolesta. Aikuiset auttavat!

Koulussa opitaan paljon! Aikuiset mielessään usein ajattelevat pulpetissa istumista, lukemista ja laskemista. Läksyjä, koulumatkojen kulkemisia, iltapäiväkerhoja. Koulu on tietysti sitäkin! Mutta koulu on myös elämää, sinun lapsuuttasi!

Tärkein oppi koulussa on rakkauden, ystävällisyyden, ymmärtämisen ja jakamisen (aikuiset kutsuvat sitä empatiaksi) oppi. Opit toki myös oppimaan, ja sillä taidolla onkin suurta arvoa koko elämäsi ajan.

Keskeisintä on kuitenkin elämänilosi ja -intosi – ja sehän sinulla jo on!

Koulu on ihmisiä; paljon lapsia ja jonkin verran aikuisia. Koulussa syntyy ystävyyssuhteita ja elinikäisiä muistoja. Siellä on hauskaa, nauretaan. Siinä samalla sinä saat leikkiä, ulkoilla, juosta, olla lapsi, olla oma itsesi! Se on tärkeää, koska sinä olet tärkeä!

Vie sisäinen ilosi mukaan koulun painavista ovista sisään! Muista hyppelehtiä ja tehdä piruetteja. Saa nauraa!

Olet tärkeä, olet juuri oikeanlainen, olet rakas!

 

 

(Ja nyt äitiä vähän itkettää, mutta ei se haittaa. Äiti ei ole surullinen, vaan äiti on vaan sinusta näin ylpeä.)

34

You Might Also Like

  • MarjaH
    8.8.2019 at 10:38

    Mua on itkettänyt koko aamun, kun lapsen kaikki parhaat kaverit aloitti tänään ekaluokan ja face on sitä täynnä 😭 (Omani on siis alkuvuodesta syntynyt). Ja nyt vielä tämä, yhyy. Muistan kun löysin teidät raskausaikana ja luin kaikki postaukset, siitäkin on jo 7 vuotta 😭😭😭
    .
    Ja ihanaa kunnioitusta Silvalle ❤

    • MarjaH
      12.8.2019 at 14:49

      Varmaan kuuluisi olla ihanaa koulunaloitusta, kiitos autocorrect :D

  • A
    8.8.2019 at 10:58

    Tänään on se odotettu (ja lopun ajat jo kovasti jännitetty päivä). Lapsen jännitys suli siinä vaiheessa kun koulun pihalla ekana törmättiin eskarikavereihin, sitten oli vaan kiherrystä, haleja ja vanhemmille poseerausta. Meidän koulussa oli todella vanhempiystävällistä, päästiin saliin, rehtori julisti lapset koululaiseksi ja toivotti tervetulleiksi ja lopuksi päästiin saattamaan lapsi luokkaan asti. Sinne se sit jäi, iloisena ja pikkuisen jännittyneenä. Tunnin päästä varmaan koulun ovista astelee ulos riemuisa koululainen (joka ei todellakaan halua tulla äidin seuraksi kotiin, vaan menee iltikseen).

  • Tiia
    8.8.2019 at 11:48

    Täälläkin itketään :D vaikka meillä kyllä alkaa koulu vasta 14.8. Mutta herkistellyt oon asiaa jo pitkään, niisk.

  • Julia
    8.8.2019 at 12:14

    Itku tuli silmään mullakin tätä kirjoitusta lukiessani, vaikka oma lapsi on vasta vuosikas – Niin nopeasti aika tuntuu vain kuluvan! Mikä on siis tietysti ihanaa, kun saa nähdä oman lapsen kasvavan ja kehittyvän, mutta tuntuu samalla todella haikealta.

    Ihanasti kirjoitit Silvasta/Silvalle ❤️ Noilla eväillä on hyvä aloittaa koulutie. Kaikkea hyvää teidän koulunaloitukseen ja muutoksiin 🙏 Ps. Vastahan luin sun ekoja postauksia, joissa Silva oli vauva 🙈

  • Minttu MAMI GO GO
    8.8.2019 at 16:52

    Ihana <3

  • PikkuMyy
    8.8.2019 at 20:47

    Piti ruveta vollottaa tätä lukiessa, niin ihanasti kirjoitettu!! Onnea koulutien aloitukseen Silvalle! :)

  • Torey
    8.8.2019 at 22:05

    Ihanasti kirjoitettu! <3

    Mä just päivittelin, että vuosi sitten meilläkin oli esikoinen aloittamassa koulutaivaltaan. Ja nyt kouluun menee "vanha" konkari, jota odottaa tuttu opettaja, tutut luokkakaverit ja tuttu piha. Niin ne lapset kasvaa!
    Samalla olen päivitellyt myös sitä, että meiän pienempikin aloittaa eskarin jo parin vuoden päästä! Mun vauvani alkaa olla iso!

  • Annika
    9.8.2019 at 23:41

    Meilläkin aloitti torstaina esikoinen ekaluokan, ja sniif että on tuntunut haikealta.<3 meidän tyttö on kans aivan monikolla, ja vielä eskarissa käytti kånken mini -reppua. Olin tyytyväisenä ajatellut, että se on nii hyvä reppu että se menee hyvin vielä ensimmäiset luokatkin, kunnes edellisenä iltana ennen koulun alkua kokeiltii mahtuuko reppuun kirja, ja hups ei mahtunutkaan. Reppana joutui aloittamaan koulutaipaleensa jollakin random-ilmaisrepulla ja jo toisena kouluaamuna pyöräily tuskastutti kun reppu oli liian iso ja se selässä liikkeelle lähteminen ei onnistunut. Eli repun osto siis pikaisesti edessä.

    Nuo reput jotka tilasitte teidän lapsille on aivan ihanat ja niitä oon jo nettikaupasta käynyt kuolaamassa. :D eniten mietityttää tuo koko, mahtuuko sinne hyvin koulukirjat ja tarvittaessa ne ulkohousut tms?

  • Meriquu
    10.8.2019 at 09:24

    😭💗 Voi että.. Ihan hirveästi iloa ja rakkautta koulutielle. Täällä pyyhitään silmiä (kiitos raskaushormonien) ja muistellaan ensimmäisiä postauksia pikku tirpasta. Aika rientää..

  • Meriquu
    10.8.2019 at 09:33

    Täälläkin itkettää (kiitos raskaushormonit:D). Ihan hirveästi iloa ja rakkautta Silva sinun koulutiellesi. Ihan kuin vasta äsken olisin lukenut tän: https://www.puutalobaby.fi/vauvani-on-nero/

    💗

  • Meriquu
    10.8.2019 at 09:35

    https://www.puutalobaby.fi/vauvani-on-nero/

  • Onneli Winter/onnelin elämää
    11.8.2019 at 20:27

    Ihanasti kirjoitit <3 Silvalle turvallista koulumatkaa <3

  • Venla
    15.8.2019 at 19:52

    Tippa linssissä täälläkin. Toinen lapseni juuri eilen juhli 18-vuotissynttäreitään. Ja yhä muistan kristallinkirkkaasti sen pienen tyypin, joka aloitti koulutiensä iloisena, säteilevän toiveikkaana ja jännittyneenä.