Perhe kuvissa

Olette varmaan huomanneet tän blogin uuden bannerikuvan…?

Mä itse rakastan sitä.

Kuvan on ottanut blogin lukija ja dokumentaarinen perhekuvaaja Sissi Vuorjoki. Hän on kuvannut myös tämän kuvan…

suukko

…sekä kaksisataa muuta kuvaa, jotka sain häneltä viikko sitten äitienpäivälahjaksi. Kaksi sataa.

Oiskohan jopa paras lahja ikinä.

Dokumentaarisen perhekuvauksen ajatus houkutti minua heti ensikuulemalta. Idea on, että ei mennäkään ykköset päällä pepsodent-hymyilemään  puolen tunnin ajalle johonkin valokuvaustudioon, vaan valokuvaaja tulee perheen elämään mukaan normaalia arkea seuraamaan. Dokumentoi näkemäänsä. Kaikki kampaamattomat tukat, spontaanit naurunhepulit ja mutrusuut; kaikki tiskipöydällä lojuvat astiat ja pienet hellät katseet rakkaiden välillä. Ei poseerata eikä lavasteta. Ollaan vaan ja eletään.

Niin meidän juttu.

Vaikka kuvaan etenkin blogin takia paljon, varsinaisia perhekuvia meistä ei juurikaan ole. Yleensä minä olen se, joka räpsii valokuvat, joten minä olen harvemmin perhekuvissa kuin muut. Ja jos minä olen kuvassa, se on useimmiten se sellainen perus-peiliselfie; todellakin tiedätte, mitä tarkoitan. Olen aika jäykkä kuvissa muutenkin; siksi minulla on vain se yksi peilinedusasento. En oikein osaa muuta, näytän hölmöltä. Voin olla arkimeiningissä normaalisti ja minua saa kuvata silloin, mutta jos minun pitää pysähtyä poseeraamaan, olen täys puupökkelö. En varsinaisesti poseerausgeeneillä varustettu.

Ja muutenkin olen jotenkin paineillut siitä, että perhekuvia olisi kuitenkin kiva taltioida; pitäisikö varata joku perusaika johonkin random-valokuvausstudioon – mutta se tuntuu vaan jotenkin niin väkinäiseltä. Studiossa emme siis ole olleet kertaakaan; ei edes tytöistä ”x-vuotiskuvia” ottamassa.

Mutta dokumentaarinen perhekuvaus tuntui heti luontevalta. Hyvältä. Vastaukselta tähän meidän perhevalokuva-asiaan.

Sovimme siis Sissin kanssa kuvausaamupäivän (sitä ennen oltiin käyty lounaalla tutustumassa, jotta kuvaushetki olisi luonteva ja helppo) eräälle kevättalven sunnuntaille – ja sattumoisin ajankohdan lähestyessä huomasimme, että sehän on se virpomissunnuntai. Ei siis ihan tavallinen päivä, mutta ei se haittaa. Sissi vietti siis kanssamme sen sunnuntaiaamupäivän, kun askartelimme virpomisoksat, kävimme virpomassa, söimme lounaan, ja päiväuniajan koittaessa kärräsimme väsyneet pikkunoidat vaunuihin nukkumaan.

Tää on jännä juttu. Nimittäin tämä, mitä seuraavaksi sanon.

Nämä kuvat tuntuvat tässä näin katsottuina yllättävän henkilökohtaisilta. Olen kertonut ajatuksistani ja elämästäni kaikenlaista – mutta yhtä äkkiä päähäni tuli ajatus, että onkohan koskaan blogissa päässyt näkemään meitä näin läheltä kuin näissä kuvissa.

Henkilökohtaisen läheltä. Se on varmaan se ”kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa” -ilmiö.

Mutta annan täten kuvien kertoa.

Nelisen tuntia meidän elämästämme, olkaa hyvä:

kaikki kuvat: Sissi Vuorjoki

askartelu pääsiäinen

huulet törröllä

lapsi tanssii

lapsi nauraa

riemu

korkealle

siskot halaa

huiveja etsimässä

paljon huiveja

portaissa

huivit

bloggaaja

lattialla

kääriytynyt huiviin

korkea hyppy

hyppää

takit päässä

naurua

siskot

pisama maalaus

huivi päälle

kaapilla

ovella

kuvaushetki

lähdössä virpomaan

virpojat

äiti ratsastaa

väsynyt noita

Noidille iski väsymys – vielä lounas ja sitten nukkumaan.

lounaalla

päiväuni vaatteet

lohdutus

väsyneet
nukkumaan lähdössä
lapset nukkuvat
Huh. Nukkuvat.

Vau. Peräti 35 kuvaa tässä. Ja meillä vielä 165 kuvaa ikään kuin ”omassa yksityisessä perhealbumissa” lisää. Vau. Vau. Vau.

Tunsitteko kuvien tarinan?

Sissi tekee siis työkseen dokumentaarista perhekuvausta. Ja todellakin suosittelen. Yksi tuossa ammatissa olevan ihmisen olennaisista piirteistä on vielä pakko mainita; Sissi on ihan älyttömän kiva. Ihan jotenkin alusta alkaen oli ihan luontevaa, että hän oli siinä päivää viettämässä meidän mukana. Kamera unohtui – ihan niin kuin olisi ollut ystävä vaan kylässä ja meidän kanssa hengailemassa. Se on varmasti sitä ammattitaitoa; että osaa olla niin, että kuvattavat ovat luonnollisia ja rentoja. Oi kyllä. Aika olennaista, jotta lopputulos olisi tällainen.

Ja sitten se valmiiden kuvien katselu oli kyllä jotenkin ihan järisyttävän hieno kokemus. Ja näihin tulee palattua yhä uudelleen ja uudelleen.

Me siinä. Meidän perhe. Tällaista meidän elämä on.

PS. Täällä lisää Sissin ottamia kuvia: http://www.sissivuorjoki.com/

101
Like

You Might Also Like

  • Karoliinan
    16.5.2016 at 17:26

    Koskettavan kaunis kuvasarja. Teidän arki. Jotenkin tosi herkkää ja ihanaa. Mäkin haluan tällaisen kuvasarjan. Olis ihan paras!

    • krista
      16.5.2016 at 17:41

      Kiitos! Mä itse kans tykkään niin niin NIIN paljon. Tässä on ELÄMÄÄ. Meitä. Hitsi, tykkään!

      Ja todellakin suosittelen! Koko perheelle yhteiseksi lahjaksi. Mä oon ihan-IHAN varma, että me vielä vanhuksinakin Joelin kanssa katsellaan näitä kuvia ja itketään onnesta (ja vähän kaihosta), että tuollaista meidän hurlumheielämä silloin oli, kun oli härdelli, mutta silti niin… …parasta, rakkaita, ihaninta. Ja lapset saavat nää kuvat myös ikuisiksi ajoiksi myös itselleen; että tällaista meillä oli, kun te olitte lapsia <3 <3 <3 Voivat ehkä itse katsella näitä, kun heillä on omia lapsia ja samanlainen hurlumhei. Oh. Herkistyn :D

  • mammaM
    16.5.2016 at 17:31

    Aivan ihania kuvia!! :)

    • krista
      16.5.2016 at 17:57

      Oi, kiitos – samaa mieltä! :)

  • Eeariina
    16.5.2016 at 17:38

    Ihana!

    Se sana tulee noista kuvista mieleen. Yksinkertaisen ihanaa. Sitten joskus, kun mulla on oma perhe haluan ehdottomasti tällaiset kuvat meistä.

    • krista
      16.5.2016 at 18:00

      Kiitos! <3 Mulla itsellä tän jälkeen (etenkin nyt nämä kuvat nähtyäni) kans on mielessä, että tällaisen samanlaisen "päiväntaltioinnin" voisi tehdä tyyliin muutaman vuoden välein. Nämä on paitsi maailman kauneimpia muistoja itselle, tosiaan myös lapsille. Voi, kun itselläkin olisi omasta lapsuudesta tällaisia kuvia olemassa. Nää on nyt sellaista sarjaa "mitä pelastaisin palavasta talosta ensin". Hmm. Voiskin muuten tallennella kaikenmaailman pilvipalvelimille, että pysyy VARMASTI tallessa mielellään ikuisesti <3

  • satsu
    16.5.2016 at 19:24

    Todella ihania! Ihan suosikki tuo jossa tytöt ja höyhenet lattialla!

    • krista
      16.5.2016 at 22:09

      Kiitos – toi on muuten tytöille tosi tyypillinen möyryämisasento pitkin lattioita :) Tuttu näky :)

  • Tuisku
    16.5.2016 at 19:33

    Mun ehdoton suosikki on tuo päiväunille lähdössä. Tuli kyynel, kun sitä katsoin. Pystyn helposti samaistumaan tuohon tunnelmaan. Minustakin nämä oli tosi henkilökohtaisia kuvia teidän perheestä. Ihania! 💓

    • krista
      16.5.2016 at 22:10

      Kiitos! Päiväuniväsymys oli tosiaan akuuttina siinä päällä, taisivat (muistaakseni) nukahtaa ihan hetkessä :)

  • Sinisuu
    16.5.2016 at 20:25

    Oih!
    Tiedätkö Krista, mä ihan mielettömästi ihailen teidän elämäntyyliä; sellaista boheemia, lämmintä, rakastavaa!
    Ja tuo teidän koti on ihan sellainen mistä huokuu lämminkenkisyys ja kaikki värit ja kaikki! Teidän koti pn ihan teidän näköinen, persoonallinen, elävä ja lämmin. Kodikas. Huvikumpu.
    Tykkään!

    • krista
      16.5.2016 at 22:14

      Voi apua, miten kauniisti sanottu <3 <3 <3 Kiitos, kiitos, kiitos! <3

  • Torey
    16.5.2016 at 21:57

    Ihania! <3 Nauratti tuo kun seisot(?) keittiön tuolilla! :D

  • Heidi
    16.5.2016 at 22:17

    Ei oo totta, aivan upeita kuvia!! <3 <3 Minua on aina kiehtonut kovasti tällaiset tosielämän ja arjen dokumentoiminen, oikeita ihmisiä oikeilla tunteilla ja menolla. Nappisuoritus kuvien kanssa, kuvaajalle 10+ pistettä ja papukaijamerkki!

    • krista
      17.5.2016 at 12:12

      Samaa mieltä! Studioperhekuvissakin on tietysti oma viehätyksensä, mutta munkin oma kiinnostus vielä enemmän kohdistuu näihin arkikuviin. Niissä on niin PALJON. Jos miettii ihan sitä, mitä on jälkipolville näkyvissä. Siinä näkyy se elämä – tallentuu se ajankuva <3

  • coxia94
    16.5.2016 at 22:38

    Tosi ihania, kaikki kuvat, mutta erityisesti tuo mustavalkoinen missä Seela on sun sylissä (just ennen päikkäreitä?). <3 (kai se on Seela eikä Silva :D)

    • krista
      17.5.2016 at 12:12

      Joo, Seeluska siinä. Alkoi jo vähän väsyitkut tulla päälle ja haettiin vähän sylitankkausta ennen unia <3

  • piupali
    16.5.2016 at 22:55

    Voi miten ihania! Erityisesti musta oli ihana nähdä paljon Seelaa – että se on söpöläinen. Niin kuin toki te kaikki muutkin. :) Ja tästä päästäänkin siihen, mitä olen joskus miettinyt. Onko Seela luonteeltaan enemmän sinunkaltaisesi kuin Silva? Ehkä räväkämpi, nopeampi, voimakastahtoisempi? Tai jotain muita adjektiiveja. Ja jos on, niin onko erilaista olla äiti temperamentiltaan samanlaiselle/erilaiselle kuin itse on?

    • krista
      17.5.2016 at 22:17

      Kiitos! :)

      Itse asiassa en (jännää kyllä) ole tullut edes ajatelleeksi, että kumpi tytöistä on temperamentiltaan enemmän ”minunlainen”. Ehkä molemmissa on piirteitä sekä mun että Joelin temperamenteista, mutta ikään kuin ihan omana ”miksauksenaan” molemmille. Suoraan en ehkä ”ihan kuin minä!” -tuntemuksia saa kummastakaan, mutta tosiaan sellaisina väläyspiirteinä molemmista. Esimerkiksi molemmat ovat nyt saaneet esiintymispurennan eli haluavat mennä laulamaan aina mikrofonin nähdessään. Ihan kuin minä lapsena :)

  • Layra
    16.5.2016 at 23:16

    Todella koskettavia kuvia. Vilpitön välittäminen huokuu <3

    • krista
      17.5.2016 at 22:18

      Kiitos! <3 Itsekin näen jotenkin sellaista... ...kontaktia meidän välillä. Siksikin niin kovasti näistä tykkään. Näissä jotenkin on sellainen... tunne mukana <3

  • Mirka
    17.5.2016 at 08:07

    Mä ymmärrän ton, että tuntuu liian henkilökohtaiselta. Noissa kuvissa ei ole mitään kontrollia. Kirjoittaessa kuitenkin itse päättää, että millä tasolla kirjoittaa ja itse kuvatessa samoin pystyy kontrolloimaan etäisyyttä kuvan katsojan ja kohteen välillä. Muiden ottamissa (hyvissä) valokuvissa antautuu sille kuvaajalle ja se näkyy. Vaatii luottamusta ladata kuvat tänne meidän nähtäville. Joten kiitos! <3 Ihan mielettömän kauniita kuvia, täynnä rauhaa ja elämää ja rakkautta.

    • krista
      17.5.2016 at 22:29

      Kyllä, oikeassa olet! Ja samoin kuvissa kuitenkin usein ”asettaudutaan” siihen edes hetkellisesti, vaikka kyse olisikin tilannekuvasta – silleen ”hei pysähtykääs nyt hetkeksi, niin mä otan kuvan” -tyyppisesti. Ikään kuin aito tilanne, mutta parin sekunnin viiveellä, kun se joku kuvanottaja kaivaa sen kameran esiin ja käynnistää sen. Tässä ei ollenkaan pysähdytty, vaan kuvaaja oli kamera kädessä jatkuvasti.

      Mutta joo, mahtava kokemus tämä oli ja aivan koskettavanhyvä (itsellekin; katselen näitä vaan uudelleen ja uudelleen) lopputulos <3

  • Heispi
    17.5.2016 at 08:36

    Ihan menee vilunväreet! Niin ihania kuvia! <3 mekin kyllä joskus vielä!

    Me käydään samalla kuvaajalla, ollaan käyty esikoisen 1v kuvista asti (1v, kuopuksen vastasyntyneenkuvaus, 2v, kuopus 1v, 3v). Hän on jo tosi tuttu ja tuntee myös jo lapsia. Esikoisen 3v kuvaukseen halusi enemmän jotain ja kuvattiin poika kitaran (joka on nyt paras tavara ikinä!) kanssa ja rengaskeinussa keinumassa! Tuli just oman lapsen näköisiä kuvia <3

    • Heispi
      17.5.2016 at 08:39

      Niin! Ja oli kiva nähdä susta kuvia! Tällaisia, joista voi nähdä millainen oot puuhatessa lasten kanssa. Ja toi mustavalkokuva ihan tihkuu rakkautta sekä toisiinne että lapsiin <3

    • krista
      17.5.2016 at 22:32

      Kiitos! <3
      -
      Ja "oma vakkarikuvaaja" kuulostaa ihan huippuhyvältä! Itsellä on jotenkin kynnys valita vaan joku kuvaamo ja mennä tuntemattoman eteen hymyilemään - lähipiirissä puolestaan on paljonkin valokuvia, mutta heiltä puolestaan on iso kynnys pyytää. Ja heh etenkään pyytää valmiita kuvia, kun niissä on aina työnsä ja jokaisella riittää sitä työtä ihan muutenkin :) Mutta ihana tunne, kun "tuntee" jo kuvaajan ja voi luottaa siihen. Me kanssa ihan varmasti pyydetään Sissiä toistekin!

  • Molli
    17.5.2016 at 11:34

    Aivan ihania kuvia! Tytöt loistavat mahtavilla ilmeillään, tuli hyvä mieli (:

    • krista
      17.5.2016 at 22:34

      Kiitos! :) Tytöt olivat kyllä jotenkin heti luontevia ja samalla aaltopituudella Sissin kanssa. Ei paljon ensiujosteluita ollut havaittavissa :)

  • Ebe
    17.5.2016 at 13:41

    Aivan ihania kuvia, ei nuista voi muuta sanoa! Ja voi tuota Seelan mutrusuuta, miten valloittava minityyppi :)

    • krista
      17.5.2016 at 22:34

      Seeluskainen on tosiaan aika ilmeikäs tapaus :) Hyväntuulinen perusluonteltaan, mutta näyttää kyllä tunteensa kasvoillaan :)

  • Katti
    17.5.2016 at 14:11

    Hätkähdyttäviä kuvia. Minkä hintaista lysti on? Sivuilla ei ollut hinnastoa.

    • krista
      17.5.2016 at 22:13

      Sissi vastasikin tuossa alla ja antoi linkin hintasivulle! :)

  • Iitanen
    17.5.2016 at 14:36

    Tosi ihania, aitoja kuvia täynnä tunnetta ja riemua! <3 Et ole muuten varmaan koskaan postannut kuvaa nauravasta Joelista, persoona ja elämänilo paistaa kasvoilta ihan eri tavalla, kuin sun kuvissa yleensä :)

    Meillä mies oli ennen häitä tilannut tutulta valokuvaajalta ajan huomenlahjakuvauksiin, mutta onneksi päätti paljastaa yllätyksen ennen kuvauksia. Sitten mentiinkin studiokuvauksiin yhdessä! Ensin kuvattiin mies, kun itse piileskelin pukuhuoneessa, sitten minut ja lopulta otettiin vielä yhteiskuvat. Vanhoina voidaan katsoa sitten, että ai kun oltiin joskus nuoria ja timmissä kunnossa! :D

    • krista
      17.5.2016 at 22:47

      Oot muuten varmaan oikeassa tuosta nauruhommasta! Joel tosiaan nauraa ja repeilee, mutta oman kameran kanssa eihän mulla ole missään läpänheittotilanteessa kameraa valmiina odottamassa. Ja Joel ei ole yhtään sellainen ”hymyposeeraaja”, että sillä olisi joku tekohymy takataskussa :) Tuossa on Joelkin silleen aitona ja sellaisena kuin se on; jännä havainto, että tosiaan ehkä aiemmissa kuvissa ne sen hymyt ei ole näkyneet samaan tapaan kuin näissä. Aika mahtavaa, että tuli ikuistettua sitten nekin :D

      Hei onko huomenlahjakuvaus siis sellaista… …vähän paljastavampaa kuvausta siis…? Konsepti ei ole mulle tuttu, mutta kerran tutun ”sellaiset kuvat” näin :) Hihi, eipä ole minusta/meistä sellaisia otettu, ja nyt ois kyllä ehkä vähän myöhäistä ottaa :D :D :D Tai no miksipä ei; koittaa se huomen näille raskausarvillekin :D Mutta hei ihana idea, että otitte sellaiset yhdessä, vau!

      • Iitanen
        18.5.2016 at 11:38

        Joo, alusvaatteissahan siellä studion lattialla pyöriskeltiin ja kuvista tuli aika bodoir-tyyppisiä. Ei kuitenkaan mitään härskiä tai sellaista, mitä ei kavereille kehtaisi näyttää. Kuvaaja oli tosiaan tuttu, joten tilanne ei ollut mitenkään awkward ja kuvauksissa meillä oli ihan sikakivaa! Taustalla soi rokki ja tuulikone hulmutti hiuksia, eikä revittely tuntunut yhtään kiusalliselta! En tiedä sit jos olisi ollut kavereita mukana (et olisi esim. polttarikuvaukset), olisiko tilanne ollut oudompi vai saisko tyttöporukasta lisäpontta ja kannustusta. Mutta asiansa osaava kuvaaja on tosi tärkeä itsetunnon kohottaja, että olonsa tuntee kotoisaksi kameran edessä. Omissa kuvissa mietin aluksi hetken sitä, näkyykö nyt selluliittia, mutta tunne katosi ehkä minuutissa kun alettiin kuvaamaan :D

        Suosittelen kyllä ehdottomasti ottamaan kuvia myös ihan vaan pariskuntana omaksi muistoksi. Ei kuvissa tarvitse tosiaan mikään malli olla vaan ihan omana itsenään tai pariskuntana menee kameran eteen. Itsellehän ne kuvat kuitenkin tulee :) Jos tuntuu, että itseä raskausarvet häiritsee, niin heittää jonkun läpikuultavan huivin seksikkäästi lanteille ja antaa mennä! :D

  • Sissi
    17.5.2016 at 20:02

    Valokuvaaja täällä hei! :) Pitkäaikainen lukija mutta koskaan en ole uskaltanut kommentoida.
    Ihania kommentteja, kiitos! Tosi mahtavaa että kuvista tykätään ja että herättävät paljon tunteita.
    Aina olin ajatellut että tämän tyyppinen kuvaus sopisi tosi hyvin Puutaloon ja sitten yksi päivä uskalsin ehdottaa kuvauksia. Ja onneksi Krista oli heti mukana!
    Oli aivan ihanaa käydä Puutalossa kuvaamassa ja tuntui kyllä että siellä olisi ollut ennenkin -kumma kyllä. ;) Oli mahtavaa tavata koko perhe! Silva ja Seela <3
    Heti kun se stressitekijä että kaikkien pitää käyttäytyä, katsoa kameraan ja vielä hymyillä on poistettu kuviosta on kuvaukset paljon hauskempia ja rennompia, ja tosiaan pystyy unohtamaan sen kameran olemassaolon. Ja sitten ehkä nähdään vähän oikeaa elämää ja arkea.
    Tuolla vanhoilla nettisivuilla on osviittaa antava hinnasto. Ihan hyvä muistutus tämmöinen "blogiulostulo" että niitä nettisivuja tosiaan pitäisi päivittää. :D
    http://sissivuorjoki.photoshelter.com/p/info

    • krista
      17.5.2016 at 22:50

      Jee, kiva kun kommentoit! Ja vielä näin julkisestikin KIIIIIIIIIIITOOOOOOOS, me ra-kas-te-taan näitä kuvia <3

  • mismiss
    18.5.2016 at 17:52

    Tosi kivoja kuvia! :)

  • wewwaton
    22.5.2016 at 00:41

    En kestä, aivan IHANIA kuvia. Tytöt on niin suloisia, niin siinä ”hetkessä” (varmasti sellaisia miten itse ajattelee (omatkin) lapset, että tuolta ne näyttää, mutta kaikki (omatkin) kuvat on, heeei, katsokaa kameraan, hymyilkää, heeeeeiiI, Älä irvistä…just semmoisia haluan että näytätte NYT söpöiltä 😝😅). Mutta siis, aivan ihania kuvia, ihana perhe ja ymmärrän kyllä jos tuntuu henkilökohtaisemmilta, kun nuo on! Mutta 😍😍😍.