Prinsessamuistoja (ja arvonnan voittajat!)

Yhteistyössä: Hasbro

”Minä olen Prinsessa Ruusunen!”, huokaisi Silva autuaana tänä aamuna heti silmät avattuaan.
”Nukuitkö sä sata vuotta?”, minä kysyin väsyneenä.
”MINA OLEN TÄKKÄPÄÄ!!!!”, hihkaisi Seela vierestä.

Aamupalalla jatkoin prinsessakeskustelua:
”Mikä on Silva sun lemppariprinsessa?”
(odotin vastaukseksi Tähkäpäätä tai Tuhkimoa)

Mutta sain keikistelevän hymyn:
”Kaikki sellaiset maailman prinsessat, jotka ovat ihania eikä pahoja.”

Mutta mikä on ihan ihan paras?
”Kaikki ne, jotka ovat ihastuttavia ja joita minä olen aina halunnut.”

No, kysytäänpä Seelalta.
”Seela, mikä sun mielestä on paras prinsessa?”
”MEENNEITO!!!!”
”No miksi sä tykkäät siitä.”
”SIKSI!!!!”

Kas näin. Meillä on tosiaan jälkikasvussa yksi diplomaatti ja toinen totuuden torvi.

Jännä huomata, että jo omassa lapsuudessa prinsessat olivat olennaisia, vaikka silloin oli tarjolla vain nämä ihan-ihan perinteisimmät: Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen ja Lumikki. Mutta varsinainen Disney-elokuvien buumi alkoi vasta myöhemmin – esimerkiksi kun Pieni Merenneito ilmestyi vuonna 1989 (Joel-tietotoimistosta vaan taas terveisiä; vuosiluku tuli sieltä ihan kuin apteekin hyllyltä), minä olin jo 12-vuotias. Suomeen se tuli (tän puolestaan kertoi Wikipedia) ensi-iltaan marraskuussa 1990 ja Kuusamo-taajuden se saavutti varmasti vielä jonkin verran (arviolta vuosikymmen, heh) myöhemmin – olen ollut siis jo lähellä teini-ikää silloin.

Mutta silti prinsessat olivat tärkeitä. Prinsessojen lisäksi samantyyppisiä ”ihanuusleikkejä” olivat minulla missikilpailut (usein barbie-nukeilla) ja hienorouva (pukuleikkinä, jossa usein mentiin laivalle – mistä lie tullut; laivalla kun kävin eka kertaa vasta lukion luokkaretkellä). Ja kun tällä tavalla omaan lapsuuteen vertaa, niin kyllä näin vanhemmankin näkökulmasta nämä reippaat ja rohkeat seikkailijanykyprinsessat ovat ihan hyviä roolimalleja. Kai se on se, mikä näissä nykyprinsessoissa lapsiin vetoaa: he ovat ihania kauniissa mekoissaan ja hohtavissa hiuksissaan – ja samanaikaisesti taitavia ja rohkeita seikkailijoita.

Mitään prinsessa-asuja ei silloin 80-luvun alussa ollut saatavilla, mutta äitini ompeli minulle ja ystäville asuja vanhoista pitsiverhoista. Tässä käynnissä pukuleikki arviolta vuonna 1981 – olen näköjään tarkan tyylitaitoisesti asustanut pitsiverhohameen tällä kertaa itselleni prinsesssanviitaksi:

juomuspolulla010

…ja tässä seuraava sukupolvi 35 vuotta myöhemmin suunnilleen samanikäisenä.:

Ollaanpa me muuten jotenkin ihan samannäköisiä – yllättävää! Mä oon aina ajatellut, että tytöt näyttävät pelkästään Joelilta.

Mutta hei! Täällä on muuten nyt sitten taas arvottu! Viime postauksessahan siis laitettiin arvontaan tyttöjen valitsemat Disney-prinsessat Tähkäpää ja Prinsessa Ruusunen.

…ja voittajat ovat….

Laura, joka kommentoi:
”Nelivuotiaan prinsessafanin suosikki on Tähkäpää :)”

…sekä…

Kahvittelija, joka kommentoi:
”Esikoisen suosikki näistä perinteisistä prinsessoista on Tuhkimo. Meillä on muuten Tähkäpääksi nimetty nukke, joka ironista kyllä on ainoa kokonaan kalju nukke tyttöjen nukeista :D

Tänään just leikittiin prinsessaleikkiä pihalla: esikoinen oli prinsessa Kimalletukka ja mä sain kunnian olla prinssi Cannelloni. Ja noin viisi sekuntia leikin aloittamisen jälkeen S kysyi prinssiltä, että ”mennäänkö heti makuuhuoneeseen”, mikä oli jotenkin niin hauskaa, vaikka totta kai nämä kuninkaalliset olivat menossa vain lepäämään :D”

Kiitos kaikille osallistuneille ja onnea, onnea, onnea voittajille (ja etenkin teidän perheiden prinsessafaneille), laitan kohta meiliä tulemaan – mutta koska tykkään yllättää, annan teidän ensin taas itse bongata nimenne täältä :)

Teistä muuten Lauran nimi nousi excelistä ensin, joten sovitaanko vaikka, että Laura saa valita näistä kahdesta prinsessanukesta ensin – veikkaanpa, että valinta on Tähkäpää :) Toivottavasti teille Kahvittelija on myös mieluinen, jos teille sitten tulee tuo Aurora eli Prinsessa Ruusunen <3

Ihania prinsessaleikkejä sinne siis! <3

16

You Might Also Like

  • Vannikkila
    6.7.2016 at 12:45

    Nyt kun aloin miettimään, ni ajattelin, et mulla ei prinsessakautta ollutkaan, koska Disneyn elokuvista mulle olivat tärkeät Dumbo, Robin Hood ja vähän isompana Leijonakuningas…. ja sitten – HETKONEN! Robin Hood ehkä oli kettu, mutta olen yhteenlaskettuna aikana varmaan viikkoja leikkinyt olevani Marian neito. Prinsessa tavallaan hänkin (vaikka kettu olikin). Eli on mullakin ollut prinsessakausi :D

    • Minan
      6.7.2016 at 19:22

      Voi Robin Hood! Olin unohtanut ihan kokonaan. Minäkin leikin pienenä aina Marian neitoa pyyhe päässä. :)

      • krista
        6.7.2016 at 20:24

        Ihanaa, sain ihan mielikuvan tästä päähäni <3

      • Vannikkila
        7.7.2016 at 01:13

        Mulla oli mummon Yves Rocherilta saama ”silkkihuivi” aina päässä :D

    • krista
      6.7.2016 at 20:28

      Mä saan elokuvista mieleen 101 dalmatialaista ja Pelastuspartio Bernad ja Bianca. Ne on varmaan tulleet telkkarista silloin (tai hetkinen – eihän meillä ollut kuin ykkös- ja kakkoskanavat…) Videoita meillä mun lapsuudessa ollutkaan, eikä Kuusamossa ollut elokuvateatt… eiku hetkinen olihan! Siellä oli hetken aikaa Valistustalon (oi kyllä) elokuvateatteri, oiskohan voinut olla siellä! JA kirjaston pommisuojassa näytettiin joskus elokuvia kans, nyt mä muistan! Hei ei mulla niin ankea lapsuus hei ollutkaan – KIRJASTON POMMISUOJA JA VALISTUSTALO HEI! :D

      • Koo
        7.7.2016 at 09:40

        Hih, mullakin ensimmäisenä mieleen nousee Pelastuspartio Bernard ja Bianca (ajattelin et kukaan muu ei muista niitä) ja se 101 dalmatialaista :) Oltiin isän kanssa niitä ihan elokuvissa kattomassa, sekä Peter Pan. Mitähän se musta kertoo, että en ihaillut Helinä-keijua (no olihan se itse asiassa vähän ilkeä tyyppi) vaan sitä isosiskoa, mikäsenniminytolikaan.
        Mulla ei kyllä tainnut ihan oikeasti mitään prinsessakautta olla. Parhaiden kavereiden kanssa käytiin lähileffateatterissa Iso Roobertinkadulla Astoriassa kattomassa Riemukuplia ja Tarzaneita. Oon nyt muutaman kerran miettinyt että mun lapset ei kuuna päivänä kattois Tarzaneita alusta loppuun, niitä 20- vai 30-luvun mustavalkosia siis :D :D

        Oma ”kaunis nainen”-idolini oli Armin ja Danny Armi, ja mun äidillä oli samanlainen hame kun Armilla jossain levynkannessa ja sitä hametta mä sovittelin innoissani. Itse asiassa se hame oli mulla sitten penkkareissani käytössä.
        Hauskoja muistoja :)

        • Koo
          7.7.2016 at 09:44

          Niin, siis mä en ole oikeasti ihan niin kauhean vanha (tai oon mä) mut tuolla leffateatterissa näytettiin tollasia vanhoja leffoja joskus. Hih.

        • krista
          7.7.2016 at 09:49

          Hahaa, mä tykkäsin niistä Tarzaneista kans, ne tuli telkkarista (muistaakseni sunnuntaisin) silloin, kun olin lapsi. Muistan kyllä, että ne oli ihan JÄRJETTÖMÄN pitkiä; oiskohan ollut normaalileffan pituisia kuitenkin :)

          • Koo
            7.7.2016 at 15:04

            Joo on niitä telkkaristakin tullu. Kestäisköhän enää katselua…

    • krista
      6.7.2016 at 20:30

      Katsoin muuten listan Disneyn elokuvista, täällä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Disneyn_animaatioelokuvista Näköjään tuolloin 80-luvun alussa on ollut ”hiljainen kausi”, ei mitään kovin menestyneitä ollut… Sit 90-luvulta eteenpäin on taas alkanut ihan selvä kultakausi!

      • Vannikkila
        7.7.2016 at 01:16

        Okei, tota listaa ku kattoo, ni kyllähän oli kans Pocahontas. Se barbie mulla oli ja onhan se mulla yhä tallessa (sain isältä työmatkalta ulkomailta) :) Ja Leijonakuningas oli kova sana, kun sit olin jo just sen ikänen, että sai kattoa elokuvia (ja olin tokaa kertaa koskaan ulkomailla kun se oli oikein kunnolla pamahtanut läpi, ni jäänyt mieleen). Mut Silvan ikäisenä se oli Marian neito :)

  • Miitu
    6.7.2016 at 17:07

    Ti-Ti-kynnys ja prinsessa-kynnys ylitetty. Kirkkaasti. Mitä ylitetään seuraavaksi..?

    • krista
      6.7.2016 at 17:14

      Oh the things we do for the kids :D
      .
      Mutta hmm mikä OIS seuraava…? Jotain on ihan satavarmasti vielä tulossa. Ehkä seuraava vois olla joku käsittämätön muovikrääsämäkkärilelukeräilysysteemi…? ”Mutku ne on niin kehittäviä” :D

      • Miitu
        6.7.2016 at 19:12

        Mä odotan mustia kajaleja 😂

        • krista
          6.7.2016 at 19:16

          Hei niistä mä en ole koskaan edes (henkisesti) luopunut, oiskohan siis pitänyt…? :D

      • Vannikkila
        7.7.2016 at 01:18

        Meillä kun on poika (paha aloittaa näin, mutta kierrätämme vaatteita perheeltä, jossa pojilla melko vahvoina nämä omat suosikit myös vaatteissa näkyvissä), niin nyt on Disneys Autot -kausi (jonka rinnalle nousi juuri Puuha Pete), joka on itselleni ihan mieluisa. MUTTA… seuraavana taitaa odottaa Spiderman -_-’

        • Vannikkila
          7.7.2016 at 01:23

          Ja mieleen tuli, et teillä varmaan sit odotetaan jotain seuraavaa Spice Girls’iä, Bieberiä, Robinia tai Isac Elliotia. Ainakin itelle osu silloin 7-vuotiaana kovaa se Spice Girls -buumi.

  • Kahvittelija
    10.7.2016 at 12:02

    Tää on kyllä tosi kiva juttu! :) esikoinen tykkää paljon Prinsessa Ruususesta, vaikka alkuperäinen tarina ei olekaan vielä tuttu. Mutta lainattiin just pari viikkoa sitten kirjastosta sellainen prinsessakokoelmakirja, jossa on kivoja tarinoita prinsessoista, niiden lempipuuhista ja salaisuuksista, ja sieltä Aurorakin on tullut tutummaksi.

  • Laura
    11.7.2016 at 09:59

    Siis olinhan se minä?! Ihanaa, Tähkäpää fanin valinta on Aurora, koska ensin mainittu löytyy jo :)

    • krista
      11.7.2016 at 10:03

      Kyllä – sinä sinä! <3 Bongasitpas itsesi vihdoinkin, mä jo odottelin :) Eli sinulle Aurora, toivottavasti Kahvittelijan esikoiselle iskee myös Tähkäpää :)

  • Laura
    11.7.2016 at 10:26

    Mahtavaa, kiitos! Tyttö oli ikionnellinen kun kerroin, blogin ja arvonnan käsitteet olivat vielä hieman haasteellisia, hän halusi tietää voiko hän mennä blogiin ja arvontaan isona :D