Erilainen aamupäivä

Kaupallinen yhteistyö: Helsingin Diakonissalaitos

Kun jään kasiratikasta pois Diakonissalaitoksen kohdalla – sillä samalla pysäkillä, jolta mennään kesäisin Linnanmäelle – vastaani kävelee väsyneen näköinen nainen. Hänellä on jalassaan vain siniset crocsit, vaikka kevätilma on hyytävän kylmä. En katso pois enkä ohi, vaan nyökkään naiselle ystävävällisesti. Nainen ei nyökkää takaisin eikä jaksa hymyilllä, mutta ihan niin kuin silmissä pilkahtaisi jotain. Ehkä kuvittelen.

Olen juuri matkalla tutustumaan Helsingin Diakonissalaitoksen yhden D-aseman toimintaan.

Tarkoitukseni on mennä katsomaan, mihin #rohkeutta -kampanjalla (siitä kirjoitin aiemmin täällä) kerättyjä varoja käytännössä käytetään.

Heh, heti alkuun pääsin toteamaan, että minulle oli päässyt syntymään jotenkin ihan virheellinen mielikuva.

#Rohkeutta-kampanjan kasvoina toimivat entiset asunnottomat, kuten Maire ja Kaitsu. Mielikuvissani ajattelin heidän kaltaisessa leppoisat vanhemmat henkilöt pelailemaan lautapelejä kodinomaisessa ympäristössä – vähän niin kuin mummolassa oltaisiin. Ajattelin, että täällä kokoontuisivat entiset ongelmaiset, jotka olisivat nykyisin kuivilla ja menneen rankan elämän pystyisi kenties tulkitsemaan vain tavallista syvemmistä uurteista kasvoilla.

Olin väärässä.

D-asema KTA (kansalaistoiminnan areena) on kaikille avoin kohtaamispaikka. Ja se todellakin tarkoittaa, että kaikille. Tänne otetaan vastaan myös ne, joilta muualla jo suljetaan ovet – ne viimeisetkin, jotka eivät pääse mihinkään muualle. Tänne saa tulla aineissa ja päihteissä; Diakonissalaitoksen ideologiaan kuuluu, että jokainen saa tulla juuri sellaisena kuin on. Ihmisenä. Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo –  vaikka hän olisikin hyvin vaikeassa elämänvaiheessa, jopa aineissa tai likaisena. Kuiville pääsemisen ensimmäinen steppi voi olla kontakti johonkin muuhunkin kuin omiin huumepiireihin.

Viereisessä huoneessa jaetaan korvaushoidon lääkkeitä 90 asiakkaalle. Ihmisiä tulee ja menee, osa istuu alas ja viipyy pidempään. Kahvia otetaan lisää, pientä kahvileipääkin on tarjolla.

Kokemus on aika raju, mutta tekee aivan valtavan vaikutuksen. Silmiäavaavan. Melkein eivät tässä sanat riitä.

Yritän kuitenkin vähän kuvailla, mitä näin ja kuulin.

Monen D-asema KTA:n kävijän ongelmat näkyvät hyvin selvästi päälle päin – he ovat juuri heitä, joita näkee Kurvissa tai metroasemilla. On myös rollaattoreita, pyörätuoleja. Suihkussa ei olla käyty lähiaikoina.

Mutta korvaushoidon puolella on myös siististi pukeutuneita nuoria, joista ei voisi oikeastaan mitenkään ensisilmäyksellä tietää, että he ovat tällaisessa hoidossa. Asenteita korvaushoitoa kohtaan kuulemma tulee usein vastaan; he kertovat esimerkiksi, että terveyskeskuksesta saattaa olla hankala saada apua sen jälkeen, kun koneelta huomataan asiakkaan olevan korvaushoidossa. Luokitellaan heti toisen luokan kansalaisiksi. Leimataan.

”Ilman tätä mähän olisin kuollut jo 90-luvun lopulla”, eräs keski-ikäinen mies kertoo.
”Minulla oli silloin pieni lapsi, kun pääsin tähän mukaan. Nyt hän on jo aikuinen eikä hän käytä päihteitä”, hän kertoo ylpeyttä äänessään.

Henkilökunnan ja kävijöiden välit ovat rennot ja tuttavalliset. Kaikesta näkee, että minkäänlaista ”ylhäältä alas” -asetelmaa ei toiminnassa ole, vaan kävijät itse toimivat ja vaikuttavat. Työntekijöiden osa on kulkea rinnalla ja mahdollistaa: järjestää mm. erilaista kulttuuri-, liikunta- ja musiikkitoimintaa kävijöiden toiveiden mukaan.

Ja juuri kaikkea tällaista aktivoivaa toimintaa D-asema KTA tarjoaa.

Istun alas juttelemaan Kaitsun kanssa – hän kertoo tarinansa, jonka voi kuulla myös tällä videolla.

Nyt Kaitsu on asunut vuodesta 2011 asti ”Alppikulman saattokodissa”, kuten hän samassa pihapiirissä sijaitsevaa paikkaa kutsuu. Lempinimi tulee siitä, että sieltä ei lennä ulos, vaikka mokaisi.

Kaitsu houkuteltiin muutama vuosi sitten mukaan ”vertsiksi” eli koulutetuksi vertaistoimijaksi. Hän kuuntele, juttelee, auttaa ja kannustaa. Vertaistoimija voi lähteä vaikkapa kaveriksi jotain toimistoasiaa hoitamaan. Esimerkiksi meno poliisilaitokselle papereita hakemaan voi tuntua jostakusta ylitsepääsemättömän vaikealta – mutta vertsi osaa kertoa, miten asiat toimivat ja lähtee tarvittaessa tueksi mukaan.
”Aika paljon osaan neuvoa. Ainakin voin omasta kokemuksestani kertoa, että mitä EI kannata tehdä”, Kaitsu nauraa.

Hän kertoo, että vertaisena toimiminen tuo elämään mielekästä sisältöä: hyvän syyn lähteä päivittäin liikkeelle. Toiminta antaa myös jotain muuta päihteiden tilalle.

Tämä onkin D-asemien toiminnan ydintä. Ei riitä, että antaa katon pään päälle ja ruokaa. Tarvitaan myös elämään sisältöä. Muuten vanhat porukat ja vanhat tavat liian helposti vetävät puoleensa. KTA tarjoaa juuri sitä jotain muuta. Järjestetään kävijöiden toiveiden mukaan mm. bänditoimintaa, kirjoitusryhmiä  tai liikuntaa. Teatteriharrastus on suosittua, ja pihalle on rakennettu punainen kontti esiintymisiä varten. Kesällä Diakonissalaitoksen piha-alueella esiintyy bändejä; portit ovat avoinna kaikille ja usein myös naapurustoa tulee mielellään paikalle.

#Rohkeutta-kampanja on Diakonissalaitoksen ensimmäinen entisille asunnottomille kohdistettu varojenkeruukampanja, ja se on saanut ”henkisesti” hyvän vastaanoton. On tärkeää, että syvissä ongelmissa olevien ihmisten ihmisarvoa tuodaan esiin: ei puhuta vain ongelmista vaan ihmisistä. Kaitsu, Maire ja muut ovat olleet rohkeita antaessaan kasvonsa kampanjaan.

Kampanjassa kerätyillä lahjoituksilla mahdollistetaan juuri näille ihmisille mielekästä tekemistä, joka pitää poissa kadulta ja päihteistä. Jokaisen on tärkeä edes joskus päästä tuntemaan, että oppii ja pystyy. Että elämässä on jotain sisältöä, mikä motivoi pysymään poissa kadulta, päihteistä ja vanhoista ympyröistä.

Lahjoituksia on tullut, mutta ei kovin paljon. Aihe on vaikea. Ymmärrän sen hyvin; on ”helpompi” auttaa vaikkapa maailman lapsia, on helpompi tuntea empatiaa heitä kohtaan.

Tiedän, että täältä löytyy ajattelevia ja tuntevia ihmisiä – haluan haastaa teidät. Jos laitat silloin tällöin lahjoituksia hyväntekeväisyyteen, osallistu myös tähän!

Näin omin silmin, miten merkityksellistä tämä työ on. Kun palasin Diakonissalaitokselta kohti kotiani – siitä Kurvin läpi – katselin näkemiäni ihmisiä ikään kuin uudella tavalla. Tunnistaisinko tänään tapaamani ihmiset myöhemmin kadulla? Tervehtisinkö, menisinkö juttelemaan…?

Vilpitön hatunnostoni kaikille, jotka heitä auttavat.

Lahjoittaa voi netissä täällä.

Tekstiviestillä voi tehdä helposti 20 euron arvoisen lahjoituksen tekstaamalla sanan Toivo numeroon 16499.

Jos rahatilanteesi ei anna myöten lahjoittaa, myös tiedon jakaminen somessa voi auttaa, sanoilla #rohkeutta tai #lahjoitinrohkeutta.

Voisitko sinä auttaa näitä ihmisiä?

Kiitos <3

44

You Might Also Like

  • Ano
    28.4.2017 at 16:37

    Tärkeä aihe. Ihmettelen vain, kun yläkulmassa lukee kaupallinen yhteistyö. Eikö olisi ollut reilua tehdä tämä postaus ”lahjoituksena”? Ehkä teitkin :)

    • krista
      28.4.2017 at 16:45

      Ihan läpinäkyvyyden vuoksi merkitsen ”kaupallinen yhteistyö” aina kaikkiin juttuihin, joiden tekemisestä on ennakolta sovittu ko. tahon kanssa ja etenkin jos on selkeä tavoite niin kuin tällä: saada lahjoittajia tärkeään kampanjaan! Jos olisin vain yksityishenkilönä tutustunut aiheeseen, ei merkintääkään olisi, mutta nyt minut kutsuttiin mukaan nimenomaan bloggaajan ominaisuudessa ja kirjoitan tässä nimenomaan Helsingin Diakonissalaitoksen toiminnasta, en esim. vain asunnottomuudesta yleisellä tasolla. Ja sanotaan nyt niin, että olen toki lahjoittanut itsekin :)

  • Kaaka
    28.4.2017 at 19:41

    Mä olen viimeiset viisi vuotta tehnyt töitä juurikin tuon asiakasryhmän kanssa, vähän toisenlaisessa ympäristössä vaan. Kerrottavaa olis vaikka kuinka, mutta päällimmäisinä: harmi että Helsinki on lähtenyt näistä palveluista säästämään tosi paljon ja esimerkiksi Munkkisaaren palvelukeskus on suljettu, vaikka siellä oli tosi isoja, uusia innovaatioita päihdepolitiikan saralla (perhehoito, nuorten palkkiomalli, HIV-positiivisten erityisosaaminen). Nyt kaikki on jaoteltu pitkin poikin Helsinkiä, kun aiemmin myös sosiaalisia suhteita pystyi hoitamaan siellä kunnon tiloissa. Hiv-positiivisten käyttäjien päivätoiminta meni kilpailutuksessa A-klinikkasäätiölle, vaikka Diakonissalaitos oli kehittänyt sitä 20(!!!) vuotta.

    Positiivista on kuitenkin se, että Helsingin päihdepolitiikassa nähdään myös ennaltaehkäisevän ja haittoja vähentävän työn merkitys. Korvaushoitoa on siis saatavana kahdenlaista, kuntouttavaa ja haittoja vähentävää. Kuntouttavassa tavoitteena on täysraittius ja korvaushoidon lopettaminen joskus. Haittoja vähentävän tarkoitus on parantaa elämänlaatua ja pyrkiä herättelemään asiakkaan muutosmotivaatiota, vaikka tämä käyttäisikin huumeita. Pienissä kunnissa on yleensä tarjolla vain kuntouttavaa korvaushoitoa, joka vaatii hurjasti panosta ja työtä ja motivaatiota, keinoja joita näillä ihmisillä ei välttämättä ole.


    Huh, tulipa pitkä kommentti!

    • krista
      29.4.2017 at 13:39

      Kiitos hyvästä kommentista, ja iso hatunnosto myös sinulle tekemästäsi tärkeästä työstä!

      Tästä aihepiiristä myös jonkin verran puhuttiin tuon aamupäivän aikana. Kanssani yhtä aikaa vierailulla oli ”sote-alan päättäjiä”, tarkemmin en heitä tiennyt :) He myös juttelivat näiden ihmisten kanssa ja onneksi vaikuttivat kiinnostuneilta toiminnnasta ja toivottavasti käynti teki heihinkin samanlaisen vaikutuksen kuin minuun! Diakonissalaitoksen edustaja sitten minulle kertoi, että heidän tarkoituksensa on pyrkiä täyttämään juuri niitä aukkoja, joihin kaupunki tai muut toimijat eivät tarjoa palveluita tai ovat karsineet niitä – just sitä, että tarkoitus ei ole kilpailla vaan mennä juuri sinne/senlaiseen toimintaan, missä esimerkiksi kaupunki ei tarjoa riittävästi. Diakonissalaitoksen historia onkin kyllä arvostettava: jo 150 vuotta toimintaa. Arvostus heidän toimintaansa (ja kaikkien muidenkin vähäosaisten auttamiseen keskittyvien tahojen toimintaan) kyllä taas nousi; tai siis että oikein heräsi siihen, että VAU, mitä työtä nämä tällä tekevät.

      Toivottavasti sun työ tuntuu myös palkitsevalta! Koska raskasta se varmasti on, voisin ainakin kuvitella…

      • Kaaka
        29.4.2017 at 19:24

        Mä tykkään kyllä siitä duunista, tuntuu omalta! Valitettavasti säästöt vaan näkyy myös henkilöstökuluissa, joutuu tekemään määräaikaisuuksia. Mä työskentelin siis julkisella puolella. Tällä hetkellä ei oo mitään pätkää johon palata vanhempainvapaan jälkeen, jännä nähdä mistä sitä itsensä löytää :)

  • Eveliina
    29.4.2017 at 12:23

    Hienoa Krista kun kirjoitat ja jaat ajatuksiasi tästä aiheesta! Mm. tällästen yhteiskunnallisten aiheiden takia blogisi erottuu monesta muusta perheblogista :) Vaikka toki perhe-elämään ja lapsiin liittyvät kirjoituksesi ovat myös ihan huippuja! :) Ihanaa vappua muuten teille!

    • krista
      29.4.2017 at 13:54

      Oi, kiitos itsellesi tästä kommentista! <3 Joo mä itse pidän tosi tärkeänä, että välillä voi jakaa ikään kuin "jotain ajateltavaa" - ja jos voi edes ministi tehdä oman osuutensa tärkeiden asioiden eteen, niin se kannattaa!
      -
      Kiitos, ja hyvää vappua myös sinne! :)

  • Helkkä
    30.4.2017 at 12:28

    Kiitos kun valitset yhteistyöjuttusi oikeasti kiinnostavista aiheista! Ja kirjoitat niin kivasti vaihtelevista aiheista ja pidät oman tyylisi. Tämä on ainoa blogi jota olen jaksanut lukea sen alusta saakka. Ihanaa vappua teille <3

    • krista
      1.5.2017 at 09:27

      Mahtava saada tällaista palautetta, kiitos! Mäkin oon tosi tyytyväinen, että blogin kautta voi puhua vähän kaikesta – tää ”perhelifestyle” on sen verran laaja aihe, että sehän sisältää oikeastaan kaiken :) Ihan mahtava kuulla, että oot ollut niin pitkään mukana, kiitos! Ihanaa vappua myös sinne! <3

  • RRRoo
    1.5.2017 at 11:17

    Tämä kosketti jossain niin syvällä että vasta nyt alkaa taas tuntumaan siltä että pystyy ajattelemaan muutakin. Lahjoitan, todellakin. En löydä oikeita sanoja, mutta kyllä oma hyväosaisuus tuntuu niin väärältä, miksi juuri minä olen tämän kaiken saanut. Ja niin monet muut, jotka eivät sitten edes arvosta sitä! Naiivisti ajattelen, miksi kaikilla ei voisi olla asiat hyvin.

    • krista
      1.5.2017 at 14:44

      Sama itsellä tuolla käyneenä, vieläkin päivittäin nämä asiat pyörivät mielessä. Tämä Kaitsukin on tosiaan huostaanotettu jo lapsena – ja se on monella muullakin taustalla – ja että miten voi olla niin pohjattoman väärin, että jollain lähtee elämä väärille raiteille jo lapsesta asti. Ihan pohjattoman surullista.

  • Laurasss
    2.5.2017 at 11:21

    Olen ollut töissä kotikaupunkini päihdeklinikalla. Olisin kovasti halunnut kehittää toimintaa tähän suuntaan. Kunpa asiat vielä muuttuisivat. Lahjoitin <3

    • krista
      2.5.2017 at 11:39

      Kiitos! Tällainen toiminta on kyllä ihan hurjan tärkeää <3

  • anu
    11.5.2017 at 18:26

    Tuttu ymäristö, työskentelin ohjaajana HDL päihdetyössä viidentoista vuoden aikana! Opin tuntemaan asukkaat ja heidän tarpeitaan,,,,,tärkeintä oli kohdata asukas juuri sellaisenaan kun hän on, kunnioittaa ihmisenä! Asukkaat ovat monesti henkilöitä, joilla ei valitettavasti ole ollut mahdollisuutta sijoittua yhteiskuntaan ongelmiensa vuoksi.. Koin tehtäväkseni kannustaa, opastaa, neuvoa, luoda asukkaisiin itseluottamusta, joka oli hakusessa useasti ja useimmilla! Luottamus oli erityisen tärkeää tehtävässä, joissa ollaan läsnä päivästä toiseen,,,,, vuodesta toiseen….. Hyvä luottamus asukkaan ja ohjaajan välille, on sitä parasta kiitosta, hyvälle tuntuu, kun kysytäään mitä tänään kuuluu, ja päin vastoin, Kun annamme aikaa asukkaille, kokevat sen luottamuksena. Ihmiset, kun tulevat kadulta, eston kautta ym, ja asutetaan, ovat aluksi hyvin hämmentyneitä ja pelokkaita heille tarjottavasta arjen avusta…. on siisti oma huone, on lämmin ateria, puhtaat vaatteet, suihku mahdollisuus, oma sänky puhtaat liinavaatteet, kaikki mitä normaalin ihmisen arjen hyvinvointiin kuuluu. Olen nähnyt huvinkin hämmentyneitä ilmeitä, aluksi arkailevat, voiko tämä olla totta…. miettivät! Pikkuhiljaa tottuvat talon tavoille, arki sujuu omalla painollaan. Henkiläkunta on kaikin tavoin heidän tukenaan,,, järjestettään syntymäpäiviä, retkiä, ym mukavaa tekemistä yhdessä.Surua on, kun asukas kuolee…… Hautajaiset , niiden järjestäminen, asukkaiden tukeminen surun tilassa, yhteisöllisyys, kaikki yhdessä asukkaat, henkilökunta, kunnioitimme joukosta poistunutta ”kaveria” muisellen hänen elämäänsä ja millainen hän ihmisenä oli………Nyt eläkkeelä usein mietin , olisinko koskaan ja missään tavannut niin vaatimatomia, herkkiä , ihania ihmisiä, kun työssäni juuri siellä missä olin. Olin heikomman puolella, kun asukkaitamme kohdeltiin töykeästi, ihmisarvoa kunnioittamatta, annettiin ymmärtää, että itse olet tiesi valinnut jne, eli ei sivistyneesti, ei ammatillisesti. Ammatti henkilökunnan tulee osata ja tietää mistä on kysymys, kun asiakas/potilas on päihderiippuvainen, käyttää useita päihteitä, vaikuttavat psyykkeeseen, eikä fyysinen vointikaan ole aina paras mahdollinen. Olin alani osaava ammattilainen, arvostan myös henkilkuntaa, jotka pyyteettömästi tekevät arvokasta työtä ihmisten auttamiseksi parempaan elämään,,,, arkeen!