Kirjoitin viime kesänä pelkäämisestä. Se oli Nizzan terrori-iskun jälkeen.
Nyt olen samoissa ajatuksissa taas.
Meidän piti eilen illalla mennä jouluvaloja katsomaan Malagaan. Se oli vähän sellainen mun masinoima pieni joulunalusohjelma – että eikös hei olisikin kivaa. Muu perhe ehkä myötäili, vaikka ei niin täydellisesti ois ymmärtänytkään, että mitäs kivaa siinä nyt sitten on. Jouluista tekemistä ja tunnelmointia hei!
Mutta Berliinin joulutori-iskun jälkeen…
Niin, no. Voisin tietysti tässä sanoa ja ennen kaikkea uskotella itselleni, että joo tämä flunssakin tässä iski – joo siksi siksi siksi me ei sinne mentykään. Mutta silti – jos olen siis ihan sataprosenttisen rehellinen – oma jouluvalofiilikseni tyssäsi siihen ajatukseen, että onkohan sinne meneminen nyt oikeasti järkevää. Tai siis halutaanko me nyt sinne niin paljon. Ja vastaus on, että no ei oikeastaan.
Jos sinne menisi, se olisi tavallaan myös manifesti, että minä en pelkää. Kenelle minä sitä manifestoisin? Ja miksi, tai siis kuka sitä kuuntelisi ja sen hyväksyisi tai olisi hyväksymättä? Jos se siellä olo kuitenkin vähän ahdistaisi eikä siitä tuon Berliinin jälkeen saisi samaa iloa kuin sitä ennen.
Onhan meillä jouluvalo kotonakin.
Tiedän ihan sataprosenttisen varmasti, että paljon suurempi todennäköisyys on joutua auto-onnettomuuteen tai liukastua saippuaan. Mutta silti. Ei näillä järjen kanssa ole mitään tekemistä.
Niinpä mä myönnän, että kyllä mä pelkään. En aktiivisesti sitä ajatellen, vaan…
Hehe, paitsi eilen, kun olin suihkussa ja ulkoa kuului valtava pamahdus. Ensimmäinen ajatukseni: apua, terroristi-isku! Ja minä tässä suihkussa ikkunan ääressä! Pitäisikö mennä matalaksi, pois ikkunan edestä?
Sitten noin sekunnin asiaa ajateltuani tajusin, että joo täällä pikkukaupungin nukkumalähiössä, pienen sivukadun ylimmän kerroksen asunnon suihkussa käyvä äiti-ihminen tuskin on ihan ensimmäisenä maailman julmimpien tarkka-ampujien tähtäimessä. Että mitä jos mä tässä pesisin nyt vaan nämä shampoot pois.
En ollut sitten kai päässyt yhtään pidemmälle niistä ajoista, kun ala-asteikäisenä olin ihan varma, että Olof Palmen murhaaja piileskelee just meidän takapihan pusikossa. Kuusamon Juomuspolulla sijaitsevan omakotitalon pensas – totta kai se murhaaja pakeni just tänne!
Tätä ei varmaan saisi myöntää. Ennen lapsia oli helppo olla peloton. Jotain on kuitenkin muuttunut. En hyppäisi enää laskuvarjolla (no okei paitsi tandemina). Välillä Linnanmäen laitteetkin hirvittävät.
Minusta on tullut nössö.
Täällä Fugessakin on pari valaistua joulukuusta ja jouluvaloja. Ehkä me käydään joku ilta välipäivinä katselemassa niitä.
Sori. Ei musta ole manifestoijaksi.
PS. Täällä siis viimeksi pohdintaa pelkäämisestä.
21
Vannikkila
22.12.2016 at 20:48Allekirjoitan. Myös sen, että pohtio, saisiko tätä sanoa.
–
Minua alkoi välillä repimään suuresti kaikki se Suomen medioissakin käyty keskustelu – täällä itärajalla asuessamme, ne pommeista sirpaloituneet vesitornit, maihinnousua vaikeuttamaan metsään viedyt kivipaasit ja mäkiin kaivetut punkkerit, puhuvat omaa muistoaan. Ja ne haluaa pitää siellä, muistoissa. Niistä ei kaipaa uutta kokemusta. En itselleni, en lapsilleni, enkä heidän mahdollisille lapsille. En kenellekään.
krista
23.12.2016 at 10:38Mulla onkin jäänyt nyt oikeastaan kaikki ”aiheensivukeskustelut” tästä näkemättä, oon seurannut vaan uutiset HS:n ja iltapäivälehtien sivuilla. Mitä siellä on ollut?
–
Viimeksi oli just sitä ”ei saa pelätä!”-julistusta (minkä kyllä allekirjoitan; tai siis pelko ei saa aiheuttaa sterotypioita tai rajoittaa liikaa elämää), mutta minkäs teet, jos silti vähän pelottaa…
Vannikkila
24.12.2016 at 11:12Tarkoitin niitä Nato keskusteluja ja noita pohdintoja Venäjän mahdista. Se keskustelu ei herätä innostusta täällä päin Suomea ja maailmaa. Siis itselleni, puhumatta yhtään muiden mielipiteistä.
krista
24.12.2016 at 11:21Aaa joo ihan totta! Täällä sitä on vähän uutispimennossa, ei ole kantanutunut korv… FB-feediin. Mutta kyllä, voin hyvin ymmärtää…
Jenn-
22.12.2016 at 22:12Me oltiin pari päivää sitten neuvolassa ja kesken kaiken alkoi kuulua sellaine kuulus, että rakennus tyhjennetään, poistukaa, hissejä ei saa käyttää. Sitten piti äkkiä poistua hätäuloskäynnistä ja jättää vaunut sinne ja palo-ovet kiinni jne. Terkkarit oli ihan rauhallisia, mutta oli kuitenkin vähän kiire pois. Niin mun eka ajatus oli, että onko täällä joku ampuminen tai muuta. Kaikki kouluampumiset ja muut on jättäny muhun kyllä sellaisen pelon, että vieläkin pelkään.
.
Uutiset on niin pahoja, että tekee mieli vaan sulkea silmät niiltä, kun tuntuu, ettei niitä oikein pysty käsittelemään.
krista
23.12.2016 at 10:42Hui. Joo mäkin oon ollut muutaman kerran sellaisessa tilanteessa (vaikka ei ole ollut edes mitään tällaista poistumista), että yhtä äkkiä on tullut mieleen, että ”mitä jos tähän tulis joku”. Puhumattakaan sellaisista kun joskus oli, että joku oli suunnitellut iskua päiväkotiin. Sellaista ei voi edes ajatella. Luulisi, ettei KUKAAN ole niin hullu.
–
Samaa mieltä, ja tavallaan haluaa tietää maailman menosta (kuten nyt Syyrian sodasta ja lapsista siellä) ja sit taas tekee mieli ummistaa silmät, koska ahdistaa niin paljon. Ja silti lukee lisää ja sit taas ahdistuu.
Anmi
22.12.2016 at 22:14Me oltiin just silloin Nizzan iskun aikaan Fugessa ja kyllä mua kans pelotti. Kirjotinkin silloin varmaan tänne, että kiire Espanjan kotiin tuli kun ympärille aivan yllättäin alkoi kokoontua massoittain pyhimyksen juhlijoita. Koko loppureissun oli takaraivossa ajatus, että kunpa me päästäisiin turvallisesti kotiin.
krista
23.12.2016 at 10:50Joo mä taidan muistaa! Meillä just nyt normaaliarjessa ei pelota sen kummemmin kuin Suomessakaan, mutta kyllä mä mietin esim. täkäläisiä uuden vuoden juhlia, johon ilmeisesti itämaan tietäjät tulee helikopterilla (? haha, saatan muistaa ihan väärin :D ) ja ilmeisesti iso paikallisten massajuhla. Tavallaan kiinnostava, mutta sitten taas… Ei välttämättä just nyt massatapahtumat niin paljon houkuta. Heh muutenkaan. Mutta myös sellaisesta epämääräisyysahdistussyystä.
Lilah
23.12.2016 at 00:39Mä en varsinaisesti pelkää, mutta en myöskään hingu massatapahtumiin. Joskus tungoksessa huomaan miettiväni mihin pakenisin, jos jostain syystä tulisi tarve. Ja annoin palautetta kun työpaikan remontissa isoihin luentosaleihin ei lisätty hätäpoistumisteitä.
krista
23.12.2016 at 10:53Joo vähän samantyyppinen – just tuossa yllä kirjoitinkin, että esimerkiksi uuden vuoden juhla ei tunnu niin houkuttavalta kuin se olisi muuten voinut tuntua.
–
Tulipa mieleen, jännä: viimeksi kirjoitin, että Malagan lentokentältä sitten poistutaan mahdollisimman pian. Haha, eihän me mitään sellaista enää muistettu. Pyörittiin siellä varmaan 2 tuntia, kun etsittiin paikkaa, mihin palauttaa vaunujen suojalaukku. Ja käytiin veskit, jaloiteltiin, ostettiin vettä ja niin edelleen, ihan kiireettä ja muistaatta, että aaa joo lentokenttä :D
Puumis
23.12.2016 at 09:47Mä pelkäsin pienenä Volvo Markkasta. En edes silloin tiennyt, kuka se oli, enkä sitä, mitä se oli tehnyt (en muuten tiedä vieläkään enkä jaksa googlettaa), mutta olin jostain kuullut, että se on POLIISIN ETSINTÄKUULUTTAMA RIKOLLINEN. Ja olin ihan varma, että se on meidän puuliiterissä karussa virkavaltaa.
krista
23.12.2016 at 10:56No hei VOLVO MARKKANEN, ihan hurjan pelottava! Kukakohan muhun sen pelon muuten istutti, keneltäköhän siitä kuulin, hmm… Mutta lumikinoksissa piti piileskellä ja vakoilla kaikkia Volvo-autoja :D
–
Haha mä muuten googlasin sen, ja SE ON ASUNUT TÄÄLLÄ FUGESSA :D :D :D No, sittemmin menehtynyt, että ehkä en friikkaa Volvoista enää täällä kuitenkaan :D
Puumis
23.12.2016 at 14:23:D Jaa, kuulostaa yllättävän tutulta, ihan kuin olisin itse ollut paikalla :D
No, onneksi ei enää asu, eihän sinne muuten uskaltaisi mennäkään… ;)
Pieta
23.12.2016 at 16:50Pakko kommentoida, kun tuo Olof Palmen piileskely toi niin muistot mieleen. Mä pelkäsin sitä murhaajaa aivan tosissani, muistan vieläkin sen hikiseksi vetävän kauhun. En tajua miten mä mistään Olof Palmesta edes olin kuullut, telkusta kai. Ei olis kuulunut tietää moista ja nykyään kyttäilen aika tarkasti, ettei omat muksut vahtaa uutisia ilman aikuisen seuraa.
krista
23.12.2016 at 17:45Joo telkkarista muhun se ainakin tarttui – muistan vielä jotenkin ne kartatkin, mitä näytettiin, että missä se tapahtui ja niin edelleen. Enhän mä edes tiennyt, kuka on Olof Palme, nipin napin tiesin, että missä on Ruotsi :D
jennilee
24.12.2016 at 13:23Tää jäi mua nyt vaivaamaan niin paljon että palasin erikseen kommentoimaan: miks tän bloggauksen urlissa lukee bryssel-terroristi-isku? :)
krista
24.12.2016 at 13:38Ahhhahahaha koska aivopieru :D
jennilee
24.12.2016 at 13:58:D :D