Blogigaalatunnelmia

Tai no, ihan ensin tän aamun tunnelmia.

krapula

Klassinen mäenjuoenääkoskaan.

Tässä on selkeästi näkyvillä jo kaava: nykyisin mun ”kerran vuodessa ulkona” -juhlinnassa seuraavan päivän päällimmäisin olo on, että ihana olla kotona. Ja ehkä myös, että ihana, että näitä on näin harvoin.

Ja silloinhan se tekee tehtävänsä! Tuulettuu (ha ha) siis sen verran, että sit on hetkeksi aikaa erittäin tyytyväinen siitä, että saa olla oman porukan kanssa rauhassa. Kotona. Lukee omalla sohvalla Maisa käy museossa -kirjaa lapset kainalossa.

Mutta siis kivaa oli!

pelleilyt

Mukana pöllöilyssä oma vakkari-avec-ystävä sekä toisissa kuvissa mahtavat ja hauskat Fitness Führer -Sofia ja Pumpui-Lotta.

Inspiration Blog Awards -gaala järjestettiin siis Suvilahdessa Kattilahallilla aika kivoissa puitteissa. Itse palkintojenjako-osuus oli omasta mielestäni vähän antikliimaksi – ehdolla olleita blogeja ei edes esitelty ja muutenkin koko palkitsemisosuus meni mallilla ”kymmenessä minuutissa ohi” eikä sellaista kuplivaa jännitystä päässyt syntymään.

Mutta! Ystävän kanssa todettiin, että hei nyt päälle asenne, että ei purnata järjestelyistä niin kauan kuin ilmaista viinaa riittää.

Ja sitähän sitten riitti.

Aloitin pienillä Fresita-pulloilla (NAM! mun lemppari!) ja jatkoin johonkin vaaleanpunaisiin raparperidrinksuihin (NAM!). En todellakaan uskalla sanoa, paljonko meni :D

Paljon.

Niin kuin viimeksikin, myös tällä kertaa perhebloggaajaskene näytti, että viina maist… me ollaan ihan hemmetin hauskoja tyyppejä. Oltais myös selvin päin. Oltais, oltais! Ihan sairaan hauskoja!

ryhmäkuva

Blogirinkiläisiä – Onnistain-Katri, Emmi Nuorgam (toka sija Vuoden Blogiteko -sarjassa, HYVÄ HYVÄ ONNEA!), minä, Ku ite tekee -Minna ja Äiti on vihannes -Paprika.

Yksi miniluksusta tuonut juttu meidän iltaan oli siis se, mistä aiemmin maintsinkin: meillä oli kotona meikkaaja ja kampaaja <3  Ihan mahtavaa. Hakuna Matata -blogia pitävä Anne teki mulle& ystävälle meikin:

meikkaus

…ja tällä alueella asuva taitava letitystä harrastava lukiolainen Linda laittoi minulle hiukset:

kampaus
Ja olipas aika mukava olla niin… …omannäköisenä tuossa eilen esittelemässäni rakkausmekossa, hyvässä meikissä ja tukassa.

Hieman horjuvalla otteella otin kotona (kahdelta) vielä illan viimeisen selfien:

kotona

Kyllä. Olin prinsessa. Hieman horjuva prinsessa ehkä. Mutta kultakengät pysyivät jalassa kotiin asti ja se oma prinssi nukkui prinssinuntaan kotona lasten kanssa – oli ihana pujahtaa unituhisevien rakkaiden viereen lämpimään sänkyyn <3

PS. Ai niin, voittajat meinasi unohtua! Mä en siis selvästikään voittanut, kun ton unohdin :D Mutta voittajat löytyvät täältä, onnitelut kaikille tutuille ja tuntemattomille!

26

You Might Also Like

  • Heidi
    24.4.2016 at 16:12

    Mä oon aina ollut sitä mieltä että mammakin saa välillä vähän käydä ulkona tuulettumassa, tekee hyvää niin itselleen kuin myös muille perheenjäsenille. Ja hyvinhän sulla näytti menevän! :D Ja kyllä, upea prinsessa olit!! <3

    • krista
      24.4.2016 at 22:05

      Kiitos! <3 Ja joo kyllä, ihan hyvää tekee käydä välillä ihan tuolleen "eri maailmassa". Kun lapset olivat pienempiä, mulla ei oikein tehnyt edes mieli käydä missään juhlimassa. Nykyisin tää kerran/kaksi kertaa vuodessa on näköjään oikein sopiva :)

  • Minna
    24.4.2016 at 18:56

    Oli niin hauskaa ja sulla oli ihana mekko ja tukka ja kaikki! Ihan hirmu kivaa oli nähdä.

    • krista
      24.4.2016 at 22:06

      Kiitos, ja upea olit sinäkin! Oli tosi kiva tavata livenä eka kertaa!

  • viv
    24.4.2016 at 18:57

    Voi ei, jotenkin on harmaa tuo aamukuva! x) Mut komia oli letti ja mekko hieno! :)

    • krista
      24.4.2016 at 22:08

      Harmaa oli olokin aamulla :D Mutta edellisenä iltana ei ollut yhtään harmaa olo vaan hyvinkin pirteä ja värikäs! :)

  • ia
    24.4.2016 at 22:19

    Piti jo illalla tulla sanomaan että ihana mekko, mutta se sitten jäi! Joten sanotaan se näin jälkikäteen: Ihana mekko! :D

    • krista
      24.4.2016 at 22:30

      Oi, kiitos! Ja näin samalla löysin tieni sun Instaankin, tykkään kovasti sun tyylistä!

      • ia
        24.4.2016 at 23:01

        Hoo voi kiitoksia ^_^

  • Sanna
    25.4.2016 at 03:49

    Sun mekko on kyllä ihana, mutta toi letti. Se on niin hieno! Kruunasi kokonaisuuden täydellisesti. Mulla on ihan mieletön hiuskateus meneillään tällä hetkellä… :)

    • krista
      25.4.2016 at 08:08

      Ooo, kiitos! Pitäis ehkä itsekin joskus laittaa hiuksia jotenkin muuten kuin sille mun ikuiselle viiden sekunnin nutturalle :) Siellähän se on hyvin piilossa aina :)

  • MarjaH
    25.4.2016 at 12:10

    Ihana mekko!
    .
    Meillä oli lauantaina koko perheen baby showerit, kaikilla oli kavereita kylässä. Oli kivaa!
    .
    Mä muistin taas, että äitiysloma on sitä kun pitää joka ikinen päivä miettiä, että mitä syö lounaaksi. Kohta alan vihdoin järjestelemään vauvan vaatteita.

    • krista
      25.4.2016 at 16:17

      Oih, sellaisen ohimenevän hetken mä vähän kahdehdin tuota ajatusta ”äitiysloma”. Siis sellaista ajatusta, että saisi vaan just jotain viikkailla kaikessa rauhassa (ennen lapsen tuloa siis) – niisk mulla sellaista ei ole koskaan ollut, kun Silva syntyi etuajassa ja Seelan viimeiset ajat pötkötin vaan. Mutta sitten heti perään tajusin, että ai niin, siihen liittyy kaikki ne supistukset ja kolotukset ja tukalat olot – että ei se ehkä niin luksusta välttämättä olekaan kuin miltä se ajatus kuulostaa :)

      Hei mulla on ollutkin sulle kaks asiaa mielessä! Ensinnäkin: mä löysin siihen turvakaukaloon sellaisen vauvanpehmusteen! Voisin laittaa FB-viestiä. Ja toinen: sun aiheuttamasta inspiraatiosta ME KOKEILLAAN SIIVOUSPALVELUA, jea! Just sun kommenttien jälkeen mulle tuli tosi houkuttava tarjous meiliin ja ajateltiin kokeilla – siitä blogissa varmaan lähitulevaisuudessa. Just odottelen, josko siivousajanbuukkaaja soittelis :)