Bloggaaja pyytää palautetta!

Bloggaaminen Lilyssä on ihanaa!

Puutalobaby-blogi syntyi tilanteessa, jossa olin maannut kipeiden supistusten takia sairauslomalla jo yli neljä viikkoa. Olin katsonut netistä arviolta 82 tuotantokautta the Bachelor/the Bachelorettea ja uudestaan kaikki Täydellisten naisten jaksot ykköskaudesta tähän päivään asti. Edessä oli vielä (näin siis kuvittelin *) kuusi viikkoa kotona makaamista, neljän seinän sisällä.

Hei mutta mäpäs perustan blogin! Siinä pääsen tekemään sitä, mistä niin kovasti tykkään: kirjoittamaan!

Pähkäilin hetken eri ”alustoja” ja valitsin Lilyn. Täällä näytti olevan näppärästi sivurakenteet sun muut valmiina, ja hyvällä tsägällä saisin täältä jonkun lukijankin – ehkä viimeisenä mielessäni oli sellainen, että jaksaisin alkaa blogiani jotenkin mainostamaan ja markkinoimaan. Kunhan omaksi iloksi ja silleen.

Kirjoitin ensimmäisen bloggaukseni maaliskuun viimeisenä perjantaina puolilta päivin. Sen jälkeen jumiuduin  lumoutuneena Google Analyticsin reaaliaikaisia käppyröitä tuijottamaan: ”kaksi lukijaa, minulla on juuri tällä hetkellä kaksi lukijaa! …NELJÄ! VAU!!!”

Tällä hetkellä teitä on noin 2000 per päivä. Vau. Käsittämätöntä. Kaksituhatta kertaa vau. Kiitos, kun olette olemassa!

*******

Yksi Lilyn parhaita puolia on tämä keskustelevuus. Tämä blogi olisi täysin erilainen (huonompi), jos vain monologihorisisin yksinäni. Useissa palautteissa on sanottu, että palautteenantaja lukee Puutalobabyä joka ikinen päivä – jokaisen kirjoituksen ja jokaisen kommentin! Eli te, ihanat keskustelijat, olette olennainen osa näiden palautteenantajien blogikokemusta: lukijat haluavat lukea paitsi minun juttujani, myös teidän kommenttejanne!

Seuraa siis jo tämän postauksen toinen kiitos: tämä on teille aktiivisille keskustelijoille: kiitos! <3

*******

Ja sitten seuraa se osuus, josta koen huonoa omatuntoa.

Aikani on totta kai rajallinen – olette ehkä saattaneet huomata, että minulla on tuollainen vauva :D Usein olen pähkäillyt, käynkö Silvan päikkäriajalla kiinni kommenttitulvaan vai postaanko uuden bloggauksen.

Tätä haluaisinkin nyt kysyä teiltä!

Tähän mennessä olen siis kirjoittanut uuden bloggauksen aina silloin, kun joku asia on pälkähtänyt mieleeni. Lähes päivittäin siis, oho. Tämän vuoksi joskus olen keskusteluista aivan auttamattomasti jäljessä.

Asiaa ei välttämättä helpota se, että joissain alkukesän keskusteluissa (etenkin niissä, joita Lily mainostaa Facebookissa) jutellaan aktiivisesti edelleen :)

Olen myös miettinyt keskusteluihin vastaamistekniikkaa. Usein bloggaajat vastaavat henkilökohtaisesti jokaiselle, mikä on minunkin mielestäni tosi kiva juttu – kun olen kommentoinut johonkin blogiin, totta kai tykkään siitä, että kommenttini huomioidaan :)

Usein kommentteja ehtii kuitenkin tulla piiiiitkä liuta ja ikään kuin ”tipahdan kelkasta”. Ja jos siinä vaiheessa vastaisin kaikille yksityisesti, päätyisin suunnilleen tällaiseen tilanteeseen:

Xxxxx: Hih, niiiiin totta!

Vierailija1: Tästä tuleekin mieleeni, että…

Yyyyyy: Oon samaa mieltä!

Vierailija2: Kiitos kivasta palautteesta….

(ja tämä kertaa 25; Silva ehtii herätä kirjoittaessani useammilta päikkäreiltä ja lopputulos on sillisalaatti (?), jota kukaan ei jaksa lukea…)

Tällaisissa tilanteissa kaikille erikseen vastaaminen ei tunnu vievän keskustelua eteenpäin – siksi olen usein tällöin vastannut yleisemmällä tasolla: jatkanut keskustelua niistä asioista, jotka omaan mieleeni ovat kommenteista sattuneet tulemaan ja bongannut kommenteista suorat kysymykset, joihin olen yrittänyt vastata. Ikään kuin ”keskustellen”, ei ”joka kysymykseen vastaten”.

Mitä mieltä olette tällaisesta?

Mielessäni pyörii siis useampiakin kysymyksiä, joihin tosi mielelläni kuulisin teidän mielipiteitänne:

Haluaisitteko mieluummin uusia postauksia (lähes) päivittäin – vai käyttäisinkö aikaani mieluummin enemmän vanhojen juttujen keskusteluissa ja postaisin sitten uusia juttuja vähän harvemmin?

Keskusteluihin liittyen: Oletko koskaan ärsyyntynyt siitä, jos en ole vastannut sinun kommenttiisi henkilökohtaisesti? Saa vastata rehellisesti, klikkaa itsesi tarvittaessa anonyymiksi :) Olenko siis ihan paska keskustelija…?

Ja: mitä mieltä olette tuosta ”yleisemmästä” vastaustekniikasta? Omasta mielestäni se on jotenkin keskustelun kannalta hedelmällisempää – mutta ei kai se ole epäkohteliasta…? Onko?

*******

Ai niin, ja se piti vielä sanoa, että vaikka en jokaiseen kommenttiin vastaisikaan, luen aina ja joka ikisen kommentin, myös vanhoista keskusteluista! Ja vastaan myös jokaiselle ainakin omassa mielessäni :)

…koska TE olette tärkeitä! <3

 

 

 

*) …ja kuinkas sitten kävikään? Ei tullut raskausaikablogia: lapsivedet lorahtivat kaksi päivää ensimmäisen bloggauksen jälkeen. Seuraavien kahden viikon minipostaukset kirjoitinkin Kätilöopiston sängystä Joelin älykännykällä. Kappalevaihtonäppäin ei muuten toiminut. Vesien menon jälkeen tajuttiin, että meille tulee keskosvauva. Ja sitten syntyi Silva.

Ja Puutalobaby-blogi.

 
Like

You Might Also Like

  • Kristaliina
    23.10.2012 at 11:28

    Ai niin, ja VIELÄ sellaista, että minusta on oikeastaan luonnostaan tullut aika aktiivinen Puutalobaby-Facebookaajakin. Eli sellaisina päivinä, jolloin en ehdi kirjoittaa kokonaisia bloggauksia, kirjoittelen suht usein statuspäivityksiä kuitenkin Facebookiin.

    Eli jos tulee joskus blogihiljaisuuspäivänä ”ikävä”, kantsii käydä kurkkaamassa siellä Facebookin puolella :)

  • Ensku (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 11:49

    Uusia postauksia, monta päivässä :) Olen niin ihastunut blogiisi ja janoan aina vaan uusia postauksia. Blogiisi aikoinaan päädyin jotain kautta kun googlailin kaikkea mahdollista vauvan refluksiin liittyvää. Vieläkö muuten Silvalla on refluksivaivoja?
    Terveisin vaikeaa refluksitautia sairastavan 10kk ikäisen pojan äiti.

  • MM
    23.10.2012 at 11:50

    Uusia juttuja mieluummin! Mun päivän kohokohtia on se, kun huomaan uuden postauksen ilmestyneen palstallesi. Ja mun mielestä on ok vastata kerralla ja yleisesti useisiin kommentteihin. En siis ärsyynny täällä enkä muuallakaan siitä, jos kommenttiani ei henkilökohtaisesti huomioida. Ja ymmärrän hyvin senkin, jos et vaikka ehdi kaikkea kommentoimaan. Kun sulla nyt kuitenkin on se vauva. :)

  • Papyli
    23.10.2012 at 11:52

    Juu samaa mieltä yllä olevien kanssa :) uusia juttuja mielummin!

  • Nappi (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 11:53

    Olet mielestäni just oikeilla jäljillä: on hyvä vastata yleisellä tasolla kommentteihin, jottei mene liikaa aikaa jne. Mieluummin luen lähes joka päivä uuden postauksen, koska itse en vanhoihin keskusteluihin mene uudelleen, ellet nimenomaan viittaa sellaiseen uudessa postauksessa.
    Toive: voisitko kirjoittaa Silvan kissasuhteesta ja kissan Silvasuhteesta, onko kissa ollut mustasukkainen tai kaivannut huomiota vauvan tultua. Missä vaiheessa Silva huomasi kissan olemassaolon? Jotain tämäntapaista! Meillä vauva-kissasuhteet ovat vasta kehittymässä alkuvaiheessa, mutta pelkäämääni vauvapelkoa tai muuta negatiivista ei ole esiintynyt!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 12:00

    Et todellakaan ole paska keskustelija! :) Lukijoita on paljon, ja toivoakseni muutkin kuin allekirjoittanut ymmärtävät, ettei tietenkään kaikille ehdi romaania rustata… Vastaat kuitenkin, ja se on mielestäni pääasia :)

    Itse ainakin luen blogiasi juuri siksi, että täältä saa melkeinpä päivittäin lukea mitä teille kuuluu, ja kirjoitustyylisi on kokolailla hulvaton -&gt; se saa ihmiset hyvälle tuulelle!

    Älä vain lopeta päivittämistä, pleeeez. :)

  • Mamma
    23.10.2012 at 12:00

    Aina odotan innolla, että tulisi uusi postaus. itse koen että kommentit ovat enemmänkin toteamuksia, jos ymmärrät mitä ajan takaa. Toki jos joku nyt suoriltaan kysyy jotain sehän on eri asia, mutta tuskin kaikkiin kannattaa vastata. 

     

    Mieluummin enenmmän postauksia, nehän ovat blogin tarkoitus :) voithan joskus laittaa jonkun ”kysy ja minä vastaan” postauksen ja vastailet sen mukaan mitä ehdit ;) :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 12:00

    Mä tykkään, että päivityksiä tulee usein. Mun mielestä blogistit eivät ole mitään hlökohtaisia neuvonantajia :-)

    Tykkään tositosi paljon blogistasi: sen ulkoasusta ja kirjoitustyylistäsi. Mun puolesta saat jatkaa samaan malliin!

    Pusut somalle Silvalle &lt;3

    -riika

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 12:04

    Itsekin luen mieluummin uusia juttuja, sillä kommentteja luen harvemmin. Mikäli siirtyisit keskustelemaan kommenttikentissä, en tulisi lukemaan juttuja juuri yhtään, sillä itse katson onko päivittynyt ihan vain uusien juttujen kautta. :) Ja koska kommentoin harvoin ja luen kommentteja melkein yhtä harvoin, en koe että minulle pitäisi kommenteissa vastata (tai en ainakaan sitä tajuaisi itse) :)

  • S-S
    23.10.2012 at 12:08

    Hei me kaikki varmasti täällä ymmärretään, että sulla on se vauva ;)

    Älä siis huoli, vastaukset yleisellä tasolla riittävät vallan mainiosti. Varmasti viimeinen, mitä kukaan meistä blogiisi rakastuneista haluaa, on se että otat tästä turhia paineita.

    Itse ihailen suunnattomasti aktiivisuuttasi, multa ei kertakaikkiaan onnistuisi. Jos ehkä keksisinkin aiheita blogipostauksiin, niin en todellakaan saisi niistä sinun laillasi mielenkiintoisia, enkä osaisi (edelleen, sinun laillasi) pukea niitä niin ihanasti ja elämänmakuisesti sanoiksi. Kuten M M tuolla sanoikin, uusi blogipostaus sinulta on usein päivän kohokohta (ja joo TIETTY niiden vauvan hymyjen lisäksi)!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 12:28

    Uusia postauksia useammin, mieluummin kuin keskusteluun osallistumista! Yksi tärkeimmistä syistä, miksi jaksan blogiasi seurata, on se, että päivität sitä niin usein, lähes päivittäin. En millään jaksa lukea blogeja, jotka päivitetään kerran viikossa. Joten jatka siis samaan malliin!

  • Tipsu (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 13:22

    Mun mielestä tärkeämpää on saada joka päivä (tai niin usein kuin ehdit) uusi blogipostaus! Itse en yleensä jaksa lukea kommentteja tai vain silloin, jos haluan kommentoida myös itse. Ja vaikka olisin kommentoinutkin, niin harvemmin jaksan palata takaisin tarkistamaan, onko joku omaan kommenttiini vastannut. Joten vaikka blogimaailmaa pidetäänkin hyvin vuorovaikutteisena, niin ainakaan omassa tilanteessani se ei ole niin. Pidän siitä, että saan käydä vain lukemassa hauskoja juttuja! :D Tosin muistan kyllä, (kun pidin aktiivisesti omaa blogia) että kommentteja oli aina hauska saada. Silloin tuntui että joku hei oikeasti lukee näitä juttuja! Mutta luota vaan blogin tilastoihin, meitä käy täällä paljon ja aina odotan innolla kaikkea kirjoittamaasi. Tällä hetkellä olet juuri se bloggaaja, jonka postauksista nautin eniten!

  • Tuulie
    23.10.2012 at 13:24

    Uusia juttuja, kiitos! :) On ihanaa kun kirjoitat niin paljon. Toki ei kannata tästä mitään paineita ottaa että ollaan kaikki näköjään samoilla linojilla, vaan ihan vaan sen mukaan miten juttuja tulee luonnostaan. Mieluummin siis inspiraation tuotoksia kuin ”apua, nyt ne taas odottaa että kirjoitan jotain fiksua” -pakkopullaa :)

  • Tuulie
    23.10.2012 at 13:25

    Ja komppaan vielä Tipsua, olet mulle myös se bloggaaja jonka tekstejä odotan eniten. Monesti luen melko pitkältä listaltani muiden jutut ensin ja säästän parhaan jälkkäriksi :)

  • M-M
    23.10.2012 at 13:25

    Uusia postauksia päivittäin:) Paras hetki päivässä on uuden jutun lukeminen.
    Joko Silva on hampaita tehnyt?

  • Mandy (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 13:41

    Ehdottomasti enemmän postauksia! Voisiko niille keskustelijoille vastata päivän päätteeksi jotenkin yhteisesti? Vaikka antaa vasta siinä vaiheessa jonkinlaisen yhteisvastauksen (jos se nyt mitenkään on mahdollista)?

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 14:23

    Edellisiin yhtyen: Mieluummin paljon postauksia kommenttien kustannuksilla.
    Kiitos kivasta blogista.

  • miian
    23.10.2012 at 14:31

    Musta kiva lukea sun juttuja. Voithan sitten ottaa noin yleisesti kantaa juttumuodossakin kommentteihin? Ja sit bonusta on jos joskus ehdit vastaamaan yleisiin kommentteihin joskuskin. Toi kommenttien määrä on niin älytön, että palstan kehittämisen kannalta varmaan on järkevintä, että pääasiassa kirjoitat näitä ihania juttuja, joita me sit voidaan ällistellä ja kommentoida :). Sulla on niin mainio kirjoitustyyli!! Iloa päivääsi :)

  • Enni
    23.10.2012 at 14:34

    Näin on hyvä. Uusia postauksia ja kommentteja ihan sun oman fiiliksen mukaan. Tee niin ku hyvältä tuntuu. Se nimittäin näkyy sun kirjotuksissa, siis se että sä kirjotat tasan siitä mistä haluat tai mikä sun mieltäs askarruttaa ja sillä selvä. Onhan se varmasti ihanaa saada kommentoijanakin huomiota juuri sinulta henk. koht, mutta minäkin samaa mieltä siitä että mielenkiintoisempaa on lueskella sun uusia postauksia. Ne on niin huippuja.Jokaisesta sun postauksesta lähtee ittessäkin jotain liikkeelle, niin ku silleen ajatuksen tasolla :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    23.10.2012 at 14:51

    Mielestäni keskusteluosuuteen riittää jos haluat vastata yleisesti sinua kiinnostaviin kommentteihin ja kommenteissa esiin nousseisiin asioihin. Luulenpa että vastaamalla jokaiselle kommentoijalle henkilökohtaisesti olisi lopputulos juurikin kuvailemaasi sillisalaattia. Itse luen blogiasi päivittäin ja harvemmin luen keskusteluosuuksia. En lukenut nytkään muiden kommentteja mutta halusinpa kuitenkin tuoda oman näkemykseni julki :) Keskusteluosio on kuitenkin hyvä olla olemassa sillä olen sinunkin blogistasi löytänyt monta lapsiperheen arkea helpottavaa vinkkiä . Eilen viimeksi hyödynsin vinkkiä Oolannin pakasteperunamuusista :) Kiitos kivasta blogista! Pidän tavastasi kirjoittaa ja elämänmyönteisestä asenteestasi. Piristää kivasti tällaisen lähiöäidin päivää kun facebookista huomaa että olet jälleen kirjoittanut uuden jutun luettavaksi. Itsekin pidän kirjoittamisesta ja olen miettinyt useasti miten kivaa olisi pitää blogia mutta kun mietin millaista sisältöä sinne todennäköisesti saisin tuotettua olen päättänyt jättää homman niille jotka sen osaavat :)

  • 1 2 3