Beach life!

Vettä sataa.

Tänä kesänä on kyllä täytynyt olla hereillä, jos on aikonut edes pienen annoksen saada hellekesäfiilistä. Jos on edes vähän yskähtänyt tai vilkaissut muualle, on voinut missata tyyliin koko kesän.

Nooh, vuoden päästä sitten uudestaan. Better luck next time.

Suomen kesä, voi v*un (anteeksi) jee.

Mutta hei me ollaan onnistuttu bongaamaan kesä jo kolmesti. Vau. Ensin täällä, sitten täällä ja vielä nyt Ikaalisissakin yhtenä ihanana iltapäivänä.

Silloin toukokuun lukijatreffeillä osa porukasta ehti käydä myös tutustumassa biitsiin – hih vai olikos se niin, että lapsi nukkui vaunuissa ja vanhemmat siellä keskenään leikkivät…? No, nyt ymmärrän täysin. Nimimerkillä ”tanssipeliin akuutisti koukahtanut”.

Biitseily kylpylän rannalla näytti meidän osalta alkuun aika tuhoontuomitulta ajatukselta. Näpyttelimme koko Tampereella ja Ikaalisissa olon aikana epätoivon vimmalla kännykän supersäätä, joka lupasi sadetta, sadetta, ja sadetta. Aaa ja parit ukkoskuurot päälle, kiitti vaan. Ikaalisten hotellin aamupalapöydästä sitten vaan haikeasti katseltiin ulos rantaa, että oispa vähän erilaiset kelit

Mutta jossain vaiheessa kakkospäivän iltapäivää siellä nalletalon takapihalla huomattiin, että hei täällähän on ihan hyvä sää. Ja just sillä hetkellä, kun me hetkeksi oltiin unohdettu tarkkailla supersäätä. Ja siis vaihtoehtoisesti katsella ympärilleen eikä vaan siihen kännykkäsovellukseen :D

Ranta suoraan oman huoneen takapihalla.

Biitseilyn korkkasi ensin ystäväpariskunnan mies. Olin vaunukävelynukuttamassa meidän tyttöjä, kun näin hänet ensin kirmaamassa Termen omaan rantaan hihkuen ”se on tosi lämmintä!!!!”. Ja seuraavalla päikkärinukutuskävelykierroksella näin hänet sitten ähkimässä omalla terassilla täristen, että ”ihan helevetin kylmää”.

Suomen kesä.

Me muut ei taidettu edes kokeilla vettä varpailla, mutta sehän ei tietystikään estä biitsitunnelmaan pääsemistä. Terveisin Seela:

Iltapäivän muutamaksi päikkärinjälkeistunniksi mekin leiriydyttiin sitten siihen ”päärannalle”. Ja kyllä, kyllä – ihan oikealta kesältä se taas yhtä äkkiä tuntui!

Äkkiä-äkkiä-ime-kaikki-biitsituntemukset-sisääsi-tätä-ei-tänä-kesänä-paljon-ole-ollut-tarjolla!

…ja arvatkaa, kuka sai nyt vihdoinkin sen Tau-nallemekkonsa <3

Perus-rantameininkien lisäksi rannalla oli pieni leikkipuisto…

…kaksin kappalein pomppupaikkoja…

#joelilmanpaitaa

…köysirata…

…ja se järjettömän hauska tanssipeli:
(sori ei jäänyt kuvatodistusaineistoa (ainakaan omalle kameralle) siitä, kun Joelin kanssa tätä hiki päässä vedettiin kilpaa :D)

Ai niin, ja oli siellä varmaan lapsillakin ihan kivaa.

 

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    12.7.2015 at 16:39

    Hei noista UV-asuista muuten. Onko miten kestäneet teillä biitsikäyttöä? Meillä ensimmäisellä kerralla kangas imaisi hiekkaa, semmosta hienoa hiekkaa on ikään kuin kankaan sisässä. Yritettiin heti tuoreena puistella ja pestä, eikä sitten myöhemmin konepesussakaan lähtenyt. Muuten kovasti tykätty vaatteista, joten mietin kuuluuko asiaan vai reklamoinko.

    • Kristaliina
      12.7.2015 at 16:56

      Nyt oli eka kertaa biitsillä; sitä ennen olleet kotipihan uima-altaalla ja uimalassa vaan… Kävin just likakoria kaivamassa ja ei näkynyt mitään ”hiekkaimuja”. Mutta nyt siis menossa vasta eka kertaa pesuun… Kuitenkin nyt, kun tarkemmin mietin – ehkä siinä meidän Thaimaassa lainassa olleessa puvussa oli just tuolleen eli ikään kuin jyväsiä siellä kankaan sisällä… Ehkä? Vähän hatara muistikuva :)

      Meillä oli muuten hauska kokemus uv-puvun käytöstä, tää siis positiivinen. Seela oli polskinut kotialtaassa tuolla puvulla – ja sit myöhemmin se oli tavallisissa hellevaatteissa ja ampaisi uudelleen sinne altaaseen. Annoin mennä, kun en ehtinyt estääkään, ja… ”ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!” Ilmeisesti tuntui aika paljon ikävämmältä tavallinen kangas märkänä kuin uv-puku :) Mä muistan muuten itsekin lapsena, kun mulla oli froteinen (?!) uimapuku; juoksin aina veteen uikkarit päällä – kului kaksi sekuntia ja sitten – yiiiiiih se on märkä! Sit otin sen pois uin nakuna :) Mutta silti aina ensin piti mennä uikkarit päällä :)

    • Piipo79
      12.7.2015 at 18:42

      Meillä on Nextiltä tilattu jo kahdesti (nextdirect.com) uv-uikkarit eikä vastaavaa ole huomattu käytössä ja ekalla uikkarilla mentiin Brasilian biitsitkin! Ne on alle 20 euroa per puku ja kuositkin mun mieleen kaikista kivoimmat (ehkä kuosistakin johtuen tuo hiekkahomma ei näy).

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      12.7.2015 at 22:44

      Mä taisin jo siihen ekaan uv-vaatekeskusteluun sanoa, että siksikin mm. hinta tuntuu kohtuuttomalta ja uudelleenmyyntiarvo ei ole kaksinen, kun niihin todella menee ja jää sitä hiekkaa. Hiekan raekoko tietty on ratkaiseva, mutta kyllä meillä kaikki uv- ja tavallisetkin rannoilla käytetyt uikat on kokeneet saman kohtalon. Valitettavasti taitaa olla tuollaisen neuloksen ominaisuus eikä reklamaatio auttane asiaa. Huuhtelemalla jotain saa pois mutta kyllä iso osa jää lukuisista liotteluista huolimatta. Eikä ne oikein maksa vaivaa kun rantsukäyttöönhän se puku on hommattu.

      • Kristaliina
        13.7.2015 at 10:58

        Mulla oli mennyt toi jotenkin ohi – tai sitten tipahtanut muistista, sori! Kävin tsekkaamassa, siellähän joku suositteli, että venyttää kangasta ja huuhtelee hanan alla. Ehkä se on testattukin teillä, joilla hiekkaongelmaa on ollut… Mutta jos ei ole, niin kantsii testata!

    • Alkuperäinen kyselijä (Ei varmistettu)
      13.7.2015 at 01:59

      Kiitti vastauksista kaikille! Jätänpä siis reklamoimatta. Tosiaan meillä myös silti täydessä käytössä, lähinnä kyseessä esteettinen haitta joka sattuu vain äidin silmään. :)

  • oliver (Ei varmistettu)
    12.7.2015 at 16:45

    Meillä kävi samoin reiman UV-pöksyille.

    • Kristaliina
      12.7.2015 at 16:56

      No voi pöh! Onkohan se joku näihin kuuluva ”ominaisuus”…?

      • Oliver (Ei varmistettu)
        12.7.2015 at 17:04

        Tää tapahtui etelässä meren rannalla. En tiedä onko suomalaisten hiekkarantojen hiekka ihan niin hienoista että menisi kankaan sisään. Vähän se ulkonäköön vaikuttaa, mutta ei mua haittaa hirveästi.

        • Kristaliina
          12.7.2015 at 17:10

          Minkä värinen teillä oli se vaate? Tuli mieleen, että voisko sillä olla väliä; että näkyykö paremmin jossain värissä. Siinä meidän lainapuvussa taisi valkoisissa hihoissa olla jotain… Toi hiekan karkeuskin tosiaan saattaa vaikuttaa! Ikävää silti, totta kai.

          • Oliver (Ei varmistettu)
            12.7.2015 at 18:05

            Punaiset pöksyt on meillä, mutta nyt kun tarkistin, niin muutaman tunnin uima-allaspolskuttelun ja huuhtelun jälkeen hiekkaa (tai mitälie ne pisteet on) jo paljon vähemmän, hyvä!

  • sarvis (Ei varmistettu)
    12.7.2015 at 18:06

    Noiden parin viimeisen SEKSIHELLEKESÄN jälkeen en kyllä yhtään valita vaikka tänä kesänä ei ole paljon narutoppeja tarvinnut käyttää. Ihana kesä, ihan niin kuin lapsuudessa Kuusamossa! ;)(Silloin se helteettömyys kyllä vähän harmitti mutta ei enää.)

    • Kristaliina
      12.7.2015 at 18:51

      Hehee mutta lapsuuden kesässähän oli aina helle! <3

  • Virkaihmis-äiti
    12.7.2015 at 22:23

    Joo meillä tais lähtee vähän käsistä miehen kanssa siellä leikkipaikalla, varsinkin just tossa flengauslaitteessa; et jos äiti menis vielä tästä, joo oota kohta mennään tekee hiekkakakkuja. Mutta just muistu mieleen, mitä aikoinaan suunnittelin, että vähän ois siistii ku ois lapsii ni vois mennä Puuhamaahan ja pomppulinnaan; nythän elän juuri sitä unelmieni aikaa! Että ihan lasten takia näitä huvipuistoja tässä kierrellään!

    • Kristaliina
      13.7.2015 at 10:59

      Puuhamaahan seuraavat lukijatreffit? Niin ja siis lapset tietty jätetään johonkin lapsiparkkiin :)

      • Virkaihmis-äiti
        13.7.2015 at 11:21

        Joo! Mullakin on nimittäin puuhamaa vielä näkemättä vaikka nyt on jo ne lapset hankittu:)

  • Ihmisroskanen (Ei varmistettu)
    12.7.2015 at 23:52

    Sama keli jatkunut viime lokakuusta lähtien, joku sanoi jossain… Voijjei Suomi!

    • Kristaliina
      13.7.2015 at 11:00

      Joo esim. eilen ”12 ja sataa” – ei v*u paljon naurattanut :)

      • kao kao
        16.7.2015 at 20:26

        Lapissa oli +5 ja sellai pöh kolea ilma. Tää tuntuu jo ihan lämpimältä tämä Etelä-Suomi sen jälkeen :)

        • Kristaliina
          16.7.2015 at 20:40

          Oho! Pistää joo vähän mittakaavaan :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    13.7.2015 at 11:14

    Älä nyt. Tää on ollu nurmikon perustajan unelmakesä. Enkä kielttämättä olis harmitellu viimekään kesänä tällaista säätä. Heinä-elokuu ensin sen mukana kulkevan rantapallon ja lopulta jälkitilan kanssa oli vähän … liikaa.

  • LauraM (Ei varmistettu)
    13.7.2015 at 16:09

    Mä olin niin positiivinen sen heinäkuun ekan viikonlopun suhteen (3.7.-5.7.), että ei se jää ainoaksi helleviikonlopuksi ja olin sen viikonlopun Kemijärvellä. Nyt alkaa tuntua, että taisin missata kesän ainoat helteet.. :D

  • Piksu (Ei varmistettu)
    18.7.2015 at 12:45

    Hei mä kannatan lukijatreffejä Puuhamaahan! Mekin päästäisiin mukaan, kun olisi tuossa lähellä. :)