Arkiruokaresepti: Joelin libanonilaishenkinen tofupasta

Kaupallinen yhteistyö: SoFine

Kaikista kasvisruokien proteiininlähteistä tofu taisi olla aikoinaan itselleni se henkisesti hankalin. Ajattelin pitkään, että tofu on sellainen mauton ja lötkömäinen, ja että oikeastaan sen ainoa etu on se, että siitä saa hyvin proteiinia. Jossain vaiheessa en edes olettanut, että sen pitäisi maistua hyvältä.


Kunnes sitten meidän kotikokki-Joel teki taikojaan.

”Tekee vaan niin, että siitä tulee hyvää”, on Joelin vastaus, kun siltä kysyy, että miten sä näissä oikein aina onnistut.

Aaa, no sepäs on sitten tietysti tosi helppoa se.

Tofun valmistus ei (kuulemma) ole mitään ydinfysiikkaa, mutta pari muistisääntöä siinä on. Itselleni tuo niksi ei ollut tuttu.

Tofu nimittäin kuivataan ennen paistamista. Silloin sen pinnasta tulee paistaessa rapeaa ja kullanväristä. Eli tofu-paketti avataan ja siitä valutetaan pois nesteet. Sitten tofu paloitellaan tai viipaloidaan ja sitten painellaan talouspapereiden (tai vaihtoehtoisesti puhtaan kuivan keittiöpyyhkeen) välissä kuivaksi. Sitten öljytylle pannulle paistumaan. Mausteet tai marinadi lisätään vasta paistamisen lopuksi tai loppuvaiheessa.

Eilen meillä syötiin aika arkista tofupastaa. Tai siis ihan älyttömän hyvää arkista tofupastaa. Tuolla Fugessa viime talvena ihastuimme pariinkin libanonilaiseen ravintolaan, ja tämä ruoka nappaa maustemaailmaansa vähän sieltä.

Resepti on itse asiassa tuohon kastikkeeseen, ja kastiketta voi syödä myös couscousin, riisin tai nuudeleiden kanssa  – tai vaikka pitaleivän välissä.

Joelin libanonilaishenkinen tofupasta

ainekset kahdelle:

1 pkt (250 g) SoFine maustamatonta tofua

kasvikset:
munakoisoa (1/3 isoa tai 1/2 pientä)
3 dl tomaattimurskaa
50 g oliiveja
1/4 makeaa sipulia
1 kevätsipuli

160 g täysjyväspagettia

mausteet tofuun:
3 tl tahinia (eli seesaminsiementahnaa, löytynee jostain maustehyllyn ympäristöstä)
3 tl valkosipulimurskaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl kanelia
1/2 tl muskottipähkinää
oliivöljyä

Tee näin:

Sekoita tahini, valkosipulimurska, mausteet ja pieni liraus öljyä pehmeäksi tahnaksi.

Pilko munakoiso puolen sentin kuutioiksi ja viipaloi tofu samanpaksuisiksi siivuiksi. Kuivaa molemmat kahden talouspaperin välissä puristamalla.

Laita pasta kiehumaan ohjeen mukaan. (Meidän perheessä jotkut tykkäävät syödä pastansa ylikeitettynä.)

Lämmitä pieni määrä öljyä pannulla ja heitä munakoisosilppu siihen paistumaan. Murenna tofu sekaan ja kääntele kevyellä lämmöllä, kunnes tofu alkaa saada hiukan paistopintaa. Lisää sitten maustetahna ja sekoita hyvin: tahini on tahmeaa ja voi helposti jäädä isoksi klimpiksi, jos sitä ei möyhennä tofun sekaan huolellisesti.

Silppua makea sipuli ja lisää se sekä tomaattimurska pannulle. Sekoita kevyesti, sammuta levy ja anna hautua sen aikaa, että pasta valmistuu.

Paloittele kevätsipuli ja oliivit höysteeksi ja ripottele ne valmiiden annosten päälle.

SoFinen tofut on valmistettu luomusoijapavuista, ja koko niiden valmistusprosessi on tarkasti valvottua ja läpinäkyvää. Tämä SoFine on yksi meidän omista vakkaritofumerkeistä ja pakko sanoa, että aijaijai sitä oli ikävä Espanjassa. Useimmiten me käytetään (tai Joel käyttää) SoFinen valmiiksi maustettuja tofuja – jos maustaminen tuntuu hankalalta, niin iso suositus niille. Ja sitten taas tämän maustamattoman tofun valitsemalla saa just sen maun (mausteilla), jonka itse siihen ruokaan haluaa.

Kannattaa siis kyllä ihan ehdottomasti antaa tofulle mahdollisuus, jos maukkaan kasvisruoan kokkaaminen kotikeittiössä kiinnostaa! Hyviä reseptejä kyllä löytyy, nam!

Onko teillä muuten omia tofu-reseptilemppareita, ja millaisia? Tai muita omia vinkkejä tai niksejä tofun valmistamiseen? Jakakaa ihmeessä tähän alle myös omat tofu-vinkkinne!

Ja pientä arvontaa myös :) Kaikkien kommentoineiden (ma 4.6. klo 12 mennessä) kesken arvotaan 50 euron Keskon lahjakortti. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Kaupallinen yhteistyö: SoFine

14

You Might Also Like

  • A
    28.5.2018 at 15:30

    Ei tofu niksejä (koska ikinä en ole vielä hyvää tofua saanut, vaan lötkökammotusta aina kun oon maistanut), mutta tahiniin vinkkinä, että sitä on ihan helppoa tehdä itsekin (seesaminsiemenistä suristaa, öljyä, suolaa ja ehkä jotain muuta maustetta). Ekaa kertaa kokeilin kun piti saada tehtyä hummusta ja hyvin toimi.

    • krista
      28.5.2018 at 16:27

      Hei jos haluat antaa vielä tofulle mahdollisuuden, niin testaa ihmeessä tuota huolellista kuivausta ennen paistamista – ei tule lötköä :) Ja tässä reseptissä tofu on vieläpä murennettua, joten totaaliepälötkö senkin puolesta :D Jos testaat, niin tuu ihmeessä kertomaan, että toimiko.

      Perjantaina maistelin muuten ”scrambled tofua” siellä joogajälkeisaamupalalla ja oli ihan sai-RAAN hyvää! Sitä ajattelin pyytää Joeliakin testaamaan kotikeittiössä. Tuosta murennuksesta tuli mieleen; se oli siis sellaista murennettua, paistettua ja maustettua – ja NAM tosi hyvää ihan sellaisenaan!

      Tuo tahini onkin meidän kotikeittiössä uudempi juttu, vasta nyt tänä keväänä käytetty. Voisipa hyvin kokeilla (tai heh Joel voisi :D ) joskus itse tehtynäkin!

  • Mia
    28.5.2018 at 16:33

    Monet tykkäävät myös toteuttaa tuon tofun kuivaamisen prässäämällä, eli esim. kahden lautasen väliin koko tofupala komeudessaan ja päälimmäisen lautasen päälle reilu paino. Näin tofu voi köllötellä aikansa vaikka jääkaapissa odottamassa kokkaamista. Tällä metodilla siitä saa vielä kiinteämpää ja mausteita imevämpää. 🙂 Kiitos ihanasta ohjeesta!

    • krista
      28.5.2018 at 20:49

      Aaaa joo siinäkin hyvä niksi! Tuollaista(kaan) en ollut kuullutkaan, mutta kuulostaa tosi toimivalta!

  • Anskuvee
    28.5.2018 at 16:48

    Olipa hyvä vinkki tuo kuivatus. Oonkin ollut ärsyyntynyt siitä löllöisyydestä, joskun kun oon tofua tehnyt. Ja tuo maustaminen on musta haastavaa myös. Kasvissyöjäystäville ja miksei itsellekin, olisi kiva laittaa maistuvaa tofua.

    • krista
      28.5.2018 at 20:51

      Joo nuo valmismarinoidut tofut kyllä hyvin taklaa sen maustamishaasteen! Tai sit tietysti valmismausteseokset/tahnat, ne on hyviä kans maustamiseen!

  • Anna
    28.5.2018 at 17:01

    Pitääpä testata tuota tofun kuivausta! Sellanen ällölöllö tofu tuntuu nimittäin ajatuksena niin äklöltä että on saanut jäädä kokonaan tähän asti tofun kotona valmistus…

    • krista
      28.5.2018 at 20:52

      Joo tuolla niksillä siitä saa sellaisen mukavan rapsakan ja löllöisyys häviää, suosittelen!

  • avaruuskenguru
    28.5.2018 at 17:16

    Onpa hyvä vinkki tuo tofun kuivaaminen! Minä oon aina vaan laittanut tofun marinoitumaan edellisenä iltana, jonka seurauksena mausteet ovat kyllä vähän tarttuneet tofuun, mutta rapeaa siitä ei saa mitenkään. 😮 Siksipä tofusta ei yleensä tule tehtyä yhtään mitään. Kylmäsavutofua tosin syön vaikka kylmänä leivän päällä. 🙂

    • krista
      28.5.2018 at 20:57

      Joo mullekin tuo tuli uutena, oon jotenkin jostain (varmaan jostain kaukaa menneisyydestä) luullut aina just noin, että ensin marinoidaan ja sen jälkeen paistetaan – ja että tofun ”kuuluu” olla löllöä. Mutta tulipa ahaa-elämys tässä kyllä, että miten siitä oikeasti saa rapeaa! Oon ihmetellyt, että miten Joel ja jotkut muut sen tekee, mutta tuossa se salaisuus sit on :)

  • Appa
    28.5.2018 at 17:29

    Ostin valmiiksi marinoitunutta tofua ja kuivasin, tein tofukiusausta ja lapsetkin tykkäsivät.

    • krista
      28.5.2018 at 21:01

      Hei mä olinkin jo ehtinyt miettiä, että missä Appa on, kun ei ole kuulunut moneen viikkoon – kiva kuulla sinusta! Meillä on muuten minun äitini Sotkamosta nyt kylässä ja tulit mieleen siitä :) Mutta tosiaan, lapsetkin kyllä tykkää tofusta usein, jos vaan pääsevät mahdollisista ennakkoluuloistaan yli! Ja miksipä eivät tykkäisi, kun se on niin hyvää :)

  • Heispi
    28.5.2018 at 17:33

    Tämä lähtee testiin!

    • krista
      28.5.2018 at 21:02

      Mahtavaa! Kerro sitten, että mitä tykkäsit!

  • Heini
    28.5.2018 at 17:53

    En ole ikinä kokkaillut tofua, mutta nyt lähtee testiin! Kiitos vinkistä!

    • krista
      28.5.2018 at 21:06

      Jee, kivaa! Kannattaa kokeilla, tofusta saa kyllä tosi hyvää ruokaa! Kerro säkin, että tykkäsitkö!

  • Miikku
    28.5.2018 at 17:58

    Ei ole vinkkejä. Tofusta olis kyl kiva oppia valmistamaan ruokaa

    • krista
      28.5.2018 at 21:07

      Kokeilemaan vaan! Mä veikkaan, että monella on tuota kohtaan joko epäilyksiä (niin mullakin oli) tai huonoja kokemuksia, kun ei ole valmistettu oikealla tavalla (niin mullakin oli) :) Mutta helppo ja hyvä raaka-aine se kyllä tosiaan on, kun vain nuo niksit tietää!

  • PikkuKirppunen
    28.5.2018 at 18:08

    Kiitos ohjeesta ja vinkeistä, pitääkin kokeilla. Omat tofukokemukset on ravintolasta hyviä, itse tehtynä vähän sinne päin… Mut en ole aiemmin tajunnut viipaloida tofua kuivatessa, pitääkin kokeilla oisko se SE juttu, jolla tofusta tulisi just hyvä.

    Käsittelyniksejä mulla siis ei ole, ja ruoassa käytettynäkin parasta on tainnut tulla, kun on upottanut valmiiseen sweet&sour-kastikkeeseen. Mutta pakko vinkata ihan huippuhyvä tofusafka, johon töiden kautta kerran tutustuin: tofuvoi eli munaton munavoi. Sisältää maustamatonta tofua silputtuna, margariinia, suolaa ja paljon tuoretta ruohosipulisilppua. Kaikki sekasin keskenään, hetkeksi jääkaapiin maustumaan, karjalanpiirakan päälle ja ei ku ääntä kohti. Rakastuin kertaheitolla.

    • krista
      28.5.2018 at 21:10

      Niin joo ravintolakokemukset! Mulla oli entuudestaan sekä huonompia että sellaisia ”ääk miten taivaallisen hyvää” -kokemuksia tofusta. Voi olla, että ravintoloillakin joillain on hanskassa tofun käsittely, kun taas toiset vaan länttää sen pataan ja antaa mennä kasvissyöjäparoille :)

      Ei HITSI miten hyvältä tuo kuulostaa, NAM! Pakko testata, kiiiiiiitos vinkistä! Mulla tulee vielä mieleen tuohon päälle ehkä tujaus valkosipulia tai chiliä tai mustapippuria. Mmmmmm apua mulla on nälkä :D

  • sannami
    28.5.2018 at 18:29

    Kylmäsavutofu on hyvä jääkaapin vakiovaruste. Kuivaa vain hyvin ja paistaa öljyssä rapeaksi – käy vaikka minkä kanssa.

    • krista
      28.5.2018 at 21:12

      Valmismarinoidut tofut on kyllä tosi näppäriä! <3

  • Eveliina
    28.5.2018 at 18:42

    Nam, kuulostaapa ihanalta arkiruokareseptiltä, testaan 😊 Libanonilaista ruokaa on tullut nautiskeltua monesti mut ei tofulla.

    • krista
      28.5.2018 at 21:17

      Ai hitsi libanonilaisen ruoan maustemaailma <3 <3 <3 Tofuhan sinänsä ei ole mikään libanonilaisen keittiön aines (tietääkseni, heh), mutta aijaijai, miten hyvin ne maut sopivat tähänkin!

  • Karoliinan
    28.5.2018 at 18:52

    Meillä syödään toosi paljon tofua, mutta koskaan ei oo älytty kuivata sitä 😀 oon kans kuullu, että pakastaminen tekis koostumuksesta kivan! Mä rakastan tofua ihan älyttömästi 🙂 vaikka vasta aikuisillä maistoi ekan kerran.

    • krista
      28.5.2018 at 21:18

      Ai pakastaminen, sehän kuulostaa kans kiinnostalta! Mitenköhän se pakastaminen kuuluisi tehdä, kuivattuna vai ”märkänä”…? Ehkä mä googlaan :D

      Musta on kyllä kans tullut tofu-fani! Espanjassa kunnon tofua oli hankala löytää, ihana kun nyt on päässyt taas näitä herkkuja syömään! <3

  • ässä
    28.5.2018 at 19:09

    Kiitos kuivausvinkistä! Meillä tofu yleensä valmistetaan joko marinoinnin kautta, jolloin saa sen maun minkä haluaa mutta löllöksihän se sitten jää, tai sitten tofukuutiot pyöritellään maissitärkkelyksessä, jolloin pinnasta tulee mukavan rapea.

    • krista
      28.5.2018 at 21:28

      Joo hei tuossa maissitärkkelyksessä pyörittelystä mä oon joskus kuullut ennenkin, mutta ei olla koskaan kokeiltu! Tuleeko siitä siten sellainen ikään kuin leivitetyn oloinen…? (tyhmä kysymys varmaan, mutta mä en tosiaan oikein osaa näitä :D )

      • ässä
        28.5.2018 at 22:16

        Joo, niin mä sitä kuvailisin! Paneroitu? En tiedä sopivaa sanaa minäkään 🙂

  • Liitu
    28.5.2018 at 19:29

    Mulla myös pelkotiloja tofun valmistamisen suhteen :D. Tätä reseptiä varten aion kerätä rohkeuteni ja kohdata haasteet. Ei loppujen lopuksi niin tähitieteeltä kuulostnut!

    • krista
      28.5.2018 at 21:31

      Rohkeasti vaan tofupelkoja päin! :) Testaa ihmeessä ja kerro säkin sitten, että mitäs tykkäsit! :)

  • johannaemilia
    28.5.2018 at 20:14

    Tofua tulee käytettyä kotona aika vähän, mutta tuo kuivaaminen ja kunnolla maustaminen ovat kyllä avainasioita hyvänmakuisen tofuruoan valmistamisessa! Kasvis-tofu ”pyttipannua” tulee useimmiten tehtyä :)

    • krista
      28.5.2018 at 21:35

      Aaaaaaaaaah tofupyttipannu on niin niin niiiiiin hyvää! Kun mä mainitsin Joelille tästä, että blogiin tulisi tofuresepti, se sanoi ensimmäisenä, että pyttipannu :D Mä vastasin, että eiiiiiih ei siitä voi laittaa reseptiä. Mutta toisaalta MIKSIPÄ ei…? :D Koska se ON hyvää! :D Ehkä mä joskus teen sellaisenkin. Tai Joel tekee (niin kuin se aika usein tekee) ja mä laitan reseptin :)

  • Rosie
    28.5.2018 at 20:53

    Tuo tofun kuivaaminen on kyllä ihan ykkösjuttu! Löllötofusta kammot täälläkin… ;)

    • krista
      28.5.2018 at 21:35

      Joo kyllä! Ei löllöilylle!

  • Hanna-Marleena
    28.5.2018 at 21:11

    Tofu on maistunut omaan suuhun aika kamalalta, mutta voisihan sitä uudestaankin kokeilla kunnon vinkeillä.
    *
    Sellainen postaustoive, että mitä jos Krista yrittäis tehdä näillä Joelin ohjeilla ruokaa, esim tämä tofu tai joku muu resepti jota ei ole blogissa näkynyt. Toki Joel saisi avustaa mutta vain äänellä, ei käsin.

    • krista
      28.5.2018 at 21:41

      Joo tuossa on kyllä raaka-aine, jolle kannattaa antaa uusi mahdollisuus! Tai muhun ainakin on nykyisin tuo tofu iskenyt kovasti <3
      -
      Ei hitsi ihan MAHTAVA juttutoive :D Mähän voisin tehdä jonkun blogin arkistojen vanhan reseptin - vois laittaa vaikka jonkun lukijoiden toiveäänestyksen, että mä laittaisin muutaman ehdokkaan ja lukijat sais valita. Ja sit mä testaisisin Joelin ohjetta :D Voi apua :D Mitäköjän siitäkin tulisi :D Ainakin tulikoe siitä, että ovatko "helpot arkiruokareseptit" oikeasti helppoja vai onnistunko mokaamaan :D

  • Micci
    28.5.2018 at 21:14

    Koska oon ”hieman ” laiska, paistan vaan tofun ja lopuksi kaadan pannulle vähän soijakastiketta ja tabascoa. Harvemmin jaksan mitään sen kummempaa säätää, mutta jos jaksaisin, tekisin maapähkinäkastikkeen seuraksi.

    • krista
      28.5.2018 at 21:42

      Ai hitsi niinkin yksinkertainen juttu kuin tabasco… Mulle heti tuli sellainen fiilis, että ”uuuu tuo vois toimia! Tabasco, totta! Minkä kanssa sä sitten syöt sitä, ihan vaan sellaisenaan tai riisin kanssa? Ehkä toimisi jotkut sellaiset muutamat kastikkeet, joissa niitä paloja vois sit dipata, hmmm….?

  • iituliina
    28.5.2018 at 21:23

    Meillä on aina viikonloppuisin tofuaamiainen. :) Eli hyvin kuivattua ja rapeaksi paistettua tofuviipaletta ja paistettua sipulia paahdetun ruis- tai paahtoleivän päällä – parasta! Lisäksi meidän wokkien vakiokamaa on kaupasta valmiina saatavat tofukuutiot.

    Tätä reseptiä pitää ehkä kokeilla, murustettuna en oo koskaan tainnutkaan kokeilla tofua!

    • krista
      28.5.2018 at 21:45

      Mmmmmmmm TÄTÄKIN on pakko testata, kuulostaa ihan superilta! Mä laittaisin just paahdetun ruisleivän päälle, sit se voi siihen sulaa, ja rapea tofu päälle… Aijaijaijaijai ton on PAKKO olla herkkua! <3

    1 2 3