Arki = lomaa lomasta

Oli ihan tosi-tosi onnistunut loma, mutta hitsi että on ihana olla kotona!

Vaikka päällisin puolin Silva oli reissussakin oma hyväntuulinen itsensä, etenkin iltaisin äiti sai usein pienet kiukkukohtaukset niskaansa – varsinkin jos oli huidellut päivällä omissa menoissaan (tai nukkunut). Tirpan yöt olivat-mitä-olivat, samoin syöminen välillä vähän tökki.

Mutta nyt: bling, arki toimii taas! Silva on ollut kotiutumisesta selvästi aivan innoissaan – oh, miten paljon omia tuttuja leluja! Oma sänky, oma syöttötuoli, oma hoitopöytä, oma kylpyamme. Ja ennen kaikkea: oma kissa! Jälleennäkemisen riemu on ollut molemminpuoleinen, Tikru non-stop-puskee kikattelevaa Silvaa kaikista mahdollisista suunnista yhtä aikaa.

Kannattaa näköjään käydä lomalla jo pelkästään siksi, että kotielämä maistuu taas näin mukavalta.

 

PS. Vietettiin tänään kiva päivä Arabian katufestareilla. Olin jo ottamassa valokuvaa kaikista ihanista kirppislöydöistä, kun kasasta tipahti turkiskuoriainen. Jea.

Uuteen sivustoon totutellessa edelleen; ulkoasu on vielä vaiheessa, odotellaan…

1
Like

You Might Also Like

  • phocahispida
    18.5.2013 at 17:38

    Tervetuloa takaisin! 
    Aika hassua, miten erilaisia nuo naperot ovat. Meillä M on sata kertaa helpompi hoidettava vieraassa ympäristössä, kun kotona on vaan niiiiiin tylsää. Ja sitten kun palataan kotiin, iskee hauskuuskrapula ja kaksi päivää vaan kiukutellaan, kun kaikki kiva ja uusi ja ihmeellinen on viety pois.
    Päiväkodin alkamista melkein odotellen…

    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/

    • HelloAochi
      19.5.2013 at 07:40

      Meilläkin juuri näin päin, todellakin.

  • Liisa
    18.5.2013 at 21:51

    Tervetuloa takaisin Suomeen ja bloggailun pariin. :) Ja onnittelut suositelluksi blogiksi pääsemisestä!

    Aina reissuilta, erityisesti pitkiltä, on ollut ihanaa palata kotiin, mutta kyllä se on noussut aivan uusiin potensseihin lapsen syntymän myötä. Kaikki on vaan niin paljon helpompaa omissa ympyröissä.

  • Kristaliina
    18.5.2013 at 22:06

    Kiitos kiitos – kiva olla takaisin, kun tänne on kevät kesäkin tullut sillä aikaa! Kun lähdettiin, oli vielä ihan lehdettömät puut, ja nyt aivan ihanan vihreää!

    Joo, mulla on kans tuo Liisan kanssa sama kokemus, että omissa ympyröissä kaikki on kuitenkin niin paljon helpompaa kuin liikkeellä. Mut ennen mun mielestä kotiinpaluu oli kyllä ihan kamalaa, sain just tuollaisia phocahispidan kuvaamia hauskuuskrapulakohtauksia – että niitä tosiaan voi saada myös aikuiset :D

    Silva varmaan siellä reissussa enimmäiseen reagoi siihen, että äiti ei ollut niin paljon läsnä kuin normaalisti. No, kolme päiväreissua vain tein, mutta vaikka olin talolla paikallakin, useimmiten mummit hoisivat mm. ruokailut ja päikkäreille menot. Sitten tuosta tirpasta tulikin sitten varsinainen tissitakiainen (ja se jatkuu edelleen) – onneksi nyt sentään yöt rauhoittuivat kotiin palattua, mutta päivät menee edelleen mallilla ”maitoa maitoa maitoa” :)

    Tshih mä en vielä oikein hallitse tätä, että milloin vastata yksittäiseen kommenttiin ja milloin yleisesti – mutta kai se siitä vähitellen luontevaksi muuttuu… Hienoa kuitenkin, kun sellainen ominaisuus on nyt olemasa!

    Ai ja kiitos myös ”suosittelublogionnittelusta” – aika kivaa!