Arjen suuronnettomuusskenaarioita

Lapsi harjoittelee piruetteja. Viuh!
”Kulta, mene vähän kauemm…”
Viuh!
”Kulta, ettei äidin kone…”
Viuh!
”Kulta, nyt pysähd…”
KRÄTS!

Piruettikäsi osuu työpöydän kulman kahvimukiin, joka lentää upeassa kaaressa suoraan kohti kannettavaa tietokonetta. Juuri sitä, jossa on joku hightech-piirtoruutu-enedestiedämikä ja joka on ehkä kallein asia, joka me omistetaan. Ainakin Joelille henkisesti. Ja jonka lähellä en saisi kuulemma säilyttää kahvimukeja (sori, en tottele) eikä lapsi varmaan tehdä piruettejakaan (sekään ei tottele).

”EIIIIIIIIIH!”, minä parahdan.
”SE OLI VAHINKO!!!!”, lapsi huutaa.
”JOEL TULE ÄKKIÄ TÄNNE!!”, minä kiljun ja yritän pelastaa konetta kahvitsunamilta.

Joel juoksee rytisten alakertaan.

Joel pysähtyy keittiön ja olohuoneen kynnykselle ja purskahtaa nauramaan.
”MITÄ? MITÄ? MITÄ SÄ NAURAT? KAHVIT MENI SUN KONEEN PÄÄLLE! TUO RÄTTI, KAHVI VALUU LATTIAN RAKOIHIN!!!!”

(tässä vaiheessa oli jo selvinnyt, että kone säästyi muutamalla roiskeella näppikselle, sillä sain sen niin nopeasti ylös pöydältä – lähinnä kahvit oli papereilla ja lattialla)

Joel auttaa tyrskähdellen, mutta ei selvästikään suhtautudu asiaan sen vaatimalla (mun mielestä) vakavuudella. Mitä ihmettä? Tää konehan on sulle aina niin tärkeä?

Kun ollaan siivottu, Joel kertoo, mistä oli kyse:

”Kun mä kuulin sun huudon, ensimmäinen spontaani mieleen tullut kauhuajatus oli tietysti, että lapsille oli tapahtunut joku onnettomuus.”

”Sitten ymmärsin äänistä, että ei ollut ihmisvahinkoja. Sitten tuli seuraava ajatus.”

????

”Että mä oon tehnyt jonkun kamalan virheen meidän reissun tai siivoamisen suhteen ja nyt sä olet huomannut sen ja oot aivan raivoissasi.”

TYRSK!

Näen tilanteen mielessäni. Luultavasti tuossa skenaariossa Joel olisi heittänyt jonkun mun tärkeän paperin (pankkitunnukset? haastattelumuistiinpanot? uuden passin?) roskiin.

Okei, noiden skenaarioiden rinnalla lattianrakoihin valuva kahvi ei ehkä ollut se pahin mahdollinen juttu.

Sitä paitsi se kahvi oli kylmää jo.

31
Like
6

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Onneli Winter/onnelin elämää
    23.10.2018 at 16:20

    Sanoisin että aika aikuismainen reaktio miehelläsi. Elämän tsunameissa sinulla ja lapsilla on turvallista pyöriä piruetteja <3 … ja mitäs siitä kylmästä kahvista sanottiinkaan, sehän kaunistaa ;) pysyy mamma iättömänä. Mukavaa pakkausviikkoa.

    • Reply
      krista
      23.10.2018 at 20:40

      Ai miten ihanasti sanottu! <3 Ja tosiaan tavallaan hauska, miten "tavara on tärkeä, sitä ei saa rikkoa" -ajatus tuolla puolisolla väistyi nanosekunnissa, kun ajatteli, että lapsilla on hätä - tai että vaimo on suuttunut :D Materian tärkeys siis hyvin spontaanisti hävisi tärkeämpien asioiden taakse :D

    Leave a Reply