Äitiysvaatteissa

No nyt mä olen kertonut jo nii-ii-iin monesti käyttäväni edelleen äitiysfarkkuja, että kai mun on vähitellen pakko esitellä, millaisissa järkkylökäreissä sitä on tullut viimeiset 1,5 vuotta raahustettua.

Näin:

Vietnamissa teetetyt tunika ja talvitakki, tuubitoppi sekä kahdet lempparifarkut. Kaikki mallia ”äitiys”.

 

Eiks oo ka-ma-laa…?!? :) Jepjep. Itse siis melkein väittäisin, että näitä ei voi tunnistaa mammavaatteiksi millään.

Usein kuulee, että raskauden jälkeen äiti ei halua koskea äitiysvaatteisiin enää pikällä tikullakaan – ainakaan sen jälkeen, kun hän taas normivaatteisiinsa mahtuu. Itse edustan nyt tässä vähän erilaista koulukuntaa.

Tein nimittäin joskus alku- ja keskiraskauden tienoilla pari niin älyttömän hyvää hankintaa, että ne ovat pesiytyneet vaatekaappiini ihan oikeiksi kestolemppareiksi.

Okei kaikista omistakaan raskausvaatteistani EI ollut kestosuosikiksi: ei esimerkiksi niistä alkuraskauden arkiharmaista älkäähuomatkominua (älkääkäAINAKAANminunkasvavaamahaani) -vatsanpeittokaavuista, hyh hyi. Oi, miten hihkuin riemua, kun vihdoinkin olin julkistanut raskauden töissä ja pystyin palaamaan omannäköisiin vaatteisiini.
”Mistä TOI ilmestyi”, työkaverit ihmettelivät. Nii-in, siellä se megapömppis oli ollut kammotuskaapujen sisällä piilossa.

Samoin loppuraskaudesta käytin sellaisia ihan kivannäköisiä mutta iiiisoja lökärifarkkuja – niihinkään ei ole tehnyt mieli enää hypätä synnytyksen jälkeen.

Mutta nämä! Nämä on olleet niii-iii-iin hyviä:

Lempparifarkut ja tuubitopit.

Jos minulta kysytään äitiysvaateneuvoja, suosittelen siis ostamaan alkupuolen raskauden ”vyötärönkiristelyyn” heti kerralla hyvännäköiset farkut! Jos ne ovat oikeasti hyvännäköiset, niitä käyttää ihan mielellään myöhemminkin. Itselläni oli myös kaikenmaailman belly belt -vyötärökaistaleita, mutta käyttämättä jäivät…

Näitä molempia kuvan farkkuja käytin siis alkuraskaudesta n. puoliväliin asti, ja sitten päivittäin tämän koko vuoden raskauden jälkeen – ja aion käyttää ne puhkikuntoisiksi asti jatkossakin, sen verran kovasti tykkään!

Tummat ovat Nappies-äitiysjegginsit (muille meille ”vertikaalisesti rajoittuneille” tiedoksi, että noita on saatavilla myös kokoa xxs, mikä oli mulle alkuraskaudessa/nyt sopiva) ja vaaleat ovat Mama-licious St. Tropez slim jeans. Tummissa vieläpä tuo vyötärö on mun silmään ihan tavallinen jegginsien vyötärö – pitkän paidan kanssa pidettäväksi siis, niin kuin legginsit ja jegginsit nyt muutenkin.

Tuubitopit puolestaan ovat ihan tavallisia H&M:n minihameita/olkaimettomia toppeja – alle vitosella kappale. Siis voisihan sitä tietysti maksaa sen 30 euroa oikeasta äitiysmasutuubista, mutta tarkan markan äippä painelee kyllä pokkana Henkkamaukan teiniosastolle.

Tuubilla siis peitti näppärästi raskausmahan alaosan siinä möhisvaiheessa. Mutta täällä blogissa sain lukijalta ihan huipun vinkin myös imetyspukeutumiseen: tuollainen tuubi vaatteiden alle, niin voi tempaista vaan tavallisen paidan ylös imetykseen, eikä kuitenkaan samalla tule paljastaneeksi paljasta mahaansa kaikelle kansalle.

Nappies-farkkujen vyötärö – ja sama tuubitopin kanssa.

Kestosuosikeiksi ovat nousseet myös nämä:

Lempparitunikat.

Alempi kukkatunika ei itse asiassa mikään raskausvaate olekaan – se on Onlyn aletangolta bongattu mekkonen. Ja päällimmäinen on siis se Vietnamissa teetetty raskaustunika. Molemmissa huippua erityisesti kaula-aukon napitus: pari nappia vaan auki ja imettämään! Ja vyötärön (”en minä ole enää raskaana, vaikka tunikaa käytänkin” -efekti) saa tietysti näppärästi näkyviin jonkun vyön avulla.

Henkilökohtainen raskauspukeutumisoppituntini siis: omannäköisissä raskausvaatteissa viihtyy raskauden jälkeenkin – jos ne ovat tarpeeksi kivat, niin eihän niitä raaski olla käyttämättä!

 

PS. ei sisällä mainoslinkkejä eikä muutakaan kaupallista salakavaluutta – ihan vaan omia mielipiteitäni siis :)

 

You Might Also Like

  • Outiko
    23.3.2013 at 12:40

    Sun vaatteet ei tosiaan näytä niiltä geneerisiltä äitiysvaatteilta. Monestakin syystä on hienoa että oot jatkanut niiden käyttöä – ei unohdeta ekologis-taloudellista näkökulmaa koko äitiysvaategenressä. Äitiysvaatteita käytetään vain muutama hassu kuukausi, mutta moni raskaana oleva ei kuitenkaan halua kadottaa omaa ulkonäköidentiteettiään silloinkaan. Tai ainakaan minä en halunnut. Onhan meitä muitakin, onhan?

    Itse ostin yhdet äitiysfarkut uutena Bebesistä ja sain ystävältä lainaan toiset. Kummistakaan ei ymmärtääkseni huomannut äitiysvaatestigmaa. Niillä ja pitkillä, jo omasta kaapista löytyvillä trikoopaidoilla pärjäsin koko raskauden – lisänä muutama mekko. Pukeutuminen oli yksipuolista ja tylsää, mutta vaihtoehtona oli äitiysvaategenressä suosittu pastellisävyinen twinset-tyyli. Joka ei siis ole mun juttu. 

  • Kristaliina
    23.3.2013 at 12:51

    Joo, lainaamista/käytettynä ostamista suosittelen myös minä! Itse ostin nuo kahdet farkut uusina, juurikin Bebe’sistä, ja parit isommat loppuraskauteen sitten ostin ystävältä.

    Ja ”oikeita” imetyspaitoja mulla on neljä: kolme samaiselta ystävältä käytetynä ostettua ja yksi Vekarakirppikseltä – niitä en ostanut yhtään uutena. Hypistelin kyllä imeyspaitoja Bebe’sissä, mutta totesin että en halua maksaa 50 euroa tylsännäköisistä peruspaidoissa, joissa nyt vaan sattuu olemaan aukko tissien kohdalla :)

    Mutta enimmäkseen pidän siis tavallisia paitoja, joissa on riitävästi joustoa, että imetys onnistuu joko kaula-aukosta tai paitaa nostamalla – ja ”nostamistapauksessa” käytän tuollaista tuubitoppia alla mahanpeittosuojana.

  • Outiko
    23.3.2013 at 13:08

    Ah, imetyspaidat. Ei ole, ei yhtäkään. On vain venyviä ja/tai suurella kaula-aukolla varustettuja normaalipaitoja. On toiminut vallan mainiosti :) 

  • Vilukissanvillat (Ei varmistettu)
    23.3.2013 at 13:29

    Äh, mä en kyllä mahtunut raskausaikana omiin farkkuihini enää ollenkaan jotain viikon 10 jälkeen! Oli tuskaa olla siihenkin asti, mutta onneksi sitten tuli kevät ja kesä niin sai hyvällä omalla tunnolla vetäistä leggingsit ja tunikan tms. päälle :)

  • Emmi Nuorgam
    23.3.2013 at 13:43

    Odotan kun kuuta nousevaa, että saisin taas omat vaatteet päälle ja ihan hurmiossa oon ostanut muutaman uuden, superkivan mekonkin kesää varten! Mutta nythän mä siis tajusin, että ei niissä pysty imettämään.. Mahtavaa. Onko mut nyt tuomittu näihin helen trikoopaitoihin vielä toisekskin vuodeks?!

  • Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
    23.3.2013 at 13:57

    Tjooh, mäkin ostin ensin optimistisesti kivan näköisiä xs-koon releitä, joita olisin voinut käyttää raskauden jälkeenkin, mutta sitten kun mahassa olikin kaksoset, niin aika pian jouduin siirtymään M-koon kautta L- ja XL-kokoon – ja niitä en tosiaan kyllä enää vetäisi päälleni. Vaikka toki synnytyksen jälkeen kuljin mun jegginsseissä ja tunikoissa vielä pari kuukautta, kun maha näytti edelleen siltä kuin olisin odottanut yhtä vauvaa viimeisilläni.

  • Kristaliina
    23.3.2013 at 14:02

    Vilukissanvillat: mulla oli ihan sama juttu! Opiskeluystävä huomasi jo mun mahan jollain 8. viikolla :) Siksi just ostin nuo ekat tummat äitiysfarkut – oh, oispa ollutkin kesätrikoomekkoaika, ois ollut niin paljon helpompaa… Silloin ostaessa kyllä mietin, että onkohan tämä ihan typerää; ostaa nyt tuollaiset xxs-kokoiset farkut, kun raskaus on vasta edessä… Mutta onneksi olivatkin hyvä hankinta, kun ovat jääneet vakkarikäyttöön!

    Emmi, jaiks, pahoin pelkään… Itsellä jäivät kyllä viime kesänä (ja varmaan vielä ensi kesänäkin( sellaiset mekot kokonaan käyttämätä, joissa ois pitäny kuoria koko yläossa irti… Mutta hei – onhan sitä (ehkä) äippä liikkeellä välillä ilman vauvaakin! Silloin tuottaa aina ekstrariemua laittaa päälle just ne vaatteet, joissa EI MITENKÄÄN pystyisi imettämään :)

  • Kristaliina
    23.3.2013 at 14:08

    Hih joo kaksosmaha vaatii ehkä vähän isommat vaatteet… :)

    ps. Kamalasti kirjoitusvirheitä minulla kommenteissani, näpyttelen tällaisella huononäyttöisellä minikökkökannettavalla, sori!

  • piupali (Ei varmistettu)
    23.3.2013 at 18:09

    Ostin raskausaikana yhden äitiysfarkut ja lainasin kaverilta parit lisää. Muuten käytin ihan perustrikoopaitoja, hyvin onnistu ku valitsi pidemmän mallisia. Ja niitä oon käyttänyt myös raskauden jälkeen. Imettäessä mä käytän perustoppia alla ja päälle paita jonka saa nostettua. Topin kaula-aukot saa venytettyä alas ja paita ylös – onnistuu imettää melko huomaamattomasti! Tai ainakaan paljasta pintaa ei tarvitse vilautella. :)

  • Jenn-
    26.3.2013 at 21:07

    Mä kyllä kuulun noihin en koske enää tikullakaan äitiysvaatteisiin raskauden jälkeen -ihmisiin. Mutta ehkä just johtuu tosta että ne ei ollu mun oman näköisiä vaatteita. Minä sitten taas käytän aina imetyspaitoja, kun ne on niin käteviä. Ja hyvännäköiset (ja myös ei-hyvännäköiset) imetyspaidat on kyllä törkeen kalliita! Kauhuissani laskeskelin, että oon käyttäny imetyspaitojen ostamiseen jotain 400-500 euroa, mutta tosiaan kun joka päivä niitä on käyttäny viimeiset neljä kuukautta ja useampia kuukausia vielä edessä, niin kyllä niitä on tarvinnu. Ja tuo mun puklukone takaa sen, ettei samaa paitaa voi käyttää useampaa päivää, päinvastoin.

  • ande
    27.3.2013 at 20:35

    Löysin alkuraskaudesta niin mukavat farkkupökät, että käytän niitä vieläkin -6 kk synnytyksen jälkeen. Oon ihan rakastunut niihin, ei näy jenkkakahvat tai muutkaan ”epämääräisyydet” :) Ei tekis ees mieli käyttää muita housuja, ellei tietty tollasia pakollisia kotihousuja lasketa :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    8.4.2013 at 19:21

    Mun poitsu syntyi Jenkeissä vähän yli vuosi sitten (asuin siis silloin vielä siellä) ja ilokseni ns. mammavaatteet oli siellä tosi halpoja… Ne meni vielä kierrätettäväksi siskopuolelleni ja ystävälleni heti Suomeen saavuttuani, ja nyt ne kiersivät takaisin minulle kun odotan kakkosta :D
    Vielä minulla ei ole tarvetta niille, mutta eiköhän piakkoin tule olemaan… Jouduin silloin ostamaan töihin parit housut ja ostin yhdet farkut, muutoin kuljin melko pitkälti ihan perustopeissa joita ostelin lähinnä HM-liikkeestä NJssä ja töissä pistin neuletakin tai bleiserin päälle sekä vapaa-aikana kuljin mekoissa ja tunikoissa sekä tietysti legginseissä.
    Nyt olen työssä jossa työpaidan antaa työnantaja, housut tai hameen kustannan itse ja onnekseni legginsejä saa pitää :)
    Mutta en ole mikään äitiysvaatteiden fani, vaikka kieltämättä hankkimani vaatteet sieltä Usasta ovat ihan ”normaalivaatteiden” näköisiä.
    Sairaalassa mulla oli jo omat vaatteet päällä ja neljä päivää pojan syntymän jälkeen kuljin omissa vanhoissa farkuissani. Yhtään imetystoppia en omista, ne perustopit kelpasi siihen ihan hyvin.
    Mutta on se ihanaa aikaa tämä odotus :)

    Jennyskä

  • Uusi verkkokauppa äideille (Ei varmistettu)
    18.11.2014 at 14:20

    Hei,

    Pakko laittaa postausta, sillä nyt on ilmestynyt aivan mahtava uusi verkkokauppa,josta löytyy kauniita äitiysvaatteita halvalla: http://www.9kk.fi . Täällä on todella kauniita äitiysvaatteita ja toimituskin on ilmainen.