”Äiti lukee nyt tän kirjan loppuun”

Uusi konkreettinen esimerkki, josta tajuaa elämän kahden pienen lapsen kanssa merkittävästi helpottuneen.

Voi päästää suustaan lauseen:
”Äiti lukee nyt tän kirjan loppuun, leikkikää te keskenänne ihan rauhassa.”

äiti lukee

Ja sitten todellakin vielä lukee sen kirjan.

En siis ole lukenut mitenkään paljon tänä kesänä; mutta muutaman vuoden tauon jälkeen olen sentään lukenut. Kirjahyllyyn oli kertynyt jonkin verran ”sitku on aikaa” -kirjoja, joista ensimmäiselle mökkireissulle mukaan lähtivät nämä:

kollaasiin kirjat

…ja näistä päällimmäinen valikoitui luettavaksi ensin. Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat. Se ei ollut ihan lemppari-”luen-ja-itken” -kategoriaani (kuten täällä) eli ”vieraassa kulttuurissa asuvalle naiselle/lapselle käy todella huonosti” -sarjaa (jostain kumman syystä muuten yleensä näissä kirjoissa on oranssiin tai okraan taittuva kansi), mutta erittäin ”luetttava” ja perushyvä kirja. Vaikkakin aika ennalta-arvattava.

Adichien aikaisemmatkin kirjat (Purppuranpunainen hibiskus ja Puolikas keltaista aurinkoa) löytyivät kirjahyllystäni joskus, mutta eivät näköjään enää – hitsi kenelle mä lainasin ne? Jos olet (kuka oletkin) kuulolla, niin hei saa palauttaa! Sitä paitsi mukana taisi olla myös Adichien novellikokoelma (Huominen on liian kaukana), jota en ollut edes lukenut…

Adichieta suosittelen kyllä! Lemppari näistä on tainnut olla tuo Puolikas keltasta aurinkoa.

Toiselle mökkireissulle päätin varautua kunnolla (jos valittu kirja ei olisikaan hyvä) ja mukaan lähtivät nämä:

kirjapino

Lähdin (ylläri) liikkeelle tuosta okranväriselkäisestä: Taiye Selasin Ghana ikuisesti. Äh. Kaikki potentiaali olla just mua miellyttävä kirja, mutta se on niin pienestä kiinni. Pidän kyllä kuvailevasta tekstistä, mutta liika on liikaa. Jos kirjoittaja kirjoittaa 1,5 sivua erilaisista tohveleista (vain kertoakseen, että eräällä henkilöllä oli tohvelit), niin se on vain liikaa. Kirja jäi kesken, valitetavasti.

Onneksi oli vaihtoehtoja mukana; ois muuten päättynyt kurjasti mökkireissun lukemishekuma. Otin ”seuraavaksi oranssisimman” eli Anita Amirrezvanin Kukkien verellä kirjoitettu heti, kun olin päässyt yli sen jotenkin teinikirjamaiseksi taitetusta takakannesta.

Kirja oli hyvä, mutta kertookohan jotain se, että nyt muutamaa viikkoa myöhemmin en edes muista, mistä se kertoi. Piti tarkistaa siitä teinikirjamaiseksi taitetusta takakannesta. No, ehkä se kertoo eniten tästä pitkäaikaisesta univelasta; en mä muista illalla katsomieni elokuvien nimiäkään enää aamulla.

Jokin aika sitten oli liikkeellä se haaste, jossa oma vagina nimettiin viimeksi nähdyn elokuvan perusteella. En voinut osallistua, kun ne muistanut, mitä olen katsonut. Jos kirjan nimi ois kelvannut tähän, se ois varmaan siinä vaiheessa ollut tuo Kukkien verellä kirjoitettu. Ha ha. Että sellainen vagina.

Zadie Smithin Valkoiset hampaat oli siis mukana jo kahdella ensimmäiselläkin mökkireissulla, mutta vasta kolmannella se pääsi lukuun. Jostain syystä minulla on jokin ongelma sen kanssa; en ehkä ihan osaa sanoa, että mikä. Ehkä se on se, että keski-ikäisen miehen näkökulma ei vain lähde tempaisemaan mukaansa, vaikka on toki kirjassa muitakin henkilöhahmoja. Kappale miehen sota-aikaisista muistoista taisi kuitenkin olla se, joka lässäytti kiinnostukseni lopullisesti (vaikka mökkireissun ajan kirjaa luinkin).

Mutta kun tulin kotiin, en sanonut lapsille, että ”äiti lukee nyt tän kirjan loppuun, leikkikää te keskenänne ihan rauhassa”.

Voiskohan sitä pitää hyvän kirjan mittarina? Kirja on riittävän hyvä silloin, kun kahden pienen lapsen äiti päätyy laittamaan lapsilleen Youtubesta loputtoman Pipsa Possu -maratonin päälle, jotta pääsee lukemaan kirjan loppuun.

Mutta onpa ollut ihana lukea taas pitkästä aikaa.

Kaikkien aikojen ylivoimaisesta lempparikirjastani täällä.

21
Like

You Might Also Like

  • Tessa
    2.9.2016 at 15:24

    Mulla on se novellikokoelma! Saat kun tuut :D

    • krista
      2.9.2016 at 15:28

      Onko, ihan totta? Siis se meiltä peräisin oleva? Hahaha, en ois kyllä muistanut, ei mitään muistikuvaa ollut mulla – koska mä sen sulle oon antanut…? :D Sulla ei ole niitä muita, ne oon lainannut jollekin muulle? :D

      • Tessa
        2.9.2016 at 15:33

        Toit joskus -13 Havukoskelle… Vieläkään en ole sitä lukenut, mutta ehkä nyt jo voisin luovuttaa :D Ja joo, ei muita, novellit vain.

        • krista
          2.9.2016 at 15:56

          Hahaa, ei todellakaan mitään muistikuvaa :D Luultavasti mä oon sanonut, että ”ei kiirettä, en mä kuitenkaan ehdi lukea” :D

  • Heispi
    2.9.2016 at 17:40

    Mä luen paljon. Aina. Mulla tais olla kuopuksen synnärilläkin kirja mukana :D en kyllä lukenut sitä siellä. iltaisin, kun mennään nukkumaan luetaan miehen kanssa molemmat kirjaa, yleensä vähintään yksi kappale. Hyvän kirjan lukee 3 päivään, jos on huono, siihen voi mennä jopa kuukausi. Mutta luen sen silti :)

    • krista
      3.9.2016 at 16:16

      Kuulostaa ihanalta! Mä luin vielä teininä PALJON, mutta sen jälkeen, kun opiskeluiden lukeminen valtasi vapaa-ajan, jotenkin mun arkilukeminen vaan ”jäi”. Ei ollut enää tapana. Sen jälkeen oon oikeastaan ollut lomalukija – reissuilla ja kesälomilla. Sit kun luen, ahmin tekstiä valtavaa vauhtia ja uppoan kirjan maailmaan, ajatukset on vaan syvällä kirjan maailmassa. Toisaalta vaadin sit kirjaltakin aika paljon; että se todella vie mukaansa sinne maailmaan. Muutoin jätän kylmästi kesken.

  • Manti
    2.9.2016 at 18:44

    Oletko jo lukenut tuon Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, joka on kuvassa pinon päällimmäisenä? Aivan ihana kirja! :)

    • krista
      3.9.2016 at 16:18

      No hitsi en! Mulla on ollut sen kanssa joku ihan kummallinen henkinen ongelma, tai siis joku outo määrittelemätön asenneongelma (en osaa määritellä sitä), että en ole saanut siihen tartuttua. Nytkin kuljetin sitä mukana, mutta silti en edes avannut. Mutta oon kuullut kehuja ennenkin ja nyt tässä sulta taas… Mun pitäis nyt vaan ottaa se käteen ja alkaa lukea ja that´s it!

  • MarjaH
    2.9.2016 at 20:10

    Mulla on pino imetyskirjoja <3 Tosin eilen oli intensiiviset viimeiset 100 sivua, oli kyllä todella hyvä kirja (Jussi Valtonen He eivät tiedä mitä tekevät). Esikoinen sai katsoa hieman liikaa telkkaria, ja pikkuinen hengasi joko lattialla, sylissä tai sitterissä.

    • Baby bunny
      2.9.2016 at 20:50

      Tää kirja oli niin hyvä! Ostin sen lentokentältä ”kunhan on jotain luettavaa” ja luin sen kahdessa päivässä!

      • Lilah
        2.9.2016 at 22:02

        Haha, uusin valtosen kolmesti ennenkuin pääsin loppuun. Ensimmäiset sata sivua eivät vaan tempaisseet yhtään mukaansa. Suomalaisesta yliopistomaailmasta oli teräviä havaintoja, mutta vähän meni mielestäni jo överiksikin niiden kanssa. Ihan loppu oli arvattavissa.

    • krista
      3.9.2016 at 16:20

      Oijoi, nyt tekee mieli päästä reissuun, jotta pääsee ostamaan kirjan lentokentältä (se on ollut mulla usein tapana) ja toivoa, että tää ois siellä pokkarimyynnissä… :)

  • SMaaria
    2.9.2016 at 20:30

    ”Valkoiset hampaat” olis aika hyvä vaginannimi myös.

    • krista
      3.9.2016 at 16:21

      Joo! Sekin se kirjavaginanimi ois EHKÄ voinut olla, jos se ois saanut olla kirja, joka on viimeksi jäänyt kesken :)

  • sanna
    2.9.2016 at 20:53

    Odotan kovasti, että pääsen itsekkin taas joskus lukemaan kirjoja! Ehkä vuoden, kahden päästä:-D nyt huomion vie 1v 2kk tyttöni. Kirjat ja aivot narikkaan toistaiseksi;-)

    • krista
      3.9.2016 at 16:28

      Mulla kans meni vauva-ajat/eka vuodet niin, että lukemisissa oli breikki. Kirjoitin tuolla yllä, että olen ”lomalukija” – ehkäpä mulla ei ollut vauva-aikoina koskaan lomaa :D Mutta kyllä se oma aika (ja lukuaika) sieltä vielä tulee varmasti sinullekin; kantsii varata vaikka lista hyviä kirjoja odottamaan (mulla oli hankintoja ihan omassa kirjahyllyssä), että sitten kun lukumahdollisuus ja -insipraatio iskee, niin on heti kärkeen paljon hyvää luettavaa <3

  • Tilia
    3.9.2016 at 21:59

    Yksi tärkeimpiä syitä siirtää lapset aikanaan omaan huoneeseen nukkumaan oli meillä, että haluttiin palata lukemaan iltaisin sängyssä ennen nukahtamista. :)

    Ja mulla oli myös imetyskirjoja, kuopuksen kanssa luin tosi paljon, kun hänellä oli pitkiä aikoja jolloin ei suostunut imemään kuin makuuasennossa.

    Huonoja kirjoja ei ole kyllä aikaa enää lukea, äitiys nostaa kriittisyyttä, mutta tarpeeksi hyvät kirjat järjestävät kyllä aina aikaa lukemiseensa.