Monthly Archives

heinäkuu 2012

    Meidän pieni pakanakulta

    Meillä vietetään ensi lauantaina Silvan ensimmäisiä juhlia, nimiäisiä. Ei siis ristiäisiä vaan nimiäisiä.

    Päätös oli periaatteessa helppo. Periaatteessa. Oikeastaan ei. Hmm.

    Otetaanpa uudestaan: Päätös oli helppo tehdä sillä meille ominaisella okei-ei-nyt-stressata-liikaa-tästä-vaan-katsotaan-tarvittaessa-myöhemmin -elämänperiaatteellamme. Silti jossain äidin takaraivossa kolkuttelee jokin epämääräinen tunnistamaton tunne.

    Joel on eronnut kirkosta aikuisiällä ja hänellä oli asiasta mielipide: ei kirkonkirjoihin vaan maistraattiin. Minä kuulun edelleen kirkkoon eikä minulla ollut asiasta mielipidettä. Etenkään siinä alkuvaihetokkurassa. Niinpä mentiin sen mielipiteen mukaan, mikä meidän uudesta perheestä siinä vaiheessa oli puserrettavissa – Silvalta kun vielä ei voi kysyä.

    Lapsena Kuusamossa kaikki kuuluivat kirkkoon ja osallistuivat seurakunnan kerhoihin. Muita kerhoja ei pienellä paikkakunnalla ollutkaan. Myöhemmin tuli rippikoulu ja peräti kolme vuotta isosena. Koska kaikki ihanimmat kitaransoittajapojat olivat isosia. Että niin taivaalliset perusteet.

    Kolmas vuosi isosena kaatoi ämpärillisen kylmää vettä niskaan; tutustuin kirkon suvaitsemattomampaan puoleen. Kuusamossa halukkaita isosia oli mielin määrin (eikä vähiten niiden kitaransoittajapoikien takia), mutta naapurikunnassa Kemijärvellä oli krooninen isospula (myöhemmin selvisi hyvin, että miksi). Sinne siis, kun muutakaan kesätyötä ei löytynyt – hei kivaa!

    Paitsi että ei. Heti arvostelevasta ensisilmäyksestä asti tajusin, että minun hennanpunakirkuvatukkani, batiikkivärjätyt vaatteeni ja kulmalävistykseni olivat Aivan Liikaa. Seurasi piinaava leiri, jossa koko ajan olin tietoinen siitä, että minua ei hyväksytty joukkoon. Nipin napin antoivat minun edes puhua omien ryhmäläisteni kanssa ilman valvontaa – ties mitä tuollainen friikki heille opettaa. Jouduin jopa papin ja muiden valvojien interventiohenkiseen ”Oletko sinä uskossa?”-puhutteluun. ”Ööö mu-mu-mut-ta-ku en minä tiedä, tää oli vaan kivaa ja-ja-ja ku tässä saa esiintyä ja-ja-ja- se öö se kitara ja-ja…” En selvästikään läpäissyt puhuttelua.

    Itku kurkussa vannoin, että kun tästä selviän, en enää IKINÄ ole NOIDEN kanssa MISSÄÄN tekemisissä.

    Okei nyt eksyttiin pitkälle teinimuistoihin.

    Nykykosketukseni kirkkoon ovat Kirkko ja Kaupunki -lehti (jota oikeasti usein jopa luen), yksi ”seurakunta-aktiivi” Facebook-ystävä sekä Lilyn Oisko tulta? -bloggaajat. Kaikki näistä edustavat käsittääkseni sitä kirkon avoimempaa ja suvaitsevampaa linjaa. Sitä on kiva seurata sivusta. (samalla ikään kuin ”kostona” kermijärveläis-inkvisitiojengiä vastaan; häh häh hää, suvaitsevaisuus sittenkin rulettaa!)

    Kirkkoon kuulun en-tiedä-miksi. Koska en ole saanut aikaiseksi erota? Koska ”homoillan” jälkeen olin aikeissa erota mutta koska se Facebook-ystävä sai vakuuttuneeksi, että parempi tapa osoittaa mieltä on äänestää kirkollisvaaleissa? (mitä sitten kuitenkaan en tullut tehneeksi) Koska Kuusamon seurakuntatalon iltapäiväkerhossa 30 vuotta sitten oli kivaa ja kerhon Irja-täti oli ihana?

    Ja vielä vaikeampi kysymys: pitäisikö Silvan sittenkin kuulua kirkkoon?

    Tavallaan meidän perheessä kysymys on vähän sama kuin suhtautuminen joulupukkiin (anteeksi, jos loukkaan jotakuta): kerrotaanko lapselle totena tarina, johon itsekään ei oikein uskota?

    Joel ei halua, että niin tehdään. Että lapsi menee esimerkiksi seurakunnan kerhoon. Minulla oli kerhoissa kivaa ja paljon kavereita, mutta eihän se voi olla kirkkoon kuulumisen syy. Kai?

    Sitä en henkilökohtaisesti usko, että virallinen pään valelu vedellä ketään autuaaksi tekee. Eiköhän kaikki ole kiinni siitä, miten itse elää. Ja tämä meidän pikkuenkeli nyt joka tapauksessa on viaton – oli sitten pää kasteltu papin vedellä tai Natusanin vauvashampoolla.

    Silti on jotenkin ontto olo. Hassua, että meidän perheessä ainoastaan minä kuulun kirkkoon. Pitäisikö minunkin sitten erota? Hmm tai pitäisikö minun nyt kuitenkin olla miettimättä tätä asiaa ja mennä ulos aurinkoon virkkaamaan sitä hemmetin mekkoa?

    Ihanat ensijuhlat Silva joka tapauksessa saa! Ja ne viralliset paperit: kai ne on myöhemmin siirrettävissä kirkon kirjoihin. Jos haluaa. Jos äiti haluaa. (eikä isi liikaa vastusta) Ja ennen kaikkea: jos Silva itse myöhemmin haluaa.

    Toivotaan aurinkoa! Lauantain taivaalle ja Silvan elämään.

  • Support your local graffiti artist?

    Tällä tyypillä on ollut punainen tussi ja Sanoma. Sitten hän on lähtenyt kävelylle pitkin poikin Toukolaa. Harmi kyllä lyhtypylväisiin ja muuntajapömpeleihin ei ole ladattu automaattista englannin kielen spellcheckiä. Hmm, tällä kertaa Sanoma…

  • Oho bikineissä

      Oli kuuma, laitoin päälle bikinit. Oho. Oho niin monella eri tasolla. Okei alaosa oli tiukka. Yläosa oli… kerrassaan sopimaton. Ja se siihen väliin jäävä osuus… oho. Olen laiha tyttö levinneessä…

  • Riemuitse riittävän hiljaa

    ”Lopeta se huutami-NEN!!!”, raikaa ääni falsetissa vastarannalta. Lasten riemukkaat vesileikit vaimenevat. Äsken siellä vielä polskittiin, kiljuttiin ja lauleskeltiin. Toisen mökkinaapurin koirat melskaavat rannalla veteen loikkien. HIL-JAA!!!”, käy tiukka komento sielläkin. Kolmannella tontilla laulaa…

  • Päivän asu

    DIY-henkinen napapaitatuunaus H&M:n neuleesta. Imetysrintsikat käytettynä ystävältä. Vihreät legginsit siltä ajalta, kun legginsit edellisen kerran olivat muotia. Ämmin kutomat villasukat (heinäkuussa). Vauva kuvausrekvisiittaa. Miksi ihmeessä mä en tee näitä asupostauksia useammin?…

  • Seitsemän uutta asiaa minusta (ja bloggaajatunnustus, jei)

    Jei, meitsit sai tällaisen palkinnon :) Ja mikä kivointa, tunnustus tuli bloggaajakollegoilta ja vieläpä suosikki-sellaisilta: Ensin huomasin Bättre liv -palstan Eerikan viestin vieraskirjassani. Sitten vielä bongasin vielä samaisen tunnustuksen seuraamiltani Kahvia ja unelmia -palstalta…

  • Satoi vettä ja virkkasin perhosen (sis. selkokieliohjeet)

    Osasin! Silvan nimiäismekon ensimmäinen perhonen valmistui. Ja tältä se näyttää: Saa kehua! …mutta miksi HEMMETISSÄ virkkausohjeet ovat aina ihan täysiä hieroglyfejä? Kjs on luonnollisesti ketjusilmukka, mutta entä 3p? Ps? Pp? Kp?…

  • Tehokas tuuletus

    Tervetuloa meidän mökille – älä turhaan vaivaudu avaamaan ovea tullessasi: Ystävän mies Krishna oli suomalaisen rantasaunan jälkeen vapautunut mies. Järvinaku-uinnista tuli siihen päälle supervoimat – ja kräts vaan, sinne meni mökin lasiovi. (okei…

  • Pelko

    Hengitä rakas, hengitä, hengitä! Pelko. Miten nopeasti ja yllättäen se voikin iskeä aina uudelleen. Kun kaikki ikävyys oli jo ehtinyt jäädä taka-alalle ja ajatukset olivat taas täynnä kesää, onnea ja aurinkoa. Pelko…